Eiffel-tornin syrjäyttäjä

fv2

Se on puiston läpi puskeva laiva. Toinen näkee palasiksi menneen munankuoren, yksi uiskentelevan kalan. Minusta se on ihan selvä lentoonlähtevä vesilintu.

Meidän Pariisin matkamme huipentui visiittiin Frank Gehryn suunnittelemaan Fondation Louis Vuittonmuseoon,  joka aukesi yleisölle lokakuussa.

Kokemus oli mykistävä, henkeäsalpaava. Kuinka tällainen rakennus voi olla olemassa?

fv3Kaartuvat ikkunat, irtipyristelevät siivet, joka puolelta tunkeva valo, ne pienet täydelliset yksityiskohdat ja kauas avautuvat näkymät – rakennus leijuttaa kävijää kuin pientä keijukaista. Sisällä tunsin kiitollisuutta, jopa ylpeyttä siitä, että joku oli päättänyt sijoittaa miljooniaan tällaiseen meille kaikille avoimeen,  mieltä rikastuttavaan onnentuojaan.
fv1

Fondation Louis Vuitton on ensimmäinen tämän luokan yksityinen kulttuuri-instituutio Ranskassa. Se on 65-vuotiaan LVMH:n toimitusjohtajan (ja yhden Euroopan rikkaimmista miehistä), Bernard Arnaultin rakennuttama museo, “unelmien toteutuminen”, kuten hän itse eräässä haastattelussa totesi. Gehry taas on maailman tuntema tähtiarkkitehti, jonka tähän saakka mieliinpainuvin rakennus lienee Bilbaon Guggenheim-museo.
fv7

Vaikka Fondation Louis Vuitton on itsessään jo nähtävyys,  on se myös modernin taiteen museo. Mutta se on myös samalla myös tapahtumia, konsertteja ja ruokaa tarjoava kulttuurikeskus. Sitä ympäröi kaunis Boulognen metsä ja näköetäisyydellä on pieni, suloinen lasten huvipuisto.

Juuri tällaisia museot mielestäni parhaillaan ovat: helposti lähestyttäviä kohtaamispaikkoja, joissa tekee mieli viettää aikaa, tavata ihmisiä. Ne eivät ole pompöösejä, luontaantyöntäviä gallerioita, vaan ihmisläheisiä tiloja, jotka kutsuvat rehdisti käymään ja osallistumaan. Tänne aion ehdottomasti palata ensi kerran koko perheen kanssa. Eiffel on jo nähty.

fv4

Paluu Picasson rakastajattaren luo

museo

Tulin myöhään eilen illalla Pariisista, missä vietin ihanan viikonlopun rakkaan ystävän kanssa. Se oli tapaaminen noin puolessa välissä matkaa. Ja samalla myös ensimmäinen pitkä viikonloppu erossa lapsista.

Kolmeen päivään mahtui taas mielettömästi kivoja juttuja ja uusia kokemuksia, vaikka Pariisi onkin entuudestaan tosi tuttu.  Täyteläisen reissun takia blogissa vietetäänkin Pariisi-viikkoa, että s’ il vous plaît vaan.  Palastelen reissufiiliksiä useammalle päivälle.

pusu

Pablo Picasso: Le baiser (1969)

Näin ihan ensimmäisenä visiitistämme uudistuneeseen Picasso-museoon. Boheemissa Marais’n kaupunginosassa sijaitseva museo avautui viime kuussa oltuaan remontissa pitkät, kalliit ja kritisoidut viisi vuotta.  Varasin liput netistä jo monta viikkoa ennakkoon (täältä), mikä muuten kannattaa tehdä kaikkien Pariisin nähtävyyksien kohdalla.

museo12

Minulle Pariisin Picasso-museoon liittyy kasa suuria tunteita ja muistoja. Sinne laahauduin, kun parikymppisenä se oikea ensirakkauteni jätti minut kesken romanttiseksi tarkoitetun lomamatkan.

Kaikista kaupungeista juuri Pariisissa.

Museossa törmäsin silloin Marie-Thérèseen (ks. alla oleva kuva). Picasson nuoren rakastajattaren rauhoittava katse lohdutti kovasti myllerryksen keskellä ja jostain syystä näin siinä itseni. Marie-Thérèse oli kuin minä: nuori, kaltoin kohdeltu vaalea nainen.

Nyt, reilut viisitoista vuotta myöhemmin oli päästävä sanomaan kiitos. Elämä vei eteenpäin, vaikkei silloin aikoinaan ehkä olisi uskonut.

marie    marie2

Picasso-museo on nyt remontin kaksi kertaa suurempi kuin ennen. Esillä on noin 500 teosta taiteilijalta itseltään sekä hänen ihailemiltaan taiteilijoilta.  Paljon on tuttuja maalauksia, mutta myös sellaisia, joihin ei ole koskaan törmännyt.

Barokin ajalta peräisin oleva museorakennus on remontin jälkeen jo itsessään pysäyttävä. Taiteen katsomisen kannalta sokkeloisuus ja teosten sijoittelu viiteen kerrokseen vaatii kuitenkin tosi paljon kärsivällisyyttä. Aikaa kannattaa siis varata runsaasti.

museo2museo3 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja sitten avartavan uurastuksen jälkeen palkita itsensä esimerkiksi näin: lähikuppilassa kilistelemällä drinkkiä nimeltä “piscine de champagne” eli uima-altaallista samppanjaa.

museo10

 

Turistivinkki Etelä-Ranskaan

leger3

Täällä etelässä lomaileva äitini halusi siskonsa kanssa taidemuseoon. Koska iso osa paikallisista suuruuksista oli jo tuttuja, suosittelin yhtä lemppareistani: Fernand Légerin taidemuseota Biotissa.

Léger on tunnettu  kubistisista naishahmoistaan,  mutta minuun vetoaa eritoten taiteilijan uskomaton värien käyttö. Ja sitä paitsi museossa on aivan ihana pihakahvila. (Kuvat ovat meidän perheen museovierailulta kuukauden takaa.)

Mutta koska äitillä ei ollut käytössä autoa, selvitin hänelle sopivia bussiaikatauluja ja -reittejä (junat olivat taas lakossa). Ilokseni huomasin, että linja-autolla pääsee museon kupeeseen, aikataulun mukaan jopa kolmesti tunnissa.

leger2

Niinpä mamma hyppäsi bussiin, pääsi perille ja nautti vierailusta. Mutta kun oli tarkoitus palata, alkoikin sataa kaatamalla. Tällöin museon aulassa käytiin seuraavanlainen keskustelu.

– Moneltako bussi menee takaisin? äiti kysyi vastaanotosta.

– Mikä bussi? En minä vain tiedä, museovirkailija hämmästeli.

– Voisitteko soittaa minulle taksin?

– Taksin? En valitettavasti voi, koska en tiedä numeroa.

Tässä vaiheessa suomalaisturisteja oli saapunut auttamaan isohko museovirkailijajoukko. Oikein mukavia ihmisiä he kuulemma olivat, äiti kertoi minulle. Mutta ei kukaan kyllä osannut auttaa.

Lopputulema oli, että äitini seurueineen käveli bussipysäkille, odotti ikuisuuden, kastui läpimäräksi ja pääsi jossain vaiheessa iltapäivää takaisin lähtöpisteeseen. Onneksi oli lomapäivä ja brasserie, joka tarjoili retkueelle myöhäistä lounasta ja rosé-viiniä.

Tästä jotain oppineena jaan Etelä-Ranskan matkailijoille pienen vinkkivinkkisen: mitä jos kuitenkin vuokraisit sen auton jo lentokentältä.