Unelmahomma. Kysymysmerkki.

haastis

Luen parhaillaan Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa-kirjaa. Oletteko te lukeneet? Ihan mahti opus. Itse olen parhaillaan kohdassa, jossa pohditaan sitä, mikä on itse asiassa on ihmisen unelmatyö ja kuinka ihminen sellaiseen päätyy.

Rämö on kehittänyt nelikentän omien intohimojen luokitteluja varten. Sillä voi analysoida, mitä kukin meistä tykkää tehdä  ja mikä on oikeasti taloudellisesti kannattavaa. Matriisissa on neljä osiota:  tähti, lypsylehmä, koira ja kysymysmerkki. Lypsylehmä on työtä, joka menee kaupaksi, mutta on pakkopullaa. Koira on projekti, jota moni meistä ei oikeastaan haluaisi tehdä ollenkaan (esim. kirjanpito), eikä se myöskään tuota rahaa. Tähti on parasta mahdollista työtä: sitä, mitä rakastaa ja mistä voi myös laskuttaa. Kysymysmerkki taas on hommaa, jota on mahtava tehdä, vaikkei kukaan siitä sillä hetkellä haluaisi maksaa.

Kirjassa kerrotaan tarkemmin, kuinka nelikenttää voi omissa töissään hyödyntää ja mitä hommia ehkä kannattaisi ulkoistaa.

Unelmahommissa-collage

Minun aivoni tämä matriisi pani ruksuttamaan äänekkäästi. Oma friikkutyöhän sisältää kaikkia noista neljästä.

Minun unelmani oli pitkään kirjoittaa kirja. Sen kirjoitin, mutta siinä pakertaessani tajusin, ettei pelkkä yksinäinen kirjoittaminen itse asiassa ole kaltaiselleni sosiaaliselle ihmiselle sitä unelmatyötä. Sen sijaan kaikki se, mitä kirja ja tämä blogi on tuonut mukanaan, on osoittautunut kerta kaikkiaan mahtavaksi jutuksi.

Yksi kivoimmista jutuista, mitä kirjan kautta olen saanut, ovat olleet kaikki kirjaan liittyvät tilaisuudet, joissa olen tavannut ihania ihmisiä. Luin taannoin artikkelin, jossa kolumnisti-kirjailija Jyrki Lehtola kertoi pitävänsä kirjoittamisesta, muttei kokenut kirjaan liittyvää markkinointia omakseen. Minä taas tykkään juuri siitä jälkimmäisestä älyttömästi. Minusta on hauskaa kertoa projektistani ja kuulla millaisia ajatuksia se on herättänyt muissa. Näissä kohtaamisissa olen myös oppinut muilta valtavasti, eikä yleisön edessä  enää edes jännitä niin kuin ennen.

Ajattelen, että tuo osuus tämänhetkisestä  työelämästäni osuu kohtiin kysymysmerkki ja tähti. Kirjaa on markkinoitava, jotta se menisi kaupaksi. Toisaalta monet kirjatapaamiset ja esiintymiset saattavat myös olla sellaisia, jotka eivät välttämättä ole mitenkään taloudellisesti kannattavia. Mutta, ah niin antoisia silti!

paneeli koko porukka 2

Yllättäen, kirjan myötä, olen myös joutunut tilanteisiin, joissa olen ajautunut olemaan aivan uudella tavalla esillä. Se ei liity mitenkään markkinointiin, mutta on hyvin opettavaista ja hauskaa. Yksi sellainen tilanne oli viikonloppuna Nizzassa, missä osallistuin Suomi 100-juhlan paneeliin Ari Vatasen, Anneli Jäätteenmäen ja monen muun kanssa. Mielettömän hieno kokemus! Näitten fiksujen ihmisten seassa pääsin kertomaan omasta missiostani, joka kuuluu  näin: “Suhtaudu asioihin positiivisesti ihmetellen, älä kritisoi.” Tuon olen täällä maailmalla eläessäni nimittäin oppinut.

Viime Suomen reissulla minua haastateltiin kirjan myötä myös Akateemisen kirjakaupan sosiaaliseen mediaan. Oman naaman katsominen videolta on aina yhtä hämmentävää (jestas, olenko minä todellakin moinen hölösuu?), mutta loppujen lopuksi tuokin tapaaminen toimittajan kanssa jäi mieleen tosi hauskana ja iloisena. Ehkä myös opin tästä(kin) esiintymisesta jotain, kuten sen, että mitä jos rouva hyvä nauraisit haastatteluissa pikkuisin nykyistä vähemmän.

Kouluruoka kuin hienostoravintolassa

karuselli
  • Emincé de concombre en salade
  • Omelette roulée aux pommes de terre
  • Cantal
  • Compote
  • Pain Bio

Lasten päivän kouluruokalista tuossa yllä, jos ihmettelette. Minusta on ihana makustella näitä listoja ranskaksi – se on oikeasti kuin lukisi hienostoravintolan menu-korttia. Eivät nämä toki suomeksikaan hullummalta kuulosta:

  • Ohuita kurkkuviipaleita salaatilla
  • Rullattu perunaomeletti
  • Cantal-juustoa
  • Hedelmäsosetta
  • Luomuleipää

Ranskalainen kouluruoka aiheuttaa minussa, nuhjaantuneita eväitä syövässä yksintyöskentelijässä yhä hirvittäviä kateudenpuuskia. Kun saisikin tuommoista juustovoileipien sijasta. Toisin se vaan oli silloin kun minä olin koulussa, nih.

No, jos totta puhutaan, olenhan minä ihan älyttömän onnellinen, että lapseni saavat syödä koulussa. Siellä nimittäin he maistavat uusia juttuja, sellaisiakin, joita minä en tule edes ajatelleeksi omassa keittiössäni. Eilenkin kolmevuotias nappasi couscous-paketin kaupan hyllystä.

– Äiti, minä tykkään tästä. Voitko tehdä?

Paneuduin uusimmassa Hesarin kolumnissani ranskalaiseen ja suomalaiseen kouluruokaan pintaa syvemmältä (voit lukea sen täältä). Korviini on nimittäin kantautunut tieto, että Suomessakin ruokalalistat ovat pian näkemässä muodonmuutoksen. Millaisia herkkusuita suomalaisista pikkuvekaroista kuulkaa vielä sukeutuukaan!

Kolumneihini liittyy muuten kivaa uutta: vastaisuudessa tekstejäni voi maanantain sijasta lukea joka toinen perjantai Hesarin verkkosivuilla. Lisäksi kolumnini julkaistaan tästä eteenpäin kerran kuussa lauantaisin myös Hesarin paperilehdessä.

Etätyöläisen elämänhallinta

etätyö

Työ itämaan auringossa, sepä vasta jotain. Kun puhutaan etätöistä tai nomadeista, julkisuuteen nousevat yleensä lapsettomat digialan osaajat, jotka ovat muuttaneet Thaimaahan tai Balille. Harvemmin keskusteluun nousevat esimerkiksi puolisonsa kyljessä  lähteneet miehet ja naiset, jotka ovat maailmalla kehitelleet itselleen mielekkään etätyöpaikan.

Me haastattelimme Lillin kanssa uusimpaan Podcast-jaksoomme Leenaa, jonka perhe muuttaa ja matkustaa miehen työn perässä usein. Moni pikkulapsiperheen mamma jää mieluusti lapsen kanssa kotiin ja nauttii ulkomailla pitkästä hoitovapaasta. Kaikille se ei kuitenkaan sovi: kunnianhimoinen ja työteliäs Leena on esimerkiksi perustanut firman, jonka puitteissa bloggaa, tekee blogiyhteistöitä, suunnittelee valmennuksia ja ties mitä vielä. Asiakkaitakin on löytynyt, mutta itsestä on pidettävä meteliä. Kukaan ei tule kotoa hakemaan.

Kuten Leena, minäkin olen Suomesta lähdettyäni kehittänyt itselleni työpaikan. Toimittaja olin toki entuudestaan, mutta aina kuukausipalkalla. Täällä Ranskassa ryhdyin freelancer-toimittajaksi ja blogistiksi, kirjoitin kirjan ja viimeksi syksyllä rupesin vielä Lillin kanssa tuota podcastiakin väsäämään. Töitä on tosi mukavasti, ja mikä parasta, teen juuri sitä mistä tykkään. Kovasti kyllä toivon, että tulevaisuudessa työrepertuaari vielä tuosta laajenisi, suunnitelmia nimittäin ainakin on.

Ainoa ongelma näin laajan paletin pyörittämisessä on kuitenkin sen hallitseminen ypöyksin.

Ensinnäkin itsekurin on oltava ihan valtaisaa. Se ei minulla kotona aina sitä ole (pahimpana hetkenä, kuten tänä aamuna jopa imuri voi innostaa enemmän kuin näppis), joten päätin viimein kirjata itseni paikalliseen coworking-työhuoneeseen. Siellä voin nyt käydä tarvittaessa kirjoittamassa silloin kun kotona mikään ei suju. Ja mikä ihaninta, samalla tulee väkisinkin tavattua ihmisiä. Tämänkin alla olevan kuvan minusta otti uusi tämänpäiväinen tuttavuuteni, joka keskittyi nettimarkkinointiin vastapäisessä pöydässä (silloin kun en häntä höpötykselläni häirinnyt).

navlab

Kaupungilla on kiva tehdä hommia myös siksi, että siellä pääsee lounaalle kahvilaan, missä voi tavata lisää tuttuja. Terkut vaan muuten Antibesin lempparikahvilastani, Choopy’sta (kivoista Antibesin kahviloista lisää täällä). Miksen ollut tajunnut tehdä tätä useammin? Puurtaminen yksin omassa työhuoneessa ei sovin minun luonteelleni ollenkaan, paljon paremmin tämä sujuu kun joku hyörii ympärillä. Avokonttorin peruja varmaan.

choopy's

Toinen vaikea homma on työkalenterin hallitseminen perhe-elämän ohessa. Ilman hyvää päiväohjelmaa mistään ei tule mitään ja sekoillessa stressi purkautuu pelkkänä itkuna ja kiukutteluna. Alkuvuonna (uudenvuodenlupaus) yritinkin muuttaa elämääni järjestelmällisemmäksi perustamalla somemaailmassa hehkutetun Bullet Journalin, koska se näytti niiiin ihanalta. Työ työnä ja vapaa-aika vapaa-aikana. Katsokaa nyt tätä Instagramista löytämääni kirjasta!

Lyhykäisyydessään voisi sanoa, että Bullet Journal on itsetehty kalenteri, joka lupaa vetää elämän hyvään järjestykseen. Se tehdään tavallisesta vihkosesta kokonaan itse, koristelut ovat kunkin päätettävissä. Luettuani käyttöoppaita totesin kuitenkin, että ennen kuin minulla on elämä bullettimaisessa järjestyksessä, olen repinyt jokaisen hiukseni päästä. Kärsivällisyys ja aika eivät riittäneet moisen ihanuuden perustamiseen, joten jätin asian sikseen.

stigu

Onnekseni sainkin blogipostina englantilaisen Stigu-kalenterin, jossa tarpeitani vastaavat kalenteriraamit olivat jo valmiina. Nappasin heti käyttöön. Jo nyt huomaan, että viikottaiset To do -listat pitävät viikon suunnitelmat hallussa ja kalenterin lopussa olevat tyhjät sivut antavat mahdollisuuden panna muistiin kaikenlaiset, ohikiitävät ajatukset. Superplussaa tulee myös erinomaisen selkeästä viikkonäkymästä, josta selviää seuraavan viikon aikataulu yhdellä, nopealla vilkaisulla. Ah… ja nuo tarrat… niitä sisälläni uinuva DIY-ihminen rakastaa.

Pikkuinen miinus tulee oikeastaan ainoastaan kalenterin isosta koosta. Ja vielä näin aluksi vähän vierastan Stigun sivuille kirjattuja erinäisiä elämänhallintaohjeita (How to make an energetic day…), mutta ehkäpä saattaisi niistäkin tässä kaaoksessa olla hyötyä. Kaiken kaikkiaan voin kuitenkin suositella.

Choopy's eväät

Näillä eväillä siis tulevaan työvuoteen. Miten sinä pidät elämän hallussa?