Pitääkö koulussa puhua terrorismista?

bataclan3

Kun olimme jo ennättäneet lähteä Suomesta, Turku joutui terroristi-iskun kohteeksi. Olen varma, että monen äidin, isän tai open mielessä alkoi pyöriä, että miten tästä pitäisi kertoa lapsille?  Saako koulussa puhua asiasta? Mitä jos joku ystävä sanoo aiheesta jotain, mitä ei pitäisi?

Ranskan raiteiltaan vuonna 2015 sysännyt Charlie Hebdo -hyökkäys nosti saman aihepiirin keskusteluun täällä meillä. Olin kyllä onnellinen, kun silloin vasta kolmevuotiaan tyttären opettaja kuiskasi, ettei ollut puhunut asiasta koulussa mitään. Niin pieniä ei vielä sillä saanutkaan mielestäni vaivata.

marssi7

Sen sijaan, kun asiasta yritettiin keskustella monilla ranskalaisilla ala- ja yläasteilla, kohdattiin aikamoisia ongelmia. Lehtitietojen mukaan monet opettajat tunsivat oppilaiden edessä itsensä toivottomiksi. Ranskan miljoonien koululaisten joukossa oli nimittäin myös nuoria, jotka puolustivat hyökkääjiä. Profeettaa ei olisi saanut halveerata niin kuin Charlie Hebdossa oli tehty. Joissain oppilaitoksissa taas uhrien muistoksi pidetyistä hiljaisista hetkistä ei tahtonut tulla mitään. Esimerkiksi Isèressä ryhmä nuoria hakkasi pohjoisafrikkalaistaustaisen koulutoverinsa kesken yhden tuollaisen hetken.

luoti

Olen blogissa puhunut paljon siitä, kuinka kouluarki turvallisuusnäkökulmasta muuttui heti ensimmäisen iskun seurauksena. Mutta on moni muukin juttu muuttunut. Niin – taustaksi vielä se, että Ranskassa kirkko ja valtio ovat erillisiä. Maassa noudatetaan laïcité-periaatetta eli tunnuksettomuutta, mikä tarkoittaa käytännössä, ettei mitään uskontoa aseteta erityisasemaan. Julkisissa kouluissa ei opeteta uskontoa, eivätkä uskonnolliset symbolit ole tervetulleita kaikkiin julkisiin tiloihin. Kotona voi sitten kukin tehdä kuten lystää.

bataclan2

Charlie-iskua seuranneiden koulukahinoiden jälkeen Ranskan kouluissa on laïcité-periaatteelle annettu aikaisempaa vankempi rooli. Maassa on alettu vastikään viettää “tunnuksettomuus”-päiviä. Opettajia on koulutettu asian tiimoilta ja kouluihin tuotiin uusi, maan arvoja, kuten vapautta, solidaarisuutta ja tasa-arvoa korostava oppiaine: EMC, enseignement moral et civique. Sen voisi suomeksi voisi kääntää vaikkapa moraali- ja kansalaiskasvatukseksi. Lisäksi jokaisen kouluvuoden alussa vanhempien pitää allekirjoittaa paperi, jossa kerrataan tunnuksettoman koulun pääperiaatteet. Uskonnon paikka on kotona, ei koulussa.

Tässä herkässä tilanteessa paperin allekirjoittaminen ei mielestäni ole tuntunut yhtään hullummalta – koulu kun on minusta vielä aikaisempaa tärkeämmässä roolissa siinä, kuinka lapset oppivat suhtautumaan toisiinsa ja ymmärtämään toisiaan. Minusta lasten leikkeihin ei uskontoja pidä sotkea, jos se on omiaan johtamaan vain erimielisyyksiin ja epäluuloisuuteen.

kukkameri

Charlie Hebdo -iskun jälkeen maassa on nähty Pariisin ja Nizzan terrori-iskut, mutta koulujen järjestysongelmista ei ole niiden jälkeen samoin puhuttu. Ehkä opettajien ja oppilaiden koulutus sitten on tepsinyt, ehkä iskuista uutisoidaan nyt toisin, tai ehkä (valitettavasti) hyökkäyksiin on jossain määrin totuttu.

Mikään maa ei ole samanlainen, mutta kaiken tämän jälkeen kuitenkin sanoisin, että koulun pitäisi olla vähän niin kuin sauna. Siellä kaikki ovat samanarvoisia ja maailmaa myllertävät aikuisten asiat voi käsitellä rauhallisesti, objektiivisesti keskustelemalla, syyllistämättä, oman kodin vaikutuspiirin ulkopuolella.

Siksi se on parhaimmillaan juuri oikea paikka puhua myös niinkin kamalasta asiasta kuin terrorismista.

Kuvat liittyvät Ranskaan kohdistuneisiin iskuihin vuosina 2015 ja 2016.

 

 

Turvallisuus vaarassa: lasten kevätjuhlat peruttu!

lapset-turva2

Käteen sujautettiin koulun portilla pikkuinen lappu.

– Järjestämme juoma- ja kakkumyynnin perjantaina koulun edustalla, siinä luki.

– Mitä ihmettä tämä nyt tarkoittaa? kysyin tytön luokkatoverin äidiltä, joka kuuluu vanhempainyhdistykseen.

– Meidän on päästävä eroon kaikista juomista, koska ne menevät kesäkuussa vanhaksi. Niitä säästettiin kevätjuhlia varten, mutta nyt kun niitä ei järjestetä, pitää ne myydä pois.

Jäin hämmentyneenä seisomaan aloilleni. Kuulin ensimmäistä kertaa, että kevätjuhlat oli peruttu. Taas yksi lisäruksi muutenkin tyhjäksi käyneelle tapahtumalistalle.

Kevätjuhlat. Ymmärtäisin ehkä jos olisimme Brysselissä, mutta että Antibesissakin.  Teki äitinä mieli itkeä.

Kaikki mammathan tietävät, miltä kevätjuhlat tuntuvat. Sitä tunteiden vuoristorataa, valuvia silmäkulmia, pakahduttavaa ylpeyttä kun jälkikasvu esiintyy.

Kevätjuhlat ovat Etelä-Ranskassa toki aivan jotain muuta kuin Suvivirsi, mitä kovasti toki ikävöin. Täällä juhlapäivänä pop-musiikki soi täysillä koulun aurinkoisella pihalla, lapset esiintyvät vanhemmille, kaikki syövät kakkua ja limsaa ja pelaavat yhdessä. Naurua ja meteliä riittää tunneiksi, se on todellinen palkinto ahertajille.

lapset-turva

Kuten postauksessani vastikään kerroin, olemme jättäneet monta juttua tekemättä näiden pirun iskujen takia. Kuka pieniä suojelisi? Mutta että meiltä viedään kevätjuhlakin, harmittaa kyllä kovasti. Miksi näihin pikkujuttuihinkin pitää puuttua?

Marraskuun Pariisin iskujen jälkeen en ole saanut puhua lapsen opettajan kanssa kertaakaan. Turvallisuustason nostaminen on tarkoittanut, etteivät aikuiset saa mennä koululle. Lapsi juoksee luokkaan portilta, jonka kupeessa seisoo aamuisin vain satunnaisia kouluavustajia.

Välillä tulee pohtineeksi, että näinköhän tässä ylireagoidaan. Ikinä en olisi uskonut, että terrori-iskujen takia perutaan myös jokakeväinen koulun kirpputori, josta olin ostanut ison osan lasten vaatteista. Tänä vuonna on  mentävä kauppaan.

Iskuista kohta viikko – näin arkemme Ranskassa muuttui

vigipirate

Maanantaina iltapäivällä tyttöä ei enää saanutkaan hakea luokan ovelta. Koulun portti pysyi kiinni ja avautui vasta kun kouluavustaja näki minut kuikuilemassa tytön perään.

Porttiin oli ilmestynyt paperi, jossa lukee kissankokoisin kirjaimin VIGIPIRATE. Se kertoo maan turvallisuustason olevan hyvin korkealla.

Pienokainen työnsi käteeni lapun, jossa kerrotaan ohjeet: lapsi on vastaisuudessa vietävä kouluun 8.20-8.30 välisenä aikana. Lapset on jätettävä portille, mistä opettajat huolehtivat heidät sisään. Ja iltapäivällä lapset on jälleen haettava portilta. Ulkopuoliset eivät enää saa tulla koululle.

vigipirate2

– Minä en haluaisi viedä lasta enää kouluun, yksi tuttu äiti sanoi.

– Perheenjäsenet Italiassa ajattelevat, että ylireagoin, mutta he eivät ole hengittämässä tätä samaa ilmaa.

Niin. Tätä samaa ilmaa. Ihan kuin yhtäkkiä olisi vaikeampi hengittää, olen huomannut saman. Yritän kyllä pysyä pirteänä enkä pelätä, sillä onhan minulla ystäviä Pariisissa, joilla tilanne on ihan toinen.

– Enää en mene lauantaina ostoskeskukseen. Varmaan jäävät joulumarkkinatkin välistä, puhui lapsen koulukaverin äiti täällä. Uuden kauppakeskuksen H&M:ssä laukut oli tarkistettu jokaiselta asiakkaalta.

Puhuin asiasta myös kotona. Mies oli samaa mieltä: jatkossa mietimme tarkasti mihin yleisötilaisuuksiin osallistumme. Nizzan karnevaalit mietityttävät eniten: sinnehän oli suunniteltu iskua jo kaksi vuotta sitten, mikä onneksi ehdittiin estää. Jäävätkö ne taas tällä kertaa meiltä välistä?

Paikallisuutisissa kerrotaan myös poliisien operaatioista ihan tähän lähelle, kuinka asuntoja tutkitaan, autoja käydään läpi. Pääministeri varoittaa kemiallisista aseita. Huhujakin on hirvittävästi, eikä enää tiedä mihin uskoa.

vigipirate3

Charlie Hebdon iskujen jälkeen osasin odottaa myös yhteenottoja. Niistä on jo kuultu esimerkiksi Marseillen suunnalta: siellä sekä juutalaiskoulun opettaja että huivitettu musliminainen olivat joutuneet hyökkäysten kohteiksi. Surullista ja pelottavaa.

Mutta sitten hajoaa jääkaappi. Lapselle tulee kiukunpuuska. Pesukone vuotaa. Oman elämän pienet ilot ja vastoinkäymiset ottavat vallan ja ympäröivä unohtuu. Elämä jatkuu.