Kaikki muumit laaksossa

nipsu ja minä

Yhtä en vaihda, nimittäin Muumilaaksoa.

Koko talvi niitä hinkataan kaukana Välimeren äärellä, nimittäin muumisatulevyjä, muumikirjoja ja muumivideoita.

– Lapsoset, jottei se suomenkieli nyt vaan unohtuisi, kuunnellaanko vielä Taikatalvi?

muumitalo

Sitten, onneksi kerran kesässä odotus palkitaan kun oikea, pehmeämassuinen pallero tulee halaamaan. Se on porkkana, joka pitää intoa yllä.

– Muumi, minä tunnen sinut! Minä tiesin kuinka tuon rakensit! Muistatko minut viime kesältä?

Kesäisessä Muumimaailmassa emme ole koskaan ainoita kaksikielisiä. Huomaan äkkiä, että mukana on paljon vanhempia, joista toinen komentaa kirmailevia pikkuihmisiä muulla kuin suomenkielellä. Saksaa kuulin ainakin ja englantiakin. Ehkä muillekin ahkerille on luvattu pääsy sinne, mistä kaikki alkoi.

muumi ja vene

Lähes viisivuotiaani tosin oli keskikesällä hieman huolissaan: suomalainen kaveri oli väittänyt muumeja pikkulasten touhuksi. Esikoiseni intti rohkeasti vastaan, mutta näin silmistä epäilyksen häivähdyksen: olisiko sittenkin niin?

Onneksi elokuisen pilvisenä sunnuntaina oli Muumimaailmassa niin väljää, että lapset pääsivät leikkimään pullukkakavereiden kanssa kiirehtimättä. Ei ollut jonoa kuviin saati yleisöhässäkkää sinisellä talolla. Vain iloiset hahmot ja jokunen hassu perhe.  Muumipeikolla oli jopa aikaa uittaa viisivuotiaan kanssa leikkiveneitä vedessä, ihan kahden kesken. Mikä onni!

muumit ja vene2

Vilijonkkakin kuuli kesälomahetkistä sekä jokaisen mustelman tarinan. Uudet hypyt esitettiin monta kertaa. Niiskuneitikin halasi  ja Pikku Myy ihmetteli kuopuksen lahjaksi saamia uusia Pikku Myy -saksia.

– Nämä ovat hienoimmat sakset ikinä, Myy kimitti ja niin pikkuiset oranssit fiskarsit muuttuivat arvoikkaimmaksi esineeksi ikinä.

pikku myy

Näin meidän pieni perheemme osallistui Muumilaakson hassunkuriseen tarinaan, jota tullaan muistelemaan koko talvi. Nipsulle ja Muumille luvattiin jo, että takaisin tullaan taas kun lumet ovat sulaneet ja talviunet nukuttu.

Me lähdemme nyt vain maailmalle käväisemään niin kuin Nuuskamuikkunen. Sillä mehän emme malta pysyä aloillamme.

Suomalaiset lapset, joilla on ranskalainen isä

metsä

Menin ranskalaisen mieheni kanssa naimisiin Suomessa vuonna 2010. Tuonna vuonna avioliiton solmineiden, Suomessa syntyneiden naisten sulhasista seitsemän prosenttia oli ulkomailla syntyneitä. (Lisätietoa: Väestöliiton Perhebarometri)

Vuonna 2011 meille syntyi tyttö. Väestöliiton mukaan tyttäremme kaltaisia henkilöitä, joiden toinen vanhempi oli syntynyt ulkomailla, oli Suomessa tuon saman vuoden lopussa kaikkiaan 113 000.

Vuonna 2012 muutimme ulkomaille, ensin Yhdysvaltoihin ja sitten lapsen isän kotimaahan. Juuriamme emme kuitenkaan unohtaneet. Puhun lapsille vain suomea, kieltä joka on minulle kielistä tärkein, tunteideni tulkki. Joka ilta luen lapsille suomalaisia kirjoja.

Tapojakin haluan heidän oppivan. Tänä kesänä raijasin lapset (joista toinen siis syntyi Ranskassa) kuukaudeksi Suomeen oppimaan äidin lapsuudesta tuttuja juttuja: sienestämään, keräämään mustikoita puskasta, harjoittelemaan saunomista ja syömään savustettua kalaa. He leikkivät serkkujen kesken, istuvat isovanhempien sylissä ja jutustelevat isoisotädin kanssa.

Tyttären kielitaitoa ihastelevat kaikki, mistä minä olen ylpeä. Pieni poikakin on viimein oppinut suomalaisia sanoja, mikä on pakahduttavaa. Minun pienet lapseni ovat maailmankansalalaisia, mutta myös suomalaisia, enkä halua sitä heidän koskaan unohtavan.

Enkä toivoisi muidenkaan niin tekevän.

metäs2

Kirjoitan tämän nyt kun Suomessa kohistaan kansanedustaja Olli Immosen (ps) Facebook-purkauksesta. Hän haaveilee ”kansakunnasta, joka kukistaa painajaisen nimeltä monikulttuurisuus” ja haluaa taistella ”yhden aidon suomalaisen kansakunnan puolesta”. (Lisää aiheesta voit lukea esim. täältä.)

Olen yrittänyt miettiä, että ketä vastaan Immonen mahtaa haluta taistella. Nämä minun pienokaiseniko kaltaiset ovat Suomelle uhka?

Ja minä kun luulin, että rikkaus.