Turvallisuus vaarassa: lasten kevätjuhlat peruttu!

lapset-turva2

Käteen sujautettiin koulun portilla pikkuinen lappu.

– Järjestämme juoma- ja kakkumyynnin perjantaina koulun edustalla, siinä luki.

– Mitä ihmettä tämä nyt tarkoittaa? kysyin tytön luokkatoverin äidiltä, joka kuuluu vanhempainyhdistykseen.

– Meidän on päästävä eroon kaikista juomista, koska ne menevät kesäkuussa vanhaksi. Niitä säästettiin kevätjuhlia varten, mutta nyt kun niitä ei järjestetä, pitää ne myydä pois.

Jäin hämmentyneenä seisomaan aloilleni. Kuulin ensimmäistä kertaa, että kevätjuhlat oli peruttu. Taas yksi lisäruksi muutenkin tyhjäksi käyneelle tapahtumalistalle.

Kevätjuhlat. Ymmärtäisin ehkä jos olisimme Brysselissä, mutta että Antibesissakin.  Teki äitinä mieli itkeä.

Kaikki mammathan tietävät, miltä kevätjuhlat tuntuvat. Sitä tunteiden vuoristorataa, valuvia silmäkulmia, pakahduttavaa ylpeyttä kun jälkikasvu esiintyy.

Kevätjuhlat ovat Etelä-Ranskassa toki aivan jotain muuta kuin Suvivirsi, mitä kovasti toki ikävöin. Täällä juhlapäivänä pop-musiikki soi täysillä koulun aurinkoisella pihalla, lapset esiintyvät vanhemmille, kaikki syövät kakkua ja limsaa ja pelaavat yhdessä. Naurua ja meteliä riittää tunneiksi, se on todellinen palkinto ahertajille.

lapset-turva

Kuten postauksessani vastikään kerroin, olemme jättäneet monta juttua tekemättä näiden pirun iskujen takia. Kuka pieniä suojelisi? Mutta että meiltä viedään kevätjuhlakin, harmittaa kyllä kovasti. Miksi näihin pikkujuttuihinkin pitää puuttua?

Marraskuun Pariisin iskujen jälkeen en ole saanut puhua lapsen opettajan kanssa kertaakaan. Turvallisuustason nostaminen on tarkoittanut, etteivät aikuiset saa mennä koululle. Lapsi juoksee luokkaan portilta, jonka kupeessa seisoo aamuisin vain satunnaisia kouluavustajia.

Välillä tulee pohtineeksi, että näinköhän tässä ylireagoidaan. Ikinä en olisi uskonut, että terrori-iskujen takia perutaan myös jokakeväinen koulun kirpputori, josta olin ostanut ison osan lasten vaatteista. Tänä vuonna on  mentävä kauppaan.

Iskuista kohta viikko – näin arkemme Ranskassa muuttui

vigipirate

Maanantaina iltapäivällä tyttöä ei enää saanutkaan hakea luokan ovelta. Koulun portti pysyi kiinni ja avautui vasta kun kouluavustaja näki minut kuikuilemassa tytön perään.

Porttiin oli ilmestynyt paperi, jossa lukee kissankokoisin kirjaimin VIGIPIRATE. Se kertoo maan turvallisuustason olevan hyvin korkealla.

Pienokainen työnsi käteeni lapun, jossa kerrotaan ohjeet: lapsi on vastaisuudessa vietävä kouluun 8.20-8.30 välisenä aikana. Lapset on jätettävä portille, mistä opettajat huolehtivat heidät sisään. Ja iltapäivällä lapset on jälleen haettava portilta. Ulkopuoliset eivät enää saa tulla koululle.

vigipirate2

– Minä en haluaisi viedä lasta enää kouluun, yksi tuttu äiti sanoi.

– Perheenjäsenet Italiassa ajattelevat, että ylireagoin, mutta he eivät ole hengittämässä tätä samaa ilmaa.

Niin. Tätä samaa ilmaa. Ihan kuin yhtäkkiä olisi vaikeampi hengittää, olen huomannut saman. Yritän kyllä pysyä pirteänä enkä pelätä, sillä onhan minulla ystäviä Pariisissa, joilla tilanne on ihan toinen.

– Enää en mene lauantaina ostoskeskukseen. Varmaan jäävät joulumarkkinatkin välistä, puhui lapsen koulukaverin äiti täällä. Uuden kauppakeskuksen H&M:ssä laukut oli tarkistettu jokaiselta asiakkaalta.

Puhuin asiasta myös kotona. Mies oli samaa mieltä: jatkossa mietimme tarkasti mihin yleisötilaisuuksiin osallistumme. Nizzan karnevaalit mietityttävät eniten: sinnehän oli suunniteltu iskua jo kaksi vuotta sitten, mikä onneksi ehdittiin estää. Jäävätkö ne taas tällä kertaa meiltä välistä?

Paikallisuutisissa kerrotaan myös poliisien operaatioista ihan tähän lähelle, kuinka asuntoja tutkitaan, autoja käydään läpi. Pääministeri varoittaa kemiallisista aseita. Huhujakin on hirvittävästi, eikä enää tiedä mihin uskoa.

vigipirate3

Charlie Hebdon iskujen jälkeen osasin odottaa myös yhteenottoja. Niistä on jo kuultu esimerkiksi Marseillen suunnalta: siellä sekä juutalaiskoulun opettaja että huivitettu musliminainen olivat joutuneet hyökkäysten kohteiksi. Surullista ja pelottavaa.

Mutta sitten hajoaa jääkaappi. Lapselle tulee kiukunpuuska. Pesukone vuotaa. Oman elämän pienet ilot ja vastoinkäymiset ottavat vallan ja ympäröivä unohtuu. Elämä jatkuu.

Kahdeksanvuotiasko terroristi?

terrorismi

Olen töitteni takia tässä viime päivinä paneutunut terrorismiaiheisiin, minkä vuoksi nämä uutiset tuppaavat vaan pyörimään ja pyörimään päässä. (Lupaan seuraavaan postaukseen köykäisempää!) Viimeksi tänä aamuna luin yhden, joka hätkähdytti kovasti: Nizzassa 8-vuotias poika joutui poliisin kuultavaksi terrorismin ihannoinnista.

Syy oli seuraava: poika oli kieltäytynyt osallistumasta koulussa uhrien muistoksi järjestettyyn hiljaiseen hetkeen ja uhonnut: ”Ranskalaiset pitää tappaa. Olen terroristien puolella. Muslimit tekivät oikein. Journalistit ansaitsivat kohtalonsa.” (Lähde Nice Matin)

Oma tyttö on vasta kolme ja puhuu lähinnä prinsessoista, nukeistaan sekä veljestään, vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Hänen maailmansa pyörii tässä meidän kuplassamme. Vielä on vaikea ennustaa, että mitä suusta kuuluu viiden vuoden päästä, mutta ei nyt toivottavasti ainakaan mitään tuommoista.  Ei sinänsä – olemmehan me kaikki kuulleet cowboyta leikkivän 8-vuotiaan huutavan: ”Mä tapan sut!” Eikö vain?

Vasta alkuviikosta Montpellierin lähellä sijaitsevassa pikkukaupungissa pidätettiin ihmisiä, joiden epäillään rekrytoineen nuoria Syyriaan taistelemaan. Reilun 25 000:n kaupungista oli jo ennättänyt lähteä parikymmentä nuorta aikuista ja menehtynyt kuusi. Äitinä se koskettaa ja surettaa tosi paljon.

Mutta silti – kahdeksanvuotias poliisin kuulusteluun? Eikö se ole jo ylireagointia tai vähintäänkin pelon lietsomista?

Haastattelussa poliisi kertoi yrittäneensä kuulustelussaan selvittää, mistä pikkuisen järkyttävät ideat ovat peräisin. Paikalla oli myös isä, joka oli kuulemma pahoitellut lapsensa käytöstä.

Niinpä. Mitä jos se nyt vain oli pienen pojan höpsöä uhittelua?