Välimeren rannat kurjassa kunnossa

rantasiivous3

Tammikuun viileä tuuli ei vuoden ensimmäistä rantareissua paljoa haitannut. Me olimme varustautuneet hyvin: kumisaappain ja puutarhahanskoin. Osallistuimme nimittäin rantasiivoukseen Antibesissa.

rantasiivous-ka%cc%88si

Surkeatahan se on, että tuo turkoosi lomakohdeunelma, Välimeri on yksi maailman likaisimmista meristä. YK:n ympäristöohjelman arvion mukaan meressä seilaa 650 000 000 tonnia jätteitä, 129 000 tonnia mineraaliöljyä, 60 000 tonnia elohopeaa… Lukuja, joita on vaan ihan mahdotonta hahmottaa.

Pahimmassa kunnossa meri on isojen kaupunkien edustoilla, kuten esimerkiksi Nizzan ja Marseillen edustalla. Erityisen karsealta kaikki näyttää silloin, kun isot turistimassat lähtevät elokuun loputtua. Muovipusseja seilaa uimaria vastaan, pullokorkkeja tarttuu jalkapohjiin. Ehkä se sitten vaan on niin, ettei roskia tule vietyä yhtä helposti vieraalta kuin omalta rannalta.

rantasiivous2

Noihin älyttömiin roskatonneihin emme ehkä voi vaikuttaa, mutta joihinkin kiloihin nyt ainakin. Olemme ottaneet osaa näihin siivouksiin aikaisemminkin (yhdestä voit lukea täältä) – ja jo tunnin aikana rannoilta saadaan kerättyä aivan äimistyttävä määrä roskaa, mikä on järkyttävää.

Äidiksi tulemisen jälkeen maailmantuska on kasvanut joka vuosi suuremmaksi, ainakin tässä päässä. Pitäisi tehdä enemmän. Onko maailmaa enää kohta jäljellä? Miltä lasten tulevaisuus näyttää.

rantasiivous-styroksi

Nämä rantasiivoukset ovatkin yksi helppo ja konkreettinen tapa tehdä edes jotain oikein. Ehkä kyse onkin omalla kohdallani myös mielenrauhan etsimisestä: rannalla, kädet hiekassa ja roskapussi kourassa tunnen osallistuvani  jotenkin tämän elinympäristömme puhtaanapitämiseen.

Me keskityimme tällä kertaa lasten kanssa kaivelemaan talvella rannalle kertyneen levän seasta pieniä muovinpalasia, tupakantumppeja ja pullonkorkkeja. Erityisen raivostuttavaa muuten on styroksi, jonka minimaalisiksi hajonneita palasia on vaikea edes sormin kerätä.  Ja juuri tällaiset pienet muovinpalaset ajautuvat meressä elävien suihin.

– Kaikki kerätään, koska muuten kalat ja linnut syövät ne, motivoin lapsia hommiin. Ja hienosti he jaksoivatkin, ja löytyihän rannalta myös aarteita, kuten tämä vanha viehe.

rantasiivous-viehe

Tiedoksi kiinnostuneille: useat eri järjestöt, kuten Mission Océan ja Terre Propre järjestävät rantasiivouksia Rivieralla. Parhaiten kuitenkin osallistut kantamalla roskat kotiin rannalta lähtiessäsi.

 

Rivieran rumempi poski

ruma1

Riviera on vähän niin kuin George Michael: sitä kuvataan aina vain siltä toiselta, kauniimmalta puoleltaan.

Blogissakin olisi tietysti oivallista hehkuttaa pelkästään suloisen kauniita maisemia, vaaleanpunaista viiniä ja tuhansien vuosien ikäisiä pikkukyliä. Valitettavasti rumaakin on ja paljon, eikä vähiten siksi, alue on täytetty kerrostaloilla ja tilkitty asfaltilla. Sehän kävi ilmi jo syksyn surullisissa, ihmishenkiä vaatineissa tulvissa.

ruma2

Tässä postauksessa ajattelinkin esitellä mielestäni yhden rumimmista uimarannoista alueella. Siitä on sateenvarjodrinkit kaukana. Kyseinen, suuren ostoskeskuksen taakse jumiin jäänyt aurinkobiitsi on tullut valitettavan tutuksi siksi, että alueella harvoin vierailevat surffiaallot lyövät rantaan juuri tuossa kohtaa. Mitäpä sitä ei tekisi tehdäkseen miestä onnelliseksi (olen aiheesta kirjoittanut myös täällä). Tämänkin sunnuntaiaamun siis siellä, pyöreäkivisellä rantatöyräällä vietimme.

ruma5

Tarkalleen ottaen tuo kaamea ranta sijaitsee kapeassa, Nizzan länsikupeeseen liimautuneessa St Laurent de Varin kaupungissa. Cap 3000-ostoskeskuksen vanha, arkkitehtuuriltaan surullisen harmaa seinä masentaa näkymää. Autot huristavat tasaisena jonona rannan parkkipaikoille.

ruma4

Herkullisen, futuristisen lisänsä rannalle tuo vieressä sijaitseva, meren ääreen rakennettu lentokenttä. Kuten ehkä tiedätte, Nizzan kenttä sijaitsee kaupungin keskustan tuntumassa, kummallisen upealla, mutta raivostuttavan keskeisellä paikalla. Jättiläismäiset koneet jylisevät asuinalueiden ohitse raijaten turisteja ja paikalliset pitelevät korviaan.

ruma7

Tällaista se on, turistialueella asuminen. Julkisivu kukoistaa, mutta nurkan takaa löytyy hoitamattomia, surkeita alueita. Eniten harmittaa, että nämäkin upeat merinäkymät on pilattu liialla rakentamisella.

ruma3

Yllätys on, että joka kerta kun palaamme tälle rannalle, siellä on ihmisiä syömässä eväitä ja ulkoiluttamassa koiriaan. Ihan kuin he eivät lentokoneita huomaisikaan, saati rannan roskia tai sotkuista parkkipaikkaa. Monet heistä ovat varmasti maksaneet maltaita tämänkin rannan merinäköala-asunnoista, niiden joiden ohi airbussit vilistävät muutaman minuutin välein.

ruma8

Toki tältäkin parkkipaikalta pääsee kymmenessä minuutissa esimerkiksi Haut-de-Cagnesiin lounaalle. Siis sille kauniimmalle poskelle. Vaaleanpunaisen viinilasillisen jälkeen rumaa ei enää muistakaan.

cagnes1

 

Paluu oikeille juurille

biot1

Aamulla lihakaupassa kuopukseni osoitti tiskiä ja täräytti ilmoille lempisanansa:

– KALA!

– Kulta, tuo ei ole kalaa vaan lihaa, selitin suomeksi.

Lihakauppias kiinnostui jutustelustamme. Käänsin keskustelumme ranskaksi, minkä jälkeen myös hän alkoi tapailla suomalaisia sanoja kiinnostuneena. Oli nimittäin vastikään nähnyt Suomen luontoa ja maalämpöä koskevan televisio-ohjelman.

biot2

Siinä jutustellessamme kerroin, että vien lapset tänäkin kesänä useammaksi viikoksi Saimaalle saareen. Siellä he saavat käydä isoisän kanssa kalassa ja nostaa mummin kanssa maasta perunoita.

– Välillä tuntuu, että täällä monilta on suhde luontoon kateissa, totesin.

Lihakauppias oli samaa mieltä.

biot3

Viimeksi viikonloppuna perkasin uunista tullutta kalaa ranskalaiselle sukulaiselleni. Hän ei halunnut kokonaista kalaa lautaselleen, vaan sievästi palastellut osat. Kokonaisen eläimen näkeminen kun sai hänet kuulemma voimaan pahoin.

En väitä, että moinen olisi Ranskassa mitenkään tavanomaista – syödäänhän täällä syödään etanoita ja sammakoitakin. Mutta kylläpä silti olisi harmi, jos puoliksi suomalaiset lapseni olisivat isoina samanlaisia hienohelmoja (huomaa tyttären vaatevalinta metsäretkelle).

biot4

Kauppalehdestä luin artikkelin, jossa Piilaakson vaikuttaja kehottaa suomalaisia palaamaan juurilleen. ”Viihdyn Suomessa, koska olette paljon lähempänä luontoa. Amerikkalaiset etsivät aina itseään”, Catherine Fake sanoo haastattelussa.

Vuodet ulkosuomalaisena ovat nostaneet pintaan saman ajatuksen. Sillä sitä minä täällä eniten Suomesta kaipaankin, että voisi kokea olevansa yhtä luonnon kanssa.

biot5

Pienen sellaisen ohikiitävän hetkisen koin taannoin pittoreskin Biotin kylän kulmalta lähtevällä metsäpolulla, jolla saimme käyskennellä ihan itsekseen. Siltä reissulta nämä kuvatkin. Niin kaunista ja tunnelmallista, muttei siltikään sama juttu kuin suomalainen metsä. (Suokaa anteeksi nostalgiahuumani.)

Vielä reilu viikko, sitten täältä tullaan rämeikkö!