Uusi vuosi täynnä hyviä asioita

paljon hyvia asioita

Bonne année, bonne santé et plein de bonnes choses.

Hyvää vuotta, hyvää terveyttä ja täynnä hyviä asioita. Olen kuullut tuon ensialkuun korvissani pikkuisen kotikutoiselta kuulostaneen toivotuksen vuoden alkupäivinä jo moneen kertaan.

Mitä me Suomessa toivotamme? Hyvää tätä vuotta? Onnellista uutta vuotta ihan vain, sen kummempia ajattelematta?

Täynnä hyviä asioita. Tarkemmin ajateltuna se kuulostaa kieltämättä mukavalta. Kukapa ei toivoisi tulevasta vuodesta iloisten tapahtumien täyttämää. Mieluiten oikein merkityksellisten tapahtumien täyttämää.

biarritz suuri ranta

Joululomalla Biarritzissä (josta kuvat) puhuimme kavereiden kanssa juuri elämään kohdistuvista odotuksista ja riskien ottamisesta.

Heillä on kaikki erinomaisesti: kaksi ihanaa lasta ja suhteellisen kiinnostavat, joskin paljon aikaa vievät työpaikat. Koti on komea ja työsuhdeauto suuri. Mutta onnesta en ole ihan niin varma: niin kauan kuin olen heidät tuntenut, ovat he unelmoineet muutosta hetkeksi ulkomaille. Semmoinen kun olisi kuulemma kansainvälisen työnantajan leivissä mahdollista.

Miksi ette sitten muuta?

Mutta kun… tulot varmaan laskisivat. Työt eivät ehkä olisikaan niin kiinnostavia ulkomailla. Ruokakaupasta maailmalla ei saisi yhtä hyviä raaka-aineita kuin ranskalaisesta saa. Eläkekertymä kärsisi, lasten pitäisi aloittaa uudessa koulussa, ja kotia on työlästä vaihtaa.

Ja mitä jos emme  viihtyisikään? Jos se olisikin hirveä virhe?

Osallistun tähän itseänsä toistavaan keskusteluun aina liiankin innokkaasti. Mutta ajatelkaa mikä kokemus! Miten se hitsaisikaan teidät yhteen! Koskaan ei ole lähtemistä joutunut katumaan! Yksi ovi sulkeutuu jne jne.

Kunnes taas kerran tajuan sen olevan tyystin turhaa. En voi tehdä päätöstä heidän puolestaan.

biarritz myrsky

Maaret Kallio kirjoitti uusimmassa kolumnissaan siitä, miten ihminen eläisi jos tietäisi kuolinpäivänsä. Elämää ei tule koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Ihminen, joka muistaa kuolevansa, uskaltaa rohkeammin myös elää, hän kirjoittaa.

Joulukuussa Ranskassa menehtyi kaksi suurmiestä: laulaja Johnny Hallyday ja kirjailija-toimittaja Jean d’Ormesson. Heidän poismenoaan surivat sadat tuhannet ranskalaiset. Itse en osannut eläytyä ranskalaisten suruun, koska en malttanut olla miettimättä, kuinka merkityksellistä noiden kahden ihmisen elämä olikaan ollut. Hallyday esiintyi konserteissa viimeiseen saakka, oli lähellä fanejaan, vaikka tiesi  kuolemansa koittavan. D’Ormessonin viimeinen kirja taas julkaistaan vasta tämän vuoden puolella. Sen nimi kertoo paljon: “Et moi, je vis toujours” “Ja minä, elän yhä”. 

Itse, kuten varmaan Maaret Kalliokin, mietin aina isomman riskin äärellä hetkeä, jolloin aika viimein jättää. Eniten kaduttaisi se, jos jotain olisi jäänyt tekemättä, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus. Ettei olisikaan elänyt elämää niin täysin rinnoin kuin olisi voinut. Että olisi elämisen sijasta vain kuluttanut lyhyen aikansa turvallisissa rattaissa.

Hallydayksi ei tarvitse ryhtyä tai ulkomaille muuttaa, mutta en usko, että kuolinvuoteella tulee mietittyä yksittäisiä virheitä.

Näin ajatuksin toivotankin elämäntäyteistä ja merkityksellistä vuotta kaikille! Tänä vuonna en meinaa ottaa mitään itsestäänselvyytenä.