Hei, olen tyttö. En ole poika.

Helena

– Hello, I’m a girl.

– Are you a boy?

– No, I’m a GIRL.

Kuusivuotias tyttäreni on aloittanut koulussa englannin opiskelun. Asumme maassa, jossa lapsille opetetaan ensimmäisellä kielitunnilla erottamaan pojat tytöistä ja tytöt pojista.

Se nauratti kovasti. Olen nimittäin näin etänä seurannut synnyinmaassa vellonutta keskustelua pojista ja tytöistä, ja kuinka sitä ei pitäisi koulumaailmassa erikseen korostaa.  Suomessa ollaan mielestäni ihan oikeilla linjoilla, kunhan tässäkin muistettaisiin ne harmaan sävyt – mikäänhän ei tunnetusti ole täysin mustavalkoista.

Ranskassa pojat ovat pitkälti poikia ja tytöt tyttöjä, kyllä. Jos tästä aiheesta (ei saa puhutella tytöistä tyttöinä!) yrittää tässä omassa asuinympäristössä virittää keskustelua, saa takuuvarmasti osakseen kummastelevia katseita. Niin – huomasinhan vielä viime joulunakin yhden nettilelukataloginkin jaetun tyttöjen ja poikien mukaan. Pojille tarjottiin autoja ja tytöille nukkeja. Huhhuijakkaa.

Toisaalta – olen näin Ranskan vuosien jälkeen saanut huomata, että konservatiivisesta kasvatuksesta huolimatta sukupuolierot saattavat korostua joissain tilanteissa ja odotuksissa Suomessa jopa Ranskaa enemmän. (Toki tämä ehkä muuttuu tulevaisuudessa).

Ranskassa olen kuullut naisen ja miehen olevan parhaimmassa tapauksessa toistensa täydentäjät. He eivät siis toistensa vastapuolet tai vihamiehet, vaan toisilleen complémentaire. 

Heitän tässä ilmoille pari ajatusta.

ranta-lapset2

Pitkään Suomessa asunut ranskismieheni sanoi taannoin, että suomalainen mies on sellainen, joka pysyy hengissä vaikka yksin keskellä lumista talvimetsää ja sytyttää vaikka märistä oksista nuotion. Suomalainen mies ei pienestä hätkähdä, vaan puskee läpi jään vaikka pelkällä sisulla ja remontoi ohessa talon. Eikä mielestäni ole aivan väärässä. Suomalainen mies on latinonäkökulmasta miesten mies, todellinen äijä.

Romanttinen, auringosta ja kevyistä elämäniloista nauttiva ranskalainen serkku puolestaan voi olla – rakkausvalmentaja Florence Escaravagea lainatakseni –  myös hyvin sinut “feminiinisen puolensa kanssa” (vaikkei tätä kasvatuksessa korostettaisi). Ranskalainen mies saattaa lausua runoja ja kantaa vaimonsa kimaltavaa käsilaukkua häpeilemättä. Hän on hoikka, harvoin lihaskimppu ja pukeutuu istuvaan kukalliseen paitapuseroon, muttei ole heikko (vaikkei osaisi hakata puita saati soutaa).

Vai?

ranta-lapset

Toisaalta mitä tulee siihen complementaireen, esimerkiksi ranskalaisissa illanistujaisissa miehet ja naiset istuvat sekaisin, mies-nainen-mies-tyyliin, koska eri sukupuolten edustajat viihtyvät erinomaisesti keskenään ja haluavat viettää aikaa yhdessä. Jopa ranskalainen feministi, Simone de Beauvoir koki miehettömät, sukupuolen mukaan erotellut illalliset Amerikan vierailunsa aikana surullisina*, vaikka naisten aseman puolesta taistelikin.

Toisaalta monissa suomalaisissa juhlissa taas näin ei ole. Kuinka moni ollut tilaisuuksissa, joissa miehet karkaavat keskenään saunaan tai grillaamaan ja naiset jäävät keittiöön höpöttämään. Erottelu tehdään sukupuolen mukaan. Miksi näin on?

Tyttäreni on englannin opiskelusta innoissaan. Jännityksellä odotan seuraavan oppitunnin sisältöä.

*Mona Ozouf: Women’s Words: Essay on French Singularity

 

 

 

Lastenkirja, joka kutitteli äidin hereille

ponttohirvio2

Ah! Saimme luettavaksi aivan ihastuttavan lastenkirjan! Ja heti alkuun on sanottava, että kehuisin kirjaa aivan yhtä paljon, vaikkei sen kirjoittaja olisikaan toinen ulkosuomalainen nainen, ystäväni, Peppe Öhman (klik!).

Kim ja pönttöhirviö sekä muita tarinoita on viiden lyhyen tarinan kokoelma lastenkirja. Kuten nimestä voi arvata, sen jokaisessa tarinassa seikkailee pikkuinen Kim tovereineen. Niin – eivätkä Kimin kaverit eivät ole mitä tahansa kavereita, vaan esimerkiksi leikkipuiston lätäköstä löytyvä hai, liikenneruuhkassa lymyilevä dinosaurus ja lapsia pelkäävä vessanpönttöhirviö.

ponttohirvio-kirja

Kun aloitimme kirjan ensimmäistä tarinaa haista, huomasin olevani ymmälläni. Mitä pitäisi ajatella pikkuisesta lapsesta, joka sukeltaa syvälle äidin ulottumattomiin ja jutustelee hain kanssa vedenalaisesta pissaamisesta ja kakkaamisesta? Hmm. Jotenkin tämä tuntui niin kovin erilaiselta kuin ne lukuisat lastenkirjat, joita viime vuosina on tullut kahlattua lasten kielitaidon ylläpitämiseksi.

Mutta mitä pidemmälle kirjassa etenimme, sitä mukavammalta ja ymmärrettävimmiltä Kimin seikkailut tuntuivat. Kimistä tuli ystävä, jonka tarinoita halusi lukea lisää. Sillä tällainenhan se juuri on, onnellisen lapsen maailma, jossa arkiset asiat, kuten korvavaikku ja autoruuhka sekoittuvat loputtoman pituiseen mielikuvitusmaailmaan. Ei kaiken tarvitse olla ylijärkevää saati opettavaista.

Ja juuri siksi kirjan lukeminen oli itsellekin tervehdyttävä kokemus: tuntui kuin Peppe Öhman ja kuvittaja Terese Bast olivat onnistuneet luikertelemaan pikku-Helenan päähän ja avaamaan muistolaatikon, jonka olin ajat sitten työntänyt sivuun. Miksei aikuisen Helenan maailma enää näytä yhtä hauskalta kuin Kimin? Olenkohan minä muuten äitinä aivan uber-tylsä?

ponttohirvio

Lapsemmekin tykkäsivät Kimin seikkailuista valtavasti. Pimeää jännittävän pojan suosikkisaduksi valikoitui Kim ja pönttöhirviö (vaikkei hirviöitä olekaan, mutta susia on!) ja tyttären lemppariksi Kim ja yllätys (koska se hevonen on niin ihana!). Yksi kysymys jäi kuitenkin askarruttamaan heitä molempia: onko Kim tyttö vai poika? Miten on Peppe?

Peppe Öhman, kuvitus Terese Bast, “Kim ja pönttöhirvio sekä muita tarinoita”

Kirjan on suomentanut Tommi Järvinen 

Aikuisille gourmet-illallinen, lapsille voipastaa

le diner

– Steak haché frites, s’il te plaît.

– Jauhelihapihvi ranskiksilla, kiitos, tietää jo kolmevuotias ravintolan kävijäkin sanoa ilman, että äiti on edes ennättänyt kurkistaa  menu-korttia.

Ranskalaislapset osaavat käyttäytyä erinomaisesti ravintolassa, senhän tietävät kaikki. Siksi(kin) on varsin kummallista, että vain harvan ravintolan menukortissa hyväkäytöksisiä pikkuasiakkaita huomioidaan kummemmin.

Monelle matkalaiselle voikin tulla yllätykseksi, että Ranskan kaltaisessakin gourmet-maassa lapsiasiakkaille tarjoillaan varsin tylsää ruokaa. Jauhelihapihvin (varoitus – usein menu-kortissa se käännetään englanniksi harhaanjohtavasti hamburgeriksi) lisäksi hienommakin ranskalaisen ravintolan lasten lista pitää usein sisällään seuraavia annoksia:

  • pâte au beurre (pastaa voilla)
  • pâte avec du jambon blanc (pastaa, jonka kupeessa on paketista otetut pari siivua keittokinkkua)
  • poisson pané frites (iso kalapuikko ranskiksilla)
  • nuggets frites (kananuggetit ranskiksilla)

Lapset tietysti rakastavat näitä omasta mielestään “ravitsevia kolmen tähden annoksia”,  joita isä tai äiti ei kotona suostu kokkaamaan kuin ääritilanteissa. Mutta miksi, oi miksi minulle tarjoillaan kyllä erinomaista, tuoretta kalaa taiteellisin tilpehöörein, mutta lapsille tätä uppopaistettua mömmöä? Sitä en ole vielä näiden neljän vuoden aikana ymmärtänyt. Kerran kun ravintolassa ollaan, olisi mukava maistaa uusia makuja. Eikö kukaan todella koskaan ole järjestänyt aiheesta mielenosoitusta tai lakkoa?

No, jos totta puhutaan, olin minäkin jo ennättänyt tähän pienoiseen epäkohtaan tottua, kunnes matkasimme kesälomallamme Viroon. Paitsi, että lähes jokaisessa virolaisessa ravintolassa oli lapsille tarjolla piirustuspaperia tai leikkinurkkaus, ravintolan lastenlistat olivat ihastuttavia. Ranskalaisten perunoiden sijasta pienokaisille oli tarjolla juuresmuusseja ja jauhelihapihvin sijasta kanafilettä tai tuoretta kalaa. Yhdessä ravintolassa lapsille kiikutettiin jopa herkullinen alkupala: tuoreita kasviksia pienellä dippikastikkeella. Tällainenkin on siis mahdollista!

Yksi tapa välttää lastenlistoja on Ranskassa tietysti tilata kahdelle lapselle aikuisen ruoka-annos puoliksi. Sen usein yritämmekin tehdä, mutta valitettavan usein onnistumatta. Jälkikasvumme on nimittäin jo näinä ennättänyt oppia, että ravintolan kuin ravintolan keittiöstä löytyy aina yksi ihanaakin ihanampi steak haché frites. Äitiiiiii! Kilttiiii!

Kuulostaako tutulta?