Pitääkö koulussa puhua terrorismista?

bataclan3

Kun olimme jo ennättäneet lähteä Suomesta, Turku joutui terroristi-iskun kohteeksi. Olen varma, että monen äidin, isän tai open mielessä alkoi pyöriä, että miten tästä pitäisi kertoa lapsille?  Saako koulussa puhua asiasta? Mitä jos joku ystävä sanoo aiheesta jotain, mitä ei pitäisi?

Ranskan raiteiltaan vuonna 2015 sysännyt Charlie Hebdo -hyökkäys nosti saman aihepiirin keskusteluun täällä meillä. Olin kyllä onnellinen, kun silloin vasta kolmevuotiaan tyttären opettaja kuiskasi, ettei ollut puhunut asiasta koulussa mitään. Niin pieniä ei vielä sillä saanutkaan mielestäni vaivata.

marssi7

Sen sijaan, kun asiasta yritettiin keskustella monilla ranskalaisilla ala- ja yläasteilla, kohdattiin aikamoisia ongelmia. Lehtitietojen mukaan monet opettajat tunsivat oppilaiden edessä itsensä toivottomiksi. Ranskan miljoonien koululaisten joukossa oli nimittäin myös nuoria, jotka puolustivat hyökkääjiä. Profeettaa ei olisi saanut halveerata niin kuin Charlie Hebdossa oli tehty. Joissain oppilaitoksissa taas uhrien muistoksi pidetyistä hiljaisista hetkistä ei tahtonut tulla mitään. Esimerkiksi Isèressä ryhmä nuoria hakkasi pohjoisafrikkalaistaustaisen koulutoverinsa kesken yhden tuollaisen hetken.

luoti

Olen blogissa puhunut paljon siitä, kuinka kouluarki turvallisuusnäkökulmasta muuttui heti ensimmäisen iskun seurauksena. Mutta on moni muukin juttu muuttunut. Niin – taustaksi vielä se, että Ranskassa kirkko ja valtio ovat erillisiä. Maassa noudatetaan laïcité-periaatetta eli tunnuksettomuutta, mikä tarkoittaa käytännössä, ettei mitään uskontoa aseteta erityisasemaan. Julkisissa kouluissa ei opeteta uskontoa, eivätkä uskonnolliset symbolit ole tervetulleita kaikkiin julkisiin tiloihin. Kotona voi sitten kukin tehdä kuten lystää.

bataclan2

Charlie-iskua seuranneiden koulukahinoiden jälkeen Ranskan kouluissa on laïcité-periaatteelle annettu aikaisempaa vankempi rooli. Maassa on alettu vastikään viettää “tunnuksettomuus”-päiviä. Opettajia on koulutettu asian tiimoilta ja kouluihin tuotiin uusi, maan arvoja, kuten vapautta, solidaarisuutta ja tasa-arvoa korostava oppiaine: EMC, enseignement moral et civique. Sen voisi suomeksi voisi kääntää vaikkapa moraali- ja kansalaiskasvatukseksi. Lisäksi jokaisen kouluvuoden alussa vanhempien pitää allekirjoittaa paperi, jossa kerrataan tunnuksettoman koulun pääperiaatteet. Uskonnon paikka on kotona, ei koulussa.

Tässä herkässä tilanteessa paperin allekirjoittaminen ei mielestäni ole tuntunut yhtään hullummalta – koulu kun on minusta vielä aikaisempaa tärkeämmässä roolissa siinä, kuinka lapset oppivat suhtautumaan toisiinsa ja ymmärtämään toisiaan. Minusta lasten leikkeihin ei uskontoja pidä sotkea, jos se on omiaan johtamaan vain erimielisyyksiin ja epäluuloisuuteen.

kukkameri

Charlie Hebdo -iskun jälkeen maassa on nähty Pariisin ja Nizzan terrori-iskut, mutta koulujen järjestysongelmista ei ole niiden jälkeen samoin puhuttu. Ehkä opettajien ja oppilaiden koulutus sitten on tepsinyt, ehkä iskuista uutisoidaan nyt toisin, tai ehkä (valitettavasti) hyökkäyksiin on jossain määrin totuttu.

Mikään maa ei ole samanlainen, mutta kaiken tämän jälkeen kuitenkin sanoisin, että koulun pitäisi olla vähän niin kuin sauna. Siellä kaikki ovat samanarvoisia ja maailmaa myllertävät aikuisten asiat voi käsitellä rauhallisesti, objektiivisesti keskustelemalla, syyllistämättä, oman kodin vaikutuspiirin ulkopuolella.

Siksi se on parhaimmillaan juuri oikea paikka puhua myös niinkin kamalasta asiasta kuin terrorismista.

Kuvat liittyvät Ranskaan kohdistuneisiin iskuihin vuosina 2015 ja 2016.

 

 

Koulushoppailu jo täyttä arkipäivää

Lapset polkee

Ah tämä vehreys ja viileys! Hikikuuman kesän jälkeen on ihana laskeutua viileään Suomeen, jossa kaikki kukoistaa kauniina. Aurinkokin on näyttäytynyt. Sateen jälkeen puistoihin kaivautuvat hihattomat paidat, lyhyet shortsit sekä varvassandaalit (joita italialaisystäväni pitäisi tällä säällä naurettavana) tuovat mieleen ne opiskeluajan ihanat, niin odotetut, ensimmäiset kesäpäivät.

Parasta lasten mielestä ovat tietysti nämä äimistyttävän hyväkuntoiset leikkikentät, joissa he viihtyisivät tuntikaupalla. Toista se vaan on siellä meillä etelässä kärvistellä, kämäisissä leikkipuistoissa, joiden liukumäet muuttuvat polttavan kuumiksi näin kesäisin.

Kaikki näyttää taas yhtäkkiä niin toiselta tästä vinkkelistä. Hiekkakakut, pitkä lapsuus, tuntien puistoleikit. Tuntuu niin tutulta ja turvalliselta. Mieleen pyrkii väkisinkin ajatus, että tätähän sen lapsuuden pitäisikin olla. Mutta onko se sittenkään niin viatonta täälläkään?

lapset helsinki

Näitä asioita jäin nimittäin mietiskelemään luettuani mummin aamiaispöydässä Rosa Meriläisen kolumnin mahdollisuuksien tasa-arvosta. Hän kertoi tutkimuksesta, joka osoitti vanhempien tulotason vaikuttavan suoraan lasten koulutukseen. Helsingissä vanhemmat ovat myös aloittaneet koulushoppailun, ihan niin kuin meillä Ranskassa.  Tuntuu surulliselta. Nykyään esimerkiksi Lyonin asuinalueiden hinnat määräytyvät pitkälti koulujen mukaan. Parhaiden koulujen vyöhykkeellä sijaitsevasta kodista on kuulemma maksettava huomattavaa ylihintaa. Jokohan se on todellisuutta myös Suomessa?

Äimistyksekseni opin myös tänä kesänä, että tavallisen julkisen, ilmaisen koulunkin sisällä voidaan käydä taistelua paremmista mahdollisuuksista. Voi jestas, millaista kähmintää sisälsikään siirtyminen esikoulusta julkiselle ala-asteelle. Osa vanhemmista vaati saada lapsensa sen maineeltaan “parhaan” ala-asteen opettajan luokalle, kun taas toisista opettajista puhuttiin hyvinkin syyttelevästi ja väheksyvästi (“Voi, hänestä en ole kuullut mitään hyvää!”). Vanhempien toiminnan kuulin vaikuttavan jo myös lasten koulunkäyntiin; “paremman” opettajan luokalle päässeet myös pitävät itseään muita parempina, eräs äiti raportoi minulle.

matonpesu

Kokonaan oma porukkansa on se 5-vuotiaiden ryhmä, joka osallistui jo nyt vaativien kielikoulujen pääsykokeisiin. Toiset vanhemmat taas siirsivät lapsensa esikoulusta maksullisiin, katolisiin yksityiskouluihin, jotka ovat usein maineeltaan julkisia tasokkaampia.

Minä en vielä vaatinut omalle, syksyn ekaluokkalaiselleni erityiskohtelua. Kaikkein eniten toivoisin lapselle vain mahdollisimman tavallista ja tasa-arvoisen tuntuista lapsuutta. Iloisin olenkin siitä, että hänellä on muutama tuttu kaveri myös ensimmäisellä luokalla.

Kyynärpäitä ehtii kai käyttää myöhemminkin.

Mitä osaa ranskalainen ekaluokkalainen vs. mitä osaa suomalainen ekaluokkalainen / Ce qu’un enfant de CP en France sait faire VS ce qu’un enfant de CP en Finlande sait faire

koulu-laskut

(En français à la fin de la page) 

Sain ystävältäni, suomalaisen ekaluokan opettajalta kuvan lapusta, jonka hän jakaa tulevien oppilaiden vanhemmille. Siinä kerrotaan, mitä taitoja 7-vuotiaan lapsen pitäisi osata ennen koulun alkua.

harjoittele kesalla

Näin ranskalaisen école maternelle -koulun juuri suorittaneen pikkuisen tytön äitinä hymyilyttää. Ensi vuonna koulunsa aloittavan, 5-vuotiaan todistuksessa luetellut, koulutielle tarvittavat ja koulussa jo opetut taidot ovat tässä vertailussa aika… no, toisenlaiset.

Tässä muutamia esimerkkejä koulutodistuksesta, jonka saimme viime viikolla kotiin. Vastaavia kohtia on vihkosessa kymmeniä.

  1. Tiedän mitä tarkoittaa tasapainoinen ravinto
  2. Osaan laskea alle kymmenluvuilla
  3. Osaan leikata monimuotoisen muodon

Ranska-koulu

  1. Tiedän mitä on vaarallinen käytös
  2.  Osaan kirjoittaa sanoja
  3. Osaan muodostaa riimejä

ranska koulu 2

Vaatimustaso on toinen, mutta eihän se tietenkään tarkoita, etteikö moni suomalainen lapsi silti osaisi näitä samoja taitoja. Tarvitseeko 5-vuotiaan näitä edes osata? Enpä todella usko, ehkä ranskalaisessa koulussa sitten. Mielestäni lapsuus saisi olla täälläkin pitempi.

Mutta hitto soikoon, kyllä minä silti olen ylpeä. Lapsenihan on fiksumpi kuin äitinsä aikoinaan 🙂

P.S. Käy lukemassa myös kirjoitukseni suomalaisen päiväkodin kuraleikeistä. Se aiheutti paljon keskustelua.

En français

Ce qu’un enfant de CP en France sait faire VS ce qu’un enfant de CP en Finlande sait faire

Une amie finlandaise qui est institutrice pour une classe de CP m’a envoyé ce petit papier (vous pouvez le voir en haut) qu’elle distribue aux parents de ses futurs élèves.

Sur ce papier sont écrites les différentes choses qu’un élève de sept ans devrait être capable de faire avant le début de l’année scolaire.

En-traî-ne toi pen-dant l’é-té

  • Entraîne toi à écrire ton propre nom

Je me suis entraîné(e)

  •  Entraîne toi à faire ton sac

Je me suis entraîné(e)

  • Entraîne toi à manger avec ton couteau et ta fourchette. Découvre de nouveaux goûts.

Je me suis entraîné(e)

  • Entraîne toi à mettre et à enlever ta veste et tes chaussures.

Je me suis entraîné(e)

  •  Entraîne toi à utiliser un crayon et des ciseaux.

Je me suis entraîné(e)

  •  Entraîne toi à rentrer chez toi avec un adulte en toute sécurité.

Je me suis entraîné(e)

C’est ce petit papier qui a fait sourire la mère d’une petite fille qui venait tout juste de finir ses années d’école maternelle.

En comparaison, ce qu’un enfant de cinq ans qui commencera l’école primaire l’année prochaine doit savoir pour emprunter le chemin de l’école, et a déjà acquis à l’école maternelle (en France), est assez… différent.

Vous pouvez voir en haut quelques exemples des exercices qui ont été rapportés à la maison la semaine dernière. Il y a en tout des dizaines de lignes.

Le niveau d’attente est différent, mais cela ne signifie pas pour autant que beaucoup d’enfants finlandais ne sont pas capables de faire ce que l’on exige des enfants français.

Et est-ce qu’un enfant de cinq enfant à vraiment besoin de savoir tout ça ? Je ne pense pas, ou peut-être pour aller à l’école française alors. Pour moi, l’enfance devrait pouvoir durer un peu plus longtemps ici aussi.

Mais mince alors, je suis quand même super fière. Ma fille est plus intelligente que sa mère au même âge 😉