Parasta ulkosuomalaisuudessa

ranska1

Äitiys. Mitä on täydellinen äitiys?

Viimeistelen kirjaani Maman finlandaise, minkä vuoksi asia pyörii mielessä. Vaikka minun on aika ajoin ikävä suomalaisia päiväkoteja ja pyöräteitä, olen onnellinen siitä, että olen saanut opetella äitiyttä eri maissa. Lasten myötävaikutuksessa olen kasvanut maailmalla kilometrin.

13030030

Esikoinen syntyi Suomessa, kasvoi vuoden Yhdysvalloissa ja nyt käy koulua Ranskassa. Kuopus syntyi täällä Antibesissa, eikä ole muuta nähnytkään. Paitsi nyt tietysti monien eri oppien välimaastossa tasapainottelevan, muiden äideistä poikkeavan mamman.

Esikoisen ensimmäisenä vuonna noudatin suomalaisia ohjeita silmä tarkkana. Se oli helppoa, koska Helsingissä ympäristö puhui samaa kieltä ja kävi samassa neuvolassa. Imetystä lapsentahtisesti, porkkanasosetta siinä ja siinä vaiheessa, äiti-vauva-joogaa tiistaisin. Tylsältä se minusta tuntui, mutta turvalliselta.

maxim5

Yhdysvalloissa taas lapsen isä oli kasvatuksesta päävastuussa, koska minä tein silloin tutkintoani. Kaikki meni erinomaisesti. Ihmetyksekseni tajusin että isän käsissä lapsi osasi nukkua päiväunet myös sängyssä. Suomessa olin kuvitellut, että lapsi nukkuu päikkärinsä hyvin vain ulkona rattaissa. Mieluiten pakkasessa.

Ranskassa koko pakka meni uusiksi. Vauva syntyi ja jäin taas kotiin. Lääkärin ruokavalio-ohjeet olivatkin ihan toisenlaiset kuin Suomen neuvolantädin. Sokeria piti lisätä jogurttiin. Ulos ei mentykään sateella. Tuplarattaita eivät työntäneet kuin hoitotädit, jättimäisistä traktorikärryistä tuli bussikuskilta jopa sanomista.

vaunut2

Eiväthän siitä hullunmyllystä lapset varmastikaan kärsineet, suurimman työnhän tein minä. Nimittäin itseni kanssa. Oma, vasta herännyt äiti-identiteetti joutui koetukselle. Lapsista oli kasvamassa kansainvälisiä pikkuihmisiä, joiden lapsuudella ei ollut mitään tekemistä omani kanssa. Edes kaurapuuron vertaa.

– Meillä kauraa syövät lähinnä hevoset, nauroi yksikin kun kerroin aamu- ja iltapuuron merkityksestä lapsen kehitykselle.

patonki

Ranskassa ei äitinäkään ei enää sopinut mennä leikkipuistoon suoraan sängystä. Amerikassa puistossa näki usein lapsia pyjama päällä, Suomessa taas kuravaatteissa, joita Ranskassa luultiin kalastusvermeiksi. Täällä oli puistossa paljetteja ja prinsessahameita.

London and Beyond -blogin Lena haastoi ulkosuomalaiset bloggaajat kirjoittamaan aiheesta “parasta ulkosuomalaisuudessa”. Ulkosuomalaisuudessa on paljon hyvää, mutta minusta parasta on ehdottomasti ollut se, että olen oikeasti tajunnut, että lapsia voi kasvattaa hyvin niin monin eri tavoin. Että lapset voivat KASVAA niin monenlaisessa eri ympäristössä ja niin monin eri ohjein. Yhtä kaikkivoipaa tapaa ei yksinkertaisesti ole.

Ja tiedättekö mikä prosessissa on herkullisinta? No se, että lopputulos on kuitenkin useimmiten sama: melko täyspäinen aikuinen ihminen.

theoule5

 

Äiti, voitko kuoria minulle pommin?

IMG_7323

Kuinka suomi pysyisi maailmalla mukana? Aina ei jaksaisi taivutuksiin panostaa, eikä lapsikaan halua itseään korjattavan. Pah.

No, tässä muutamia minun vinkkejäni vähäuniseen arkeen. Näin meillä suomi kulkee elämässä mukana melkein huomaamatta.

turku2

1) Äidin kieli ja isän kieli

Me vanhemmat puhumme lapsillemme kumpikin omaa kieltämme: minä suomea ja mies ranskaa. Ranska on tietysti vahvemmassa asemassa, koska täällä asutaan. Siksi olen välillä suomen suhteen tiukka: esikoistani vaadin myös vastaamaan minulle suomeksi, koska tiedän että hän osaa. (Nuorempi on vielä niin pieni, että olen kaikenlaisista vastauksista onnellinen).

Useimmiten tyttären suomi on hassua kahden kielen sekoitusta, jota sitten nätisti ja rauhallisesti korjailen.

– Äiti, voitko kuoria minulle pommin? (pomme=omena)

– Mistä saisin valkoisen ison papierin?

– Katso, keräsin näin monta föitä! (feuille=lehti)

Hirvittävää ylpeyttä tunnen, kun tytär yrittää selittää suomeksi mitä milloinkin tarkoittaa, sen sijaan että sortuisi heti helppoon ranskankieliseen sanaan.

– Äiti, voitko antaa minulle sellaisen pitkulaisen jutun, jolla juodaan?

– Pillin?

– Joo pillin!

Joskus sanat tai taivutukset menevät sekaisin, mikä sekin on hellyttävää.

– Tämä kasketti sattuu takakonttiin! (Tämä lippis – ranskaksi casquette – sattuu takaraivoon)

-Katso, mulla on pancement, koska tipuin välitunnilla. (Katso, mulla on laastari, koska kaaduin välitunnilla.)

– Voitko lueda minulle kirjan? (lukea)

Toisaalta taas ulkosuomalaisilta lapsilta saattaa jäädä vieraaksi monet, arkisetkin sanat, koska he eivät kuule päivisin kuin äitinsä suomea. Kärsivällisyyttä siis tarvitaan.

– Äiti, mikä on vapaapäivä? Äiti, mikä on joulukuu? 

2) Skype

Joka sunnuntai soitamme videopuhelun isovanhemmille Suomeen ja joka torstai hölpötämme serkkujen kanssa. Näin suomea tulee puhuttua muunkin kuin oman pikkuperheen sisällä. Ja vaikka välillä nämä videopuhelusessiot tuppaavat menemään kuperkeikoiksi, niistä ei luovuta.

askar

3) Askartelut, kirjat, musiikki ja DVD:t

Lumihiutaleita ja Muumitalo! Lapset rakastavat askarrella, niin kuin minäkin, minkä vuoksi meillä tehdään paljon minun suomalaisesta lapsuudestani tuttuja juttuja. Lastenohjelmat ja musiikki maistuisivat mieluiten ranskaksi, mutta kirjoissa pienokaiset tuntuvat eniten tykkäävän suomeksi luetuista. Suomalaisissa kirjoissa sitä paitsi vilisee hassuja, vähän hihityttäviä nimiä, joita ei täällä kuule, kuten nyt vaikka Pekka, Mikko ja Teppo sekä Sanna, Anni ja Maija. Hih hih!

4) Suomalaiset ystävät

Omanikäisten kavereiden kanssa lapset oppivat kieltä parhaiten. Täällä Ranskassakin meillä on suomalaisia ystäviä, mikä on tärkeää. Näin lapset myös ymmärtävät, että suomea puhuvat muutkin kuin äiti ja äidin perhe.

piparitalo

5) Perinteet

Juhlaperinteet ovat toki tärkeitä (vaikka ne epäonnistuisivatkin), mutta niin ovat myös arjen pienet toistuvat jutut. Olemme lasten kanssa ottaneet tavaksi, että käymme paikallisessa Suomi-kaupassa joka viikko perjantaipullalla. Siellä lapset saavat kuulla suomea, maistaa palan Suomea ja jopa asioida suomeksi.

kala

6) Lomat Suomessa

Suomen kieli liittyy hirsimökkiin, saunaan, isoisotätiin, härkälintuihin, metsämansikoihin, nuotiomakkaroihin, onkivapoihin ja moniin muihin hauskoihin juttuihin, joihin ranska ei vain kuulu ollenkaan. Lomien ansioista suomi muuttuu mielessä arvokkaaksi jutuksi, jota kannattaa osata.

– Äiti, mennään mansikkaan!

mökki3

Kasvaako meillä ulkomaisia lapsia?

Tuo kappale soi meillä joka aamu täysillä.

”Ça fait rire les oiseaux. Se naurattaa lintuja,” bändi laulaa.

Puurolautasen ääressä isompi lapsista hoilottaa mukana ja pienempi pyörittää käsiään.

– Vouvouvou riir les uasoooo!

Nauran ja laulan myös, sillä kuka nyt ei tästä tykkäisi. Mies tämän meille kolmelle esitteli, oli kuulemma iso hitti aikoinaan 80-luvun Ranskassa.

– Mitä jos pantaisiin äidin lapsuuden lempparimusiikkia välillä? Silloin kun olin pieni, rakastin tätä kappaletta.

Täräytän soimaan Katri Helenaa, mikä kieltämättä kuulostaa kreolilaisen iloittelun jälkeen pikkuisen tasapaksulta.

– Les oiseaux, les oiseaux, pienempi pyytää kesken kaiken. Okei okei, laitetaan.

Ranskalaisessa kulttuurien iloisessa sekamelskassa tunnen itseni välillä kaurapuuronharmaaksi tylsimykseksi. Olen kolmas pyörä, joka tunkee lapsuusmuistojaan puoliväkisin pikkuisten maailmankansalaisten arkeen.

Mutta kun Suomi. Mutta kun suomalaisuus.

IMG_5402

Omat lapset leikkivät jo keskenään ranskaksi. He valitsevat koulusta tutut ranskalaiset joululaulut. He eivät siedä äidin tekemää makaronilaatikkoa saati pannukakkua. Ja kaiken lisäksi he sekoittavat suomeensa rohisevia ranskalaisia sanoja.

– Kato äiti, tuolla setällä on forssia (voimaa)!

– Varo papa, mustikki (hyttynen)!

Olisi hirvittävän paljon helpompaa ymmärtää toisen lapsuutta ja tukea oppimista, jos se noudattelisi jotenkin samaa kaavaa kuin omakin. Jos lapset olisivat menneet suomalaiseen päiväkotiin. Jos olisivat opetelleet Aapisesta lukemaan.

Nyt se on kaikkea muuta kuin sitä. On vaan sopeuduttava, niin, sitä suomea unohtamatta.

Lisää Katri Helenaa. Täysillä, kiitos.