Pakkorokotteita ja rokotepelkoa

Rokote-epäileväisyys voi asuinmaassani hyvin. Le Monde-lehti kertoi eilen tutkimuksesta, jonka mukaan juuri ja juuri puolet ranskalaisista ajattelee rokotteista olevan enemmän hyötyä kuin haittaa. 33 prosenttia ajattelee, että rokotteista on yhtä paljon hyötyä kuin haittaa ja 15 prosentin mielestä niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Täällä Manner-Ranskassahan on lapsille yksi pakollinen rokote, DTP, joka suojaa kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta ja hinkuyskältä. Lisäksi Ranskan Guayanassa on pakollinen keltakuumerokote. Pakkorokotteet ovat Euroopassa ilmeisen harvinaisia – esimerkiksi Suomessa ei sellaista tietenkään ole, vaan  kaikki perustuu suosituksiin.

Ranskassa pakkorokotteesta kieltäytyjät eivät pääse helpolla: vähän aikaa sitten sen lapseltaan kieltäneet vanhemmat saivat vastikään kahden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

syysloma

Tämä rokoteasia on perheessämme jälleen ajankohtainen, onhan nyt meneillään koulun syyslomakausi. Koska en pysty pitämään lasten kanssa kahta viikkoa lomaa (kuten kuvissa yllä ja alla), pääsevät he pariksi päiväksi koululle “leirikouluun”. Näitä leirikouluja tai vapaa-ajan keskuksia järjestetään kouluilla melkein kaikkien lomien aikana. Molemmat lapset tykkäävät kovasti.

syyskoma2

Kuitenkin aina ennen leirikouluja meidän on täytettävä paperi, jossa ilmoitamme mitä rokotteita lapset ovat milloinkin saaneet. Mitään näistä tiedoista ei tietenkään ole missään järjestelmässä, vaan joka helkutin kerta ne on raapustettava uudelleen paperille ja kiikutettava asianomaisille.

terveyskirja

Minä nämä täytän tunnollisesti, meidän perheessämme lapset ovat rokotettu pitkälti suomalaisten suositusten mukaiseksi. Toisaalta olen tajunnut, kuinka helppoa näitä rokotuspapereita olisi myös väärentää – alkuperäistä terveyskorttia (yllä) tarkistavat harvat.

Väärennöksen tekivät telkkarin suositun Parents mode emploi -sketsisarjan vanhemmatkin kun huomaisivat unohtaneensa uusia poikansa rokotuksen. (En hitsi löytänyt kyseisen sketsin linkkiä tähän, mutta laitanpa toisen, koska nää on hauskoja ja erinomaisia ranskankursseja)

Ranskalaiset kuuluvat kuulemma Euroopan rokote-epäileväisimpiin. Paitsi, että tässä maassa on tapana kyseenalaistaa kaikkea mitä viranomaiset ehdottavat, ovat siihen vaikuttaneet myös erilaiset rokotekohut.  Rokotevastaisuutta ovat lisänneet esimerkiksi se, että B-hepatiittirokotteen pelättiin aiheuttavan MS-tautia. Pelot, jotka sittemmin on todettu tutkimuksissa turhiksi, olivat sellaiset, että Ranskan viranomaiset jopa lykkäsivät B-hepatiittirokoteohjelmaansa. Rokotevastaisuutta ovat toki lisänneet myös mm. sikainfluenssarokotteet (Ranskassa sikaifluenssarokotteiden seurauksena 61 ihmistä sairastui narkolepsiaan) ja papilloomarokotteeseen liittyvät polemiikki.

homeopatia

Myös lääkkeisiin luotetaan vähemmän kuin ennen, sen sijaan lääkintähenkilökuntaan luotetaan kuten ennenkin ja homeopatia on kasvussa. Täällä on, toisin kuin Suomessa, jopa homeopatiaan erikoistuneita lääkäreitä. Homeopatiasta saa apteekeista jopa paikallista kelakorvausta.