Hän ampuu puluja ikkunasta ja muita yllätyksiä

kissa

Naapurin kissa katosi. Se oli ihana, pieni, harmaa kissa, joka tuli usein meidän pihaan lasten hellittäväksi. Joskus se jopa odottelin oven ulkopuolella miestäni, joka nappasi sen sitten pihatuolille kainaloon rapsuteltavaksi.

Kunnes yhtenä päivänä pientä harmaata kissaa ei enää näkynyt. Naapuri tuli portille ja pyysi tarkistamaan autotallin – ei kai mirri vain ole jäänyt sinne jumiin? Ei ollut ei. Eikä ollut jäänyt muidenkaan talleihin, vaikka naapuri vei postilaatikoihin lappusia ja nitoi puhelinpylväisiin ilmoituksia. Palkkio löytäjälle!

Nyt, kuukausien jälkeen naapuriin saatiin toinen kissa, minkä kunniaksi hän kutsuikin minut ja lapset kylään. Pienokaiset saivat näin tutustua tulokkaaseen.

– Tuonkin naapurin kissa katosi samoihin aikoihin kuin meidänkin, rouva kertoi sitten keittiössä. Syyttävä sormi osoitti kadulla asuvan miehen taloa. Miehestä kun liikkui kaikenlaisia huhuja, ehkä se oli ne tappanut.

– Ja ampuuhan se kuulemma pienestä ikkunastaan puluja! Naapurin seinässä on jälkiä!

Teet oli mennä väärään kurkkuun. Siis mitä minä kuulin?

Juuri kun olin ajatellut, ettei tässä maassa tai varsinkaan kaupungissa enää kauheasti mikään yllätä, ajaudun keskusteluihin, jotka pilaavat yöuneni.

Niin teki se alkuviikonkin keskustelu erään kolmevuotiaan tytön äidin kanssa. Pieni tyttö nimittäin oli ollut edellisviikon sairaana, mutta tervehtynyt ja mennyt takaisin kouluun. Mutta odotetun koulupäivän jälkeen kuume oli taas noussut 39 asteeseen.

– Ehkä se vaan on joku häiriö. Ajattelin panna hänet aamulla  taas kouluun – en jaksa enää olla tytön kanssa kotona! nainen huokaisi.

– No et varmasti pane, ärisin takaisin. Aargh. Anna mun kaikki kestää.

Niin, Ranskassa olen kyllä jo tottunut siihen, että vanhemmillakin saa olla oma elämänsä ja vapaudenkaipuusta saa puhua huoletta vaikka kovaan ääneen, mutta että tässä mittakaavassa… Rajansa kaikella. Huomasin tosin onnekseni, etten ollut pääosin ranskalaisessa keskusteluporukassa ainoa, joka ajatteli kuten minä.

Niin kuin en ollut ainoa jäykistelijä pulumiehenkään kohdalla. Naapuri oli ilmoittanut asiasta poliisille, mutta saanut vastaukseksi: “Soittakaa heti ensi kerran kun kuulette hänen ampuvan”.

P.S. Kuvan kissa / ikkuna ei liity tapaukseen

Suomen koulunumeroista vitsiä Ranskan televisiossa

suomi mainittu

Ranskalaisessa televisiossa hauskinta ovat ehdottomasti nämä jokapäiväiset,  muutaman minuutin mittaiset huumorilla höystetyt sarjat. Me katsomme joka päivä France 2-televisiokanavan uutislähetyksen jälkeen tulevan Parents mode emploi (Vanhempien käyttöohjeet) -nimisen sarjan.

Siinä kahden eri perheen vanhemmat yrittävät selviytyä perhe-elämästä kunnialla. Välillä se onnistuu, välillä taas. Huumori on ranskalaista, mutta aika usein hyvinkin osuvaa.

Joten ihmetys olikin suuri, kun eilisen ohjelman ensimmäisessä osassa puhuttiinkin yllättäen Suomesta ja Suomen koulujärjestelmästä. Tai no, jos tarkempia ollaan, niin Suomen kouluissa saaduista numeroista. Ruokapöydässä isä kertoo, kuinka hienoa onkaan se, ettei Suomessa kouluissa anneta nollaa niin kuin Ranskassa, vaan että huonoin numero on nelonen.

(Välihuomautus: Ranskassa kun ollaan, kaikenlaiset koulunumerot ovat hirmu isossa asemassa arjessa. Todistus tärkeä, ja se jaetaan jopa leikkikoululaiselle.)

Alkaa väittely. Jos sitten saa koulussa nelosen, tarkoittaako se kuitenkin loppujen lopuksi samaa kuin Ranskan nolla? Isän mielestä ei, koska nolla on huomattavasti masentavampi numero kuin neljä.

– Kumpi sinusta on parempi – ranskalainen nolla vai suomalainen nelonen? kysyy poika sitten.

– Suomalainen nelonen, isä vastaa.

– No, minä sain historiasta suomalaisen vitosen, poika sanoo.

– Ei se ole huono, isä vastaa.

– Ei huono ei. No niin, poika sanoo ja lähtee pöydästä.

– Kuinka paljon se sitten tekisi Ranskassa… (isä miettii ja laskee ääneen) Leoooo, paljon sinä sait?!!

No, ihan sama naurattiko vaiko eikö, mutta hei kaverit: SUOMI MAINITTU. Jippii!

Loppukaneettina muuten tiedoksi, että tämän hetken ranskalainen suurnimi, Jean Dujardinkin  nousi aikoinaan koko kansan tietoisuuteen vähän samantyyppisestä huumorisarjasta. Se nimi oli Un gars, une fille (Yksi kundi, yksi tyttö) ja sen keskiössä sekoileva pariskunta. Suosittelen katsomaan!

Ranska sujuu paremmin pikkuisen nauttineena

skumppa

Nyt se sitten on todettu, mitä pitkään epäilin. Ranska sujuu paremmin pikkuisessa hömpsyssä kuin aivan selvinpäin.

Hehe, no, joo joo. Tietysti kyse on kaikista vieraista kielistä, ei pelkästään ranskasta. Mutta ihan oikeasti vasta julkaistun tutkimuksen mukaan vieraat kielet sujuvat  paremmin hieman alkoholia nauttineena. Tutkimuksessa, josta voit lukea enemmän täällä, testattiin alkoholin vaikutusta hollannin puhumiseen 50 saksalaisella. Alkoholia nautittiin pieni määrä ja tulos oli selvä: hollantilaisten mielestä alkoholia juoneet puhuivat heidän kieltään sujuvammin kuin vettä juoneet.

Kielitaito on sillä tavalla kummallinen juttu, että toisina päivinä kaikki sujuu kuin tanssi ja toisina taas ei sitten vaan ollenkaan. Niin kuin tänään apteekissa, jonne astuin sisään hieman ajatuksissani. Sen sijaan, että olisin kassalle saavuttuani sanonut rouvalle isosti BONJOUR (päivää) sanoinkin kuuluvasti MERCI (kiitos).

Rouva katsoi minua hieman hämmentyneenä, muttei nauranut. Toisin kuin minä.

Niitäkin päiviä on, jolloin artikkelit ja sanajärjestykset hyppäävät miten sattuu. Ja sitten on niitä, jolloin puhun sujuvasti vastaantuleville suomea. Tuota jälkimmäistä selitän kyllä tällä kaksijakoisella arjellani, jossa puhun puolelle perhettä suomea ja toiselle puolelle ranskaa. Väkisinkin senat menevät silloin tällöin sakaisin.

Tyttäreni naureskelee äidin hölmöilyille ja korjailee parhaansa mukaan. Kun eilen patistin häntä vastaavasti puhumaan minulle parempaa suomea – hänen lauseensa kun ovat vaivihkaa alkaneet täyttyä ranskankielisillä sanoilla – vastasi hän:

– Sinäkin voisit puhua parempaa ranskaa!

No niin voisin… Siis puhunhan minä kyllä oikein hyvää ranskaa, muttei se paikallisiin vedä vertoja, eikä tule koskaan vetämään. Varmasti auttaisi, jos kävisin joka päivä ranskalaisessa työpaikassa töissä, enkä työstäisi näitä freelancer-hommia suomeksi. Outoja huonon kielitaidon päiviä tuskin kohtaisi niin kuin nyt.

Mutta nyt sen työpaikan puutteessa – kuten on testattu – huonojen kielitaitopäivien pelastajaksi näemmä riittää myös pieni lasillinen viiniä. (Sen olin kyllä jo huomannut yhdessä jos toisessa illanvietossa, merci vaan beaucoup.) Paremman puutteessa siis kelvatkoon.

Sen sijaan ranskalaisten, tämän viinimaan asukkaiden huonoa vieraiden kielten taitoa tämä tutkimus ei kyllä selitä. Mistäköhän se johtuu? Onko viiniä jo liikaa?