Helou Helsinki!

helsinki7

Onhan se Helsinki vaan aika ihana. Kun vanhaan kotikaupunkiin laskeutuu pitkästä aikaa ilman jälkikasvua, ympäristöä havannoi ihan eri tavalla. Helsinki on pahimmillaan harmaa, hiljainen ja pimeä, parhaimmillaan valoisa, kansainvälinen ja elävä. Ensimmäisen vuorokauden aikana ehdin kohdata ne kaikki.

Helsinki9

Ensitöikseni riensin ostamaan lapsille UV-vaatteita – mitäpä muutakaan sitä äippä vapaa-aikanaan tekisi. Matkalla Forumissa törmäsin tähän tyyppiin, Tommi Toijan taideteokseen nimeltä “Tuulen viemää”. Se puhutteli, oma elämä kun on vienyt maailmalle vähän niin kuin nuo ilmapallot tuota poikaa.

Koska aikaa oli, nautiskelin kahviloissa. Siinä cappuccinoa ryystäessäni huomasin baarimikolla hienon Karhun paidan, joka sopisi omallekin miehelle.

helsinki2

Kävelin Karhun kauppaan (klik!) Lasipalatsiin ja valitsin sen (sekä itselleni lenkkarit!). Maksaminen kuitenkin osoittautui haasteelliseksi. Eteeni räväytettiin värkki, jollaista en ollut koskaan nähnyt.

helsinki3

– Mitä tällä pitää tehdä?

– Ai niin sä olet sieltä käteismaasta, myyjä nauroi.

Tervetuloa tulevaisuuteen Helena.

Yhteistyössä Chez Héléna ja Karhu Concept Store

helsinki4

Illalla matka jatkui tietysti baariin Kallioon ja uusissa vermeissä. Metroaseman liukuportaissa, hohtavissa lenkkareissa olin ihan teini. Mahtava fiilis.

helsinki

Baarista unohdin ottaa kuvia, mutta Kallion kirkkoa ei voinut yössä olla huomaamatta. Se on nimittäin valaistu päheällä vihreällä valolla, jota ei tässä huonossa kännykkäkuvassa tietenkään näy, vaikka yritin. Mutta sen sijaan siinä näkyy rakas ystäväni Tanja.

Aamiaisella sitten äiti kertoi käyneensä yöllä tarkistamassa, että olin varmasti tullut kotiin. Nauratti: vastahan tässä tosiaan on 37 vuotta mittarissa. Äidit, äidit.

Aurinko paistoi nätisti, että lähdimme aamukävelylle Töölöön.  Vastaan tuli tämä:

helsinki5

ja sisällä muljahti. Olin unohtanut, että Suomessa voi yhä jättää vauvan kaupan ulkopuolelle nukkumaan. Olen ollut liian kauan poissa maasta. Apua. Meinasin silti jäädä vahtiin.

helsinki6

Tiedoksenne muuten, että meri on muuten vielä jäässä. Pipoa tarvitsi vielä aamulla.

helsinki10

Sitten taas kaupungille tapaamaan ystävää. Auringonvalossa kylpevä Helsinki oli täynnä ihmisiä ja musiikki soi. Katuruokatapahtuma oli täyttänyt Senaatintorin ja osan Kauppatoristakin ruokakojuilla. Ihan mahtavaa!

helsinki8

Me päädyimme nauttimaan ruokapäivän terveysannoksen Sofiankadulla sijaitsevaan Bryggeriin. Taas jaksaa.

 

Suomi tulikin tänne

IMG_3526

– Tuntuuko Ranska sinusta jo kodilta? kysyi tänään aamuteelle tullut paikallinen naapuri.

Pysähdyin miettimään.

– Joo. Loppujen lopuksi kaipaan aika harvoja asioita Suomesta, vastasin.

Buzzfeed listasi juuri 56 asiaa, joiden takia Suomesta ei kannattaisi koskaan lähteä. Kuvissa vilisee metsää eri muodoissa,  pullaa sekä munkkia, saunamökkiä ja hiljaisuutta. Kaikkihan ne koskettavat, varsinkin näin joulun alla kun itku on kamalan herkässä.

Mutta onko niitä ihan oikeasti ikävä? Nyt menossa on kolmas vuosi putkeen ulkomailla. Huomaan, että kaipuuta sinne Töölön kaikuviin kortteleihin on koko ajan vähemmän.  Suomi onkin… Hmm, no voisi ehkä sanoa, että se on tullut tänne. Se on oikeastaan läsnä joka päivä.

Suomen keskustelunaiheita voi seurata netistä. Suomalaisia herkkuja saa hätätapauksessa meidän kaupungin pohjoismaisesta kaupasta. Metsään täällä pääsee tarvittaessa, ja meri kelpaa järven puutteessa. Yksinkään ei tartte pohjoisten ajatusten kanssa olla: täällä on nimittäin yllättävän paljon samanhenkisiä, samanlaisessa elämäntilanteessa olevia suomalaisia naisia. Niin tosiaan ja onhan tämä perhearkikin ainakin puoliksi suomalaista.

Sitä paitsi kesällä kuitenkin pääsee Suomeen tankkaamaan niitä saunan höyryjä, uimaan kesken yöttömän yön ja paistamaan nuotiolle makkaraa.

IMG_3529

Oikea ikävä on ainoastaan perhettä ja ystäviä. Jos saisin toivoa, pitäisin omat vanhemmat ja siskon lähempänä. Mutta toisaalta kun tapaamiset ovat harvinaisempia, yhdessäolo korostuu. Kuinka usein vietin kokonaisia päiviä omien vanhempien kanssa asuessani Suomessa? Ystäviäkin kaipaan, mutta en vain sieltä Suomesta vaan myös muualta maailmasta.

Välillä ikävöin myös vanhaa työporukkaa ja sitä että ratikalla voi ajaa pääkaupungissa metsäkävelylle hengittelemään. Ja sitä, että asioita voisi hoitaa ihan omalla kielellä eikä virastossa mene ikinä kokonaista päivää. Siitäkin tykkään, että puolituttuun voi luottaa.

Mutta ikävä ei ole talvea, pimeyttä eikä sitä valtavaa väsymystä, jota yritin poistaa kirkasvalolampun ääressä kahvia juomalla. Kaipaa en loskaakaan, vaikka ei tämä jatkuva sade kyllä sen parempi ole. Tylsää oli sekin kun päivää ei sanottu tai käveltiin kaupassa päin näköä.

Mutta on se rakas, eikö vain.

Mitä te kaipaatte? Mikä teille on rakkainta?