Onko päiväkodissa liikaa kuraleikkejä?

taidepaperit

Lasten loma on alkanut viimein Ranskassakin. Huh, tämä viimeinen, kesän hikikuuma koulupätkä tuntui kestävän pienen ikuisuuden.

Sillä aikaa kun omat kullannuppuseni viettävät ensimmäiset vapaahetkensä serkkujensa luona, olen minä mm. siivonnut sivuun vuoden koulutöitä.

Sillä niitähän 3- ja 5-vuotiaiden koulussa, eli “école maternellessa” riittää. Viisivuotias toi kotiin kymmeniä ja taas kymmeniä maalauksia, piirustuksia, askartelutehtäviä ja kaunokirjoitusharjoituksia. Kolmevuotiaan säkistä taas löytyi odotettu reissuvihko, johon oli liimattu kuvia vuoden tapahtumista (täällähän sähköistä viestijärjestelmää ei vielä tunneta) sekä tietysti koko joukko ihania piirustuksia, kuten nämä lähes kuukausittain toteutetut tikku-ukot. Pyyhin silmäkulmiani: kuinka hienosti pieni ihminen onkaan vuoden aikana kehittynyt!

tikku-ukot

Välillä mietin, että mitäköhän lapset mahtaisivat päiviensä aikana tehdä  jos olisimme Suomessa. Vetäisivät vain joka aamu ylleen kurahousut eivätkä ainakaan kantaisi huolta oikeanmuotoisesta a-kirjaimesta niin kuin täällä. Usein kadehdin  suomalaisten lasten pitkää lapsuutta. Tuntuu, että tylsällä, asfaltoidulla koulunpihalla pieni ihminen jää liian monesta asiasta paitsi.

Toisaalta täytyy myöntää, että iloitsen kaikista niistä taidoista, joita lapset ovat jo pienten koulussa oppineet. Yhtään pakottamatta pikkuneiti on oppinut kirjoittamaan kaunoa ja lukemaan. Lisäksi hänestä on harjaantunut osaava piirtäjä ja maalauksissaan uskalias värien käyttäjä.

kaunokirjoitus

Kyllähän suomalaisessa päiväkodissakin toki askarrellaan, muttei tässä mittakaavassa. Paljon sen sijaan kuulemma leikitään, opetellaan sosiaalisia taitoja ja eritoten vietetään aikaa ulkona. Suomessahan tuon ikäisen suositellaan liikkuvan kolme tuntia päivässä, mikä tarkoittaa päiväkodeissa usein älyttömän pitkiä, ohjaamattomia ulkoleikkejä. Hienoahan se on tietysti, vapaa ulkoilu säässä kuin säässä (tilannehan on tyystin toinen täällä), ainakin nyt jos kyse on 3-4-vuotiaista lapsista. Jos siis sitä kuravaatteiden pukusessiota ei lasketa.

Muutaman suomalaisen tuttavan kanssa aiheesta puhuttuani kysyn kuitenkin, että näinköhän päivittäinen, tuntien ohjaamaton hiekkakakkuleikki oikeasti jaksaa innostaa vielä 5-6-vuotiastakin. Entä mitä ihmettä tekee suomalainen huippukoulutuksen saanut lastentarhanopettaja sillä aikaa, kun lapset tekevät mutakakkuja?

Voi kun vanhempana saisikin noukkia molemmista maista rusinat pullasta. Ranskasta sen 3-5-vuotiaden koulun maksuttomuuden, osan kädentaidontunneista ja kolmen ruokalajin lounaan. Suomesta taas ihanat päiväkotien pihat ja lelut, hiekkalaatikot ja ilon leikkiä ulkona myös kurakeleillä.

Kauno kunniaan jo päiväkoti-iässä

kaunokirjoitus

Enää mitään ei tehdä meillä tikkukirjaimin. Jos jotain pitää kirjoittaa, niin se sujuu kauniilla kaunolla.

– Äiti miten tehtiinkään y-kirjain?

Viisivuotias on huimaa vauhtia edennyt haparoivista aakkosista pyöreäkulmaisiin kirjaimiin. Kieli keskellä suuta hän vääntää K-kirjaimesta söpöliinin, sellaisen suurin piirtein samanlaisen kuin sen, jonka minäkin opin tekemään ala-asteella, kauniilla 80-luvulla.

Niin, sillä toisin kuin nyky-Suomessa, Ranskassa kaunokirjoitusta opetetaan yhä. Ja mikä uskomattominta, sen opiskelu aloitetaan jo viisivuotiaana eli viimeisellä école maternelle -luokalla ennen varsinaista ekaluokkaa. Näin sitä ollaan sitten valmiita pieniä koululaisia.

Kun kerroin täällä Suomen päätöksestä luopua kaunokirjoituksesta, pidettiin sitä   äimistyttävänä.  Oikeastaan suosittelen olemaan siitä ranskalaisille mitään mainitsematta, niin paljon se kiukutti tuttavia. Naapurikin piti moisesta luopumista yhtenä hyvänä esimerkkinä ihmiskunnan täydellisestä rappeutumisesta.

Syyttäkää vanhanaikaiseksi, mutta kyllä minäkin puolustan kaunoa. Käytän sitä päivittäin muistiinpanojen tekemiseen.

Sitä paitsi se oli minulle pikkutyttönä tärkeä juttu, eräänlainen kasvamisen merkki. Oli aikoja, jolloin harjoittelin omaa käsialaa päivittäin, etsin sopivaa koukeroa H-kirjaimen alkuun ja treenasin täydellisen poikaystäväehdokkaan sukunimen sopivuutta omaan etunimeeni.

Helena Cruise  

 

Mitä tehdä Rivieralla lasten kanssa? Osa 3: Antibes

Antibes

Viralliselta nimeltään kotikaupunkini on Antibes – Juan les Pins, mikä kertonee olennaisen. Kaupungilla on siis kaksi napaa: jumalaisen kaunis vanha Antibesin kaupunki ja ihana, kesäturistien rakastama rantakohde nimeltä Juan les Pins. Niiden välissä on vielä kaunis Cap d’Antibesin niemi, joka on tunnettu ennen kaikkea varakkaiden ihmisten huvila-alueena. Kulkeminen Antibesin ja Juan les Pinsin välillä on helppoa: se onnistuu joko kävellen, lähijunalla tai paikallisbussilla.

Tässä postauksessa kerron muutamia lempparijuttujamme lyhyesti. Ison osan vinkeistä, kuten suosikkiuimarantamme ja -ravintolamme säästän tietty sitten opaskierroksilleni täällä etelässä (lisätietoa niistä löydät Pamplemousse-matkatoimiston sivuilta täällä.)

rantaelämää4

1) Uimarannat

Antibesin puolen lapsiystävällisin uimaranta on nimeltään Plage de la Gravette. Se on sijainniltaan erinomainen – se on nimittäin aivan kauniin vanhan kaupungin kyljessä kiinni. La Gravette on muodoltaan suojaisa ja “kuppimainen”, eivätkä suuret aallot eivät sinne lyö. Helpostusta rantaelämään tuo perheelliselle myös se, että aivan kulman takaa löytyy kaikki tarpeelliset palvelut: ravintolat, jätskikiskat ja vessat. Jos taas näköalaa kaipaa, suosittelen Plage de la Salis -rannan puolta Cap d’Antibesin niemen juuressa. Sen syleilystä voi ihailla kaunista, Alppien kehystämää vanhaa kaupunkia.

Juan les Pinsin puolella uimarannat ovat suurelta osin yksityisiä, maksullisia rantoja, mutta kyllä julkisiakin löytyy joukosta. Jos kukkaro antaa myöten (n. 15 euroa) , kannattaa maksullisilla rannoilla viettää vaikkapa yksi aamupäivä. Mikä nimittäin sen mahtavampaa kuin loikoilla pehmeällä rantatuolilla ja siemailla tarjoilijan tuomaa drinkkiä lapsen leikkiessä rantavedessä. Erityisen ihanaa Juan les Pinsissä muuten on sen mielettömät auringonlaskut.

2) Antibesin vanha kaupunki

Antibesin vanhan kaupungin kujat tarjoavat koko perheelle paljon nähtävää ja koettavaa: söpöjä pikkukauppoja, jäätelöbaareja, kuppiloita, sokkeloisia kujia, karusellin, mielettömän Picasso-museon ja mitä vielä. Usein vanhassa kaupungissa soi myös live-musiikki tai on käynnissä jonkinmoinen festivaali. Pian koittaa esimerkiksi tämä meidän perheen suosikkijuhla, performanssitaiteen Deantibulations, joka tuo kaduille joukon mielettömiä sirkustaiteilijoita ja näyttelijöitä.

16 03 07 Panorama Antibes web 6

3) Antibesin satama

Antibesin satama on nähtävyys itsessään, onhan kyseessä Välimeren suurimpiin kuuluva huvijahtisatama. Erityisen kauniin satamasta tekee kuitenkin paitsi sitä reunustava vanha muuri, myös veneitä vartioiva, satoja vuosia vanha puolustuslinnake Le Fort Carré. Perheen pienimmille sataman jättiläismäisissä huvijahdeissakin riittää äimisteltävää. Antibes on kotisatama esimerkiksi venäläisomisteiselle, maailman suurimmalle jahdille nimeltään Dilbar, joka on yli 150 metriä pitkä.

littoral2

4) Ulkoilureitti

Cap d’Antibesin päätä kiertää äärimmäisen kaunis kävelyreitti, Sentier Littoral, josta olen täällä blogissa aikaisemmin puhunutkin. Reitti on sopiva lapsille noin viidesta ikävuodesta ylöspäin (ellei bébé kulje repussa). Reitistä lisätietoa löydät täältä .

IMG_0293

5) Leikkipuistot

Antibesissa on lukuisia leikkipuistoja, joista osa tosin on kunnoltaan vähän mitä sattuu. Meidän perheen suosikkipuistot sijaitseva rannoilla, missä vanhemmat voivat ihailla kauniita maisemia. Antibesin rantapuisto sijaitsee kaupungin keskustan Place de Gaulle -aukiolta vievän Albert 1er -bulevardin päässä. Toinen erittäin kiva puisto taas sijaitsee Juan les Pinsin La Pinède -rantapuistossa (jonka kupeesta näkymä yllä).  Sieltä löytyy leikkikentän lisäksi pikkujuna ja karuselli.

 

Ja tässä vielä linkit aikaisempiin toivepostauksiin:

Mitä tehdä Rivieralla lasten kanssa? Osa 1: Cannes

Mitä tehdä Rivieralla lasten kanssa? Osa 2: Nizza