Pommi synttärikakussa?

piirroskakku

– Saatte leipoa kakun, kunhan ette laita sinne sisään mitään mikä voi räjähtää, opettaja murjaisi.

Joku oli juuri kysynyt, saako kouluun tuoda itsetehdyn synttärikakun. Epämukaville lasten tuoleille ahtautuneet vanhemmat alkoivat epävarmasti nauraa. Annoin katseeni luokkahuoneessa vaeltaa. Olimme vuoden ensimmäisessä vanhempainillassamme Etelä-Ranskassa.

– Mitäs jos se vain on suklaata joka räjähtää,  naapurini ja entinen takarivin poika yritti keventää ilmapiiriä, joka opettajan vitsin jälkeen oli muuttunut huolesta sameaksi.

Keskustelu jatkuikin jo kohta iltapäivän laulutuokioihin. Omat ajatukset jäivät kuitenkin pyörimään opettajan sanoihin. Mietiskelin suomalaisten päiväkotien herkkusääntöjä, olenhan näistä aiheista aikaisemmin täällä blogissa kirjoittanutkin. Suomessa vahditaan hyvää hygieniaa ja allergioita, täällä näemmä ihan muuta.

Kahden kotimaan erot tuntuivat jälleen niin äärimmilleen viedyiltä, että hihitytti. Ei tämä voi olla totta.

Toisaalta opettajan vitsailevasta äänestä kuuli erinomaisen hyvin, miltä nämä joka vuosi lisääntyvät turvasäännöt hänestä tuntuivat:  turhilta. Ne olivat tehneet tavanomaisesta työpäivästä aika himputin monimutkaisen. Portit ovat lukossa, vanhempien henkilökortit tarkastettava, poistumisreittejä harjoiteltava, kouluretkiä rajoitettava.

Loppujen lopuksihan kaikki kai haluaisivat vain elää tavallista, helppoa ja rauhallista elämää. Ei kai tätä nyt sentään. Pommeja kakussa.

Myöhemmin illalla, jokamaanantaisessa kuvanveistoluokassa juttelin vielä vanhempainillan kulusta. Kaltaisiani mammoja opettajan makaaberi vitsi nauratti.

– Minä olisin kyllä enemmän huolissani hygieniasta, sanoi yksi pienen lapsen äiti sitten, niin kuin suomalainen äiti konsanaan.

Ei kasvisruokaa koululaisille

torikasvikset2

Kotiin tuli kirje pormestarilta. Siinä käytiin läpi uudet kouluun liittyvät turvallisuuskäytännöt, pahoiteltiin uusia arjen mutkia ja muistutettiin kouluruokailua koskevista säännöistä.

Enkä nyt puhu ruokalan käytössäännöistä vaan ruuan sisällöstä.

torileipa%cc%88

Taustaksi tämä: Ranskassa kirkko ja valtio ovat erillisiä. Maassa noudatetaan laïcité-periaatetta eli tunnuksettomuutta, mikä tarkoittaa käytännössä, ettei mitään uskontoa aseteta erityisasemaan. Kouluissa ei opeteta uskontoa, eivätkä uskonnolliset symbolit ole tervetulleita kaikkiin julkisiin tiloihin. Julkiseen kouluun ei esimerkiksi saa mennä huivi päässä, risti kaulassa tai kipa takaraivolla.  Kadulla tai kotona sen sijaan saa toki harjoittaa omaa uskontoaan tai pukeutua ihan miten haluaa  – paitsi nyt burkhaan. Kasvot peittävän burkhan käyttäminen on nimittäin sakon uhalla kiellettyä myös kadulla.  Niin ja sitten on tämä maailmaa kummastuttanut burkiniasia vielä erikseen, mutta siihen en puutu nyt sen enempää.

tropez10

Kouluvuoden alussa meidän vanhempien olikin jälleen allekirjoitettava paperi, jossa kerrataan tunnuksettoman koulun pääperiaatteet. Uskonto pidetään koulun ulkopuolella. Tätä tunnuksettomuutta korostetaan mielestäni nyt terrori-iskujen jälkeen aikaisempaa enemmän.

torimakeat

Kun pormestarin kirje kolahti postiluukusta, luin sen mielenkiinnolla. Ranskalainen kouluruokailuhan aiheuttaa minussa normaalisti kateellisia naurunpyrskähdyksiä. Katsokaa nyt tämänkin päivän kouluruokalistaa:

  • Raastettua porkkanaa japanilaisittain
  • Madrasin kalkkunasuikaleita riisillä ja kasviksilla 
  • Banaani
  • Luomuleipää

Monipuolista, eikö totta? Minä olen äitinä ruokavalioon tosi tyytyväinen, mutta ymmärrän hyvin myös heitä, jotka eivät sitä ole. Yllätyksenä nimittäin saattaa tulla, että julkisen koulun tunnuksettomuusperiaate yltää koskemaan myös kouluruokailua.

torikasvikset

“Kaupunki ei laajenna kouluruokailun ateriavalikoimaa vanhempien filosofisista tai uskonnollisista syistä johtuen. Ainoastaan lääketieteelliset syyt huomioidaan, “ kirjeestä luin.

Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei uskontoon liittyviä ruokarajoitteita huomioida koulussa. Kaikki syövät samaa, vanhemmille maksullista kouluruokaa. Toisaalta ruokala ei jousta myöskään esimerkiksi kasvisruokavalioiden kohdalla – vain allergiat huomoidaan. Jos käytöntö ei kelpaa, lapsen on mentävä kotiin syömään (eväitä ei ainakaan täällä meidän suunnassamme harrasteta) ja monethan niin Ranskassa joka tapauksessa tekevät. Erityisesti monilapsisissa perheissä kanttiinimaksut nousevat helposti korkeiksi.

Näin siis Etelä-Ranskassa. Ja vasta keväällä Suomessa pohdittiin, että pitäisikö vegaaniruokavaliota noudattavien päiväkotilasten ateriat maksaa verorahoista.

Koulutaipaleelle iskujen jälkeen

vigipirate
  • Pienimpien koulureppuihin saa pakata varavaatteet. Reppu pidetään naulakossa eikä sitä saa viedä kotiin iltaisin.
  • Isommat esikoululaiset eivät saa ottaa koulureppua mukaan ollenkaan.
  • Koulun parkkipaikka avataan vain aamulla koulun alkaessa ja iltapäivällä koulun päättyessä. Muuten se pysyy suljettuna.
  • Ulkopuoliset aikuiset eivät saa tulla koulun tiloihin.
  • Poliisi valvoo portilla kouluaamuja ja -iltapäiviä.

koulu

Pienen kolmevuotiaan bébéni koulutaival alkoi tänään. Apua. Minua jännitti vietävästi, niin kuin nyt ketä tahansa, joka joutuu luovuttamaan vaavelinsa tuossa iässä 30 oppilaan luokkaan, kauas äidistä ja ihanasta kukkivasta päiväkodista.

Saati sitten tällaisessa jännittyneessä maailmassa.

Ja niinhän siinä kävi että itkuksihan se meni, molemmilta osapuolilta. Minä nyyhkin koulun portilla lopulta niin, että kouluavustaja tuli lohduttamaan.

– Kaikki menee ihan hyvin. Lähetän teille kuvan lounastunnilta.

Puoliltapäivin puhelimeen piippasikin kuva pelästyneen näköisestä pikkupojasta iso lusikka kädessä ja essu vinossa. Kaikki menee tosi hyvin, lohdutti avustaja tekstissä. Meneillään taisi olla kolmen ruokalajin ateriasta se keskimmäinen.

eka koulupäivä

Niinhän se menee. Ei tässä muukaan auta.

Tuntuu silti, että liian moni asia on ennättänyt muuttua niiden kahden vuoden aikana, jotka olen paikallisessa koulumaailmassa saanut äidin roolissa viettää. Kun esikoiseni aloitti koulutaipaleensa (voit lukea siitä mm. täältä) , sain viedä ja hakea oppilaan sisälle luokkaan saakka. Aamulla ja koulun jälkeen ennätin vaihtaa muutaman sanan opettajan kanssa sekä kuulla lapsen tunnelmista ja ongelmista.

Nyt se ei enää ole mahdollista. Pieni poika on jätettävä aamulla portille ja sieltä haettava iltapäivällä. Tänään, ekana päivänä pääsimme sentään käymään luokassa. Passit ja kassit kyllä tutkittiin portilla.

– Olen pahoillani, mutta uusien ohjeiden mukaan näin on tehtävä, kertoi koulun työntekijä ihmettelijöille.

Uusia sääntöjä ja kieltoja on kasapäin. Nostetusta turvatasosta kertovia Vigipirate -merkkejä on kaikkialla. Jossain koulussa oli vaihdettu luokkahuoneiden ovet lukollisiksi, toiseen vaihdettu porttikin sellaiseksi, joka toimii vain henkilökortilla. Tulevista terrori-iskuharjoituksistakin puhutaan. Herkästi sitä miettii, että millaista elämä mahtaisikaan olla ilman Charlie Hebdoa, Bataclania ja viimeistä Nizzan iskua. Aika erilaista varmaan. Aika paljon mukavampaa, luulisin.

vigipirate2

Onneksi sentään pienen apuna on ihana esikoistyttö, samasta koulurakennuksesta löytyvä isosisko, joka tukee veikkaansa hädässä välitunnilla. Se helpottaa äidin oloa hieman. Eikä näille pienille tarvitse vielä kertoa maailman pahuudestakaan mitään. Olla vain niin kuin kaikki tämä olisi ihan normaalia elämää, sillä tätähän se nyt on.

Ja kuten arvaatte, niin siinä kävi, että äidin huolesta huolimatta iltapäivällä koulusta kuoriutui pollea, hymyilevä poika. Isosiskoa puolestaan itketti: veljen kanssa olisi ollut niin kiva olla samassa luokassa.