Pariisittaren ulkonäköpaineet

printemps

Ah, Pariisi. Viihdyn täällä joka kerta paremmin.

Tällä kertaa olen pääkaupungissa toisenlaisissa työn merkeissä kuin viimeksi, nimittäin tekemällä haastatteluja tulevaa kirjaani varten. Tämän viimeisen illan olen käyttänyt tuliaisten hankintaan. Ei ole kotiin palaamista ellei lapsille ole edes jotain pientä luvassa.

En todellakaan ole mikään shoppailija – mutta Pariisissa tämäkään ei ole hullumpaa. Tässä matkalla leluosastolta tavaratalon hisseillekin osuin vahingossa Le Printempsin hämmentävän hienoon kupoliravintolaan.  Ex-tempore- aperitiiville siis!

Helena et le printemps

Kauniista ympäristöstä inspiroituneena ryhdyin pohtimaan estetiikkaan liittyviä kysymyksiä. Ne ovat nimittäin nousseet viikonlopun aikana monissa haastattelukeskusteluissa esiin. Yllätys ei tietty ole kellekään, että ranskalaiset – ja erityisesti pariisilaiset – panostavat ulkonäköönsä huomattavan paljon arjessa. Paljon enemmän kuin monet muut.

Ihaillen olen tälläkin reissulla tuijotellut toinen toistaan tyylikkäämpiä vastaantulijoita ja bongaillut pukeutumisvinkkejä. Paitsi että muodista, kauneudenhoidosta ja estetiikasta selvästi nautitaan, on muistettava, että pariisilainen ympäristö asettaa toki myös tosi paljon ulkonäköpaineita.

– Hoikkuus on meille molemmille todella tärkeää. Vanheneminen on vaikeaa, sanoi yksikin haastateltavistani kun puhuimme parisuhteesta. Hän puhui itsestään ja aviopuolisostaan.

Kyllä – niin absurdilta kuin keskustelu voi suomalaisesta näkökulmasta tuntuakin, sitä se ei muodin keskuksessa ole. Ranskassa tavalliset naiset kuuluvat tutkitusti Euroopan laihimpiin ja paineet pysyä hoikkana ovat oikeasti kovat. Ylipaino voi tuottaa koviakin vaikeuksia työ- ja treffimarkkinoilla, mikä lienee myös syynä sille, että jopa kuusi kymmenestä ranskalaisesta naisesta kertoo haluavansa laihtua.

Vertailun vuoksi etsin käsiini tällaiset lukemat, jotka antavat ainakin osviittaa nykytilanteesta:

  • suomalaisen työikäisen naisen keskipainoindeksi oli vuonna 2015; 25,9 (THL)
  • ranskalaisen naisen keskipainoindeksi vuonna 2016: 23,2. (WHO)

printemps baari

Lihavuus, pyöreys, tukevuus – ne näyttävät monen ranskalaisen mielestä ihmisen omalta syyltä, kykenemättömyydeltä pitää itsestä huolta. Viime aikoina aihepiiristä on onneksi alettu puhua ääneen, kun ranskalainen Gabriel Deydier julkaisi kirjansa  siitä, miltä tässä yhteiskunnassa tuntuu olla ylipainoinen. En ole vielä itse sitä lukenut, mutta hänen kokemuksistaan voi lukea englanniksi esimerkiksi täällä. Ylipainon vuoksi oli haukuttu kotona ja nolattu työpaikalla, uimarannalla jopa pyydetty peittämään itsensä.

Järkyttävää. Millaisia ajatuksia tämä sinussa herättää?

Mutta! Ennen kuin putoamme liian syviin vesiin, palataan vielä nopsasti loppukevennyksenä näihin muihin, hieman mukavampiin esteettisiin kysymyksiin. Ajattelin jakaa kanssanne, että tässä, pariisittarien pukeutumista muutaman päivän tarkkailleena, hankintalistalle on hypännyt musta, lyhyt hame. Kera mustien sukkisten ja matalien nauhakenkien se näyttäisi olevan täällä todellinen jokanaisen luottoyhdistelmä. Moi aussi!

Madame, oletteko Etelä-Ranskasta?

Pariisin kirjatilaisuus

Ah! Olisin halunnut rutistaa pariisilaisliikkeen myyjää. Olin juuri keskustellut hänen kanssaan miesten keväthuivimuodista. (Kyllä – paljastan tässä nyt yhden asian itsestäni: olen aina pitänyt hirveästi huivikaulaisista miehistä. Ostan niitä siis mieluusti miekkoselle tuliaisiksi.)

– Tämä olisi varmaan hyvä myös Rivieralla, sanoin.

– Madame, kuulinkin heti aksentistanne, että olette etelästä!

– Minun aksenttini? Etelästä?

– Kyllä, intonaationne kielii etelästä, nainen vastasi hymyillen.

Kiitin vuolaan monisanaisesti ja leijuin ulos kaupasta kuin keijukainen. Nautin jokaisesta tulevasta minuutista: minulla, savolaisittain ranskaa hölpöttävällä naisella on eteläranskalainen aksentti. Minulla! Moi! C’est pas vrai!

Huijarisyndrooma on ihmeellisen tuttu epeli. Sitä aina ajattelee, ettei osaa, vaikka sitten osaakin.

kirjatilaisuus_ruusu

Lieneekin siis tässä turha erikseen sanoa, että pidin Pariisista taas päivä päivältä enemmän.  Tuntui kuin vietävän ärsyttävät alkumatkan kommellukset olisivat pehmentäneet muiden matkapäivien kulkua. Kaikki sujui kuin tanssi.

Loppuhuipennus koitti naistenpäivän iltana. Minut oli kutsuttu Ranskan Suomi-seuran iltatilaisuuteen kertomaan kirjastani, mistä nämä kuvatkin ovat. Olin valmistellut puheen suomeksi, mutta paikan päällä, yllätykseni, monet toivoivatkin minun puhuvan ranskaksi. Mikäpäs siinä, totesin. Kylmiltäni, eteläranskalaisin aksentin tuomalla uudella itsevarmuudella selostin pitkät pätkät teokseni synnystä ja sisällöstä hetkeäkään stressaamatta. En français, bien sûr mesdames.

kirjat pariisi

Mökkiyö Pariisissa karkotti kaaoksen

KOTI-sanky

Ensimmäinen Pariisin työmatkapäivä oli minuutintarkkuudella suunniteltu. Ensin piti toimittajan ehtiä Trocadero-aukiolle kuuntelemaan Ranskan tasavaltalaispuolueen ehdokkaan, Francois Fillonin puhetta. Sitten määränpäänä oli muotiviikkojen Premiere Classe -messut ja viimeisenä jutuntekoa muotitapahtumassa. Parfait.

Mutta suurkaupungissa mikään ei tietenkään mene niin kuin on suunniteltu. 

KOTI-tossut

Kun olin saanut lentokentällä raijattua painavat kassini matkalippuautomaatille (Madame – pankkikortti ei tänä aamuna toimi) ja tunkenut itseni kapsäkkien kera junavaunuun (mahtuuko tähän?) jo parinkymmenen minuutin kuluttua kuului kuulutus: “Gare du Nord -asemalla on sähkökatkos. Kaikkia matkustajia pyydetään poistumaan junasta.” Sielläpä sitten nökötin, kylmällä, sateisella lähiöasemalla kolmen painavan laukkuni ja yllättäen tyhjentyneen kännykkäni kera.

Merde. Ikinä en enää tule Pariisiin.

KOTI-katto

Puuh. Mikä onni lopulta olikaan se, että sain illalla painaa pääni Suomen Ranskan instituutin lauta-aitan tyynyyn. (Huom! Olin lopulta ehtinyt päivän aikana kaikkialle, joskin hieman myöhässä). Siinä, vaaleaa lautakattoa tuijotellessani matkasin hetkeksi lapsuuteen, jolloin rakensin olohuoneen pöydän alle majan ja kuvittelin olevani seikkailumatkalla metsässä. Pariisin naapuriaitan kuiskuttelu kuulosti sekin tutulta: ihan kuin vanhempien iltasupinaa olisi mökkisängyssä kuunnellut.

mokki aamiainen

Elämässä on liikaa sälää, välillä pienikin epäonni sysää korttitalon hetkelliseen kaaokseen. Mutta onko sittenkään mitään, mitä ei mökin rauha voisi parantaa? Tuskinpa. Kun Saimaan saareen ei nyt ollut mahdollisuutta, tämä vaihtoehto kelpasi korjaamaan tilanteen erinomaisesti.

Aamulla heräsin valmiiseen kahvipöytään ja jutustelin muiden yövieraitten kera yhteisestä kokemuksestamme. Päätin antaa Pariisille vielä yhden mahdollisuuden.

Linda Bergrothin suunnittelema KOTI-installaatio on Suomen Ranskan instituutissa toukokuun kuudenteen päivään saakka. Yösijan voi varata Airbnb-palvelusta ja elokuussa näyttely muuttaa Helsingin Valkoiseen saliin.  Katso myös tiistain MTV3:n kymmenen uutisista juttuni KOTI-näyttelyssä järjestetystä muoti-illasta.