Oodi miehelle, hän on sen ansainnut

mies

Minulla oli eilen huono päivä. Harmitti kaikki, työt tökkivät, luovuus oli kateissa. Kaikkihan tietävät, että yksin yrittäminen on rankkaa. Kun joku joskus vähän jeesaisi. Soitin miehelle: mitä minä hemmettiä oikein urallani teen? Miksi opiskelin kaikki vuodet?

Puhelimeen pauhattuani hain lapset kaatosateessa koulusta, sitten rakennettiin maja, soitettiin skypellä siskolle, panin voita riitapukareiden väliin, valmistin konemaisesti ruokaa ja kaavin lattialle pudonneen lautasen ruokineen lattialta.

Kello 19 ovi viimein kävi: mies tuli kotiin ison kukkapaketin kanssa. Toivottavasti sinulla on jo parempi mieli, pienessä luki kortissa. Itketti kun näin, että hän oli tuonut omat pienet ruusut myös lapsille.

kukka

Jokunen aika sitten luin Hesarista mielipidekirjoituksen, jossa kirjoittaja pyysi, että miehistä puhuttaisiin myönteisempään sävyyn. Perjantain kunniaksi päätin minäkin yrittää. Lapsista ja itsestänihän höpötän täällä loputtomiin sekä elinympäristöstäni tietysti, mutta kuinka monta kertaa olen tullut maininneeksi oman mieheni, rakkaan peruskallioni. Miehiä pitää kehua, ehdottomasti. Elämä ilman puolisoani olisi tylsää, hankalaa, raskasta ja yksinäistä.

“Tiedotusvälineet maalaavat usein kielteistä kuvaa miehisyydestä, mikä lannistaa miehiä.  (…) Miehiä tulisi korostaa tavallisina, välittävinä, ymmärtäväisinä ja rehellisinä ihmisinä.” (HS 20.11)

Omasta kirjastani olen saanut useammastakin suunnasta ihmettelevää palautetta, jonka mukaan minä puhun miehestäni yllättävän kauniisti. Jäin pohtimaan asiaa: eikö Suomessa sitten puhuta kauniisti omista miehistä?

Onko syynä ehkä  se, että suomalaiset naiset osaavat niin hyvin kaiken, etteivät kaikilta touhuiltaan ehdi miehen egoa kehuilla kauheasti pönkittää. Suomalainen nainenhan on supersankari. Mutta tasa-arvostahan se ei ole pois, jos puoliskoa silloin tällöin kehaisee julkisesti.

Meidän kahden kulttuurin perheessä noudatetaan pohjoismaisia arvoja esimerkiksi jakamalla kotityöt. Ranskassahan perheen roolimallit ovat monessa suhteessa suomalaisia malleja perinteisempiä. Tilastojen mukaan perheessä äiti esimerkiksi tekee melkein tuplasti enemmän kotitöitä kuin mies ja sama koskee lasten kanssa vietettyä aikaa. Toisaalta perheessämme kunnioitetaan perinteisen, tiiviin ranskalaisen perheen mallia, jossa vapaa-aika ja lomat vietetään pitkälti yhdessä ja illalliset syödään perheen kesken.

mies2

Miehisyyttäkin on niin kovin monenlaista. Omaa miestäni kehun julkisesti tässä nyt siitä, että hän jaksaa luovia kahden hyvin erilaisen kulttuurin odotusten välillä. Monikulttuurisissa perheissä on ymmärrettävä millaisista taustoista toinen tulee ja minkälaisia roolimalleja hänellä saattaa lapsuudessaan olla. On yritettävä tajuta, että se, mikä itsestä tuntuu kummalta saattaa olla toiselle todella on tärkeää. Minä esimerkiksi ahdistuin avoimesti niistä ranskalais-suomalaisen suhteen alkuvaiheen huomionosoituksista. Jestas, pitääkö kukkia nyt joka toinen päivä. Justiinsahan me nähtiin, mitä se taas soittelee? Minä saan kyllä OVENI AUKI itsekin.

Tiedä sitten mistä kaikesta hän alkuaikoina ahdistui. 

Nykyään rakastan romanttisia huomionosoituksia. On ihanaa, että Ranskassa maskuliininen mies saa täällä myös olla herkkä ja näyttää tunteensa – oikeastaan sitä jopa odotetaankin. Saunaa ei tarvitse osata rakentaa, mutta poskipussailla pitää julkisesti vaikka naapuria.

Välillä silti mietin, että näinköhän tuokin tuossa oli aikoinaan ajatellut perheessä silittävänsä vaatteet tai rämpivänsä minun perässäni rämeikköisessä sienimetsässä. Tai syövänsä mautonta kaurapuuroa aamiaiseksi ja kuuntelevansa loputtoman kyllästyttäviä sepustuksiani suomalaisen koulujärjestelmän ylivertaisuudesta. Hyvin on toistaiseksi jaksanut. On tuo vaan kuulkaa aikamoinen mies tuo minun monsieur. Ja tuo vielä kukkiakin.

Milloin sinä olet viimeksi kehunut puolisoasi? Kannattaa kokeilla. Hän (ja parisuhteenne) on sen ansainnut.

 

 

Yhä useampi ranskalaisnainen valitsee nuoremman miehen

lecannet3

Seurasin taannoin kiinnostuneena pikkukohua siitä, kuinka psykologian kirjassa kerrottiin naiset viehättyvät vanhemmista ja hyvässä asemassa olevista miehistä. Esimerkkinä oli kuva presidenttiparista. Sittemmin aiheesta kirjoitettiin laajemmin: kävi ilmi, että kaikkialla maailmassa naiset tuntevat vetovoimaa hieman vanhempiin miehiin.

Niin se on tietty omallakin kohdalla. Mies on kaksi vuotta minua vanhempi, mikä on myös Ranskassa yleinen pariskuntien ikäero. Täällä 56 prosenttia pariskunnista on kaltaisiamme. Kolmannes pareista ovat puolestaan saman ikäisiä.

Mutta yllättävää olikin lukea, että kasvussa ovat parit, joissa nainen on miestä vanhempi. Prosentti on kuitenkin moniin muihin maihin verrattuna pieni: heitä on 16 prosenttia kaikista ranskalaispareista. Vielä vuonna 1960 luku oli 10 prosenttia. Suomessa tässä asiassa ollaan edellä, siellä lukemani perusteella jopa viidenneksessä pareista nainen on vanhempi. Eikö muuten olekin mielenkiintoista!

Muodikkaaksi tämän ilmiön Ranskassa tekee tietysti se, että yksi tämän hetken puhutuimmista poliitikoista, entinen valtiovarainministeri Emmanuel Macron on naimisissa itseään 20 vuotta vanhemman naisen, Brigitte Trogneux’n kanssa (klik!).  63-vuotias Trogneux on Macronin entinen opettaja. Jos merkit pitävät paikkaansa, hänestä kuullaan lähiaikoina vielä paljon paljon lisää. Macronin uskotaan nimittäin pyrkivän presidenttiehdokkaaksi.

Brigitte Trogneux tai Brigitte Macron, joksi häntä myös tituleerataan, on upeassa kunnossa. Sama koskee tietysti kuuluisaa televisiopersoonaa Claire Chazalia, 60, jonka pitkäaikainen puoliso oli häntä reilut 20 vuotta nuorempi Arnaud Lemaire (klik!).

eclair

Tällaisestä keski-ikää lähestyvästä naisesta on tietty tosi hienoa, että kaikenlaiset naisen ikään kohdistuvat asenteet muuttuvat. Toisaalta, kun näistä julkisuuden naisista lueskelin, en voinut samalla olla pohtimatta ranskalaisten naisten laihuusihanteita.

Ranskalaiset naiset kuuluvat  Euroopan hoikimpiin, mutta samalla he ovat erinäisten tutkimusten myös kaikkein eniten huolissaan painonnousustaan. Täällähän ihannenainen tuntuu olevan paljon suomalaista sisartaan hoikempi, sekoitus sumusilmäistä Carla Brunia ja linnunluista Vanessa Paradis‘ta.

IMG_0732

Jotkut artikkelit kertovat jopa naisista, jotka eivät pyöreytensä takia saa työpaikkaa. Ylipaino on monen ranskalaisen mielestä merkki siitä, ettei ihminen osaa huolehtia itsestään. Surkeata, jos se oikeasti pitää paikkaansa. Elämä on nautinto – varsinkin tässä maassa.

Toisaalta niinhän se on, että Macronin, Brunin ja Chazalin todellisuus on tyystin toista kuin oma arkeni tavallisessa eteläranskalaisessa pikkukaupungissa. Yhtäkään Vanessa Paradisen kaltaista naista en ole näillä kulmilla tavannut, enkä tosin montaa ylipainoistakaan. Puhumattakaan nyt pariskunnista, joissa nainen olisi miestään vanhempi, saati valmiiksi hoikkia naisia, jotka olisivat jatkuvalla laihdutuskuurilla. Ruoka-ajoista pidetään tiukasti kiinni, mutta paineita puoleen tai toiseen ei tunnu liiemmin olevan.

Voi toki olla, että nämä asiat kuuluvat niihin, joista ei ääneen puhuta. Itse mietin, että jo se, miltä ympäröivät ihmiset näyttävät ja käyttäytyvät, vaikuttaa omaankin olemiseen. Ainakin niin on käynyt Ranskassa itselle: ilman ripsaria ei tule kodista enää lähdettyä. Välipalatkin ovat jääneet.

Vai mitä mieltä olette?

 

Suomalaisäijä vs. ranskalaisäijä

kalat

– Äiti, nämä pistää!

Oltiin lasten kanssa metsäkävelyllä. Pikkuiset kuusenalut pistelivät pientä käsivarsiin.

– Kuules, suomalaiset lapset kulkevat metsässä pienestä pitäen, kuulin itseni motkottavan rakentavasti. Ojennus toimi: lapset lopettivat venkuilun, vaikkei eväitäkään ollut matkassa. Onneksi “suomalaiset” syövät mustikoita puskista kun tulee nälkä. Katsokaas meikäläiset ovat metsästä tulleet ja sisulla tässä elämässä on loppupeleissä puskettava eteenpäin.

soutu3

Kun oma rakas ranskalaismiekkoseni tuli vuosia sitten ensimmäistä kertaa Saimaan mökille,  ei uni meinanut tulla. Saunatuvan alla rapisi ja räystään alle oli pääskynen tehnyt pesän. Sirkutus alkoi aamuneljältä, katollakin taisi juosta orava. Mies kävi silti vähän väliä ulkona katsomassa, ettei ne vaan sittenkin olleet roistot, jotka siellä vehkeilivät.  Minua nauratti.

– Aidon suomalaisen miehen pitää osata selviytyä itsekseen keskellä metsää, miekkoseni observoi ystäviään myöhemmin. Äänestä kuulsi kunnioitus.

– Minä selviäisin ehkä vuorokauden.

löyly

Niinhän se on, että aito suomalaisäijä osaa sytyttää nuotion, hakata puita ja perata kalan (yläkuvassa pojan särkisaalis). Jos saunan hormi ei vedä, mies korjaa senkin. Veneellä osaa tietysti ajaa ja puunkin kaataa tarvittaessa. Joku käy metsälläkin ampumassa hirven, nylkee ja pilkkoo paistiksi. Yksi rakentaa pihapöydän tai nyt laiturin ainakin.

Suomessa käytännönläheisiä kädentaitoja arvostetaan paljon, eikä vähiten äijäporukoissa. Vaikka onhan siinä naisenkin mielestä  jotain luolamiesmäisen fantastista kun mies korjaa saunanportaat.

Ranskassa miehiin kohdistuvat vaatimukset ovat toisenlaisia: vuosien mututuntumalla sanoisin, että siellä  plussapisteitä jakavat äijäkamujen sijasta naiset. Pilkkomisesta tai nuotion sytyttämisestä ei pointseja ei irtoa: arvostettu ranskalaismies sen sijaan briljeeraa keskustelutaidoillaan, avaamalla ovia, kantamalla kauppakasseja ja lahjomalla rakkaimpiaan kukkasin.  Enkä nyt valittaisi siitäkään.

soutu2

Tänään järvenselällä omat pienokaiset harjoittelivat soutamista. Yksi huopasi ja toinen souti ja sitten toiseen suuntaan. Siinä pyörittiin kuin karusellissa, naurettiin, mutta mikäpä kiire lomalaisella, hitaasti hyvä tulee. Pääasia kai, että oppivat tämänkin taidon ennen isäänsä. Vaikka ehtiihän sitä toki aikuisenakin.

Samanlaista hirnuntaahan se oli rakkaan miehen ensimmäisillä soutuvenemetreillä seitsemän vuotta sitten. Ympäri mentiin ja yhteen tultiin.  Fiinit surffilasitkin putosivat järveen – kiitos sen himputin paarman pirulaisen joka tuli opetustuntia häiritsemään.

Sittemmin ovat lasit pysyneet päässä.