Suihku sallittu vain uimapuvussa

Saunaan mennään Suomessa nakuna, sen kummempia miettimättä. Uimahallin pukuhuoneessa vaihdetaan vaatteet avoimesti. Naisten puolen yhteisessä suihkussakin käydään ihan alasti, aikuisetkin.

Kävin Helsingissä asuessani Yrjönkadun uimahallissa naisten vuorolla uimassa. Siellä oltiin kaikki nakuna, niin saunassa kuin altaassakin. Joskus pohdin, että jokaisen nuoren, ruumiistaan epävarman naisen olisi hyvä käydä siellä kerran elämässään. Näkisi, että meitä naisia ja muotoja on kovin monenlaisia.

Toistapa on meillä Ranskassa. Pukuhuoneessa kuuluu ymmärtääkseni piilotella ja uimahallin suihkuosaston seinällä lukee isolla “ILMAN UIMAPUKUA SUIHKU KIELLETTY”.

Videolla kerron viimeisimmästä kokemuksesta ja pohdin sitä, mikä on missäkin sallittua. Onko vastaava sinulle tuttua?

Uiminen rannoilla kielletty

Paikallislehdessä ilmoitettiin, että uiminen on tällä viikolla kielletty. Viikonlopun myrskytulvat täällä Rivieralla kuljettivat mereen moskaa viemäreistä, kadunvarsilta ja kodeista.

Monet veteen kuitenkin menevät ja uhmaavat kieltoja, vaikka rannalta löytyy jopa kuolleita rottia. rotta

Me kävimme pojan kanssa katsomassa, joko maisema meren äärellä olisi muuttunut. Eipä oikeastaan – likaisempi se vain on. Turisti ei ehkä huomaa muutosta.

Myskyn laajuutta on ollut vaikea käsittää, varsinkin kun oma elämä jatkuu kuten ennenkin. Niin hurjan monelta kuitenkin meni kaikki: talo, autot, elinkeinot. Menehtyneitäkin on yli 20.

Tarinoita tulvista kadunmiehillä riittää: kuinka yksi hyppäsi autonsa ikkunasta, kuinka toisen uusi koti meni pilalle minuuteissa, kuinka kolmannen pelasti ohikulkija. Jokainen tuntee jonkun, jolta meni elämä uusiksi. Mekin – siitä kerron lisää videolla.

maisema1

Uskomattominta on kuitenkin ollut nähdä, kuinka ihmiset ovat auttaneet läheisiä, jopa tuntemattomia. Ihmisiä on kerääntynyt pesemään mutaisia koteja, vaatteita on kerätty, ruokahuoltoa järjestetty, jopa yösijoja vieraille jaettu. Kuvia projekteista voit nähdä esimerkiksi täältä .

Elämä jatkuu, koska sen on jatkuttava. Toipuminen täällä kestää kuitenkin vielä pitkään.

Ei ole tässä koulussa aivokeittoa

Päivän uutisista innostuneena luin netistä tyttären tämän päivän koulumenun.

  • ohueksi suikaloitua vihreätä salaattia
  • uunikalkkunaa sienikastikkeella ja ”Tuhkimo”-perunasosetta
  • persikka
  • luomuleipää

Suomessa turvapaikanhakijat olivat Oulussa osoittaneet mieltään mm. ruuan tason vuoksi. Joku oli kävelyt kuivahtaneen puurolautasen kanssa kadulla. Syömäkelvotonta kuulemma.

Uutisista kävi ilmi, että samaa ruokaahan se on vastaanottokeskuksessa kuin oululaisten koululaistenkin pöydässä. Itsekin muistan kouluajoilta ohrapuuron, johon sekoitettiin mehukeittoa, jotta se olisi maukkaampaa. Kunnes joku pilasi senkin herkun kutsumalla sörsseliä ”Kekkosen aivokeitoksi”.

Toki erona ranskalaiseen kouluruokaan on hinta. Ranskassa kouluruokailusta joudutaan maksamaan: hinta riippuu asuinkunnasta ja perheen tuloista. Me pulitamme tyttären menusta reilut neljä euroa per päivä, mikä selittää varmasti ainakin osaksi myös kolme ruokalajia. Toki olemme myös Ranskassa, missä ruokakulttuuria opetellaan jo pienestä pitäen.

Siitäkin huolimatta tyttökin rakastaa lyhyitä keskiviikkokoulupäiviä, jolloin haemme lounaaksi kotiin ranskalaisten perheiden lempiruokaa. Katso video ja tutustu meidän omaan lihakauppiaaseemme, monsieur Hubeaux’hon.