Lastenkirja, joka kutitteli äidin hereille

ponttohirvio2

Ah! Saimme luettavaksi aivan ihastuttavan lastenkirjan! Ja heti alkuun on sanottava, että kehuisin kirjaa aivan yhtä paljon, vaikkei sen kirjoittaja olisikaan toinen ulkosuomalainen nainen, ystäväni, Peppe Öhman (klik!).

Kim ja pönttöhirviö sekä muita tarinoita on viiden lyhyen tarinan kokoelma lastenkirja. Kuten nimestä voi arvata, sen jokaisessa tarinassa seikkailee pikkuinen Kim tovereineen. Niin – eivätkä Kimin kaverit eivät ole mitä tahansa kavereita, vaan esimerkiksi leikkipuiston lätäköstä löytyvä hai, liikenneruuhkassa lymyilevä dinosaurus ja lapsia pelkäävä vessanpönttöhirviö.

ponttohirvio-kirja

Kun aloitimme kirjan ensimmäistä tarinaa haista, huomasin olevani ymmälläni. Mitä pitäisi ajatella pikkuisesta lapsesta, joka sukeltaa syvälle äidin ulottumattomiin ja jutustelee hain kanssa vedenalaisesta pissaamisesta ja kakkaamisesta? Hmm. Jotenkin tämä tuntui niin kovin erilaiselta kuin ne lukuisat lastenkirjat, joita viime vuosina on tullut kahlattua lasten kielitaidon ylläpitämiseksi.

Mutta mitä pidemmälle kirjassa etenimme, sitä mukavammalta ja ymmärrettävimmiltä Kimin seikkailut tuntuivat. Kimistä tuli ystävä, jonka tarinoita halusi lukea lisää. Sillä tällainenhan se juuri on, onnellisen lapsen maailma, jossa arkiset asiat, kuten korvavaikku ja autoruuhka sekoittuvat loputtoman pituiseen mielikuvitusmaailmaan. Ei kaiken tarvitse olla ylijärkevää saati opettavaista.

Ja juuri siksi kirjan lukeminen oli itsellekin tervehdyttävä kokemus: tuntui kuin Peppe Öhman ja kuvittaja Terese Bast olivat onnistuneet luikertelemaan pikku-Helenan päähän ja avaamaan muistolaatikon, jonka olin ajat sitten työntänyt sivuun. Miksei aikuisen Helenan maailma enää näytä yhtä hauskalta kuin Kimin? Olenkohan minä muuten äitinä aivan uber-tylsä?

ponttohirvio

Lapsemmekin tykkäsivät Kimin seikkailuista valtavasti. Pimeää jännittävän pojan suosikkisaduksi valikoitui Kim ja pönttöhirviö (vaikkei hirviöitä olekaan, mutta susia on!) ja tyttären lemppariksi Kim ja yllätys (koska se hevonen on niin ihana!). Yksi kysymys jäi kuitenkin askarruttamaan heitä molempia: onko Kim tyttö vai poika? Miten on Peppe?

Peppe Öhman, kuvitus Terese Bast, “Kim ja pönttöhirvio sekä muita tarinoita”

Kirjan on suomentanut Tommi Järvinen 

Aikuisille gourmet-illallinen, lapsille voipastaa

le diner

– Steak haché frites, s’il te plaît.

– Jauhelihapihvi ranskiksilla, kiitos, tietää jo kolmevuotias ravintolan kävijäkin sanoa ilman, että äiti on edes ennättänyt kurkistaa  menu-korttia.

Ranskalaislapset osaavat käyttäytyä erinomaisesti ravintolassa, senhän tietävät kaikki. Siksi(kin) on varsin kummallista, että vain harvan ravintolan menukortissa hyväkäytöksisiä pikkuasiakkaita huomioidaan kummemmin.

Monelle matkalaiselle voikin tulla yllätykseksi, että Ranskan kaltaisessakin gourmet-maassa lapsiasiakkaille tarjoillaan varsin tylsää ruokaa. Jauhelihapihvin (varoitus – usein menu-kortissa se käännetään englanniksi harhaanjohtavasti hamburgeriksi) lisäksi hienommakin ranskalaisen ravintolan lasten lista pitää usein sisällään seuraavia annoksia:

  • pâte au beurre (pastaa voilla)
  • pâte avec du jambon blanc (pastaa, jonka kupeessa on paketista otetut pari siivua keittokinkkua)
  • poisson pané frites (iso kalapuikko ranskiksilla)
  • nuggets frites (kananuggetit ranskiksilla)

Lapset tietysti rakastavat näitä omasta mielestään “ravitsevia kolmen tähden annoksia”,  joita isä tai äiti ei kotona suostu kokkaamaan kuin ääritilanteissa. Mutta miksi, oi miksi minulle tarjoillaan kyllä erinomaista, tuoretta kalaa taiteellisin tilpehöörein, mutta lapsille tätä uppopaistettua mömmöä? Sitä en ole vielä näiden neljän vuoden aikana ymmärtänyt. Kerran kun ravintolassa ollaan, olisi mukava maistaa uusia makuja. Eikö kukaan todella koskaan ole järjestänyt aiheesta mielenosoitusta tai lakkoa?

No, jos totta puhutaan, olin minäkin jo ennättänyt tähän pienoiseen epäkohtaan tottua, kunnes matkasimme kesälomallamme Viroon. Paitsi, että lähes jokaisessa virolaisessa ravintolassa oli lapsille tarjolla piirustuspaperia tai leikkinurkkaus, ravintolan lastenlistat olivat ihastuttavia. Ranskalaisten perunoiden sijasta pienokaisille oli tarjolla juuresmuusseja ja jauhelihapihvin sijasta kanafilettä tai tuoretta kalaa. Yhdessä ravintolassa lapsille kiikutettiin jopa herkullinen alkupala: tuoreita kasviksia pienellä dippikastikkeella. Tällainenkin on siis mahdollista!

Yksi tapa välttää lastenlistoja on Ranskassa tietysti tilata kahdelle lapselle aikuisen ruoka-annos puoliksi. Sen usein yritämmekin tehdä, mutta valitettavan usein onnistumatta. Jälkikasvumme on nimittäin jo näinä ennättänyt oppia, että ravintolan kuin ravintolan keittiöstä löytyy aina yksi ihanaakin ihanampi steak haché frites. Äitiiiiii! Kilttiiii!

Kuulostaako tutulta?

Koulushoppailu jo täyttä arkipäivää

Lapset polkee

Ah tämä vehreys ja viileys! Hikikuuman kesän jälkeen on ihana laskeutua viileään Suomeen, jossa kaikki kukoistaa kauniina. Aurinkokin on näyttäytynyt. Sateen jälkeen puistoihin kaivautuvat hihattomat paidat, lyhyet shortsit sekä varvassandaalit (joita italialaisystäväni pitäisi tällä säällä naurettavana) tuovat mieleen ne opiskeluajan ihanat, niin odotetut, ensimmäiset kesäpäivät.

Parasta lasten mielestä ovat tietysti nämä äimistyttävän hyväkuntoiset leikkikentät, joissa he viihtyisivät tuntikaupalla. Toista se vaan on siellä meillä etelässä kärvistellä, kämäisissä leikkipuistoissa, joiden liukumäet muuttuvat polttavan kuumiksi näin kesäisin.

Kaikki näyttää taas yhtäkkiä niin toiselta tästä vinkkelistä. Hiekkakakut, pitkä lapsuus, tuntien puistoleikit. Tuntuu niin tutulta ja turvalliselta. Mieleen pyrkii väkisinkin ajatus, että tätähän sen lapsuuden pitäisikin olla. Mutta onko se sittenkään niin viatonta täälläkään?

lapset helsinki

Näitä asioita jäin nimittäin mietiskelemään luettuani mummin aamiaispöydässä Rosa Meriläisen kolumnin mahdollisuuksien tasa-arvosta. Hän kertoi tutkimuksesta, joka osoitti vanhempien tulotason vaikuttavan suoraan lasten koulutukseen. Helsingissä vanhemmat ovat myös aloittaneet koulushoppailun, ihan niin kuin meillä Ranskassa.  Tuntuu surulliselta. Nykyään esimerkiksi Lyonin asuinalueiden hinnat määräytyvät pitkälti koulujen mukaan. Parhaiden koulujen vyöhykkeellä sijaitsevasta kodista on kuulemma maksettava huomattavaa ylihintaa. Jokohan se on todellisuutta myös Suomessa?

Äimistyksekseni opin myös tänä kesänä, että tavallisen julkisen, ilmaisen koulunkin sisällä voidaan käydä taistelua paremmista mahdollisuuksista. Voi jestas, millaista kähmintää sisälsikään siirtyminen esikoulusta julkiselle ala-asteelle. Osa vanhemmista vaati saada lapsensa sen maineeltaan “parhaan” ala-asteen opettajan luokalle, kun taas toisista opettajista puhuttiin hyvinkin syyttelevästi ja väheksyvästi (“Voi, hänestä en ole kuullut mitään hyvää!”). Vanhempien toiminnan kuulin vaikuttavan jo myös lasten koulunkäyntiin; “paremman” opettajan luokalle päässeet myös pitävät itseään muita parempina, eräs äiti raportoi minulle.

matonpesu

Kokonaan oma porukkansa on se 5-vuotiaiden ryhmä, joka osallistui jo nyt vaativien kielikoulujen pääsykokeisiin. Toiset vanhemmat taas siirsivät lapsensa esikoulusta maksullisiin, katolisiin yksityiskouluihin, jotka ovat usein maineeltaan julkisia tasokkaampia.

Minä en vielä vaatinut omalle, syksyn ekaluokkalaiselleni erityiskohtelua. Kaikkein eniten toivoisin lapselle vain mahdollisimman tavallista ja tasa-arvoisen tuntuista lapsuutta. Iloisin olenkin siitä, että hänellä on muutama tuttu kaveri myös ensimmäisellä luokalla.

Kyynärpäitä ehtii kai käyttää myöhemminkin.