Onneksi on kolkkia, joissa vaikeneminen ei ole kultaa

Vaikemeninenko

Luin Hesarista, kuinka sveitsiläinen Das Magazin -lehti on omistanut kokonaisen numeronsa suomalaiselle vaikenemiselle. Sveitsissä suomalainen tuppisuisuus nähdään positiivisena asiana, suoranaisena matkailuvalttina. Sveitsiläiselle Suomi on ilmeisesti kuin mystinen, maankokoinen hiljaisuuden retriitti.

Miehenikin kertoo usein ihmeellistä tarinaa siitä, kuinka aikoinaan Suomeen puhelimitse tehdyssä työhaastattelussa tuli pitkä, ahdistavan hiljainen hetki.

– Minä luulin, että no niin, pieleen meni. Mutta eipä sittenkaan, minäpä sainkin sen paikan! Suomessa hiljaisuus on hyvä asia.

Täällä maailmalla kun pyörii ulkosuomalaisten kanssa, vaikeneminen tulee usein puheeksi. Yllättävän monikin tuttavani on sanonut viihtyvänsä ulkomailla paremmin, koska maailmalla on lupa puhua ventovieraillekin. Ei tarvitse vaieta itseään kuoliaaksi ja hölösuisuuskin on sallittua. Suomessa kun tuntui, että aina oli joku asettamassa tulppaa suulle.

kivipatsas

Sillä niinhän se on, että kaltaisestani puheliaasta ihmisestä väkinäinen vaikeneminen tuntuu raskaalta, vaikealta,  ja ennen kaikkea oman, eloisan persoonan piilottamiselta. Tietäisivätpä kaikki, mikä vapaudentunne se onkaan, kun kahvilassa voi pussata puolituttua poskelle ja toisen jonottajan kanssa jutustella vaikka nyt eilisestä leivästä, jos ei muuta keksi. Voi olla juuri se, mikä on.

Sveitsiläislehdessä kerrotaan vaikenemisen johtuvan suomalaisten epäluuloisuudesta, mikä minusta kuulostaa mielenkiintoiselta. Tässä suora lainaus HS:n jutusta:

Enon mukaan pitkään sotia vältelleet maat, kuten Ruotsi ja Sveitsi, eivät voi ymmärtää epävarmuutta, jonka uhatuksi tuleminen aiheuttaa. Suomalaiset ovat yhä epäluuloisia. Siksi he eivät puhu kaikille. Omille kyllä jutellaan.

Liekö sitten suomalaisuuden syytä vai muuta, mutta kuten sveitsiläiset, rakastan minäkin tietysti kauniita, maagisen hiljaisia hetkiä saunanlauteilla tai metsäkävelyllä. Siinä ollaan toiselle täydellisesti läsnä, mutta ihan hiljaa. Sen sijaan en yhtään rakasta arjessa vaikenemista, hiljaisia hetkiä kaupan kassajonossa, varpaisiin toljottamista ruuhkabussissa saati tukahduttavaa puhumattomuutta kahvipöydässä.

Yksi suomalainen työkaverini sanoi aikoinaan äitinsä opettaneen hänelle, ettei ihmisen sovi olla häiriöksi.  Sillä tämä taisi tarkoittaa, ettei ylenpalttinen hölöttäminen ole ihmislapselle soveliasta. Minua ei onneksi näin kasvatettu, vaikka ehkä joskus olisi ollut vähän syytäkin.

Siksipä sanon sen nyt teille tässä suoraan: jos joskus tavataan, meikäläisen kohdalla sopii kyllä ihan avoimesti olla vähän häiriöksikin.

Pitkäperjantai on työpäivä ja lounastauolla jumpataan

ravintolat3

Huh mitä haipakkaa viikko onkaan mennyt. Paitsi, että oli lasten lomaviikko, oli hoidettava kaikki rästityöt ennen perjantaita. Niin, olin unohtanut, että Suomessahan perjantai tosiaan on vapaa. Meillä Ranskassa tämä pitkäperjantai on aivan tavallinen työpäivä: kaupat ovat auki ja ravintolat pyörivät.

Kun maailmalle muuttaa, pitää sopeutua ihan uudenlaiseen kalenteriin. On erilaisia sodanmuisteloita, taisteluvuosipäiviä, naistenpäiviä ja mitä vielä erilaisia uskonnollisia pyhäpäiviä. Toukokuu on Ranskassa todellinen vapaapäivien juhlakuukausi, koska neljään viikkoon osuu vappu,  voitonpäivä ja helatorstai.

ravintola2

Myös arkikello näyttää Rivieralla toiselta kuin Suomessa. Kun kesällä olimme Helsingissä ja edessä oli käynti Kelan toimistossa, mies sanoi:

– Ei me nyt voida mennä, kellohan on puoli yksi!

Niin tosiaan, meillä täällä Välimeren äärellä viralliset toimistot ja pikkukaupat sulkevat ovensa kello 12 ja kello 14 välillä. Mieheltä oli jo päässyt unohtumaan, että joissain maissa asiat voi tehdä toisinkin.

Meillä on lounastauon aikana turha yrittää hoitaa esimerkiksi apteekkikeikkaa ja tai ilmoittautumista kouluruokailuun. Sen sijaan kuntokeskukset kukoistavat puoliltapäivin! Monet paikalliset nähkääs hyödyntävät kahden tunnin mittaisen lounastaukonsa kuntoiluun.

Hauskan pienen lisänsä näihin päivittäisiin aikatauluihin tuo se, että kello 12-14 parkkeeraminen on useissa pikkukaupungeissa ilmaista. Tällä on tarkoitus tukea ravintoloiden toimintaa, minulle on kerrottu. Ainakaan parkkimaksu ei näin estä ihmistä tulemasta kivijalkakuppilaan syömään.

ravintolat

Niin – ja kun puhutaan ravintoloista, niissäpä sitä olikin uudelle tulijalle aikoinaan opettelemista. Tämä on hyvä myös matkailijan tietää: tavallisesti ravintolat ovat Ranskassa auki noin kello 12-14.30 ja sitten seuraavan kerran kello 19-23.00. Miksi? No, yksi syy on se, että ravintolan työntekijät tekevät sekä päivävuoron että iltavuoron. Tauko keskellä päivää antaa heille mahdollisuuden hengähtää.

Mutta ei hätä ole tämännäköinen: jos nälkää nyt sitten iskee vaikkapa kello 15, voi aina mennä syömään paikalliseen brasseriehen. Se tarjoaa hyvää perusruokaa non-stop.

 

Yhä useampi ranskalaisnainen valitsee nuoremman miehen

lecannet3

Seurasin taannoin kiinnostuneena pikkukohua siitä, kuinka psykologian kirjassa kerrottiin naiset viehättyvät vanhemmista ja hyvässä asemassa olevista miehistä. Esimerkkinä oli kuva presidenttiparista. Sittemmin aiheesta kirjoitettiin laajemmin: kävi ilmi, että kaikkialla maailmassa naiset tuntevat vetovoimaa hieman vanhempiin miehiin.

Niin se on tietty omallakin kohdalla. Mies on kaksi vuotta minua vanhempi, mikä on myös Ranskassa yleinen pariskuntien ikäero. Täällä 56 prosenttia pariskunnista on kaltaisiamme. Kolmannes pareista ovat puolestaan saman ikäisiä.

Mutta yllättävää olikin lukea, että kasvussa ovat parit, joissa nainen on miestä vanhempi. Prosentti on kuitenkin moniin muihin maihin verrattuna pieni: heitä on 16 prosenttia kaikista ranskalaispareista. Vielä vuonna 1960 luku oli 10 prosenttia. Suomessa tässä asiassa ollaan edellä, siellä lukemani perusteella jopa viidenneksessä pareista nainen on vanhempi. Eikö muuten olekin mielenkiintoista!

Muodikkaaksi tämän ilmiön Ranskassa tekee tietysti se, että yksi tämän hetken puhutuimmista poliitikoista, entinen valtiovarainministeri Emmanuel Macron on naimisissa itseään 20 vuotta vanhemman naisen, Brigitte Trogneux’n kanssa (klik!).  57-vuotias Trogneux on Macronin entinen opettaja. Jos merkit pitävät paikkaansa, hänestä kuullaan lähiaikoina vielä paljon paljon lisää. Macronin uskotaan nimittäin pyrkivän presidenttiehdokkaaksi.

Brigitte Trogneux tai Brigitte Macron, joksi häntä myös tituleerataan, on upeassa kunnossa. Sama koskee tietysti kuuluisaa televisiopersoonaa Claire Chazalia, 60, jonka pitkäaikainen puoliso oli häntä reilut 20 vuotta nuorempi Arnaud Lemaire (klik!).

eclair

Tällaisestä keski-ikää lähestyvästä naisesta on tietty tosi hienoa, että kaikenlaiset naisen ikään kohdistuvat asenteet muuttuvat. Toisaalta, kun näistä julkisuuden naisista lueskelin, en voinut samalla olla pohtimatta ranskalaisten naisten laihuusihanteita.

Ranskalaiset naiset kuuluvat  Euroopan hoikimpiin, mutta samalla he ovat erinäisten tutkimusten myös kaikkein eniten huolissaan painonnousustaan. Täällähän ihannenainen tuntuu olevan paljon suomalaista sisartaan hoikempi, sekoitus sumusilmäistä Carla Brunia ja linnunluista Vanessa Paradis‘ta.

IMG_0732

Jotkut artikkelit kertovat jopa naisista, jotka eivät pyöreytensä takia saa työpaikkaa. Ylipaino on monen ranskalaisen mielestä merkki siitä, ettei ihminen osaa huolehtia itsestään. Surkeata, jos se oikeasti pitää paikkaansa. Elämä on nautinto – varsinkin tässä maassa.

Toisaalta niinhän se on, että Macronin, Brunin ja Chazalin todellisuus on tyystin toista kuin oma arkeni tavallisessa eteläranskalaisessa pikkukaupungissa. Yhtäkään Vanessa Paradisen kaltaista naista en ole näillä kulmilla tavannut, enkä tosin montaa ylipainoistakaan. Puhumattakaan nyt pariskunnista, joissa nainen olisi miestään vanhempi, saati valmiiksi hoikkia naisia, jotka olisivat jatkuvalla laihdutuskuurilla. Ruoka-ajoista pidetään tiukasti kiinni, mutta paineita puoleen tai toiseen ei tunnu liiemmin olevan.

Voi toki olla, että nämä asiat kuuluvat niihin, joista ei ääneen puhuta. Itse mietin, että jo se, miltä ympäröivät ihmiset näyttävät ja käyttäytyvät, vaikuttaa omaankin olemiseen. Ainakin niin on käynyt Ranskassa itselle: ilman ripsaria ei tule kodista enää lähdettyä. Välipalatkin ovat jääneet.

Vai mitä mieltä olette?