Blogilla on uusi ilme / My blog has a new look

chinyin1

Blogini on tänään saanut uuden ilmeen! Mitä pidätte?

Uusi mieletön otsikkotunnus on ystäväni Chin Yin Yangin käsialaa.

– Kiinaksi sanotaan 一個屋簷下 , mikä tarkoittaa “saman katon alla”. Halusin saman katon alle sinun perheesi, työsi ja ranskalaisuuden, Chin Yin selittää kuvan taustoja.

Kuten jo arvasitte, Chin Yin on, kuten minäkin, maahanmuuttaja. Hän on syntyjään Taiwanista ja kasvattaa nyt Antibesissa kahta poikaansa (joista kuvassa mukana kuopus Oscar) monikielisiksi maailmankansalaisiksi. Tapasimme aikoinaan leikkipuistossa.

chinyin4

Chin Yin on kiertänyt itsekin maailmaa: hän on opiskellut graafiseksi suunnittelijaksi Yhdysvaltain Bostonissa, käynyt kielikursseja Pariisissa ja lopulta suorittanut maisteriopinnot muotialan viestinnästä Milanossa. Italiassa hän tapasi myös tulevan miehensä Roberton – ja loppu onkin historiaa.

– Minä muutin opintojen jälkeen takaisin Taiwaniin töihin ja sitten palasin taas hetkeksi Italiaan. Sen jälkeen Roberto muutti kanssani Taiwaniin opiskelemaan.

chinyin2

Taiwanista miehen työ toi kaksikon takaisin vanhalle mantereelle, ensin Italiaan missä syntyi esikoinen Leo ja lopulta kolme vuotta sitten Antibesiin, Etelä-Ranskaan, missä Oscar näki päivänvalon.

Chin Yin on hiljalleen palaamassa takaisin työelämään pitkän kotonaolon jälkeen.

– Antibes sopii minulle. Vaikka en puhu hyvää ranskaa, olen löytänyt paljon ystäviä, hän kehuu.

chinyin3

Kuinka sujuu taiwanilaisen ja italialaisen yhteiselämä? Ihan yhtä hyvin kuin kenen tahansa muunkin. Kulttuurieroihin Chin Yin ei nimittäin oikeastaan usko ollenkaan, hänen mielestään on vain erilaisia ihmisiä, tapoja ja tottumuksia. Italian perheen kanssa vietetään joulua, taiwanilaisen kanssa kiinalaista uutta vuotta.

– Italialaisten mielestä esimerkiksi italialainen ruoka on aina parasta. Siinä en voi koskaan voittaa, hän nauraa.

Monikielisyydestä pidetään kuitenkin heidänkin perheessä kiinni. Perheessä puhutaan kahta kieltä: mandariinikiinaa ja italiaa. Ranskan lapset oppivat koulussa.

– Minä puhun lasten kanssa aina kiinaa. Lisäksi luen heille joka ilta kirjaa tavoista ja kulttuurista, hän kertoo.

– Taiwanilaisista tavoistako? Onpa kiinnostavaa! Hyvä idea.

– Oscar rakastaa sitä kirjaa!

Perhe on päättänyt olla Euroopassa nyt ainakin vielä pari vuotta. Joskus tulevaisuudessa paluu Yhdysvaltoihin saattaisi kiinnostaa, lähinnä lasten takia.

– Euroopassa ja Aasiassa ihminen kasvaa pohtimalla, mitä muut hänestä haluavat. Yhdysvalloissa sinut opetetaan miettimään, mitä sinä itse haluat, hän sanoo.

* * *

/ My blog has a new look

My blog has a new look! What do you think?
This beautiful new header is made by my friend Chin Yin Yang.
– In Mandarin we say一個屋簷下, which means under the same roof. So I wanted to put your family, work and France under in the same house, Chin Yin explains the idea behind her work.
As you probably guessed, Chin Yin is, like me, an immigrant in France. She was born in Taiwan and raises her two boys now to become multilingual cosmopolites. We met at the playground – where else.
Chin Yin certainly is a cosmopolite herself: she studied to become a graphic designer in Boston, then took some language courses in Paris and finally finished her masters in fashion communication in Milan. In Italy she also met her future husband, Roberto – and the rest is history.
– After finishing my studies in Milan I moved back to Taiwan to work, and after a while returned to Italy. Then Roberto moved to Taiwan to do his masters over there.
After a couple of years in Taiwan the couple moved to Italy, where their first son, Leo, was born, and then three years ago Roberto found work in South of France. Their younger son Oscar (in the picture) was born here.
– Antibes suits me. Even though I don’t speak French well, I have made many friends, Chin Yin says.
And how is it to live an Italo-Taiwanese life? It is like any other life, says Chin Yin, who doesn’t believe in cultural differences. Only people, habits and customs differ.
– Italians for example think that their food is the best in the world. I can never win in that, she laughs.
Keeping the different languages alive in the family is important. At home they speak Mandarin and Italian, at school the boys learn French.
– I speak always Mandarin with the kids. And in the evening I read them a book about manners and culture, she explains.
Chin Yin sees her family staying in Europe for now. United States would be interesting later, because of the kids.
– In Europe and Asia you grow up thinking what the others want. In America you learn to think what you want.

Mistä tunnet sä ystävän?

kaverit1

Onko hei vähän ihanaa olla kotona! Parasta on, että sillä aikaa kun me olimme poissa, on talossa tehty remonttia. Nyt minulla on oikea työhuone, josta kerron heti sen sisustettuani vähän enemmän.

Meidän lomamme oli kyllä mieletön. Ja mikä parasta, tapasimme matkalla yllättäen myös ystävämme Kalifornian ajoilta. Espanjassa sattumoisin sukuloimassa olleet ystävämme olivat lukeneet  blogipostaukseni ja ottivat yhteyttä.

– Mitä ihmettä, oletteko Portugalissa? Me tullaan moikkaamaan!

Nämä rakkaat ihmiset (suomalaisia hekin) olivat meidän naapureitamme aikoinaan Santa Monicassa. Silloin reilun vuoden ikäiset lapset leikkivät yhdessä useamman kerran viikossa. Miehet kävivät surffaamassa. Me naiset hengattiin muuten vain.  Ja sitten, kun elämä otti suunnan kohti Ranskaa, jäivät he sinne. Niin kuin moni muukin ystävä ja tuttu. Heitä mietin usein.

Kun he sitten perjantaina ilmestyivät lomakotimme portille, tuntui kuin erossa ei koskaan oltaisi oltukaan. Siellä he olivat, tutut hymyilevät kasvot ja lämpimät halaukset. Lapset (kuvassa) leikkivät kuten ennenkin. Ja molempien perheet pääsivät myös tutustumaan uusiin pikkuisiin tulokkaisiin.

Mistä tunnet sä ystävän? Siinä vappukuoharin ääressä, ystävän kupeessa päässä soi tämä Arja Saijonmaan laulu. Vaikka elämä kuljettaa, ystävät pysyvät. Kiitos elämälle näistäkin ihmisistä.

Suomi tulikin tänne

IMG_3526

– Tuntuuko Ranska sinusta jo kodilta? kysyi tänään aamuteelle tullut paikallinen naapuri.

Pysähdyin miettimään.

– Joo. Loppujen lopuksi kaipaan aika harvoja asioita Suomesta, vastasin.

Buzzfeed listasi juuri 56 asiaa, joiden takia Suomesta ei kannattaisi koskaan lähteä. Kuvissa vilisee metsää eri muodoissa,  pullaa sekä munkkia, saunamökkiä ja hiljaisuutta. Kaikkihan ne koskettavat, varsinkin näin joulun alla kun itku on kamalan herkässä.

Mutta onko niitä ihan oikeasti ikävä? Nyt menossa on kolmas vuosi putkeen ulkomailla. Huomaan, että kaipuuta sinne Töölön kaikuviin kortteleihin on koko ajan vähemmän.  Suomi onkin… Hmm, no voisi ehkä sanoa, että se on tullut tänne. Se on oikeastaan läsnä joka päivä.

Suomen keskustelunaiheita voi seurata netistä. Suomalaisia herkkuja saa hätätapauksessa meidän kaupungin pohjoismaisesta kaupasta. Metsään täällä pääsee tarvittaessa, ja meri kelpaa järven puutteessa. Yksinkään ei tartte pohjoisten ajatusten kanssa olla: täällä on nimittäin yllättävän paljon samanhenkisiä, samanlaisessa elämäntilanteessa olevia suomalaisia naisia. Niin tosiaan ja onhan tämä perhearkikin ainakin puoliksi suomalaista.

Sitä paitsi kesällä kuitenkin pääsee Suomeen tankkaamaan niitä saunan höyryjä, uimaan kesken yöttömän yön ja paistamaan nuotiolle makkaraa.

IMG_3529

Oikea ikävä on ainoastaan perhettä ja ystäviä. Jos saisin toivoa, pitäisin omat vanhemmat ja siskon lähempänä. Mutta toisaalta kun tapaamiset ovat harvinaisempia, yhdessäolo korostuu. Kuinka usein vietin kokonaisia päiviä omien vanhempien kanssa asuessani Suomessa? Ystäviäkin kaipaan, mutta en vain sieltä Suomesta vaan myös muualta maailmasta.

Välillä ikävöin myös vanhaa työporukkaa ja sitä että ratikalla voi ajaa pääkaupungissa metsäkävelylle hengittelemään. Ja sitä, että asioita voisi hoitaa ihan omalla kielellä eikä virastossa mene ikinä kokonaista päivää. Siitäkin tykkään, että puolituttuun voi luottaa.

Mutta ikävä ei ole talvea, pimeyttä eikä sitä valtavaa väsymystä, jota yritin poistaa kirkasvalolampun ääressä kahvia juomalla. Kaipaa en loskaakaan, vaikka ei tämä jatkuva sade kyllä sen parempi ole. Tylsää oli sekin kun päivää ei sanottu tai käveltiin kaupassa päin näköä.

Mutta on se rakas, eikö vain.

Mitä te kaipaatte? Mikä teille on rakkainta?