Majataloyrittäjäksi Ranskaan? Tässä yksi tarina

chezamis3

– Kuinka teihin on täällä kylällä suhtauduttu?

– Ihan mukavasti. Paitsi tuo naapuriravintoloitsija, joka hyökkäsi keväällä kimppuun.

Kuuntelimme äimistyneenä ruotsalaisen majatalonpitäjän, Magnus Karlssonin kertomusta. Hän, yhdessä ruotsinsuomalaisen vaimonsa Outin kanssa oli ostanut pikkuruisesta Saint Nazaire de Ladarezin kylästä 1000-luvulta peräisin olevan talon, jonka sitten remontoinut yösijoiksi ja ravintolaksi.

chezamis4

Eikä ihan minkä tahansa talon, vaan Ranskan natsimielisten, Vichy Ranskan edustajien entisen asuinpaikan, joka oli köllöttänyt tyhjillään sitten toisen maailmansodan. Kuka nyt vihamiesten kotiin olisi halunnut asumaan.

Magnus ja Outi Karlssonia karu menneisyys ei kuulemma haitannut, päin vastoin. Se toi lisäsärmää talolle, joka oli jo unelmien täyttymys. Huone kerrallaan he olivat remontoineet talosta suloisen majapaikan.

chezamis5

Karlssonit olivat lähteneet Ranskaan ex-tempore, nähtyään ilmoituksen lehdessä eräästä lukaalista, jota tarjottiin vuokralle. Entinen motocross-kuljettaja Magnus oli nähnyt Ranskaa matkoillaan ja unelmoinut elämästä etelässä. Tunne vahvistui hänen sairastuttuaan syöpään ja siitä parannuttuaan.

– Elämä oli liian kiireistä Ruotsissa.

chezamis2

Vaikka ei se nyt ihan mutkatonta ole ollut täälläkään. Naapurin hyökkäyksen lisäksi Magnus oli ajanut motocross-pyörällä kolarin juuri silloin piti tehdä remonttia. Vuokramajatalosta oli ehditty luopua ja oma ostaa tilalle. Niinpä Outin oli pantava tohinaksi.

– Outi on nykyään hyvä remontoija, Magnus nauraa.

Minulle tieto Chez Amis-majatalosta kiiri aikoinaan Chez Helenan Facebook-sivun kautta. Outi kirjoitti viestin:

“Olemme suomalais-ruotsalainen pariskunta joka muutti tänne Languedociin reilu puolitoista vuotta sitten. Meillä on täällä majatalo missä on neljä huonetta vieraille. Tervetuloa.”

chezamis8

Tuonne on ehdottomasti mentävä, päätin heti. Minua kiinnostaa muiden suomalaisten tarinat tällä seudulla. Harmi vain, että majataloon oli meiltä neljän tunnin ajomatka.

Tällä joululomalla tilaisuus viimein tuli: majatalo sijaitsi juuri puolessa matkassa sukulaisten luota Lyonista ja Pauhun, jonne matkasimme uudeksi vuodeksi. Täydellistä. “Tulemme myöhään, onhan teillä ruokaa?” “Kyllä, jouluruoantähteitä varmasti löytyy!”

chezamis

Tuntien matka oli lapsille raskas, kiemurainen tie Bezierin kaupungin kupeesta ylös vuorille ihmetytti ja välillä usko meinasi loppua. Mutta reissu kannatti: yön pimeydessä meidät vastaanotti pariskunta, joka puhui ruotsia, suomea ja englantia jouhevasti sekaisin, ihan kuin oltaisiin tunnettu aina.

– Ska jag värma upp saunan?

Majatalon nimen mukaisesti tuntui kuin olisimme tulleet kavereitten luokse kylään. Lapsille mehua, aikuisille viiniä. Iltaruoka ja aamiainen syötiin yhdessä omistajien kanssa, aamulla lapset pääsivät Outin kanssa viemään koirat lenkille.

chezamis6

Naapuriravintoloitsija ei edelleenkään kylän uusista yrittäjistä pidä, vaikka muut kovin ystävällisiä ovatkin olleet. Niin, ja kuinka kävi hyökkäyksessä? No, tapaus meni oikeuteen, missä Karlssonin pariskunta voitti. He eivät tuomiota vaatineet, joten oikeus langetti naapuriravintoloitsijalle pienimmän mahdollisen tuomion.

chezamis7

Tuomio velvoittaa naapurin toimittamaan yhden euron kerran kuussa Karlssoneille kera virallisen anteeksipyynnön. Muuten hänen on maksettava kuussa 1500 euroa sakkoja valtiolle.

– Vielä ei ole miestä näkynyt ovella.

Terveiset sieltä, missä puhelin ei toimi        

lyon4

Olemme olleet kohta viikon reissussa. Tämä matka on vienyt meidän maaseudulta toiselle, Keski-Ranskasta lounaaseen, ja lopulta paikkaan, missä puhelin ei toimi kuin läheisellä mäellä, jos sielläkään.

lyon3

Olen ollut tällä reissulla hirvittävän onnellinen. Oikeastaan yllättävän onnellinen. Vaikka lapset ovat olleet sairaina ja itselläkin kurkku käheänä, miehestä nyt puhumattakaan (heh heh).

lyon1

Ensin matkasimme sukulaisjoulua viettämään Lyonin pohjoispuolelle. Saint-Sorlin-en-Bugey-nimiseen kylään (jotkut teistä ovat saattaneet jo näitä kuvia ihailla Instagramista). Maisemat tuolla kohden Rhonen laaksoa ovat ihmeelliset. On tasaista peltoa, romanttisia linnoja sekä jämäkiksi seinämiksi nousseita vuoria, jotka vahtivat yksinäistä kulkijaa. Hirvittävän kaunista.

lyon2

lyon5

Olen pitänyt itseäni aina kaupunkilaistyttönä, “je suis citadine”, kuten ranskaksi on tapana sanoa. Rakastan ihmisiä, kaipaan seuraa, palveluita kävelymatkan päässä. Tykkään kaupungin energiasta, vauhdista ja metelistä.

IMG_6148

Ajatus maaseutukodista on ahdistanut. Mitä minä siellä tekisin?

Mies on kyllä yrittänyt pehmittää. Hänhän on syvältä maaseudulta kotoisin, Alsacesta, viini- ja maissipeltojen värittämästä maisemasta. Hän kaipaa tilaa ja muistuttaa siitä usein. Nykyisen kaupunkitalomme autotalli on kiinni naapurissa, eikä terassilta näe kuin aitaa ja oliivipuun.

pyreneet2

Lyonin kupeesta matkamme toi pienen hirmu kiinnostavan mutkan (josta seuraavassa postauksessa) kautta eteläisen Paun taakse, Pyreneiden kupeeseen pieneen kylään, missä ystävämme remontoivat vanhasta koulusta itselleen lomakotia. Täällä aasit käyskentelevät laitumella, kylän kirkonkello soi puolen tunnin välein ja naapurit tuovat lahjaksi pihamaaltaan tuoretta salaattia.

pyreneet

pyreneet3

Tietysti kaikkein parasta on kaipaamieni ystävien seura.

Mutta huomaan olevani tästä rauhasta ja kauneudesta mykistynyt, kuvittelen itseni kirjoittamaan romaania ikkunan ääreen, ehkä kasvimaatakin kuoppaamaan. Mielikuvituksessa elämä täällä olisi kuin elokuvista, vähintäänkin kuin jostain hyvästä dekkarista.

Olisiko se maaseutu ehkä sittenkin?

Iskuista kohta viikko – näin arkemme Ranskassa muuttui

vigipirate

Maanantaina iltapäivällä tyttöä ei enää saanutkaan hakea luokan ovelta. Koulun portti pysyi kiinni ja avautui vasta kun kouluavustaja näki minut kuikuilemassa tytön perään.

Porttiin oli ilmestynyt paperi, jossa lukee kissankokoisin kirjaimin VIGIPIRATE. Se kertoo maan turvallisuustason olevan hyvin korkealla.

Pienokainen työnsi käteeni lapun, jossa kerrotaan ohjeet: lapsi on vastaisuudessa vietävä kouluun 8.20-8.30 välisenä aikana. Lapset on jätettävä portille, mistä opettajat huolehtivat heidät sisään. Ja iltapäivällä lapset on jälleen haettava portilta. Ulkopuoliset eivät enää saa tulla koululle.

vigipirate2

– Minä en haluaisi viedä lasta enää kouluun, yksi tuttu äiti sanoi.

– Perheenjäsenet Italiassa ajattelevat, että ylireagoin, mutta he eivät ole hengittämässä tätä samaa ilmaa.

Niin. Tätä samaa ilmaa. Ihan kuin yhtäkkiä olisi vaikeampi hengittää, olen huomannut saman. Yritän kyllä pysyä pirteänä enkä pelätä, sillä onhan minulla ystäviä Pariisissa, joilla tilanne on ihan toinen.

– Enää en mene lauantaina ostoskeskukseen. Varmaan jäävät joulumarkkinatkin välistä, puhui lapsen koulukaverin äiti täällä. Uuden kauppakeskuksen H&M:ssä laukut oli tarkistettu jokaiselta asiakkaalta.

Puhuin asiasta myös kotona. Mies oli samaa mieltä: jatkossa mietimme tarkasti mihin yleisötilaisuuksiin osallistumme. Nizzan karnevaalit mietityttävät eniten: sinnehän oli suunniteltu iskua jo kaksi vuotta sitten, mikä onneksi ehdittiin estää. Jäävätkö ne taas tällä kertaa meiltä välistä?

Paikallisuutisissa kerrotaan myös poliisien operaatioista ihan tähän lähelle, kuinka asuntoja tutkitaan, autoja käydään läpi. Pääministeri varoittaa kemiallisista aseita. Huhujakin on hirvittävästi, eikä enää tiedä mihin uskoa.

vigipirate3

Charlie Hebdon iskujen jälkeen osasin odottaa myös yhteenottoja. Niistä on jo kuultu esimerkiksi Marseillen suunnalta: siellä sekä juutalaiskoulun opettaja että huivitettu musliminainen olivat joutuneet hyökkäysten kohteiksi. Surullista ja pelottavaa.

Mutta sitten hajoaa jääkaappi. Lapselle tulee kiukunpuuska. Pesukone vuotaa. Oman elämän pienet ilot ja vastoinkäymiset ottavat vallan ja ympäröivä unohtuu. Elämä jatkuu.