Terveisiä Helsingistä ja kirjamessuilta

Pikavisiitti Suomeen ja kirjamessuille alkaa olla takana. Hirmu kiire, mutta niin antoisaa, ah. Kun töitä puskee yleensä itsekseen omassa kammiossaan, kaipaa ympärilleen ihmisiä – ja kohtaamisia tähän visiittiin todella onkin mahtunut. Tässä muutamia makupaloja ihanasta pikamatkasta.

Sain bloggaajana kutsun aamiaiselle Paulig Kulmaan, uuteen kahvilaan Kluuvin kauppakeskuksessa. Ah, hyvää kahvia ja mielettömän terveellistä ja ravinteikasta aamupalaa. Tiedoksenne vain, että vaikka ranskalaista ruokaa rakastan, aamiaiscroissantit kuuluvat niihin juttuihin, jotka jätän mieluusti välistä.

Parasta aamussa oli kuitenkin se, että kun aamiaistilaisuus oli ohi, minua tuli kahvilaan moikkaamaan yksi blogin lukija, Hanski. Hän oli neulonut meidän lapsille villasukat! Mieletöntä!

aamiainen

Kirjamessuille lähdin heti perjantaina iltapäivällä. Mikä ihana kirjapaljous! Selvisin noin kahdella kassillisella kotiin. Messuilla minulla oli haastattelu kirjakauppa Rosebudin osastolla, joka meni hyvin vaikka vähän jännitti. Jälkikäteen oli kiva jutustella ihmisten – tulevien ja entisten lukijoiden kanssa. Yllättävän moni osti kirjankin vielä siitä mukaansa – kiitos!

messukirja

messut-esitys

Kun sitten viimein maltoin messuilta lähteä, ulkona oli jo pilkkopimeää. Mutta ei se mitään – vielä ehdin sydänystävän kanssa piiitkälle illalliselle. Maailmanparantaminen on tärkeää ihmisen hyvinvoinnin kannalta.

kirjamessut

Lauantaina minulla oli tiedossa paljon kirjoitustöitä, mutta päätin silti pyörähtää kaupungilla. Ah, kunnon puuroaamiainen Töölöntorin Relove-kahvilassa ja vähän shoppailua. Aivan yllättäen törmäsinkin kenkäkaupassa kirjani kuvittajaan, Elina Warstaan, jota en ollut koskaan aikaisemmin livenä tavannut. Mieletön mäihä (tai sitten Helsinki on himputin pieni). Ja mahtavinta tietty, että kaupassa tarjoiltiin Halloweenin kunniaksi skumppaa. Siinähän sitten kilisteltiin elämälle ja ostettiin vähän kenkiäkin tietty.

lauantai

Sunnuntaina taas takaisin kotiin, ikävä on jo. Vaikka Helsingissä on ollut mielettömän kivaa, sydämessä läikähti kun kuulin esikoisen juuri tänään, lauantaina oppineen pyöräilemään ilman apupyöriä. Miksei ihminen voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa?

Matkalla pohjoiseen – näin se elämä muuttuu

lehdet

– Minulle imettäminen ja pulloruokinta oli jotain, mistä äidin piti päättää yksin. Mutta olin iloinen kun hän päätti nopeasti siirtyä pulloruokintaan!

Ohessa sitaatti ranskalaisesta Parents-lehdestä. Pienen tytön isä Adrien siinä kertoi tuoreista isätunnelmistaan. Hänestä oli kiva, että lasta alettiin jo pian syntymän jälkeen ruokkimaan korvikkeella – näin hänkin pääsi ruokkimaan jälkikasvuaan, koska “muuten isä saattaa tuntee olonsa hieman ulkopuoliseksi”.

Heheehee. Muistan kyllä, miltä kyseinen kommentti olisi tuntunut silloin kolme vuotta sitten kun Ranskaan muutettiin. Maha oli pystyssä ja imetys pian alkamassa. IMETYS. Minähän en pulloon koske vasta kun on pakko! Mitä nämä oikein ajattelevat?!

Aika kuluu, ymmärrys lisääntyy ja ympäröivään tottuu. Nykyään nämä ranskalaisten perhelehtien lukusessiot eivät enää nosta karvoja pystyyn niin kuin silloin ennen. Niin se vain on, että tässä maassa pitkä imettäminen, allaitement, ei ole kovinkaan tavallista. Parents-lehden lukujen mukaan 66 prosenttia äideistä kyllä aloittaa imettämisen, mutta kuusikuista vauvaa imettää enää parikymmentä prosenttia.

Täällä maailmalla asuessani olen ajan myötä ottanut tavakseni ihmetellä ympäristöäni tuomitsemisen sijaan. Sillä loppujen lopuksi kuka minä olen sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin? Onhan Suomikin tässä välissä muuttunut.

Lyhyen äitiysloman (16 viikkoa) takia pitkä imettäminen vaatii Ranskassa aika paljon. Historiakin vaikuttaa: vähäisen imetyksen taustalla myös ranskalainen naisasialiike, joka aikoinaan oli sitä mieltä, että imettäminen on eläimellistä ja alistaa naista. Puhun näistä jutuista aika paljon kirjassani – monet kirjan ajatuksista perustuvat blogini alkuvaiheiden teksteihin.

Kirjoitan tätä tekstiä nyt lentokoneessa matkalla Suomeen. Olen tulossa Helsingin kirjamessuille juttelemaan esikoisteoksestani, mikä on hirmu jännää. Aikaisemmin niillä messuilla on tullut käytyä vain lukijan tai toimittajan ominaisuudessa.

Paitsi että jännittää, minulla on hiki. Kolmen Ranskan vuoden jälkeen minulta uupuu kaapista nykyään kaikki välikausivarusteet. Kun kolmeksi päiväksi tullaan pohjoiseen, talvitaatteet saakoot kelvata. Uusia en osta. (Ja naurakaa vain jos naurattaa, mutta Etelä-Ranskassa porukka on pukeutunut karvahupputakkeihin jo viikkojen ajan – asteitahan on aamuisin +13.)

Ekaa kertaa pitkästä aikaa minulla on lentoneessa myös hetki aikaa pohtia omaa elämää. Ensi vuonna täytän neljäkymmentä ja kulmarypyt ovat auringossa syventyneet entisestään. Töitä on ihan mukavasti. Yksi unelma, kirja on tehty. Lapset osaavat jo syödä ja käydä vessassa itse. Suurin muutos vanhaan lienee kuitenkin se, että Ranska tuntuu kodilta, arki on siellä, eivätkä ympäröivän kulttuurin pikkujutut enää kummastuta. Olen kotiutunut. Mitä nyt pitäisi?

Kun Suomeen palaa pitkästä aikaa keskellä marraskuuta tuntuukin yllättäen ihmeelliseltä, että kylmää vettä vihmoo naamalle vaakasuoraan. Tätäkö se arki täällä olikin? Eikä niitä vaaleanpunaisia lapsuusunia?

Olen tulossa perjantaina 28.10. Helsingin kirjamessuille jutustelemaan esikoisteoksestani. Tule moikkaamaan! Minut löytää Rosebudin osastolta kello 16 ja Atenan osastolta kello 16.30.

Suomi-mamat Marseillessa

kirja-apero2

Lauantaina pakkasin kasan kirjojani kassiin, jätin perheen kotiin ja hyppäsin autoon. Edessä oli reilun parin tunnin ajomatka länteen, Ranskan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Marseilleen. Olimme päättäneet järjestää siellä asuvan suomalaisen laukkusuunnittelijan, Riia Bernard-Paulinin kanssa yhteisen suomalaisten naisten aperitiivitilaisuuden. Kantavana teemana oli kirjani aihepiiri,  suomalainen äitiys kaukana pohjolasta.

kirja-apero3

Suomesta käsin Ranskan isot välimatkat saattavat hämmentää. Marseilleen oikeasti ajaa meiltä Antibesista vähintäänkin reilut kaksi tuntia, ruuhka-aikana tietysti paljon enemmän. Mutta vielä sitäkin hämmentävämpää minusta on se, että meitä suomalaisia on levittäytynyt niinkin tasaisesti ympäri tätä maata. Se, että minä tunnen Rivieran seudun suomalaiset, ei tarkoita, että tuntisin Marseillen tai Provencen alueen suomalaisia mimmejä ollenkaan. Olikin ihana yllätys, että itseni ikäisiä suomalaisnaisia on silläkin seudulla noin paljon.

kirja-apero

Yhteistä meillä oli jo ensisilmäyksellä muutakin kuin passi ja naiseus. Kun ovet illalla sitten avautuivat, aika nopeasti huomattiin, että myös tukanväri erottui Marseillen yleiskuvasta. Aikas blondeja kaikki juu, kuten näkyy. Se nauratti.

auringonlasku_marseille

Meillä oli mielettömän kiva ilta, joka jatkui pitkälti auringonlaskun toiselle puolen. Itselleni tapaaminen oli erityisen mielenkiintoinen siksi, että monet Provencen suunnan naiset tuntuivat asuneen Ranskassa jo huisin pitkään. Heillä oli kokemuksen tuomia näkemyksiä elämästä ja ranskalaisesta yhteiskunnasta yleensä. Siinä missä minä yhä kipuilen jäämisen ja lähtemisen välillä, näistä naisista iso osa oli jo purkanut matkalaukkunsa ja asettunut tyytyväisenä aloilleen. Omassa levottomassa mielessä se tuntui suorastaan kadehdittavalta.

kirja-selfie

Mutta niinhän se on, että kun ulkosuomalaisia naisia / äitejä tapaa maailmalla, tuttuja säveliä ei tarvitse kaukaa hakea. Erityisesti lastenkasvatus yhdistää: aika moni meistä miettii eri tapoja opettaa suomea lapsille ja omaa jaksamista kielten ja kulttuurien sekamelskassa. Pitääkö lapsen oppia suomi ihan täydellisesti? Riittääkö sinne päin? Kuinka usein käytte Suomessa? Miten pärjäätte ranskalaisen anopin kanssa?

Tämä ihana mimmiyhmä on muuten paitsi kasvamassa: kahdelle apéroon osallistuneelle oli tulossa lähiaikoina lisää kaksikielistä jälkikasvua.

meikkaus

Maman finlandaise-kirjastani on muuten tällä viikolla tulossa toinen painos. Nettiin on ilmestynyt viime aikoina useita kivoja arvioita, joista tässä muutamia:

Terhi, joka pitää blogia nimeltä Kirjoituksia kolmannesta maasta kirjoitti kauniin, pohtivan tekstin kirjastani. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että kirja on koskettanut suomalaista äitiä myös Briteissä.

“Helenan kirjoitustyyli nappaa kuin huomaamatta lukijan mukaan ratkomaan monikulttuurisen arjen ongelmia ja hakemaan kompromisseja. Hän jakaa lukijansa kanssa sekä onnistumisten ilot että ne toiset hetket, jolloin toinen kulttuuri pyörittää mukanaan.”

Kulttuurijulkaisu Nousun  taas luonnehti kirjaa mielestäni täydellisen osuvasti. Juuri tähän olin kirjassani pyrkinyt, mahtavaa.

“Maman finlandaise – Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa on leivoksen keveä kuvaus lapsiperheen arjesta pittoreskissa merenrantakaupungissa Ranskan Rivieralla. Tässä leivoksessa on kuitenkin tuju ydin, sillä se tuo esiin kulttuurieroja Suomen ja Ranskan välillä ajatuksia herättävällä tavalla. ” 

Tosi kiva oli myös lukea Luetaanko tämä -blogin arvio kirjasta. Kiitos!

Maman finlandaise on rehellisellä ja rennolla otteella sekä hienoisella itseironiallakin kirjoitettu kirja, joka kannattaa lukea, jos eteläranskalainen elämänmeno kiinnostaa.”

Muista kirja-arvioista voit lukea tästä linkistä. Oman kappaleesi voit ostaa Atenan kirjakaupasta lukijahintaan. Muistathan vain kampanjakoodin MAMANFINLANDAISE.