Kuusikuisen on aika jo itsenäistyä / Baby, it’s time for you to grow up

poika

Viime päivinä minua on kovasti mietityttänyt se, kuinka  pienenä lapsi tässä maassa joutuu eroon vanhemmistaan.

No, ensimmäisenä se tuli mieleen kun luin äärioikeistolaisen Front National-puolueen uusimman tähden, Marion Marechal-Le Penin saaneen lapsen viime syksynä. Mikä yllätys! Nainen porskuttaa salamavaloissa, haastaa pääministerin kyselytunnilla ja pyrkii nyt vielä johtamaan puolueensa voittoon tulevissa aluevaaleissa.  Mitään en ollut huomannut. Laskujeni mukaan Olympe-tytär on nyt kuusikuinen.

Lasten jättämisestä puhuttiin myös jalkahoidossa, johon pääsin pitkästä aikaa. Hoitajani kertoi siinä kynsilakkaamisen ohessa joutuneensa töihin kun vauva oli kolmekuinen. Ja itkeneensä sitä silloin vuolaasti.

poika2

Sitten asiasta puhuttiin tänä aamuna paikallisen tuttavan kanssa, jolla on kaksoset. Lapset ovat nyt kuusikuisia, ja vaikka äiti on kotona, viedään toinen lapsista kerran viikossa hoitoon oppimaan ”yksinoloa”. Muuten he eivät kuulemma ikinä oppisi itsenäisiksi.

Ihan kamalaa oli lukea myös kuusikuisesta pariisilaisvauvasta, joka oli kuollut päiväkodissa. Hoitajan epäillään ravistelleen lasta.

Tiedän kiinnittäväni huomiota kaikkeen tähän nyt, kun pohdin oman pojan ensisyksyistä hoitopaikkaa. Toki poika täyttää silloin jo kaksi, mutta on minusta vielä niin kovin pikkuinen. Äitin oma vauvakulta.

Niin, että on se suomalainen äitiysloma kuulkaa aikamoinen etu. Eikö vain?

* * *

During the past days I have been thinking a lot about how the French women have to leave their kids in such an early age.  For Finn it would pretty unthinkable to take a tree-month old to a daycare. We have been spoilt with long maternity leaves.
All this came to my mind when I was reading an article about the rising star of Front National, Marion Marechal-Le Pen. It was new to to me that while this young woman was conducting a strong political career, she was also a mother of a half a year old girl.
I also recently talked about this with a beautician. While polishing my nails, she told me that she had to go back to work when her daughter was three months old. She admitted to have cried a lot.
It was also horrible to hear the recent news about what happened at a parisian creche. A six-month-old baby died – they suspect that the caretaker might have shaken him. How very sad.
I know this is all in my mind now that I am thinking about different day care options for my son. He is 1,5 years old. But still my little baby.

Kassillinen lääkkeitä lapsen flunssaan

Kaikkihan siitä varoitti, että kun lapsi menee kouluun, alkaa koko perhe sairastaa. Meillä kierre alkoi sateiden myötä marraskuun alussa. Ensin tyttö yskii ja niiskuttaa, sitten poika alkaa köhiä ja lopuksi minä.

Kun sitten lauantaina kuulin sanat: ”Äiti, mulla sattuu korvaan”, lähdettiin lääkäriin. Viikon päästä pitäisi nimittäin lentää Suomeen.

Lääkäri tutki ja tutki. Tyttären korvat olivat kunnossa, mutta pikkuveljellä oli orastava korvatulehdus. Muuten molemmilla  oli kyse vain yskästä ja nuhasta – jostain kiertävästä viruksesta.

Mutta kun Ranskassa ollaan, määrätään lääkkeitä. Ja vielä vähän lisää lääkkeitä. Et voilà: tässä lääkärin määräämät tropit 1- ja 3-vuotiaille pienokaisille (huom. kaksi pulloa jätettiin hakematta):

lääkkeet

On nenäsuihketta, yskänlääkettä, kurkkulääkettä ja suppoja. Kaikkea usean päivän ajan, monta kertaa päivässä.

Välillä minusta tuntuu, että ollakseen ”hyvä ja arvostettu”, täytyy lääkärin Ranskassa määrätä rutkasti lääkkeitä – paikallinen Kela kun korvaa kuitenkin suurimman osan. Muistan kuinka oma mieskin ihmetteli aikoinaan Suomessa sitä, ettei työpaikkalääkäri määrännyt hänelle yhtään reseptilääkettä kurkkukipuun.

Vaikeinta on tietää,  kuinka äitinä pitäisi toimia. Pienemmän yskä jatkuu kamalana. Tuntuu hullulta antaa lapselle ylettömiä määriä lääkkeitä, mutta toisaalta tekisi mieli luottaa lääkäriin. Vai pitäisikö sittenkin viedä lapsi hengitysteitä avaavaan fysioterapiaan, kuten täällä päin maailmaa on tapana tehdä? Miksi näissä tilanteissa tulee aina ikävä suomalaista neuvolaa?

Illalla päätimme miehen kanssa kuitenkin ostaa taas reilusti mustikoita ja mustaviinimarjamehua. Ehkä hunajaakin.

P.S. Olethan jo osallistunut lukijatutkimukseen ja arvontaan?  Olisin hyvin kiitollinen, jos sinulla liikenisi moiseen muutama minuutti, enempää ei tarvita. 

Vauva tuli! Erotaanko?

vauva

Ranskan Parents-lehdestä sen luin: 20-25 prosenttia pariskunnista eroaa ensimmäisten kuukausien sisällä lapsen syntymästä.  Mitä ihmettä?

Artikkelin mukaan tämä tieto pohjautuu ranskalaisen psykiatrin, Bernard Geberowiczin kirjaan Baby clash – le couple à l’épreuve de l’enfant (vapaasti suomennettuna Baby clash – pariskunta lapsen koettelemana). Uusi tulokas sekoittaa tutut kuviot ja sotkee parisuhteen. Geberowiczin mukaan erojen määrän kasvu vauvan takia selittyy Ranskassa ainakin osaksi ensisynnyttäjän keski-iän nousulla, joka on kuulemma jo 30 vuotta. Vanhemmille, ja erityisesti naisille kasautuu lasten ja töiden myötä liikaa hommaa. Toinen syy on eroamisen helppous. Erotaan heti kun ongelmia esiintyy.

Vaikka kuinka googlaan, en löydä, mihin tämä 20-25 prosenttia oikein perustuu. Minusta se tuntuu ihan älyttömän isolta lukemalta. Vai mitä mieltä olette? Ei kai Suomessa luku ole näin suuri?

vauva2

Ryhdyin miettimään omia hetkiäni ihan pikkuisten vauvojen kanssa.  Olin 33-vuotias ensisynnyttäjä. Esikoisella oli koliikki, joten ensimmäiset kolme kuukautta meni valvoessa ja hermoillessa.  Tukka tippui päästä ja päätä särki, mutta ikinä ei tullut mieleen miehestä erota. Päinvastoin – vauvan tuloon liittyvät vaikeudet vain lähensivät suhdetta, ainakin henkisesti. Sitä paitsi oltiihan me toivottu lasta jo pitkään.

Toinen lapsi syntyi Ranskassa. Ihanan helppo, nukkui hyvin ja söi aina kun oli mahdollisuus. Välillä toki itkikin, mutta ensimmäiseen verrattuna poika oli hissukka. Vaikeaksi elämän teki se, että kotona oli kaksi pientä, jotka eivät koskaan nukkuneet yhtä aikaa, että oltiin kaukana apuvoimista sekä se, että vuokrakämppämme haperoitui käsiin. Omaa aikaa ja unta oli ihan liian vähän. Itketti usein ja huominen näytti mustalta, mutta enpä olisi niistäkään hetkistä selvinnyt ilman omaa miestä. Herranjestas mitä siitä olisikaan tullut jos oltaisiin erottu!

vauva3

Myönnetään, kyllähän lapset heittävät entisen elämän ja parisuhteen selälleen. Yhteinen aika lasten nukkumaanmenon jälkeen tarkoittaa useimmiten nuokkumista telkkarin ääressä. Jännitystä elämään saa siitä, kun mussuttaa lapsilta salaa suklaata keittiössä. Mutta kyllä me toki ulkonakin käymme ilman lapsia – päämäärä on, että babysitteri kutsutaan kotiin kahdesti kuussa.  Sitten mennään ja pannaan paremmat päälle vaikka kuinka väsyttäisi. Ja yritetään olla puhumatta kullannuppusista.

Meillä tuntuu toimivan se, että molemmat vanhemmat osallistuvat tasapuolisesti tämän tiimin pyörittämiseen. Omaakin pitää olla; minulle esimerkiksi tämä blogi ja viikottainen joogatunti on semmoisia.

Unohtamatta tietenkään rakkautta ja yhteisiä unelmia. Ne liimaa yhteen. Vai mitä?

P.S. Oletko jo osallistunut lukijatutkimukseen ja arvontaan?  Lisätietoa löydät täältä.