Ruuan pitää olla hyvää, sanoo ranskalainen

cinque8

Muistan edelleen sen alkuhuuman treffikerran kun mies pani viinipullon korkin kiinni yhden lasillisen jälkeen. Yhden lasillisen?

– Ai olisiko sulle maistunut enemmän, ranskalaismies kysyi viattomasti.

– Eeeei…

Tuo hempeän valkoinen valhe tuli mieleen kun luin suomalaisen ravintoterapeutin haastattelun Helsingin Sanomista. Täysmaidolla kuorrutettu aamukahvi oli pudota lattialle.

Ruuan ei aina pidä olla hyvää“, luki otsikossa. Häh?

Joku aika sitten kirjoitin blogissa (klik) suomalaisesta ja ranskalaisesta dieetistä. Suomalainen kiristelee hampaita, polkee pakkasessa töihin ja ryystää tuorepuuroa. Ranskalainen juo aamiaiseksi kahvia voisarven kera ja kokoontuu iltapäivällä jutustelemaan kuntosalille.

nice8

– Mä lihoisin täällä ihan kauheasti, sanovat Ranskassa vierailevat suomalaiskaverit aina croissant-tiskien ääressä. Niinhän sitä ehkä luulisi.

Sen voinkin vannoa, ettei huono ruoka ole sopusuhtaisten ranskalaisten vartaloiden salaisuus. Eikä varmasti myöskään tämä ravintoterapeutti Hanna Partasen noudattama ohje:  – Meillä on kotona sellainen sääntö, että huippuhyviä ruokia syödään vain kerran kuussa, koska niiden annoskokoa on vaikea pitää kohtuudessa.

Oh mon dieu. 

photo (29)

Suomessa minäkin kyllä suhtauduin ruokaan kuin polttoaineeseen. En koskaan  viihtynyt keittiössä. Syöminen oli suoritus muiden suomalaisten elämäntehtävien joukossa. Nuudelipussi sinetöi paikkansa sinkkukeittiössä: sen valmistukseen kun meni vain kaksi minuuttia. Kun siihen lisäsi raejuustoa ja pakastekasviksia, sai ehkä jonkun protskun ja vitamiinin kylkiäisenä.

Kaikki opittu romuttui kun vastaan tuli etelän mies, joka laittoi viinipullon kiinni lasillisen jälkeen. Söi suklaata palan kerrallaan. Makusteli croissantin aamiaiseksi. Ja laittoi joka ilta oikean, hyvältä maistuvan illallisen, koska minä en muka osannut. (Ääneenhän kokkailusta puhuminen sallitaan pohjoisessa vain oikeille hifistelijöille.)

Nikottelin: saako syöminen oikeasti olla näin kivaa? Tämä on liian hyvää! Eikö tästä vähintään liho tai saa verisuonitauteja? Kuinka monta porrasaskelta on noustava, jotta suklaakakkupalanen sulaa? Älä nyt herranjumala laita noin paljoa öljyä!

eclair

Kummallista kyllä, muutaman kuukauden ihmettelyn jälkeen suhtautumiseni ruokaan normalisoitui. Paino ei noussutkaan , sen sijaan elämänlaatu parani rutkasti. Ranskalaisen sopusuhtaisuuden salaisuus näytti olevan yksinkertainen: kun mikään ei ollut kiellettyä, meni suomalaisesta övereidenkin vetämisesti kaikki ilo.

Sitä paitsi: mikä järki on syödä pahaa ruokaa vähän kun hyvääkin on tarjolla?

Myöhemmin muutettuamme Ranskaan ymmärsin selkeästi, että hyvä arkiruoka loi hyvinvointia myös pienten kohtaamisten kautta. Torin hedelmätiskillä mummot keskenään pohtivat melonien kypsyyttä, askelmittarittomat perheenisät pysähtyivät jutustelemaan leipäkaupan kassalle, ruskettuneet tädit ostivat merianturaa ja kysyivät kalakauppiaan äidin vointia. Leikkipuistoissakin äidit kalastelivat toisiltaan ideoita: – Mitä sinä meinaat tehdä tänään illalliseksi? Mitä teit eilen? Ihmeissäni kuuntelin myös, kuinka ranskalaisvieraat keskittyivät suupaloihinsa hitaasti nautiskellen: – Mitä lisäsit tähän pastaan? Onko siinä persiljaa? Ja ehkä pecorino-juustoa?

Sen sijaan, että (taas) kielletään syömästä, voitaisiinko yrittää nauttia hyvää ruokaa kohtuudella?

Patonkiviidakko (video)

patonkiviidakko

Perinteinen ranskalainen patonki, baguette on noin 70 senttiä pitkä ja sisältää vehnäjauhoa, vettä, hiivaa tai leipäjuurta sekä suolaa.

Siksi onkin varsin kummallista, että ranskalaisessa leipomossa baguettemalleja onkin tsiljoona. Tai no, ainakin viisi. Se saattaa turistia jännittää. Mikä näistä nyt pitäisi ostaa? Videolla muutama vinkkivinkkinen.

Vaikeaksi homman tekee se, etteivät erimallisten patonkien nimet päde yhtäläisesti kaikissa leipomoissa, vaan vaihtelevat mm. leipurimestarin ja leivonnassa käytettyjen jauhojen mukaan.

Yläpuolelle puolikas campanette, alapuolella tradition.

Osviittaa voin kuitenkin antaa. Tässä  se, mitä olen erimallisista pitkulaleivistä ymmärtänyt kolmen vuoden aikana:

  • Suippokärkisellä, lyhyehköllä patongilla, jota kutsutaan mm. nimillä campaillette, campanette tai banette, on aavistuksen verran paksumpi kuori kuin tavallisella patongilla. Joskus tämä patonki on leivottu ruisjuureen, mikä antaa enemmän makua.
  • Suositun baguette traditionin paksu kuori on rapea ja sisus hyvin huokoinen. Joskus olen nähnyt leipää kutsuttavan nimellä campagne, joskus taas nimellä le Grande Siegle, joka viittaa sen myllyn nimeen, jossa jauhot on jauhettu. Muhkurainen tradition on tavallista patonkia kalliimpi, koska sen tekoprosessi on raskaampi: se on leivottu kokonaan käsin.
  • Baguette à l’anciennella on taas ohut kuori ja runsaasti pehmeää sisusta. Joskus harvoin muuten tämänkin näkee suippokärkisenä. Ruisjuurtakin käytetään paikoin.
  • Baguépi on täysjyvävehnästä leivottu patonki. Tätä en ole Antibesissa koskaan tavannut.
  • Baguette rustique tai pain aux céréales on leipä, johon on sekoitettu siemeniä tai muita jyviä.
  • Ficelle on tavallista ohuempi patonki.
  • Baguette restaurant tai flûte on tuplasti tavallista pulskempi patonki. Toisaalta – jottei elämä olisi tarpeeksi helppoa – jossain osissa Ranskaa flûte-nimitystä käytetään paksujen sijasta ohuista patongeista puhuttaessa.
Vasemmalla campanette, oikealla à la campagne.

Vasemmalla campanette, oikealla tradition.

Kuin kotona söisi – erilainen ravintolavinkki Etelä-Ranskasta

e0c6389f56ef4ef8f12f88faf2f9f5a8

Viimeinkin pääsimme kotiin syömään! No ainakin melkein. Kyseessä on nimittäin ravintola nimeltä À La Maison, mikä on ranskaa ja tarkoittaa Kotona. Paikka on nimensä veroinen: ravintolan yhdessä kulmassa syödään sängyn päällä, toisessa taas keittiön kaappien kupeessa. Ravintola on sisustettu 70-80-luvun kotien henkeen, todennäköisesti ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Lopputulos on mielestäni onnistunut.

maison8

Suunnallamme tällaiseen leikkisään, hassuttelevaan ravintolaan törmää harvoin. Olen järkeillyt sen näin: syöminen on Ranskassa niin himputin vakava asia, ettei sen kanssa sovi liiemmin höpsötellä. Ravintolat ovatkin useimmiten samalla, hyväksi koetulla, klassisella kaavalla sisustettuja. Lasten leikkinurkkia ei täällä ruokapaikoista löydy saati nyt vaihtopöytiä: utuisissa, ranskalaisissa päiväunissahan koko perhe syö kiltisti pöydän ääressä. À la Maison on siksikin mukava piristys ja jo pelkästään ruokansakin puolesta visiitin arvoinen.

maison2

Kaiken huippuna taustamusiikki on suloista 80-lukua. Ruokalistat on nidottu hauskasti vanhojen LP-levyjen kansien väliin.

maison1

Listalta löytyy paljon kivoja ylläreitä, mm. useita kasvisvaihtoehtoja sekä aasialaisittain maustettuja ruokia. Jos jotain nimittäin on meillä Rivieralla ikävä, niin kunnon thaimaalaista ruokaa. Lista ei muutenkaan noudata perinteitä vaan edustaa todellista fusionia: itämaisvaikutteisten annosten kupeessa on amerikkalaisia hampurilaisia ja italialaisia tartar-pihvejä. Jälkiruuat taas noudattelevat ranskalaista linjaa. Monet kehuvat myös drinkkejä, kuten herkullista mojitoa (mutta varoitus, tänne ei pääse kuin autolla!).

maison4

Parasta lapsiperheelle tässä paikassa on, että jälkikasvun voi ruokailun päätteeksi jättää hetkeksi oman onnensa nojaan pöytäfutiksen pariin. Kahvin saa siten juoda rauhassa esimerkiksi Lionel Richien suloäänen siivittämänä (ellei sitten halua briljeerata omilla futistaidoillaan niin kuin eräät).

4615af216ac848f1127448c2bec17b69

À La Maison on oivallinen pysähdys vaihtelua kaipaavalle, jos päiväretki suuntautuu vaikkapa Valbonneen, Mouginsiin tai Mouans-Sartoux‘hun. Ravintola on auki tiistaista lauantaihin lounas- ja illallisaikaan. Päivän lounasannos on noin 12 euroa ja lounasmenu (alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka) noin 20 euroa.

maison7

À La Maison, 2030 Route de Cannes, Valbonne

Ravintolan Facebook-sivut ovat täällä