Lapsuuden tunteet ja presidentit

maisema3

Mies yllätti pari viikkoa sitten keittiössä nyyhkyttelevän vaimonsa. Ei siinä sinänsä mitään uutta – olenhan savolais-karjalaiset juuret omaava herkkä hölösuu, jonka on vaikea pitää tunteita ominaan. Nämä ovat piirteitä, jotka muuten ovat täällä Välimerellä saaneet vain lisäpuhtia.

Mies on jo moiseen tottunut. Ei kannata huolestua, sillä Helenan hetkelliset maailmanloput kestävät yleensä kaksi minuuttia. Sen jälkeen palataan taas normaaliin.

– No mikä nyt on?

– No kun presidentti kuoli juuri Suomessa ja Ranskassakin saatiin uusi. Kauhean tunteikasta, selostin naama märkänä, mutta jo hymyillen.

Voitte vain kuvitella miehen ilmeen.

loma5

Mauno Koiviston merkitystä meidän lapsuudellemme oli vaikea muuttaa sanoiksi. Kyllähän ranskalaismies toki jälleen ymmärsi vaimoaan, tai ainakin kovasti yritti. Samanlaista, luotettavaa ja arvostettavaa päämiestä hän ei omasta lapsuudestaan kuitenkaan siinä hetkessä osannut nimetä.

Niin – itkeskelinköhän minäkään oikeasti Koiviston takia, tiedä sitten. Ennemminkin presidentin kuolema taisi nostaa pintaan niitä ulkosuomalaisille tuttuja ajatuksia, elämän menneitä hetkiä.

Kuten sen muistojen kauniin, lämpimien kesien Suomen, jolloin ajoin vielä apupyörillä kadun päästä päähän ja piipahdin välillä naapurissa maitokahvilla. Silloin käytiin myös äidin kanssa E-kaupassa ostamassa lihaa, joka jauhettiin edessämme jauhelihaksi ja saatiin lauantaisaunan päätteeksi puolikas pullo limsaa. Koivisto oli presidentti silloinkin kun isosisko ja serkku valvoivat koko yön katsoen Soulin olympiakisoja ja Tapio Korjus voitti kultaa.

kaksikielisyys

Tänään, Mauno Koiviston hautajaispäivänä katselinkin videonpätkiä netistä ja lueskelin kavereiden tuntemuksia. Ne olivat kovin tuttuja, oikeastaan ihan samanlaisia kuin omani. Sellaisiahan ne lapsuuden jutut ovat suomalaisten kesken, hyvin samankaltaisia, tiedättehän. Joku oli vienyt lapsensa katsomaan hautajaissaattuetta. Jos olisin ollut Suomessa, olisin minäkin varmasti tehnyt niin.

Sen sijaan, helatorstai-illan kunniaksi menimme käymään Välimeren rannalla. Auton ikkunasta tytär näki julisteen ja huusi: – Hei tuo on tuo Emmanuel! Mikä sen nimi oli… Macron! Emmanuel Macron! Presidentti!

Niinpä. Nyt rakennamme toisenlaista lapsuutta. Toivottavasti muistot ovat sitten aikanaan yhtä lämpimiä.

Tältä Suomi näyttää ulospäin tällä viikolla

Keppihevonen1000-päkki

Tämä viikko on ollut hassunkurinen. Yllättäen olen nimittäin saanut selitellä suomalaisia ilmiöitä niitä avoimesti äimisteleville, ulkomaisille ystävilleni.

Viikon alussa saatiin täälläkin kuulla siitä suomalaisesta 1000-päkistä kaljaa. Tuosta mahtipontisen kokoisesta laatikollisesta purkkiolutta sain ensimmäisenä tietää italialaiselta ystävältäni, joka lähetti minulle somesta bongaamansa kuvan.

– Helena, onko tämä totta?

– Ööö, mitä ilmeisemmin.

– C’est dingue! Se on hullua! Kuinka tämän saa kukaan kannettua kaupasta kotiin?

Ilmeisesti vitsiksi aiottu tuhatpäkki jäänee luultavasti ainakin täällä elämään jännittävänä, suomalaisena legendana.

Screen Shot 2017-05-05 at 15.08.53

Eikä siinä kaikki. Seuraavana päivänä sain koulunpihalla ryhtyä selittelemään viraalille kierrokselleen lähtenyttä keppihevosteluvideota. Le Mondekin oli tehnyt aiheesta pikkujutun, jossa avattiin keppihevosten perusperiaatetta. (Eivätkö ranskalaislapset todella ole lapsuudessaan keppihevostelleet?)

– Te suomalaiset olette erikoista sakkia kyllä, sanoi naapurini naureskellen. Muut mammat hihittelivät myötätuntoisesti perässä.

– Kyllä, juu. Näillä puheilla lupaan järjestää Rivieran keppihevoskilpailut, virnuilin takaisin. (Eikä se muuten välttämättä olisi huonompi idea –  tällä alueellahan harrastetaan Monacon prinsessojen tahdissa esteratsastusta. )

Viimeinen Suomi-aiheinen viesti tupsahti postiluukkuuni tänään. Nantesilainen suunnittelija Clément Lévesque on nimittäin kehittänyt suomalaisesta Mölkystä pehmoversion. Miten suloisen söpöjä ovatkaan puupalikat sukkineen! Sillä kuka hullu nyt huonolla kelillä lähtisi ulos, kun ystävien kanssa voi mölkytellä myös olohuoneessa pikkuinen rosé-lasi kourassa. Niin, että tiedoksi vain suomalaiset. Je vous aime, ihkut, mukavuudenhaluiset ranskalaiset!

Palata kouluun meni hyvin. Kiitos hoitat lapset eilen.

tekstari-reunat

Mieheni lähetti minulle suloisen tekstiviestin. Sain häneltä luvan julkaista sen blogissani. Hän lähetti sen vietyään lapset loman jälkeen kouluun.

Vuodenvaihteessa mies nimittäin päätti herättää uinumassa olleen suomen eloon. Haparoivat ensiaskeleet otamme kirjallisessa kanssakäymisessä – se on hälle helpompaa kuin puhuminen. Elämäntilanteeseemme sopivaa kirjallisuutta mies meinaa etsiä lastenhuoneen muumikirjahyllystä.

poro2

Innostus suomen kieleen virisi Lapin reissullamme (klik), missä huomasimme kuopuksemme kielitaidon alkaneen luisua huomaamatta. Minä toki puhun pienokaisille aina suomea, mutta keskenään he puhuvat ranskaa, koulussa he puhuvat ranskaa ja isänsä kanssa he puhuvat ranskaa. Vaikka vaadin heitä vastaamaan suomeksi, en ehkä tarpeeksi usein korjaa kielivirheitä tai lauseisiin sukeltavia ranskannoksia.

Päätimme siis miekkosen yhdessä, että alkaisin puhua kotona vielä nykyistäkin enemmän suomea, esimerkiksi ruokapöydässä. Se kuitenkin tarkoittaa, että myös miehen pitää virittää korvansa taajuudelle suomi. En  nimittäin millään viitsisi kääntää kaikkea sanomaani ranskaksi. Eikä tämä ole mikään mahdoton vaatimus: onhan mies käynyt alkeiskurssit Suomessa.

En tiedä kuinka muissa kaksikielisissä perheissä toimitaan. Osaavatko tai ymmärtävätkö molemmat puolisot toistensa äidinkieliä? Siitä olisi kiinnostavaa kuulla enemmän.

Minä olen joka tapauksessa hirmu onnellinen nyt siitä, että oma mies harjoittelee suomea.  Odotan jo seuraavaa ihanaa tekstaria!!