Kaipuu entisen arjen aamiaispöytään

smoothie

Arki on arkea, mutta joka maassa vähän erilaista. Jopa sen Suomi-mamman perheessä.

Vaikka kaurapuuro pysyisikin perheen aamiaispöydässä niin Shanghaissa kuin Reykjavikissakin, ujuttautuu arkeen aina mukaan niitä pieniä paikallisia erikoisuuksia, mitkä tietysti tekevät tästä ulkomailla seikkailemisesta juuri niin ihanaa.

Yksi on tietysti ruoka, mitä menneiltä reissuilta jää usein kaipaamaan. En puhu nyt siis pelkästään ruisleipä- tai karjalanpiirakkaikävästä, vaan himosta johonkin herkkuun, johon on matkan varrella ehtinyt tottua. Edes hetkeksi. Ehkä te olette huomanneet saman.

Intian vapaaehtoistyöajoilta jäi ikuinen himo mausteiseen ruokaan. (Etelä-Ranskassa kunnon aasialaisen ruuan ravintolaa saa muuten etsiä.) Kaliforniasta on ikävä supermegaterveyspommi-smoothieta ja niitä jättikokoisia ja monimutkaisen nimisiä take away-kahveja. Ja Belgian teinivuosilta jäi, noh, ehkä se, ettei sinisimpukoita enää tee kamalasti mieli. Heh heh.

ruoka

Sunnuntaina tuli kuitenkin taltutettua monta kaipuuta yhdellä kertaa. Menimme paikallisten suomalaisleidien kanssa brunssille Nizzaan (kaupunkikaipuu) ilman lapsia (oman ajan kaipuu) syömään terveellistä raaka-ravintoa (smoothie-kaipuu).

sophieItsekin eri puolilla maailmaa asunut  Sophie pyörittää sataman lähellä pikkuruista The Nice Life Concept -kahvilaa, jonka herkut toivat mieleen Santa Monican auringon. Oli vihreää terveysjuomaa, chai-lattea, quinoapohjaista salaattia ja raakasuklaakakkua. Makuja, joihin ei croissanttien ja maitokahvien voimaan uskovassa maassa useinkaan törmää. Olipas ihanaa, voin suositella  samoissa vesissä uiskenteleville ja toki muillekin.

Nyt voi sitten taas palata kaurapuuron ääreen.

kookos

P.S. Kun tulivat nämä smoothiet puheeksi – eihän kellään sattuisi olemaan huippuja reseptejä, joihin kiwit sopisivat hienosti mukaan? Meillä nimittäin kasvaa noin 200 kiwiä tuossa pihalla, ja olen vähän hukassa.  Lupaan herkuista tarinaa myöhemmin.

Kaupunkikaipuu

nice collage

Minua on alkanut vaivata vakava ison kaupungin kaipuu. Asumme nyt Antibesissa, joka on kyllä kaunis kuin koru ja muutenkin ihana. Mutta viime aikoina on tuntunut, että vähän pieneksi se käy ja että KAIKKI kivat jutut tapahtuvat jossain muualla. Fiilis on kärjistynyt nyt kun lomakausi on ohi ja mölyävä kielikurssinuoriso kaikonnut. Enpä olisi uskonut heitäkään ikävöiväni.

Ennen lapsia olin vannoutunut kerrostaloihminen. Parasta oli, kun Helsingin kämpän alakerrassa oli oma pizzeria. Siinä sitä jotenkin koki olevansa eläväisen elämän syrjässä kiinni kun haki sunnuntaina pyjama päällä quatro stagionin chilillä.

Niin ne ajat muuttuu ja onhan omakotitalossa puolensa. Eipä tarvitse miettiä mitä naapurit tuumaavat kun neiti T. kiukuttelee tai pikkumies karjahtelee. Tai ärsyyntyä seinänaapurin illanvietosta kun itse haluaisi kaatua petiin kymmeneltä. Tai kärrätä lapsia joka kerta puistoon leikkimään.

Sitä paitsi onhan meillä tässä kupeessa Nizza.  Siellä sitä kaupunkilaistyttökin todella tuntee elävänsä. Herranjestas ratikka ja kaikki! Tekipä taas hyvää viettää siellä aurinkoinen aamupäivä.

Vanhan kaupungin pienillä kujilla oli lounasaikaan tungosta niin, ettei eteenpäin päässyt. Ikkunat pursusivat vastapestyjä pyykkejä. Kukkatorilta sai kympillä kymmenen ruusua. Place Massenan kupeeseen rakennettu puisto ja “Miroir d’eau” eli veden peili oli marraskuisessakin valossa upea.

Hyvä kaupunkivierailu,  parempi mieli.