Hän ampuu puluja ikkunasta ja muita yllätyksiä

kissa

Naapurin kissa katosi. Se oli ihana, pieni, harmaa kissa, joka tuli usein meidän pihaan lasten hellittäväksi. Joskus se jopa odottelin oven ulkopuolella miestäni, joka nappasi sen sitten pihatuolille kainaloon rapsuteltavaksi.

Kunnes yhtenä päivänä pientä harmaata kissaa ei enää näkynyt. Naapuri tuli portille ja pyysi tarkistamaan autotallin – ei kai mirri vain ole jäänyt sinne jumiin? Ei ollut ei. Eikä ollut jäänyt muidenkaan talleihin, vaikka naapuri vei postilaatikoihin lappusia ja nitoi puhelinpylväisiin ilmoituksia. Palkkio löytäjälle!

Nyt, kuukausien jälkeen naapuriin saatiin toinen kissa, minkä kunniaksi hän kutsuikin minut ja lapset kylään. Pienokaiset saivat näin tutustua tulokkaaseen.

– Tuonkin naapurin kissa katosi samoihin aikoihin kuin meidänkin, rouva kertoi sitten keittiössä. Syyttävä sormi osoitti kadulla asuvan miehen taloa. Miehestä kun liikkui kaikenlaisia huhuja, ehkä se oli ne tappanut.

– Ja ampuuhan se kuulemma pienestä ikkunastaan puluja! Naapurin seinässä on jälkiä!

Teet oli mennä väärään kurkkuun. Siis mitä minä kuulin?

Juuri kun olin ajatellut, ettei tässä maassa tai varsinkaan kaupungissa enää kauheasti mikään yllätä, ajaudun keskusteluihin, jotka pilaavat yöuneni.

Niin teki se alkuviikonkin keskustelu erään kolmevuotiaan tytön äidin kanssa. Pieni tyttö nimittäin oli ollut edellisviikon sairaana, mutta tervehtynyt ja mennyt takaisin kouluun. Mutta odotetun koulupäivän jälkeen kuume oli taas noussut 39 asteeseen.

– Ehkä se vaan on joku häiriö. Ajattelin panna hänet aamulla  taas kouluun – en jaksa enää olla tytön kanssa kotona! nainen huokaisi.

– No et varmasti pane, ärisin takaisin. Aargh. Anna mun kaikki kestää.

Niin, Ranskassa olen kyllä jo tottunut siihen, että vanhemmillakin saa olla oma elämänsä ja vapaudenkaipuusta saa puhua huoletta vaikka kovaan ääneen, mutta että tässä mittakaavassa… Rajansa kaikella. Huomasin tosin onnekseni, etten ollut pääosin ranskalaisessa keskusteluporukassa ainoa, joka ajatteli kuten minä.

Niin kuin en ollut ainoa jäykistelijä pulumiehenkään kohdalla. Naapuri oli ilmoittanut asiasta poliisille, mutta saanut vastaukseksi: “Soittakaa heti ensi kerran kun kuulette hänen ampuvan”.

P.S. Kuvan kissa / ikkuna ei liity tapaukseen

Meidän ranskalainen keittiömme

keittio

Meriannen haastoi minut esittelemään ranskalaisen keittiömme. Näin kirjoitettuna se kieltämättä kuulostaa tosi jännittävältä. Ranskalainen keittiö – siellä varmaan loihditaan vain megaherkkuja!

Tosiasiassa meidän kohdallamme tunnelma ei keittiössä ole sen kummempi kuin suomalaisessakaan. Eikä ruokakaan ole kovin kummoista, ainakaan jos minä olen kokkausvuorossa.

No on siellä toki yksi erikoisuus: tiskialtaan edestä avautuu näkymä etupihalle. Olin oikeastaan jo ennättänyt unohtaa, että normaalisti Suomessa on tiskialtaan päällä käytännöllinen ja kätevä tiskikaappi. Vastikään meillä vieraillut ystäväni tästä minua muistutti.

– Tällaisesta minäkin haaveilen, hän sanoi.

Ai, onko meidän keittiössä jotain haaveiltavan ihanaa! Enpä ollut tajunnutkaan.

keittion ikkuna

Tottahan se on – jos tarkemmin pohdin, keittiössä on hirmu paljon kivempi viettää aikaa, kun samalla voi seurata lasten pihaleikkejä, kuikuilla ikkunassa pihan lintuja tai leikata pala ikkunalaudalla istuvaa basilikaa salaattiin.

Ikkunan lisäksi rakastan toki myös keittiömme käytännöllistä (suomalaistyyppistä) kivitasoa, jota voi täällä pitää enempi poikkeuksena kuin sääntönä. Vanhoissa provencelaisissa keittiöissä saattaa nimittäin kivitason sijasta nähdä esimerkiksi laatoitettuja tasoja. Oikein söpöjä ovat nekin, mutta käytännöllisyydestä en sitten tiedä.

Huonointa keittiössämme on ehdottomasti liesituuletin, joka pitää himputinmoista meteliä, muttei vedä kummemmin. Mutta hei – onneksi sentään meillä on se erityislaatuinen ikkuna, jonka saa aina auki.

Mitä jos kaikki kotityöt voisi ulkoistaa?

kookos

Helsingin Sanomat kysyi viime syksynä lukijoiltaan,  millaista heidän elämänsä on kotona. Juttu oli kokonaisuudessaan tosi mielenkiintoista luettavaa. Erityisesti minä jäin pohtimaan osuutta, jossa puhuttiin kodin siisteydestä.

Monen vastaajan mielestä kodin sotku kertoo siitä, ettei elämässä ole pystynyt siihen, mihin pitäisi. Tässä pätkä eräästä kommentista:

 Lähes jokapäiväinen sotkuisuus muistuttaa omasta laiskuudesta ja saamattomuudesta.

Lehden haastattelema sosiologi Jenni Berlin toteaa tekstissä, että ”suomalaiset ajattelevat, että itse pitää siivota ja kärsiä.” Britanniassa siivouspalveluita kuulemma käytetään paljon enemmän.

Niinhän se kai vähän tuppaa olemaan, että kunnon suomalainen ihminen tekee ihan kaiken itse. Mutta on toki rahallakin on merkitystä – Suomessa kotiapu kun on huomattavasti kalliimpaa kuin esimerkiksi Intiassa.

Niin – Intiassa.

Nostin Intian esiin, koska me haastattelimme Lillin kanssa podcastiimme tällä kertaa Delhissä asuvaa Miinaa. Hänelle muutto Intiaan oli aikamoinen kuperkeikka: paitsi, että Suomeen jäi hedelmällinen työura, uuteen kotiin tuli perheen lisäksi kotiapulainen, aamusta iltaan puurtava maid. Siivota ei enää tarvitse itse, eikä myöskään laittaa ruokaa.

phonto (10)

Ihanaako? No todellakin,  mutta on kotiapulaisessakin huonot puolensa. Suomalainen nainenhan kaipaa kodissaan myös omaa rauhaa, Miina muistuttaa. Sitä ei enää ole, varsinkaan silloin kun kotiapulainen ja autonkuljettaja kinastelevat keskenään. Silloin kotona on kuin eläisi Bollywood-elokuvassa.

Ja käy sitä välillä niinkin, että maidin vapaapäivänä Miinan tekee mieli pyykätä itse ihan vain pelkästä pyykkäämisen ilosta. Itsetekeminen istuu vahvassa pohjoisen naisessa hemmetin syvällä ja välillä olisi kiva nähdä kotona ikiomien kättensä jäljet.

– Meiltä expateiltä myös oletetaan, että työllistäisimme paikallisia ihmisiä. Meidän ulkomaisten perheiden tarjoamat työpaikat on tosi haluttuja: on inhimilliset työtunnit, annetaan lomaa ja viedään lääkäriinkin tarvittaessa,  Miina muistuttaa.

Jos alussa kotiapulaisen tarpeellisuutta tuli kyseenalaistettua, ei enää. Delhissä on likaista, pöly kantautuu kotiin ja koti on pidettävä puhtaana. Sitä paitsi lapsetkin ovat jo tottuneet apulaiseen, Miina nauraa. Nuorinkin oppi yllättävän nopeasti pyytämään englanniksi kaakaota ja pannukakkuja aamiaiseksi.

Saisinko minäkin pannukakkuja joskus kotona? 

Mitä mieltä sinä olet kotiapulaisista? Onko teillä joskus ollut kotiapua?

Kuuntele Miinan haastattelu kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä!