Kuinka yhdistää lasten lomat ja työt Ranskassa?

lapset juoksee

Voi blogirukkaa. Ihan jäänyt vailla kunnollista huomiota.

Missäpä syy? No tietysti siinä, että tämän viikon aikataulut ovat perheessämme todellista infernoa. Ei sinänsä, että tämä mikään yllätys olisi – elokuun kituviikkona taistelemme aina aikaa vastaan. Lapset ovat nimittäin yhä lomalla, mutta mies töissä, kuten minun Suomen etätyökaverini ja asiakkaanikin. Hoitajia ei tälle viikolle löytynyt, joten minä – joustavat työajat omaava kotitoimisto-freelancer – vietän päivät lasten kanssa “lomaillen” ja illat koneella. Toisin sanoen kun mies tulee kotiin, teemme läpsystä vaihdon.

Lopputulos: päiväsaikaan en osaa nauttia lomatunneista, koska työt mietityttävät.  Kun ilta sitten viimein koittaa, on pääkoppa kuin tuulessa humiseva harju.

loma-uimarit

Ranskassahan nämä koulujen lomat on järjestetty varsin toisella tavalla kuin Suomessa. Kesäloma alkaa heinäkuussa ja kahden viikon “pikkulomia” on pitkin vuotta. Tältä kouluvuosi näyttää ensi maanantaista alkaen.

  • Syysloma: 21.10-6.11
  • Joululoma 23.12-8.1.
  • Talviloma 10.2-26.2. (loman ajankohta vaihtelee alueittain)
  • Kevätloma 7.4.-23.4. (loman ajankohta vaihtelee alueittain)
  • Kesäloma 7.7.-3.9.

Lomiahan on siis aivan julmetusti, sanoisi moni moiseen systeemiin tottumaton, ja niin sanoin minäkin kun tähän järjestämään sysättiin. Mutta totuus on, että lukuunottamatta näitä elokuun kituviikkoja, lasten loma-aikojen hoitojärjestelyt onnistuvat työllisiltä perheiltä suht. helposti, vaikka mummola olisi kaukana. Koulujen lomilla nimittäin järjestetään aimo määrä sopuhintaisia julkisen ja yksityisen puolen päiväleirikouluja tai “ilmakeskuksia”, joksi Google translate Centre aérén hupsusti kääntää.

Centre aéré esimerkiksi meidän julkisessa koulussamme tarkoittaa niin sanottua päiväleiriä, jossa lapset viettävät päivänsä aamusta iltaviiteen tai -kuuteen. Siellä he leikkivät, käyvät retkillä, elokuvissa, paikallisessa hoplopissa, rannalla, järjestävät naamiaisia, syövät lounasta ja muuta sellaista. Leirikouluun tulee ilmoittautua ajoissa. Hinta vaihtelee alueittain ja perheen tulojen mukaan. Meidän lapsemme olivat tänä kesänä tällaisessa julkisessa lomaleirikoulussa viikon ja hinta oli kohdallamme noin 70 euroa / viikko / per lapsi (mutta se hinta siis voi olla halvempikin).

IMG_6823

Olen sitä paitsi tässä vuosien aikana joutunut myöntämään, että keskieurooppalaisessa, pätkityssä kouluvuodessa on puolensa. Vaikka lapset viettäisivätkin osia lomistaan esimerkiksi leirikouluissa, huomaan näiden kouluvapaaviikkojen virkistävän lapsia hurjasti – niin kuin tietysti myös vanhempia. Rentoutuneet ja iloiset lapsethan ovat ihan parasta maailmassa!

Suomessa puhutaan vuodesta toiseen liian pitkistä kesälomista, joiden aikana vanhempien on hankala järjestää lapsille hoitoa. Vanhempana mietin myös, että kuinka oppilaat ja opettavat mahtavat kokonaisen, pimeän kouluvuoden jaksaa niin vähillä lomilla. Eikö sitä kannattaisi vähän pilkkoa?

Liitutaulu kuluu ranskalaisen koulun pulpetissa

LIITUTAULU

Katsokaapas veijaria! Sehän on liitutaulu!

Kyseessä ei kuitenkaan ole kuva Ranskan koululaitoksen museosta, vaan ystäväni kotoa. Hänen ranskalaista ala-astetta käyvät tyttärensä hyödyntävät liitutaulua luokassa. Siihen saatetaan esimerkiksi kirjoittaa vastaus opettajan esittämään kysymykseen. Kun vastaamisen aika sitten tulee, nostetaan liitutaulu pystyyn. Kätevää!

Minä itse muistan löytäneeni vastaavan kapineen lapsuudenkodista. Äiti kertoi minulle käyttäneensä samanlaista  koulussa suomalaisella 50-luvulla.

Nämä koulutarvikeasiat ovat elämässäni nyt ajankohtaisia, koska oma tytär aloittaa ensimmäisen luokan. Opettajalta tuli lista vanhemmille kaikesta, mitä kouluun piti ostaa. Sininen, vihreä ja punainen kuulakärkikynä. Kansio. 100 muovitaskua. Passikuva. Lyijykyniä. Kumi.

Ja sitten kryptinen  L’ARDOISE.

– Mikä hemmetti se on? kirosin supermarketin toimistohyllyllä ääneen.

Hyväntahtoinen ranskalaisäiti naurahti ja ohjasi minut oikeaan paikkaan. Se on tämä, hän osoitti. Liitutaulu vol. 2. Sille on määrä harjoitella mm. kaunokirjoitusta, jota Suomessa ei opeteta enää laisinkaan.

ardoise

Sentään koulutakkia ei tarvittu, niin kuin joissain kouluissa. Ylemmillä ranskalaisen koulun luokilla hankintalistalle noussee myös vanhanaikainen mustekynä, ehkä myös verkkokassi tai jopa ranskalaisten rakastama, Bic-merkkinen nelivärikynä (kuva täällä). Wilma-yhteydenpidosta ei tarvitse kenenkään huolehtia – viestintä opettajan ja vanhempien välillä hoidetaan simppelein paperilappusin.

Kun näitä työvälineitä vertaa suomalaisiin digiluokkiin ja tunneilla käytettäviin tabletteihin, alkaa kieltämättä vähän naurattaa, noh, suomalaisena äitinä melkeinpä ahdistaa. Mitä mahtaa tulla lapsista, jotka joutuvat aataminaikaisiin luokkahuoneisiin? Pitäisikö heidät sittenkin viedä Suomeen oppiin?

Helpotus olikin jonninmoinen, kun silmiini männäviikolla osui Arno Kotron taannoinen kolumni abessiivikouluista, jonka voi lukea täältä. Jospa vaikka vain luottaisi siihen, että ennen oli kaikki paremmin?

 

Pitääkö koulussa puhua terrorismista?

bataclan3

Kun olimme jo ennättäneet lähteä Suomesta, Turku joutui terroristi-iskun kohteeksi. Olen varma, että monen äidin, isän tai open mielessä alkoi pyöriä, että miten tästä pitäisi kertoa lapsille?  Saako koulussa puhua asiasta? Mitä jos joku ystävä sanoo aiheesta jotain, mitä ei pitäisi?

Ranskan raiteiltaan vuonna 2015 sysännyt Charlie Hebdo -hyökkäys nosti saman aihepiirin keskusteluun täällä meillä. Olin kyllä onnellinen, kun silloin vasta kolmevuotiaan tyttären opettaja kuiskasi, ettei ollut puhunut asiasta koulussa mitään. Niin pieniä ei vielä sillä saanutkaan mielestäni vaivata.

marssi7

Sen sijaan, kun asiasta yritettiin keskustella monilla ranskalaisilla ala- ja yläasteilla, kohdattiin aikamoisia ongelmia. Lehtitietojen mukaan monet opettajat tunsivat oppilaiden edessä itsensä toivottomiksi. Ranskan miljoonien koululaisten joukossa oli nimittäin myös nuoria, jotka puolustivat hyökkääjiä. Profeettaa ei olisi saanut halveerata niin kuin Charlie Hebdossa oli tehty. Joissain oppilaitoksissa taas uhrien muistoksi pidetyistä hiljaisista hetkistä ei tahtonut tulla mitään. Esimerkiksi Isèressä ryhmä nuoria hakkasi pohjoisafrikkalaistaustaisen koulutoverinsa kesken yhden tuollaisen hetken.

luoti

Olen blogissa puhunut paljon siitä, kuinka kouluarki turvallisuusnäkökulmasta muuttui heti ensimmäisen iskun seurauksena. Mutta on moni muukin juttu muuttunut. Niin – taustaksi vielä se, että Ranskassa kirkko ja valtio ovat erillisiä. Maassa noudatetaan laïcité-periaatetta eli tunnuksettomuutta, mikä tarkoittaa käytännössä, ettei mitään uskontoa aseteta erityisasemaan. Julkisissa kouluissa ei opeteta uskontoa, eivätkä uskonnolliset symbolit ole tervetulleita kaikkiin julkisiin tiloihin. Kotona voi sitten kukin tehdä kuten lystää.

bataclan2

Charlie-iskua seuranneiden koulukahinoiden jälkeen Ranskan kouluissa on laïcité-periaatteelle annettu aikaisempaa vankempi rooli. Maassa on alettu vastikään viettää “tunnuksettomuus”-päiviä. Opettajia on koulutettu asian tiimoilta ja kouluihin tuotiin uusi, maan arvoja, kuten vapautta, solidaarisuutta ja tasa-arvoa korostava oppiaine: EMC, enseignement moral et civique. Sen voisi suomeksi voisi kääntää vaikkapa moraali- ja kansalaiskasvatukseksi. Lisäksi jokaisen kouluvuoden alussa vanhempien pitää allekirjoittaa paperi, jossa kerrataan tunnuksettoman koulun pääperiaatteet. Uskonnon paikka on kotona, ei koulussa.

Tässä herkässä tilanteessa paperin allekirjoittaminen ei mielestäni ole tuntunut yhtään hullummalta – koulu kun on minusta vielä aikaisempaa tärkeämmässä roolissa siinä, kuinka lapset oppivat suhtautumaan toisiinsa ja ymmärtämään toisiaan. Minusta lasten leikkeihin ei uskontoja pidä sotkea, jos se on omiaan johtamaan vain erimielisyyksiin ja epäluuloisuuteen.

kukkameri

Charlie Hebdo -iskun jälkeen maassa on nähty Pariisin ja Nizzan terrori-iskut, mutta koulujen järjestysongelmista ei ole niiden jälkeen samoin puhuttu. Ehkä opettajien ja oppilaiden koulutus sitten on tepsinyt, ehkä iskuista uutisoidaan nyt toisin, tai ehkä (valitettavasti) hyökkäyksiin on jossain määrin totuttu.

Mikään maa ei ole samanlainen, mutta kaiken tämän jälkeen kuitenkin sanoisin, että koulun pitäisi olla vähän niin kuin sauna. Siellä kaikki ovat samanarvoisia ja maailmaa myllertävät aikuisten asiat voi käsitellä rauhallisesti, objektiivisesti keskustelemalla, syyllistämättä, oman kodin vaikutuspiirin ulkopuolella.

Siksi se on parhaimmillaan juuri oikea paikka puhua myös niinkin kamalasta asiasta kuin terrorismista.

Kuvat liittyvät Ranskaan kohdistuneisiin iskuihin vuosina 2015 ja 2016.