Suomalaisäijä vs. ranskalaisäijä

kalat

– Äiti, nämä pistää!

Oltiin lasten kanssa metsäkävelyllä. Pikkuiset kuusenalut pistelivät pientä käsivarsiin.

– Kuules, suomalaiset lapset kulkevat metsässä pienestä pitäen, kuulin itseni motkottavan rakentavasti. Ojennus toimi: lapset lopettivat venkuilun, vaikkei eväitäkään ollut matkassa. Onneksi “suomalaiset” syövät mustikoita puskista kun tulee nälkä. Katsokaas meikäläiset ovat metsästä tulleet ja sisulla tässä elämässä on loppupeleissä puskettava eteenpäin.

soutu3

Kun oma rakas ranskalaismiekkoseni tuli vuosia sitten ensimmäistä kertaa Saimaan mökille,  ei uni meinanut tulla. Saunatuvan alla rapisi ja räystään alle oli pääskynen tehnyt pesän. Sirkutus alkoi aamuneljältä, katollakin taisi juosta orava. Mies kävi silti vähän väliä ulkona katsomassa, ettei ne vaan sittenkin olleet roistot, jotka siellä vehkeilivät.  Minua nauratti.

– Aidon suomalaisen miehen pitää osata selviytyä itsekseen keskellä metsää, miekkoseni observoi ystäviään myöhemmin. Äänestä kuulsi kunnioitus.

– Minä selviäisin ehkä vuorokauden.

löyly

Niinhän se on, että aito suomalaisäijä osaa sytyttää nuotion, hakata puita ja perata kalan (yläkuvassa pojan särkisaalis). Jos saunan hormi ei vedä, mies korjaa senkin. Veneellä osaa tietysti ajaa ja puunkin kaataa tarvittaessa. Joku käy metsälläkin ampumassa hirven, nylkee ja pilkkoo paistiksi. Yksi rakentaa pihapöydän tai nyt laiturin ainakin.

Suomessa käytännönläheisiä kädentaitoja arvostetaan paljon, eikä vähiten äijäporukoissa. Vaikka onhan siinä naisenkin mielestä  jotain luolamiesmäisen fantastista kun mies korjaa saunanportaat.

Ranskassa miehiin kohdistuvat vaatimukset ovat toisenlaisia: vuosien mututuntumalla sanoisin, että siellä  plussapisteitä jakavat äijäkamujen sijasta naiset. Pilkkomisesta tai nuotion sytyttämisestä ei pointseja ei irtoa: arvostettu ranskalaismies sen sijaan briljeeraa keskustelutaidoillaan, avaamalla ovia, kantamalla kauppakasseja ja lahjomalla rakkaimpiaan kukkasin.  Enkä nyt valittaisi siitäkään.

soutu2

Tänään järvenselällä omat pienokaiset harjoittelivat soutamista. Yksi huopasi ja toinen souti ja sitten toiseen suuntaan. Siinä pyörittiin kuin karusellissa, naurettiin, mutta mikäpä kiire lomalaisella, hitaasti hyvä tulee. Pääasia kai, että oppivat tämänkin taidon ennen isäänsä. Vaikka ehtiihän sitä toki aikuisenakin.

Samanlaista hirnuntaahan se oli rakkaan miehen ensimmäisillä soutuvenemetreillä seitsemän vuotta sitten. Ympäri mentiin ja yhteen tultiin.  Fiinit surffilasitkin putosivat järveen – kiitos sen himputin paarman pirulaisen joka tuli opetustuntia häiritsemään.

Sittemmin ovat lasit pysyneet päässä.

 

Minun lapsuusmuistoni vs. sinun muistosi

Sen nyt tässä myönnän: olen katsonut Lady Gagan Oscar-gaalaesityksen Youtubesta ainakin kymmenen kertaa. Ensimmäisellä kerralla tuli kyyneleet silmiin. Sound of Music on heikko kohtani.

Kun olin pieni tyttö, meillä oli äidin kanssa yhteinen rakkaus: musikaalit. Niitä katsottiin ja katsottiin. Sound of Musicin olen nähnyt ehkä 50 kertaa. West Side Storyn osaan ulkoa; se kohta missä Tony laulaa ”Mariaaa Maria Maria” saa sydämeni tykyttämään. Niin ja sitten oli se ihana Viulunsoittaja katolla ja ne portaat, jotka eivät vie minnekään.

Ja monet muut.

Tässä Lady Gaga-huumassa näytin videon aamiaispöydässä prinsessan urasta haaveilevalle tytölle. Hän innostui valtavasti ja vei veikan välittömästi tanssiin.

gaga

Kylässä ollut ranskalainen anoppi kuunteli laulua kiinnostuneena.

–  Kai tunnistat? kysyin.

–  En ole koskaan kuullutkaan, reilu 70-vuotias rouva sanoi.

Hetken äimisteltyäni tajusin, että sehän on kai ihan normaalia. Ranskassa omaa kulttuurituontantoa on runsaasti omasta takaa. Sitä on myös suojeltu ja tuettu voimakkaasti,  eivätkä jenkkimusikaalit löytäneet tietään tavisten olohuoneisiin niin kuin meillä Suomessa.

Tämä kohtaus sai pohtimaan minun ja miehen lapsuudenmuistoja. Kuinka monta kertaa olenkin erehtynyt luulemaan, että se, miten hän eli 80-luvulla ranskalaisessa kylässä olisi jotenkin samankaltaista kuin minun elämäni samaan aikaan Itä-Suomessa.  Että ne kokemukset, äänet, maut, televisio-ohjelmat ja ehkä radiossa soitettu musiikki olisivat olleet samoja. Ja sitten yllättynyt, ettei se niin mennytkään.

Oletteko koskaan törmänneet samaan?

Arjen pyörityksessä tätä on hyvä pitää mielessä. Kuinka jännittäviä juttuja tuosta verkkareissa taaperoa syöttävästä tyypistä voikaan kuulkaa vielä paljastua!