Kylpyhuonekin kuin kylmäkaappi – lattialämmitykseen tottunut kärsii etelässä

talvi rivieralla

Mikrossa lämmitetty kaurapussi tai kuumavesipullo. Flanellipyjama. Villasukat.

Meikäläisen iltapuhteet ovat talvisella Rivieralla jotain ihan muuta kuin aikoinaan Suomessa. Yöllä on kylmä, mutta kyllä kunnolla pakattuna nukkuu ihan erinomaisesti. Vähitellen minäkin, keskuslämmityksen kasvatti, olen oppinut elämään vanhassa kivitalossa, jossa on kesällä viileää ja talvella hirveän viileää.

yövarusteet2

Innostuin kirjoittamaan aiheesta luettuani aivan mainion Mari Mannisen kolumnin Hesarista tänä aamuna (klik!). Suomalaisten – kuten myös allekirjoittaneen – kylmäkestävyys kun on täysi myytti.

Erityisesti alkuaikoina otti päähän kun aamusella lattia tuntui jalkapohjissa järisyttävän kylmältä (mitä purinkin perheen iloksi järjestämällä “Suomessa on tämäkin asia paremmin”-kiukkutempauksia). Harmitti myös kovasti, että vessassa oli ikkunaan kiinnitetyn tuuletusaukon takia ulkohuussimainen tunnelma (joten panin miehen teippaamaan sen kiinni). Ärsytti myös vietävästi, että aamiaiselle oli puettava villapaita ja toiset villasukat. (Antakaa mulle se helkutin SAUNA!)

talvi rivieralla 2

Mutta kumma kyllä, kaikkeen tottuu – ainakin melkein. Nyt tuntuu suoranaiselta tuhlaukselta ajatella, että talon jokaista huonetta pitäisi lämmittää ympäri vuorokauden. Ei, patterit pannaan päälle vain siellä, missä ollaan, sillä uskokaa tai älkää, myös kylmä sisätila on pukeutumiskysymys. On ihan normaalia kulkea neljä kuukautta kaulaliina tiukasti kaulassa.

Mistä tuli mieleeni, että mies muuten kantoi vastikään kylppäriin värkin, jollaisesta en ollut koskaan kuullutkaan. Se on autonlämmittimeen verrattava kuumailmapuhallin, joka lämmittää kylmäkaappia muistuttavan  aamukylppärin kuumaksi parissa minuutissa. Olen aivan myyty ja kun oikein ottaa pattiin, istun härpäkkeen edessä perheeltä salaa somettamassa.

talvi rivieralla 3

Sen sijaan Suomessa talvisin huomaan nykyään hikoilevani vimmatusti. Olen tottunut, että villapaidan alla on ainakin yksi pitkähihainen aluspaita. Ei niitä tosin karaistuneet paikalliset tunnu täälläkään harrastavan, sillä siihen malliin olen minäkin saanut toimia virallisena talviasiantuntijana.

– Sinä kun olet sieltä pohjoisesta niin kerrotko, miten tällaisella ilmalla pitäisi oikeasti pukeutua?

Mielelläni luennoinkin kerrospukeutumisesta ja pohjoismaisista, tuulen- ja vedenpitävistä materiaaleista. Vaikka ihan kuin he oikeasti siitä vähät välittäisivät. Kaverikin kertoi tosissaan keksineensä ratkaisun perheen liukkaisiin kiviportaisiin: lapsia vaaditaan olemaan kotona paljain jaloin. Kukaan ei ole sen koommin liukastunut.

– Eikö ne ole tosi kylmät? Onko teillä koko ajan nuha?

– Äh, kaikkeen tottuu.

Voiko uuteen maahan sopeutua jos ei osaa kieltä?

Antibes

Kuuntelin taannoin erään kaltaiseni ulkomaalaisen naisen ranskaa. Hän puhui erinomaisen sujuvasti, muisti jopa käyttää hauskoja sanankäänteitä soljuvassa puheessaan.

– Milloin aloitit kieliopinnot? rohkaistuin sitten.

– Vuonna 2014, mutta paljon on vielä tekemistä.

thuret2

Ahdistus. Nainen oli oppinut vaikean ranskan häikäisevän nopeasti. Hänen miehensä on ranskalainen, kuten minunkin. Lisäksi hän työskentelee ranskaksi.

Älkää käsittäkö väärin: minä puhun kyllä ranskaa ja mielestäni vielä oikein hyvin. Kirjoitin pitkän ranskan ja olin vaihdossakin maassa. Pitkien taukojen takia kielessäni on silti paljon virheitä: välillä, näin vuosien jälkeenkin sekoitan feminiinit ja maskuliinit. Ja sitten kun pitäisi selittää jotain hyvinkin monimutkaista, selitän sen miehelleni mieluummin englanniksi. Se vaan käy vikkelämmin.

thuret3

Tapaaminen kielineron kanssa sai minut pohtimaan paluuta kurssipenkille. Tiedostan nimittäin, että oma kielitaitoni on jämähtänyt aloilleen. Asumme Ranskassa, mutta teen töitä kotoa suomeksi Suomeen ja puhun lasten kanssa suomea. Ranskaa olen pakotettu käyttämään ainoastaan ystävien luona, haastattelutilanteissa, harrastuksissa, koulun portilla ja tietysti kaikessa asioinnissa. Harvoin puhun ranskaa esimerkiksi kahdeksan tuntia putkeen.

Vai olisiko kurssiakin parempi vaihtoehto pyrkiä vaikkapa vaatekauppaan kesätöihin? Se pakottaisi puhumaan ranskaa koko ajan, non-stop, paljon ja erilaisten ihmisten kanssa. Ehkä se hioisi viimeisetkin kömmähdykset kielestä?

Pääsisikö viimeinkin paikallisten tasolle?

kirjoittajan-kuva-satu-ramo-img_8797

Haastattelimme vuoden ensimmäiseen podcast-jaksoomme Islannin “kirjeenvaihtajaamme”, Salamatkustaja-blogin Satu Rämöä. Satu on inspiroiva ja energinen nainen, jonka kanssa on aina hedelmällistä jutustella (olen kirjoittanut hänestä aiemmin täällä). Tällä kertaa puhuimme tietty mm. ihanien islantilaisten itsetunnosta, mutta myös kielitaidon merkityksestä sopeutumiseen. Satu kertoi kokeneensa Espanjan vuosinaan  itsensä ulkopuoliseksi, koska ei puhunut paikallista kieltä. Ei tajunnut mistä ihmiset puhuvat, mitä uutisissa sanottiin, millaiset vitsit paikallisia naurattaa. (Kuuntele ihmeessä kokonaisuudessaan alla!)

Islantiin muutettuaan hän päättikin opetella kielen ja käyttää sitä nyt aktiivisesti hyödyksi niin arjessa ja työssä. Takana on kymmenen vuotta maassa, minkä seurauksena Satu sanoo kokevansa itsensä 30 prosenttiseksi islantilaiseksi.

Kuten Sadulle, myös minulle itselleni on hirveän tärkeä pystyä kommunikoimaan ympäristöni kanssa. Haluan aina oppia tuntemaan paikallisia, jotta voisin ymmärtää ja kunnioittaa vallitsevia tapoja. Haluan myös pysytellä lasteni kyydissä ja ymmärtää, mitä he päivisin koulussa puuhastelevat ja kavereittensa kanssa hölpöttävät. Haluan tajuta, mitä suvun ruokapöydässä puhutaan enkä heilua tuppisuu-seinäruusuna miehen ranskalaisten kavereiden illanistujaisissa.

Toki on paljon ulkosuomalaisia, jotka asettuvat uuteen asuinmaahansa vaikkapa vain kahdeksi vuodeksi tietäen, että seuraava osoite on taas ihan jossain muualla. Miksi vaivautua opettelemaan arabiaa tai japania jos englannillakin pärjää? Toisissa maissa sitä paitsi on isot expat-ympyrät, joissa voi elää suhteellisen normaalia elämää tuntematta oloansa ulkopuoliseksi. Kannattaako vaivautua? Se on hyvä kysymys.

Itse olen sitä mieltä, että ainakin kannattaisi opetella ainakin ihan vähän. Edes nyt sanomaan päivää ja anteeksi. Mutta mitä mieltä te olette?

Sadun kuva: Björgvin Hilmarsson

Tämän vuoksi kesäloma Suomessa

suomiloma

Tänä kesänä vietämme kaikki lomapäivät isovanhempien luona eri puolilla Eurooppaa. Uskoisin olevan hyvinkin tyypillistä pikkulapsiperheelle, jonka koti on kaukana sukulaisista.

Normaalisti olemme kyllä joka kesä viettäneet yhden lomaviikon muualla kuin sukulaisten nurkissa. Siis ihan keskenämme nelistään, tai nyt ehkä kaveriporukassa jossakin. Tähän tuli muutos: viime huhtikuun Sisilian matkan jälkeen päätimme, että antaapi tuon hetkeksi aikaa olla. Kulttuurimatkailu kävi tällä porukalla vanhempien kunnon päälle. Lapset ovat siinä iässä (2 ja 4), että parasta aikuisten lomaa on loma paikassa, jossa on muitakin lastenvahteja kuin me. Onko pikkuisille sitä paitsi isovanhempien huomiota voittanutta?

suomiloma2

Eau de Cologne -blogissa pähkäiltiin vastikään sitä, onko kesä kesää ollenkaan ilman Suomessa vietettyä aikaa. Kuten blogin nimestä voitte arvata, perhe asuu Kölnissä. Kesä on tosi mieluisa sielläkin.

suomiloma3

Itse havahduin vasta keväällä huomaamaan, että kyllähän oma kesä voisi ehkäpä olla kesä ilmankin Suomi-lomaa. Ilmeisesti neljä vuotta ulkomailla on tehnyt tehtävänsä: siteet synnyinmaahan ovat löystyneet himpun. Tähän saakka pelkkä ajatuskin moisesta lomasta on puistattanut. Mökkivedet, hiljaisuus, luonto, perhe, rakkaat ystävät… Niitä on kesän aikana tankattava, jotta jaksaisi taas talven yli.

Välimeren äärellä myös kaipuu metsään kasvaa, tulee ikävä vallattomasti kasvanutta pöheikköä, sienimetsiä ja tyyntä järvenpintaa, jonka rikkoo aamu-uimarin molskahdus. Teini-iässä ulkosuomalaisena (asuimme silloin perheen kanssa Brysselissä neljä vuotta) näin usein unta, kuinka ajoin moottoriveneellä pitkin ilta-auringon värjäämää järvenselkää. Vieläkin pelkkä ajatuskin moisesta nostattaa rintakehään hassunkurisen onnentunteen. Hetki, jolloin maailmassa päristelee vain minä ja kolhiintunut busteri on mieletön.

onkimassa

Jos totta puhutaan, Suomi-lomat ovat kuitenkin kaikkein tärkeimpiä lasten kannalta: kuukauden kielikuurin aikana ruostunut suomi alkaa taas löytää sijapäätteensä. Vain Suomessa lapsi oppii, mihin kaikkeen kieltä voi käyttää ja miten arvokasta äidin puhuma salakieli on. (Niin – meidän perheessä yritän lähes epätoivoisesti pitää huolen siitä, että lapset oppivat myös äidin kielen.)

kala

Mökillä suomi kuuluu hirsimökkiin, saunaan, isoisotätiin, härkälintuihin, metsämansikoihin, nuotiomakkaroihin, onkivapoihin, ahveniin ja särkiin ja vaikka mihin, joihin ranska ei vain kuulu ollenkaan. Jo näin viikon mökkiloman jälkeen kukaan ei enää vastaa “hyvin” kun kysytään, että “mitä kuuluu”. Kukaan ei myöskään kiitä ruokasta vaan ruuasta.

Paljon on jo opittu myös uusia sanoja, joista osa tosin vielä etsii merkityksiään.

– Äiti, oliko se paarma siellä saaressa elävä?

– Kyllä paarmat elävät.

– Mutta voisimmeko mennä sinne?

– ?

– Sinne missä paarma makasi.

– Tarkoitat siis sitä hyljepatsasta?