Rakkaat naapurit – Chérs voisins

kartta

Suomessa asuva ystäväni kertoi naapuristaan, joka oli muuttamassa pois. Neljä ja puoli vuotta oli asuttu samassa taloyhtiössä, mutta kertaakaan ei ollut naapurin setä kuulemma tervehtinyt.

Rupesin miettimään Lönnrötinkadun kaksiotani, jossa asuin vuosia sitten. Eipä tullut sielläkään naapureita kummemmin tervehdittyä. Sen sijaan naapureiden toimintaa kyllä kommentoitiin hissiin jätetyillä nimettömillä lapuilla. “Joku harrastaa seksiä liian kovaäänisesti”, valitti yksi. Kohta toinen oli teipannut seinään korvatulpat: “Käytä näitä!”  Minä puolestani soitin kerran poliisin naapuriin kun tuntui, että koko koti hajoaa. Nainenkin kirkui. Kohta mies huusi rappukäytävässä: “Marjukka, anna edes kengät!”

Vasta täällä Välimeren äärellä olen ymmärtänyt, mitä se naapurirakkaus voi parhaimmillaan olla. Sunnuntaina lapsi oli sairas: soitin ensimmäisenä naapuriin. Naturopaattiystäväni tuli katsomaan pienokaista ja diagnosoi kurkunpäätulehdukseksi (kuten teki lääkärikin maanantaina). Hän antoi eteeristä öljyä jalkapohjiin hierottavaksi ja homeopaattisia pillereitä suuhun.

– Paljonko olen velkaa?

– Älä nyt höpsi!

Kohta tuli toinenkin naapuri jututtamaan. Eläkeläistynyt puutarhuri oli muuttamassa takaisin synnyinalueelleen Bourgogneen, koska “eläkerahoilla ei täällä ole varaa elää”. Meitä harmittaa kovasti, sillä mies on ollut mukava naapuri ja sitä paitsi leikannut oliivipuummekin aina tarvittaessa.

– Älkää huoliko, annan teille ystäväni numeron, joka tulee sen leikkaamaan, mies sanoi.

– Minulla on muuten paljon kasveja, joita voisin antaa. Eivät mahdu muuttokuormaan, hän sanoi sitten ja pyysi pihalleen vierailulle.

Niin käyskentelimme siellä sitten, hänen kauniissa puutarhassaan, kummallisen suloisessa joulukuun lämmössä ja valitsimme omalle pihallemme kukkia.

-Tuon ne ennen joulua pihallenne, mies lupasi.

Kiitos. Tällaisia ovat rakkaat naapurit.

 

Iskuista kohta viikko – näin arkemme Ranskassa muuttui

vigipirate

Maanantaina iltapäivällä tyttöä ei enää saanutkaan hakea luokan ovelta. Koulun portti pysyi kiinni ja avautui vasta kun kouluavustaja näki minut kuikuilemassa tytön perään.

Porttiin oli ilmestynyt paperi, jossa lukee kissankokoisin kirjaimin VIGIPIRATE. Se kertoo maan turvallisuustason olevan hyvin korkealla.

Pienokainen työnsi käteeni lapun, jossa kerrotaan ohjeet: lapsi on vastaisuudessa vietävä kouluun 8.20-8.30 välisenä aikana. Lapset on jätettävä portille, mistä opettajat huolehtivat heidät sisään. Ja iltapäivällä lapset on jälleen haettava portilta. Ulkopuoliset eivät enää saa tulla koululle.

vigipirate2

– Minä en haluaisi viedä lasta enää kouluun, yksi tuttu äiti sanoi.

– Perheenjäsenet Italiassa ajattelevat, että ylireagoin, mutta he eivät ole hengittämässä tätä samaa ilmaa.

Niin. Tätä samaa ilmaa. Ihan kuin yhtäkkiä olisi vaikeampi hengittää, olen huomannut saman. Yritän kyllä pysyä pirteänä enkä pelätä, sillä onhan minulla ystäviä Pariisissa, joilla tilanne on ihan toinen.

– Enää en mene lauantaina ostoskeskukseen. Varmaan jäävät joulumarkkinatkin välistä, puhui lapsen koulukaverin äiti täällä. Uuden kauppakeskuksen H&M:ssä laukut oli tarkistettu jokaiselta asiakkaalta.

Puhuin asiasta myös kotona. Mies oli samaa mieltä: jatkossa mietimme tarkasti mihin yleisötilaisuuksiin osallistumme. Nizzan karnevaalit mietityttävät eniten: sinnehän oli suunniteltu iskua jo kaksi vuotta sitten, mikä onneksi ehdittiin estää. Jäävätkö ne taas tällä kertaa meiltä välistä?

Paikallisuutisissa kerrotaan myös poliisien operaatioista ihan tähän lähelle, kuinka asuntoja tutkitaan, autoja käydään läpi. Pääministeri varoittaa kemiallisista aseita. Huhujakin on hirvittävästi, eikä enää tiedä mihin uskoa.

vigipirate3

Charlie Hebdon iskujen jälkeen osasin odottaa myös yhteenottoja. Niistä on jo kuultu esimerkiksi Marseillen suunnalta: siellä sekä juutalaiskoulun opettaja että huivitettu musliminainen olivat joutuneet hyökkäysten kohteiksi. Surullista ja pelottavaa.

Mutta sitten hajoaa jääkaappi. Lapselle tulee kiukunpuuska. Pesukone vuotaa. Oman elämän pienet ilot ja vastoinkäymiset ottavat vallan ja ympäröivä unohtuu. Elämä jatkuu.

Arkielämää Etelä-Ranskassa: perhepäivä keskiviikko

Keskiviikot, nuo keskiviikot. Ranskassa vierailevalle saattaa tulla yllätyksenä, että museot ovat keskiviikkoiltapäivisin täynnä pieniä ihmisiä. Leikkipuistot ovat pullollaan. Kaduilla vastaan tulee yleensä tyylikkäästi pukeutuneiden lasten sijasta urheiluverkkareissa laahustavia, meluavia pienokaisia. Keskiviikkoiltapäivät ovat nimittäin tavanomaisesti omistettu harrastuksille, niin myös meillä.

Ranskassa keskiviikkopäivät ovat kouluissa puolikkaita tai jopa kokonaan vapaita. Vapaapäivä keskellä viikkoa vaatii perheeltä järjestelyjä: joko vanhemman tai mummin on oltava valmiudessa, tai sitten lapsoset hoitaa palkattu apu. Toki koulukin saattaa järjestää hoitoa tarvittaessa.

Meillä on päädytty siihen, että minä pidän keskiviikot lapsipäivinä: poikakaan ei silloin mene päiväkotiin. Tässä melko tavallinen keskiviikkopäivämme.

07.30 Perheelle puuroa ja pukeisiin. Kuvaaminen unohtui, kaaokseksihan se meni kun mies muistutti, että ranskalaisella alennusmyyntinettisivustolla oli suosikkimerkkini tuotteet myynnissä. Pikajakkuostos.
8.20. Apua, äkkiä tyttö kouluun!

paiva12

8.45. Tässä olemme matkalla lastenlääkäriin. Pojan kaksivuotistarkastuksen aika: hän osoittautuu 91-senttiseksi, mikä on Ranskassa 2,5-vuotiaan normaali pituus. – Ajatella, lapsenne käyttää jo kolmivuotiaan vaatteita, lääkäri nauroi. En viitsinyt sanoa, että myös suomalaisia puolitoistavuotiaan vaatteita.
10.00 Pojan tukka oli kasvanut pitkäksi, joten kannan kadulla kiukuttelevan pikkuihmisen ex tempore-parturiin. Yllättäen poika nautti. Ihana tuli.

paiva11 

10.15. Aamuhässäkässä kahvi oli jäänyt, joten seuraavaksi sitä. Mikä suloinen tekosyy poika onkaan ostaa mustikkamuffinssi. Loppujen lopuksihan minä sen kuitenkin söin lähes kokonaan. 

paiva10

10.30. Apua taas, kello on jo noin paljon ja tyttö haettava tunnin päästä. Äkkiä tuoretta leipää, sitten balettikauppaan hakemaan lapselle uusi tanssipuku, iltaa varten kalakauppaan ja vielä matkalta paperikaupasta silkkipaperia.

kauppakollaasi

11.30. Ehdittiin! Tyttö juoksee innoissaan syliin. Palaamme koululta kotiin tietysti sitä jännittävintä reittiä.

paiva6

12.00 Lohipastaa nälkäisille, minkä jälkeen perheen pienin nukkumaan. Sitten aloitamme tytön kanssa askartelusession. Hän oli vaatinut tehtäväksi suomalaisia lumihiutaleita, joten niitä sitten.

paiva4

13.00 – Mitäs nyt tehdään? kysyy tyttö. Olin valmistautunut huonosti, liian vähän tekemistä. Kehitän äkkiä lisää askarteluideoita. Valmistamme pahvista ja pillistä isänpäiväkukan.
14.00 – Mitäs nyt tehdään? Apua. Päätäni särkee, avaan tytölle telkkarin. Hän katsoo Doraa sillä aikaa kun nappaan päänsärkylääkkeen ja suljen silmäni hetkeksi.

paiva13

14.45. Mennään pihalle. Tyttö harjoittelee keinumista seisaaltaan sillä aikaa kun siivoan maahan pudonneita oliiveja. Niitä on taas paljon, säkit täyttyvät. Monet ovat kuitenkin jo matojen syömiä.
15.30 Herätetään pikkuinen! Tyttö juoksee yläkertaan ja siellähän poika jo jutustelee sängyssä pehmolelujensa kanssa. Toisin kuin tyttö, poika leikkii yksin mieluusti.

paiva5

16.00 Välipalan (jogurttia ja hedelmiä) jälkeen ulos, meitä odotetaan jo puistossa. Tyttö ottaa mukaan omat vauvansa ja vaununsa. Tepastelemme kaupungille ja saamme osaksemme hymähteleviä katseita.
16.30 Puistossa on joukko kavereita. Tyttö juoksee leikkimään, mutta poika istuu tiukasti sylissä. –Etkö halua leikkiä? –Non.

paiva3

17.30 Tanssitunti alkaa. Sillä aikaa vien pojan muiden mammojen kanssa teelle.

paiva1

18.15. Tanssitunti on ohi, mies hakee meidät kaupungilta autolla. Kotona lapset menevät isän seurassa kylpyyn sillä aikaa kun valmistan aamupäivällä ostamaani meribassia (ranskaksi loup de mer).

paiva2

19.30. Kaikki pöytään. Lapset syövät lautaset tyhjiksi, olen iloinen. Jään siivoamaan keittiötä kun mies vie pienokaiset kuulemaan iltasadun. Hengitän syvään.
20.30. Talo hiljenee. Avaamme television ja katsomme uutiset digiboksilta. Mies nukahtaa sohvalle.