Mitä jos poistaisi perhearjesta kiistojen aiheuttajat?

piknik3-koti

Miltähän se mahtaisi tuntua, jos ulkoistaisi kaikki perheen mahdolliset konfliktien aiheuttajat?

Tätäkin asiaa olen tänään pohtinut. Olen nimittäin pakertanut tulevan opukseni kanssa päivän ja sukeltanut yhden kirjaan haastatellun pariskunnan elämään. Hetkistä, joina saan luvallisesti elää toisen ihmisen elämää, nautin työssäni kaikkein eniten. Se voi tosin olla myös vaativaa: on nimittäin pyrittävä ymmärtämään toisen tapoja olla, eikä sortua heti moittimaan ja motkottamaan.

Usein lopulta käy niin, että prosessissa tulee vahingossa opittua jotakin: se mikä aluksi näyttää vieraalta, voikin osoittautua omalla tavallaan oikein toimivaksi ja hyväksi vaihtoehdoksi.

piknik

Tämäkin haastattelemani pariisilaispariskunta elää hyvin toisenlaista elämää kuin meidän perheemme (joka siis kuvissa). Heidän arkensa on pitkien työpäivien mukaan ohjelmoitua, ranskalaista suurkaupunkilaiselämää, sellaista, joka tarvitsee toimiakseen päivittäistä lastenhoitajan apua, viikottaista siivoojaa ja lomilla vielä isovanhempien apua.

Varhaisina aamuina äiti tunkee täpötäysiin lähijuniin ja saapuu kotiin vasta lasten nukkumaanmenoajan korvilla. Isäkin tekee pitkää päivää, mutta lähempänä kotia, joten ehtii viemään lapset kouluun ja hoitaa jokailtaisen ruuanlaiton.

Kaikista niistä monia vanhempia väsyttävistä harrastuskuljetuksista, läksyistä, kylvetyksistä ja monista muista arkisista, mutta helposti kiukkua aiheuttavista hommista sen sijaan huolehtii perheen lastenhoitaja, eli nounou. Niin ja siivooja silittää miehen työpuserot.

Miltä kuulostaa? Vieraalta?

piknik2

Näinhän me suomalaiset helposti ajattelemme: kun lapset on tehty, on niistä myös itse huolehdittava. Sehän on vanhempien tehtävä. Vai?

Ainahan sellainen ei kuitenkaan ole mahdollista, eikä sitä edes elämältään välttämättä halua. Mitäpä tehdä jos perhearkeaan elääkin maassa, jossa ei ole yhdeksästä viiteen -työvuoroja? Olisiko kunnianhimoisenkin äidin tai isän jäätävä kotiin hoitamaan lapsia, vaikka olisi vaikka minkälaiset mahdollisuudet työmarkkinoilla ?

Puhumattakaan yleisesti hyväksytyistä käytännöistä. Pariisissa on esimerkiksi hyvin tavallista, että uraparin lapsista huolehtivat ainakin osan päivästä lastenhoitajat. Jos työelämässä haluaa edetä pitkälle, vaihtoehtoja ei edes ole.

– Me myös voimme maksaa hoitajalle, koska meillä on hyvät työpaikat. Se on eräänlainen noidankehä, perheen äiti sanoi minulle.

helena piknik

Vietettyäni perheen kanssa hetken aikaa, tajusin että vaikken ehkä sitä itselleni haluaisi, tällaisessa uraperheen arjessa oli myös monia hyviä puolia. Ikävien kotihommien ulkoistaminen kun vähentää myös rutkasti konflikteja. Ja kun aikaa yhdessä on vähemmän, voi näin rauhassa panostaa niihin hyviin hetkiin, eikä stressata tekemättömistä, pontentiaalisista  riidan aiheuttajista.

Oma puolisokin voi sellaisessa kotityökinattomassa valossa näyttää yllättävän hyvältä. Vai mitä tuumaatte?

P.S. Kuvat ovat viikonlopulta, jolloin vierailimme ihastuttavassa Grassen parfyymimuseon puutarhassa Mouans-Sartoux’ssa.

Aikuisille gourmet-illallinen, lapsille voipastaa

le diner

– Steak haché frites, s’il te plaît.

– Jauhelihapihvi ranskiksilla, kiitos, tietää jo kolmevuotias ravintolan kävijäkin sanoa ilman, että äiti on edes ennättänyt kurkistaa  menu-korttia.

Ranskalaislapset osaavat käyttäytyä erinomaisesti ravintolassa, senhän tietävät kaikki. Siksi(kin) on varsin kummallista, että vain harvan ravintolan menukortissa hyväkäytöksisiä pikkuasiakkaita huomioidaan kummemmin.

Monelle matkalaiselle voikin tulla yllätykseksi, että Ranskan kaltaisessakin gourmet-maassa lapsiasiakkaille tarjoillaan varsin tylsää ruokaa. Jauhelihapihvin (varoitus – usein menu-kortissa se käännetään englanniksi harhaanjohtavasti hamburgeriksi) lisäksi hienommakin ranskalaisen ravintolan lasten lista pitää usein sisällään seuraavia annoksia:

  • pâte au beurre (pastaa voilla)
  • pâte avec du jambon blanc (pastaa, jonka kupeessa on paketista otetut pari siivua keittokinkkua)
  • poisson pané frites (iso kalapuikko ranskiksilla)
  • nuggets frites (kananuggetit ranskiksilla)

Lapset tietysti rakastavat näitä omasta mielestään “ravitsevia kolmen tähden annoksia”,  joita isä tai äiti ei kotona suostu kokkaamaan kuin ääritilanteissa. Mutta miksi, oi miksi minulle tarjoillaan kyllä erinomaista, tuoretta kalaa taiteellisin tilpehöörein, mutta lapsille tätä uppopaistettua mömmöä? Sitä en ole vielä näiden neljän vuoden aikana ymmärtänyt. Kerran kun ravintolassa ollaan, olisi mukava maistaa uusia makuja. Eikö kukaan todella koskaan ole järjestänyt aiheesta mielenosoitusta tai lakkoa?

No, jos totta puhutaan, olin minäkin jo ennättänyt tähän pienoiseen epäkohtaan tottua, kunnes matkasimme kesälomallamme Viroon. Paitsi, että lähes jokaisessa virolaisessa ravintolassa oli lapsille tarjolla piirustuspaperia tai leikkinurkkaus, ravintolan lastenlistat olivat ihastuttavia. Ranskalaisten perunoiden sijasta pienokaisille oli tarjolla juuresmuusseja ja jauhelihapihvin sijasta kanafilettä tai tuoretta kalaa. Yhdessä ravintolassa lapsille kiikutettiin jopa herkullinen alkupala: tuoreita kasviksia pienellä dippikastikkeella. Tällainenkin on siis mahdollista!

Yksi tapa välttää lastenlistoja on Ranskassa tietysti tilata kahdelle lapselle aikuisen ruoka-annos puoliksi. Sen usein yritämmekin tehdä, mutta valitettavan usein onnistumatta. Jälkikasvumme on nimittäin jo näinä ennättänyt oppia, että ravintolan kuin ravintolan keittiöstä löytyy aina yksi ihanaakin ihanampi steak haché frites. Äitiiiiii! Kilttiiii!

Kuulostaako tutulta?

Kuinka yhdistää lasten lomat ja työt Ranskassa?

lapset juoksee

Voi blogirukkaa. Ihan jäänyt vailla kunnollista huomiota.

Missäpä syy? No tietysti siinä, että tämän viikon aikataulut ovat perheessämme todellista infernoa. Ei sinänsä, että tämä mikään yllätys olisi – elokuun kituviikkona taistelemme aina aikaa vastaan. Lapset ovat nimittäin yhä lomalla, mutta mies töissä, kuten minun Suomen etätyökaverini ja asiakkaanikin. Hoitajia ei tälle viikolle löytynyt, joten minä – joustavat työajat omaava kotitoimisto-freelancer – vietän päivät lasten kanssa “lomaillen” ja illat koneella. Toisin sanoen kun mies tulee kotiin, teemme läpsystä vaihdon.

Lopputulos: päiväsaikaan en osaa nauttia lomatunneista, koska työt mietityttävät.  Kun ilta sitten viimein koittaa, on pääkoppa kuin tuulessa humiseva harju.

loma-uimarit

Ranskassahan nämä koulujen lomat on järjestetty varsin toisella tavalla kuin Suomessa. Kesäloma alkaa heinäkuussa ja kahden viikon “pikkulomia” on pitkin vuotta. Tältä kouluvuosi näyttää ensi maanantaista alkaen.

  • Syysloma: 21.10-6.11
  • Joululoma 23.12-8.1.
  • Talviloma 10.2-26.2. (loman ajankohta vaihtelee alueittain)
  • Kevätloma 7.4.-23.4. (loman ajankohta vaihtelee alueittain)
  • Kesäloma 7.7.-3.9.

Lomiahan on siis aivan julmetusti, sanoisi moni moiseen systeemiin tottumaton, ja niin sanoin minäkin kun tähän järjestämään sysättiin. Mutta totuus on, että lukuunottamatta näitä elokuun kituviikkoja, lasten loma-aikojen hoitojärjestelyt onnistuvat työllisiltä perheiltä suht. helposti, vaikka mummola olisi kaukana. Koulujen lomilla nimittäin järjestetään aimo määrä sopuhintaisia julkisen ja yksityisen puolen päiväleirikouluja tai “ilmakeskuksia”, joksi Google translate Centre aérén hupsusti kääntää.

Centre aéré esimerkiksi meidän julkisessa koulussamme tarkoittaa niin sanottua päiväleiriä, jossa lapset viettävät päivänsä aamusta iltaviiteen tai -kuuteen. Siellä he leikkivät, käyvät retkillä, elokuvissa, paikallisessa hoplopissa, rannalla, järjestävät naamiaisia, syövät lounasta ja muuta sellaista. Leirikouluun tulee ilmoittautua ajoissa. Hinta vaihtelee alueittain ja perheen tulojen mukaan. Meidän lapsemme olivat tänä kesänä tällaisessa julkisessa lomaleirikoulussa viikon ja hinta oli kohdallamme noin 70 euroa / viikko / per lapsi (mutta se hinta siis voi olla halvempikin).

IMG_6823

Olen sitä paitsi tässä vuosien aikana joutunut myöntämään, että keskieurooppalaisessa, pätkityssä kouluvuodessa on puolensa. Vaikka lapset viettäisivätkin osia lomistaan esimerkiksi leirikouluissa, huomaan näiden kouluvapaaviikkojen virkistävän lapsia hurjasti – niin kuin tietysti myös vanhempia. Rentoutuneet ja iloiset lapsethan ovat ihan parasta maailmassa!

Suomessa puhutaan vuodesta toiseen liian pitkistä kesälomista, joiden aikana vanhempien on hankala järjestää lapsille hoitoa. Vanhempana mietin myös, että kuinka oppilaat ja opettavat mahtavat kokonaisen, pimeän kouluvuoden jaksaa niin vähillä lomilla. Eikö sitä kannattaisi vähän pilkkoa?