Hyvää Ranskan kansallispäivää!

lippu

Nonni, tänään opetetaan tytölle, että Suomen itsenäisyyspäivänä tuijotetaan yhdessä shaking hands programmia (kuten mies asian ilmaisee). Se on sitten Ranskan juhlapäivänä kun juodaan samppanjaa ilotulituksien loisteessa.

Facebook-statukseni itsenäisyyspäivänä 2011. Oli kylmä ja luminen joulukuun kuudes, istuin vauva sylissä töölöläiskolmion lattialla, tohkeissani kaksikulttuurisen pikkuihmisen laveasta maailmasta. Enpä silloin arvannut, että neljän ja puolen vuoden kuluttua juhlistaisin Ranskan kansallispäivää Ranskassa, joka olisi ollut asuinmaani jo kolme vuotta. Oma elämäkin on aika paljon laventunut sittemmin.

Shaking handsejä en ole enää nähnyt ikuisuuteen. Toisaalta en ilotulituksiakaan – tämä on nimittäin ensimmäinen heinäkuun neljästoista, jonka vietämme maassa sitten muuton.

vaatteet

Skumppakin on kateissa. Juhlatunnelman sijasta koti on kaaos. Pakkaan kasseihin suunnitelmallisesti vaatteita: yksi laukullinen Suomen kylmiä kesäiltoja varten, toinen Alsacen pätsikuumuuteen, missä vietämme ensi viikon alkupuoliskon. Ihanaa, mutta vaatii höselöltä perheenäidiltä joka kesä järkyttävän määrän järjestelmällisyyttä. Tarvitseeko pitkähihaista? Entä pipoa? Kurahousut? Biksut, shortsit, uimalasit?

Kotikin on saatava priimakuntoon. Airbnb-asukkaat muuttavat sisään lauantaina.

Ylihuomenna. Äkkiä, lapset nukkuu.

meidanperhe

Ihan hyvä niin – yritän nimittäin aktiivisesti olla ajattelematta kirjaani, joka on mennyt tällä viikolla painoon. Jännittää, hirvittää, toisaalta on iloinen ja tyhjä olo. Kaikki tuntuu tämän Meidän Perhe -lehden ihanan jutun jälkeen vieläkin todellisemmalta. Oletteko jo nähneet? Kerron siinä, miltä meidän perhe-elämä näyttää Ranskassa ja mitä Suomesta on ikävä. Voi olla, että moni on asioista toista mieltä.

Viime päivinä meillä on ollut vieraita Suomesta, mikä muuten auttaa näkemään kotikulmat taas uusin silmin. Miten kaunista täällä onkaan. Kuinka eksoottista on sekin, että pikkukujilla pelataan petankkia puupalikoilla, melkein kuin mölkkyä. Ihmiset sanovat bonjour ja aurinko värittää taivaan persikalla. Merivesi on kuin linnunmaitoa. Ja huh: Jay-Z ja Beyoncékin oli kuulemma nähty kotikulmilla (klik!). Ohhoh.

petankki

Siltä se Suomikin näyttänee taas lomalla ensi viikolla, niin kaunis ja vehreä. Niin se on aina, synnyinmaa saa kauempana kultareinukset. Vaikka nämä viimeaikaiset uutiset (klik) eivät monikulttuurista perhettä yhtään nauratakaan. Siis vaikka ne vitsejä kuulemma olivatkin. Vitsejä. Jotenkin ne muistutti viime kesästä. Eikö mikään ole muuttunut tästä (klik)?

Kiireellä vielä viimeinen pesukone käyntiin. Sitten lapset heräävät päiväuniltaan ja kaivan kaapista kylmälaukun, johon pakkaamme eväät rannalle. Niin on tehty monena tällä viikolla iltana, mutta tänään on hiekalla kestettävä pitempään. On kuitenkin Ranskan synttärit, lapset toitottavat, pakkohan sitä on juhlia. On, vaikkei sen kotoisampaa olisi kuin istua telkkarin edessä ja tuijottaa linnanjuhlia. Ilotulitukset vastarannalla alkavat sitä paitsi vasta ennen kello yhtätoista. Tänä iltana valvotaan, kerrankos sitä, vaikka väsyttää jo. Saisiko olla tylsä?

(No en ole. Lupaan iltakuvia Instaan.)

Hyvää Ranskan kansallispäivää! Kippis! Cin cin!

 

 

 

Sisäpiiritietoa tulevasta + alennus

selfie

Koulut on ohi! C’est les vacances! Loman kunniaksi blogissa nyt ennakkotilaajan alennus tulevasta kirjastani Maman finlandaise – Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa. Klikkaa banneria tuossa vasemmalla. Alennuksen saamiseksi muistathan käyttää kampanjakoodia MAMANFINLANDAISE.

Kirja on menossa painoon ihan justiinsa ja se ilmestyy elokuussa. Älytön juttu, että se kirja on nyt todella tulossa ulos. Lupaan pehmoisen nojatuolimatkan ulkosuomalaiseen sielunmaisemaan. Toivottavasti tykkäätte!

Jos totta puhutaan, tuntuu hullulta mainostaa omia juttuja, oikeasti. Joogaopettajani, yrittäjä hänkin, on kertonut aina mainoksia värkätessään kuvittelevansa, että tekee ne parhaalle ystävälleen. Näin itsestä puhuminen ja kehuminen ei tunnu niin pöljältä. Ei hullumpi vinkki.

Minun tulevani kirjani paneutuu ensimmäisiin vuosiimme täällä Ranskassa. Se ei ole akateeminen teos vaan kooste tunnelmista, elämästä Ranskassa, mikä saattaa näyttää turistin silmissä vaaleanpunaiselta.  Se on sukellus yhden ulkosuomalaisen äidin kokemuksiin ja ajatuksiin kahden kulttuurin värittämästä elämästä niitä huonoja hetkiä unohtamatta. Se on arkea ja juhlaa, itkuja ja iloja.

Olen aika varma, että monet maailmalle lähteneet vanhemmat varmaan tunnistavat niistä fiiliksistä itsensä. Meitähän nimittäin riittää – viimekin vuonna Suomesta lähti maailmalle 10 000 ihmistä. Hesari kertoi taannoin, että ulkosuomalaisia on maailmalla jo miljoona. Ohhoh.

Ensi kuussa meikäläisellä tulee täyteen myös kokonaiset kolme vuotta Ranskassa. Samalla ajattelin, että nyt, näissä jänskissä kirjatunnelmissa olisi oiva aika tehdä uusi fiilispäivitys. Edellisestä päivityksestä on kulunut jo huikeat puolitoista (1,5!) vuotta.  Sen näet täältä. Miten minusta tuntuu, että olen vanhentunut sata vuotta 18 kuukauden aikana?

Kirjaterkut!

kirja4

Täällä ollaan taas, kotona Etelä-Ranskassa. Hirmuinen onni, että tuli valittua lento eiliselle. Huomisesta alkaen nimittäin Nizzan lentokentälläkin lakkoillaan, mikä tarkoittaa, että useita lentoja on peruttu tai ainakin myöhässä.

kirja7

Suomen reissu meni mahtavasti. Paitsi, että kohdalleni sattuivat vuosisadan kevätsäät (ks. kuva yllä) ja tapasin ihania ystäviä pitkästä aikaa ilman lapsia, en myöskään tyystin mokannut tulevaan kirjaan liittyvissä tiedotustehtävissä. Nehän olivat matkan pääasia kuitenkin.

Tässä kuvassa alla olen menossa lehtihaastatteluun.

kirja

Minun kirjani – nimeltään Maman finlandaise – Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa tulee siis ulos elokuun loppupuolella, mikä jännittää ihan hirveästi. Nyt voin jo tietty paljastaa sen, että kirjassa on paljon samaa kuin blogissa, mutta laajennetusti. Se on yhden maailmalla asuvan, kahden kulttuurin välissä kipuilevan äipän kertomus perhe-elämästä.

kirja3

Helsingissä tapasin aiheen tiimoilta pari toimittajaa sekä puhuin aiheesta kustantajani, Atenan tiedotustilaisuudessa. Kaikki meni hyvin – puuh – vaikka jännitti vietävästi. Ensimmäisessa toimittajatapaamisessa kaadoin maitokahvit pöydälle. Kun on itse toimittaja, on jotenkin vaikea heittäytyä haastateltavaksi. Onneksi vastapäätä istunut, itäsuomalainen kollega ymmärsi: käsillä puhuminen (ns. huitominen) ja korkea lattelasi eivät vaan sovi yhteen, ei sitten millään.

kirja2

Hassuintahan on tietty puhua kirjasta, jota ei ole vielä itsekään nähnyt, varsinkin oikeiden, arvostettujen kirjailijoiden seurassa. Hitto soikoon. Mutta sieltä se putkahtaa, uunista vielä kesän aikana, sen lupaan. Elokuussa sitä sitten päässee lehteilemään.

Tässä vielä loppukevennyskuvana kiivivauvat meidän kotipihamaalta. Ihanat, vihreät, pitsihattuiset karvapallerot odottivat matkaajaa. Sadosta on tulossa mainio!

kirja6