Koulushoppailu jo täyttä arkipäivää

Lapset polkee

Ah tämä vehreys ja viileys! Hikikuuman kesän jälkeen on ihana laskeutua viileään Suomeen, jossa kaikki kukoistaa kauniina. Aurinkokin on näyttäytynyt. Sateen jälkeen puistoihin kaivautuvat hihattomat paidat, lyhyet shortsit sekä varvassandaalit (joita italialaisystäväni pitäisi tällä säällä naurettavana) tuovat mieleen ne opiskeluajan ihanat, niin odotetut, ensimmäiset kesäpäivät.

Parasta lasten mielestä ovat tietysti nämä äimistyttävän hyväkuntoiset leikkikentät, joissa he viihtyisivät tuntikaupalla. Toista se vaan on siellä meillä etelässä kärvistellä, kämäisissä leikkipuistoissa, joiden liukumäet muuttuvat polttavan kuumiksi näin kesäisin.

Kaikki näyttää taas yhtäkkiä niin toiselta tästä vinkkelistä. Hiekkakakut, pitkä lapsuus, tuntien puistoleikit. Tuntuu niin tutulta ja turvalliselta. Mieleen pyrkii väkisinkin ajatus, että tätähän sen lapsuuden pitäisikin olla. Mutta onko se sittenkään niin viatonta täälläkään?

lapset helsinki

Näitä asioita jäin nimittäin mietiskelemään luettuani mummin aamiaispöydässä Rosa Meriläisen kolumnin mahdollisuuksien tasa-arvosta. Hän kertoi tutkimuksesta, joka osoitti vanhempien tulotason vaikuttavan suoraan lasten koulutukseen. Helsingissä vanhemmat ovat myös aloittaneet koulushoppailun, ihan niin kuin meillä Ranskassa.  Tuntuu surulliselta. Nykyään esimerkiksi Lyonin asuinalueiden hinnat määräytyvät pitkälti koulujen mukaan. Parhaiden koulujen vyöhykkeellä sijaitsevasta kodista on kuulemma maksettava huomattavaa ylihintaa. Jokohan se on todellisuutta myös Suomessa?

Äimistyksekseni opin myös tänä kesänä, että tavallisen julkisen, ilmaisen koulunkin sisällä voidaan käydä taistelua paremmista mahdollisuuksista. Voi jestas, millaista kähmintää sisälsikään siirtyminen esikoulusta julkiselle ala-asteelle. Osa vanhemmista vaati saada lapsensa sen maineeltaan “parhaan” ala-asteen opettajan luokalle, kun taas toisista opettajista puhuttiin hyvinkin syyttelevästi ja väheksyvästi (“Voi, hänestä en ole kuullut mitään hyvää!”). Vanhempien toiminnan kuulin vaikuttavan jo myös lasten koulunkäyntiin; “paremman” opettajan luokalle päässeet myös pitävät itseään muita parempina, eräs äiti raportoi minulle.

matonpesu

Kokonaan oma porukkansa on se 5-vuotiaiden ryhmä, joka osallistui jo nyt vaativien kielikoulujen pääsykokeisiin. Toiset vanhemmat taas siirsivät lapsensa esikoulusta maksullisiin, katolisiin yksityiskouluihin, jotka ovat usein maineeltaan julkisia tasokkaampia.

Minä en vielä vaatinut omalle, syksyn ekaluokkalaiselleni erityiskohtelua. Kaikkein eniten toivoisin lapselle vain mahdollisimman tavallista ja tasa-arvoisen tuntuista lapsuutta. Iloisin olenkin siitä, että hänellä on muutama tuttu kaveri myös ensimmäisellä luokalla.

Kyynärpäitä ehtii kai käyttää myöhemminkin.

Onko päiväkodissa liikaa kuraleikkejä?

taidepaperit

Lasten loma on alkanut viimein Ranskassakin. Huh, tämä viimeinen, kesän hikikuuma koulupätkä tuntui kestävän pienen ikuisuuden.

Sillä aikaa kun omat kullannuppuseni viettävät ensimmäiset vapaahetkensä serkkujensa luona, olen minä mm. siivonnut sivuun vuoden koulutöitä.

Sillä niitähän 3- ja 5-vuotiaiden koulussa, eli “école maternellessa” riittää. Viisivuotias toi kotiin kymmeniä ja taas kymmeniä maalauksia, piirustuksia, askartelutehtäviä ja kaunokirjoitusharjoituksia. Kolmevuotiaan säkistä taas löytyi odotettu reissuvihko, johon oli liimattu kuvia vuoden tapahtumista (täällähän sähköistä viestijärjestelmää ei vielä tunneta) sekä tietysti koko joukko ihania piirustuksia, kuten nämä lähes kuukausittain toteutetut tikku-ukot. Pyyhin silmäkulmiani: kuinka hienosti pieni ihminen onkaan vuoden aikana kehittynyt!

tikku-ukot

Välillä mietin, että mitäköhän lapset mahtaisivat päiviensä aikana tehdä  jos olisimme Suomessa. Vetäisivät vain joka aamu ylleen kurahousut eivätkä ainakaan kantaisi huolta oikeanmuotoisesta a-kirjaimesta niin kuin täällä. Usein kadehdin  suomalaisten lasten pitkää lapsuutta. Tuntuu, että tylsällä, asfaltoidulla koulunpihalla pieni ihminen jää liian monesta asiasta paitsi.

Toisaalta täytyy myöntää, että iloitsen kaikista niistä taidoista, joita lapset ovat jo pienten koulussa oppineet. Yhtään pakottamatta pikkuneiti on oppinut kirjoittamaan kaunoa ja lukemaan. Lisäksi hänestä on harjaantunut osaava piirtäjä ja maalauksissaan uskalias värien käyttäjä.

kaunokirjoitus

Kyllähän suomalaisessa päiväkodissakin toki askarrellaan, muttei tässä mittakaavassa. Paljon sen sijaan kuulemma leikitään, opetellaan sosiaalisia taitoja ja eritoten vietetään aikaa ulkona. Suomessahan tuon ikäisen suositellaan liikkuvan kolme tuntia päivässä, mikä tarkoittaa päiväkodeissa usein älyttömän pitkiä, ohjaamattomia ulkoleikkejä. Hienoahan se on tietysti, vapaa ulkoilu säässä kuin säässä (tilannehan on tyystin toinen täällä), ainakin nyt jos kyse on 3-4-vuotiaista lapsista. Jos siis sitä kuravaatteiden pukusessiota ei lasketa.

Muutaman suomalaisen tuttavan kanssa aiheesta puhuttuani kysyn kuitenkin, että näinköhän päivittäinen, tuntien ohjaamaton hiekkakakkuleikki oikeasti jaksaa innostaa vielä 5-6-vuotiastakin. Entä mitä ihmettä tekee suomalainen huippukoulutuksen saanut lastentarhanopettaja sillä aikaa, kun lapset tekevät mutakakkuja?

Voi kun vanhempana saisikin noukkia molemmista maista rusinat pullasta. Ranskasta sen 3-5-vuotiaden koulun maksuttomuuden, osan kädentaidontunneista ja kolmen ruokalajin lounaan. Suomesta taas ihanat päiväkotien pihat ja lelut, hiekkalaatikot ja ilon leikkiä ulkona myös kurakeleillä.

Kauno kunniaan jo päiväkoti-iässä

kaunokirjoitus

Enää mitään ei tehdä meillä tikkukirjaimin. Jos jotain pitää kirjoittaa, niin se sujuu kauniilla kaunolla.

– Äiti miten tehtiinkään y-kirjain?

Viisivuotias on huimaa vauhtia edennyt haparoivista aakkosista pyöreäkulmaisiin kirjaimiin. Kieli keskellä suuta hän vääntää K-kirjaimesta söpöliinin, sellaisen suurin piirtein samanlaisen kuin sen, jonka minäkin opin tekemään ala-asteella, kauniilla 80-luvulla.

Niin, sillä toisin kuin nyky-Suomessa, Ranskassa kaunokirjoitusta opetetaan yhä. Ja mikä uskomattominta, sen opiskelu aloitetaan jo viisivuotiaana eli viimeisellä école maternelle -luokalla ennen varsinaista ekaluokkaa. Näin sitä ollaan sitten valmiita pieniä koululaisia.

Kun kerroin täällä Suomen päätöksestä luopua kaunokirjoituksesta, pidettiin sitä   äimistyttävänä.  Oikeastaan suosittelen olemaan siitä ranskalaisille mitään mainitsematta, niin paljon se kiukutti tuttavia. Naapurikin piti moisesta luopumista yhtenä hyvänä esimerkkinä ihmiskunnan täydellisestä rappeutumisesta.

Syyttäkää vanhanaikaiseksi, mutta kyllä minäkin puolustan kaunoa. Käytän sitä päivittäin muistiinpanojen tekemiseen.

Sitä paitsi se oli minulle pikkutyttönä tärkeä juttu, eräänlainen kasvamisen merkki. Oli aikoja, jolloin harjoittelin omaa käsialaa päivittäin, etsin sopivaa koukeroa H-kirjaimen alkuun ja treenasin täydellisen poikaystäväehdokkaan sukunimen sopivuutta omaan etunimeeni.

Helena Cruise