Ranska sujuu paremmin pikkuisen nauttineena

skumppa

Nyt se sitten on todettu, mitä pitkään epäilin. Ranska sujuu paremmin pikkuisessa hömpsyssä kuin aivan selvinpäin.

Hehe, no, joo joo. Tietysti kyse on kaikista vieraista kielistä, ei pelkästään ranskasta. Mutta ihan oikeasti vasta julkaistun tutkimuksen mukaan vieraat kielet sujuvat  paremmin hieman alkoholia nauttineena. Tutkimuksessa, josta voit lukea enemmän täällä, testattiin alkoholin vaikutusta hollannin puhumiseen 50 saksalaisella. Alkoholia nautittiin pieni määrä ja tulos oli selvä: hollantilaisten mielestä alkoholia juoneet puhuivat heidän kieltään sujuvammin kuin vettä juoneet.

Kielitaito on sillä tavalla kummallinen juttu, että toisina päivinä kaikki sujuu kuin tanssi ja toisina taas ei sitten vaan ollenkaan. Niin kuin tänään apteekissa, jonne astuin sisään hieman ajatuksissani. Sen sijaan, että olisin kassalle saavuttuani sanonut rouvalle isosti BONJOUR (päivää) sanoinkin kuuluvasti MERCI (kiitos).

Rouva katsoi minua hieman hämmentyneenä, muttei nauranut. Toisin kuin minä.

Niitäkin päiviä on, jolloin artikkelit ja sanajärjestykset hyppäävät miten sattuu. Ja sitten on niitä, jolloin puhun sujuvasti vastaantuleville suomea. Tuota jälkimmäistä selitän kyllä tällä kaksijakoisella arjellani, jossa puhun puolelle perhettä suomea ja toiselle puolelle ranskaa. Väkisinkin senat menevät silloin tällöin sakaisin.

Tyttäreni naureskelee äidin hölmöilyille ja korjailee parhaansa mukaan. Kun eilen patistin häntä vastaavasti puhumaan minulle parempaa suomea – hänen lauseensa kun ovat vaivihkaa alkaneet täyttyä ranskankielisillä sanoilla – vastasi hän:

– Sinäkin voisit puhua parempaa ranskaa!

No niin voisin… Siis puhunhan minä kyllä oikein hyvää ranskaa, muttei se paikallisiin vedä vertoja, eikä tule koskaan vetämään. Varmasti auttaisi, jos kävisin joka päivä ranskalaisessa työpaikassa töissä, enkä työstäisi näitä freelancer-hommia suomeksi. Outoja huonon kielitaidon päiviä tuskin kohtaisi niin kuin nyt.

Mutta nyt sen työpaikan puutteessa – kuten on testattu – huonojen kielitaitopäivien pelastajaksi näemmä riittää myös pieni lasillinen viiniä. (Sen olin kyllä jo huomannut yhdessä jos toisessa illanvietossa, merci vaan beaucoup.) Paremman puutteessa siis kelvatkoon.

Sen sijaan ranskalaisten, tämän viinimaan asukkaiden huonoa vieraiden kielten taitoa tämä tutkimus ei kyllä selitä. Mistäköhän se johtuu? Onko viiniä jo liikaa?

Ei ole poskisuukon voittanutta

pusu1

– Tänään en suukota ketään, koska olen tulossa flunssaiseksi, joogaopettaja sanoi tunnin alussa. Niin, täällä Etelä-Ranskassa kun ollaan, jokainen oppilas käy erikseen pussaamassa jumppaopettajaa poskelle ennen tuntia. Poskipusuttelusta on sosiaalisesti hyväksyttävää kieltäytyä vain, jos sattuu olemaan sairaana.

Vaikka joskus moinen suukottelu ärsyttikin, olen vuosien mittaan oppinut rakastamaan tätä hullunkurista ranskalaista tapaa.

Se jos joku nimittäin pakottaa ihmisen olemaan läsnä. Se pakottaa pysähtymään ja huomioimaan vastaantulijan, nostamaan katseen älypuhelimen ruudulta ja sanomaan jokaiselle henkilökohtaisen hein. Se pakottaa meidät kaikki keskittymään hetkeksi toiseen ihmiseen. Sillä loppujen lopuksi – mikä oikeasti on sen tärkeämpää?

pusu2

Erityisen tärkeäksi pussailu on noussut mielessäni nyt kun vietän paljon aikaa itsekseen. Kirjoitan tulevaa kirjaani, mikä on usein verrattain yksinäistä puuhaa. Kaipaan ihmiskontakteja päivittäin, ja huomaan oikein odottavani pienimpiäkin sosiaalisia tilanteita: kaupassa käyntiä, lasten hakemista koulun portilta, harrastuksia. Ja niitä suukkoja tietysti. Suukot saavat jokaisen meistä tuntemaan itsensä tärkeäksi.

Sillä jokainen meistä tarvitsee elämässään huomiota selvitäkseen arjesta.

pusu3

No, omalla kohdalla yksinolo on tietysti kovin rajallista. Aamut ja illat ovat kotona meteliä täynnä, saan halata rakkaita ihmisiä, jakaa päivän tuntemuksiani perheen kesken. Niin ei kaikilla ole.

Ystäväni jakoi Facebookissa tämän alla olevan The Independentin videon, jossa mies kokeilee olla viikon yksin. Erityisesti sen loppu koskettaa. Vaimonsa menettänyt, yksinäinen mies sanoo: “The key would be aware of people (avain olisi olla tietoinen ihmisistä).”

Niin – kuinka moni meistä on ruuhka-arjessaan oikeasti tietoinen ympäröivistä ihmisistä? Kuinka moni sanoo tuntemattomalle vastaantulijalle päivää tai pysähtyy puolitutun äärelle muutamaksi minuutiksi? Kuka istuu bussissa yksinäisen viereen ja aloittaa jutustelun?

Suomessa olen huomannut ihmisten kyllä usein olevan tietoisia muista, mutta ei ehkä tässä samassa mielessä kuin täällä. Pohjoisessa ihmisille annetaan mieluummin tilaa kuin huomiota saati läheisyyttä. Mitä jos kokeilisit ensi kerran poskipusua? 😀

Tältä Suomi näyttää ulospäin tällä viikolla

Keppihevonen1000-päkki

Tämä viikko on ollut hassunkurinen. Yllättäen olen nimittäin saanut selitellä suomalaisia ilmiöitä niitä avoimesti äimisteleville, ulkomaisille ystävilleni.

Viikon alussa saatiin täälläkin kuulla siitä suomalaisesta 1000-päkistä kaljaa. Tuosta mahtipontisen kokoisesta laatikollisesta purkkiolutta sain ensimmäisenä tietää italialaiselta ystävältäni, joka lähetti minulle somesta bongaamansa kuvan.

– Helena, onko tämä totta?

– Ööö, mitä ilmeisemmin.

– C’est dingue! Se on hullua! Kuinka tämän saa kukaan kannettua kaupasta kotiin?

Ilmeisesti vitsiksi aiottu tuhatpäkki jäänee luultavasti ainakin täällä elämään jännittävänä, suomalaisena legendana.

Screen Shot 2017-05-05 at 15.08.53

Eikä siinä kaikki. Seuraavana päivänä sain koulunpihalla ryhtyä selittelemään viraalille kierrokselleen lähtenyttä keppihevosteluvideota. Le Mondekin oli tehnyt aiheesta pikkujutun, jossa avattiin keppihevosten perusperiaatetta. (Eivätkö ranskalaislapset todella ole lapsuudessaan keppihevostelleet?)

– Te suomalaiset olette erikoista sakkia kyllä, sanoi naapurini naureskellen. Muut mammat hihittelivät myötätuntoisesti perässä.

– Kyllä, juu. Näillä puheilla lupaan järjestää Rivieran keppihevoskilpailut, virnuilin takaisin. (Eikä se muuten välttämättä olisi huonompi idea –  tällä alueellahan harrastetaan Monacon prinsessojen tahdissa esteratsastusta. )

Viimeinen Suomi-aiheinen viesti tupsahti postiluukkuuni tänään. Nantesilainen suunnittelija Clément Lévesque on nimittäin kehittänyt suomalaisesta Mölkystä pehmoversion. Miten suloisen söpöjä ovatkaan puupalikat sukkineen! Sillä kuka hullu nyt huonolla kelillä lähtisi ulos, kun ystävien kanssa voi mölkytellä myös olohuoneessa pikkuinen rosé-lasi kourassa. Niin, että tiedoksi vain suomalaiset. Je vous aime, ihkut, mukavuudenhaluiset ranskalaiset!