Pariisittaren ulkonäköpaineet

printemps

Ah, Pariisi. Viihdyn täällä joka kerta paremmin.

Tällä kertaa olen pääkaupungissa toisenlaisissa työn merkeissä kuin viimeksi, nimittäin tekemällä haastatteluja tulevaa kirjaani varten. Tämän viimeisen illan olen käyttänyt tuliaisten hankintaan. Ei ole kotiin palaamista ellei lapsille ole edes jotain pientä luvassa.

En todellakaan ole mikään shoppailija – mutta Pariisissa tämäkään ei ole hullumpaa. Tässä matkalla leluosastolta tavaratalon hisseillekin osuin vahingossa Le Printempsin hämmentävän hienoon kupoliravintolaan.  Ex-tempore- aperitiiville siis!

Helena et le printemps

Kauniista ympäristöstä inspiroituneena ryhdyin pohtimaan estetiikkaan liittyviä kysymyksiä. Ne ovat nimittäin nousseet viikonlopun aikana monissa haastattelukeskusteluissa esiin. Yllätys ei tietty ole kellekään, että ranskalaiset – ja erityisesti pariisilaiset – panostavat ulkonäköönsä huomattavan paljon arjessa. Paljon enemmän kuin monet muut.

Ihaillen olen tälläkin reissulla tuijotellut toinen toistaan tyylikkäämpiä vastaantulijoita ja bongaillut pukeutumisvinkkejä. Paitsi että muodista, kauneudenhoidosta ja estetiikasta selvästi nautitaan, on muistettava, että pariisilainen ympäristö asettaa toki myös tosi paljon ulkonäköpaineita.

– Hoikkuus on meille molemmille todella tärkeää. Vanheneminen on vaikeaa, sanoi yksikin haastateltavistani kun puhuimme parisuhteesta. Hän puhui itsestään ja aviopuolisostaan.

Kyllä – niin absurdilta kuin keskustelu voi suomalaisesta näkökulmasta tuntuakin, sitä se ei muodin keskuksessa ole. Ranskassa tavalliset naiset kuuluvat tutkitusti Euroopan laihimpiin ja paineet pysyä hoikkana ovat oikeasti kovat. Ylipaino voi tuottaa koviakin vaikeuksia työ- ja treffimarkkinoilla, mikä lienee myös syynä sille, että jopa kuusi kymmenestä ranskalaisesta naisesta kertoo haluavansa laihtua.

Vertailun vuoksi etsin käsiini tällaiset lukemat, jotka antavat ainakin osviittaa nykytilanteesta:

  • suomalaisen työikäisen naisen keskipainoindeksi oli vuonna 2015; 25,9 (THL)
  • ranskalaisen naisen keskipainoindeksi vuonna 2016: 23,2. (WHO)

printemps baari

Lihavuus, pyöreys, tukevuus – ne näyttävät monen ranskalaisen mielestä ihmisen omalta syyltä, kykenemättömyydeltä pitää itsestä huolta. Viime aikoina aihepiiristä on onneksi alettu puhua ääneen, kun ranskalainen Gabriel Deydier julkaisi kirjansa  siitä, miltä tässä yhteiskunnassa tuntuu olla ylipainoinen. En ole vielä itse sitä lukenut, mutta hänen kokemuksistaan voi lukea englanniksi esimerkiksi täällä. Ylipainon vuoksi oli haukuttu kotona ja nolattu työpaikalla, uimarannalla jopa pyydetty peittämään itsensä.

Järkyttävää. Millaisia ajatuksia tämä sinussa herättää?

Mutta! Ennen kuin putoamme liian syviin vesiin, palataan vielä nopsasti loppukevennyksenä näihin muihin, hieman mukavampiin esteettisiin kysymyksiin. Ajattelin jakaa kanssanne, että tässä, pariisittarien pukeutumista muutaman päivän tarkkailleena, hankintalistalle on hypännyt musta, lyhyt hame. Kera mustien sukkisten ja matalien nauhakenkien se näyttäisi olevan täällä todellinen jokanaisen luottoyhdistelmä. Moi aussi!

Ranskalaisen arkityylin suuntaviivat by Héléna

huivi

Kuten tiedätte, tämä ei ole muotiblogi. En myöskään ole kovinkaan muodikas ihminen, mutta teen nykyään parhaani näyttääkseni siedettävältä.

Tässä ympäristössä, jossa jokainen vastaantulija tuntuu viettäneen yli viisi minuuttia pitempään peilin ääressä, on nimittäin  ollut pakko muuttua, edes vähän. Nyt mietin aamuisin, kuinka vaatteiden värit sopivat yhteen. Panen aamulla huulipunaa ennen kuin menen ulos. Ilman roikkuvia korvakoruja tunnen oloni jopa hieman alastomaksi.

Miehenikin on kauniisti sanonut minun alkaneen näyttää naiselliselta oikeastaan vasta Ranskassa. Ehkä se on totta. Naisellisia puolia on nimittäin oikeasti tosi kiva korostaa, vaikka Suomessa tuppasin aina pitämään moista touhotusta hieman pinnallisena. Miksei nainen saisi näyttää naiselta? Pienet kehut sitä paitsi tekevät arjesta mukavamman.

14733465_169026436892554_7020220991313805312_n

Oikeastaan tämä ranskalaistyyppinen, huolettoman huoliteltu look ei vaadi kummempia (jos sitä ikuista hoikkuutta ei lasketa mukaan). Muotilehdistä voi lukea miljoonia erilaisia French Chic -muotiohjeita, mutta itse noudatan seuraavia, kirjoittamattomia sääntöjä. Näillä pääsee jo pitkälle:

  • Urheiluvaatteissa ja -kengissä lähdetään vain urheilemaan.
  • Terveyskengät eivät ole missään tilanteessa tyylikkäitä.
  • Legginssit ovat alusvaatteita tai lastenvaatteita.
  • Suuret, kirkkaat kukkaprintit saavat ihmisen näyttämään ranskalaisen silmissä pöytäliinalta.
  • Räikeiden värien sijasta kannattaa valita aina luonnollisia, murrettuja värejä. Sama koskee hiuksia. Värin pitää olla luonnollinen, vaikka tukkaa olisi föönattu tunti tai pari.
  • Muutenkin vähemmän on enemmän: paksu meikki, suuret kaula-aukot tai epämukavalta näyttävät, tyylittömän korkeat kengät eivät kuulu ranskalaisen varustukseen. Luota muotivirtausten sijasta ajattomaan.
  • Paksut, kirkkaan värikkäät sukkahousut eivät kuulu aikuisen naisen vaatekaappiin.
  • Polven ylittäviä capri-housuja käyttävät vain ja ainoastaan turistit.
  • Sukille sandaaleissa saa nauraa jopa ääneen.
  • Urheilusuorituksista puhuminen tai ryppyvoiteiden vertailu naisten kesken on noloa. Itsestään tulee pitää huolta SALAA.
  • Ihonhoitotuotteet kannattaa ostaa ranskalaisesta apteekista, joka on paratiisi. Niin paikallisetkin tekevät.
  • Jos peilistä aamulla tuijottaa ryppynaamainen haamu, kannattaa luottaa ystäväni Lillin (kuvassa) ohjeeseen “mitä enemmän peittää sen paremmalta näyttää” ja panna päähän kunnon aurinkolasit.

Italialainen vintage-yllätys / An Italian vintage surprise

ladolcevita9

Ystäväni olivat olleet salamyhkäisiä koko viikon. Sain puhelimeni kilahti lukuisia viestejä, joissa varmistettiin tuloni. Tulethan varmasti? Pääsethän?

Kieltäytyä ei voinut, vaikka sunnuntaina sohva houkutteli aika paljon enemmän kuin ripsari. Lauantaina oli kuitenkin vietetty miehen synttärikekkereitä, jotka olivat venyneet aamutunneille.

Mutta menin kuin meninkin. Ja mikä ihana uudenlainen ilta se olikaan!

ladolcevita

Antibesin vanhan kaupungin keskustan kattohuoneistossa soi musiikki. Pöytään oli oli katettu herkullinen italialainen alkupala kuohuviineineen, tomaatteineen ja juustoineen. Eikä siinä vielä kaikki: herkkujen lisäksi luvassa oli silmäniloa vintage-muotinäytöksen muodossa. Ensin meille kaikille meille jaettiin näytösohjelma hintoineen…. ja sitten se alkoi.

dolcevita2

Malli pyörähteli ilta-auringon lämmittämällä terassilla toinen toistaan suloisemmissa asuissa ja me huokailimme ihastuksesta. Olo oli kuin filmitähdellä. Onko joku todella nähnyt näin paljon vaivaa meidän eteen?

ladolcevita7

Lämmin ilta päättyi niin kuin pitikin – eli vaatekauppoihin. Hyvällä ystävälläni Lauralla (kuvassa yllä) todella on silmää – minkä takia pyysinkin häntä vastaisuudessa toimimaan minun personal shopperina. Heh.

ladoncevita5

Illan valikoimista löysin kaksi hametta, joista tuo yläpuolella oleva ylläni tässä alla. Hieno, eikö? Enkä tietenkään malttanut olla kokeilematta lavaa itsekin.

ladolcevita3

Kotiinpalatessani pohdin illan kulkua. Miksi aina kutsua ystäviä vain syömään tai grillaamaan, kun järjestää voisi jotain näinkin jännittävää ja virkistävää. Sitä paitsi tämä on täydellinen tapa tavata uusia ihmisiä.

Laura, Maddalena ja Debora lupasivat, ettei nämä La Dolce Vita-illat jää tähän. Lähtisitkö ensi kerran mukaan?

ladoncevita4

* * *

My friends had been secretive during the whole week.
– Please save your Sunday night, they told me.
– Why?
– It is a surprise.
Luckily I did, even though I felt more tired than ever. On Saturday we had celebrated my husband’s birthday, which had left me feeling exhausted.
But all that was forgotten when I entered the penthouse apartment in the old town of Antibes. There was a group of wonderful ladies already waiting, music playing and a perfect Italian apero served with a glass of cool prosecco.
And that wasn’t all. There was also a special program for the evening: a vintage fashion show, designed by our dear Italian friend Laura. Perfetto.
As zipped the wine and watched the model walking graciously in the evening sun, I felt so lucky and special. It was heart warming that somebody had actually gone through so much trouble to organice us such a perfect night. Why hadn’t I thought of anything like this before?
Not to mention that I walked out out the show with two beautiful (and very reasonably priced) vintage skirts. I mean – who could ask for more?
Luckily the organicers, Laura, Maddalena and Debora promised that La Dolce Vita –events will continue. Next time – would you like to come along?