Rakkauden äärellä

kustannussopimus

No niin. Siinäpä näette! Olen hirmu innoissani, vaikka tuleva työmäärä toki vähän jänskittääkin. Seuraava kirja nimittäin on aikamoisen erilainen kuin eka, Maman finlandaise, jossa pohdin äitiyttä ja lasten kasvattamista Ranskassa.

Tavallaan on kyse luontevasta jatkosta edelliselle: nyt nimittäin siirrytään pikkuvauva-arjesta aikuisten elämään, parisuhteeseen. Minä aion selvittää, että kuinka parisuhde syntyy ja voi hyvin Ranskassa. Mitä kuuluu ranskalaiselle rakkaudelle sitten kun vaativimmat pikkuvauvapäivät ovat ohi? Koetaanko ruuhkavuosia edes samoin kuin kuravaate-Suomessa? Missä välissä hoidetaan parisuhdetta kun molemmat tekevät uraa?

Viime aikoina olen viihdyttänyt itseäni lukemalla Helsingin Sanomien parisuhteeseen liittyviä mielipidekirjoituksia, niin paljon niitä on massa some-kuplassani jaettu. Milloin mies sanoo naisen olevan kranttu, milloin taas nainen kirjoittaa, ettei huonossa parisuhteessa kannata kenenkään roikkua. Hauskin oli Saarikosken kirjoitus, jossa hän kehotti nöyrää puolisoa kaipaavaa miestä valitsemaan naisen sijasta koiran.

Olen vielä proggikseni alkumetreillä, mutta uskallan jo nyt väittää, että parisuhteeseen liittyvä keskustelu hyörii tässä maailmankolkassa (très romantique) ihan toisenlaisissa sfääreissä. Onko se parempi vai huonompi juttu? Siitä voi kukin muodostaa oman mielipiteensä. Mutta kuten aina, minä olen varma, että kaikesta voimme oppia jotakin.

Kustantaja (Atena) pysyy samana ja suunnitelmana on, että teos on kaupoissa ensi keväänä.

P.S. Oppimisesta tuli mieleen: uusin Hesarin kolumnini (klik!)  käsittelee ranskalaista terveydenhuoltoa. Siitäkin muuten voisi jotakin oppia.

 

 

Kohtaaminen Pariisissa

kirjatapaaminen2

Terveiset Pariisista! Olen juuri saapunut kolmen päivän reissulta takaisin kotiin Antibesiin. Meinasin jo matkalla bussiasemalta läkähtyä. On aina yhtä äimistyttävää, miten samaan maahan mahtuu niin monenlaista keliä. Vielä aamulla juoksin pipo päässä metroon ja nyt iltapäivällä liihottelin villatakki auki menemään.

Pariisi oli ihana, täyteläinen, meluisa ja mielenkiintoinen, kuten aina. Ne, jotka seuraavat Instagram-tiliäni ovat voineet matkan herkkupaloista jo nautiskella. Sieltä olette voineet nähdä, että tähän pääkaupunkimatkaan mahtui muun muassa Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotto lähetystössä,  maailman kauneinta cappuccinoa juttukeikan ohessa, upeita maisemia ja tietty ihana tapaaminen Pariisissa asuvien suomalaisäitien kanssa.kirjatapaaminen

Olin nimittäin pakannut kassiin mukaan kasan Maman finlandaise -kirjojani mukaan, mitkä sitten kannoin keskiviikkona Pariisin Suomi-koululle. Suomi-koulu tarkoittaa tässä tapauksessa suomenkielistä keskiviikkoiltapäiviin sijoittuvaa kerhoa, jossa ulkosuomalaiset lapset opettelevat vanhempiensa tai toisen vanhempansa äidinkieltä. Kun lapsoset oli jätetty luokkiinsa, me mammat siirryimme aivan ihanaan La Contrescarpe -kahvilaan istuskelemaan. Se sijaitsee saman nimisellä aukiolla Pariisin viidennessä kaupunginosassa. Siellä kannattaa muuten vierailla myös iltasella, mieletön meno!

kahvilatapaaminen4

Siinä kahvikupposen ohessa kerroin sitten hieman kirjani taustoista ja sen kantavista ajatuksista, minkä jälkeen jutustelu lähti soljumaan itsekseen vauhdikkaana. Monilla meistä oli nimittäin samanlainen tausta: olimme suomalaisia naisia naimisissa ranskalaisen miehen kanssa. Monilla meistä oli pieniä lapsia (tai ainakin oli ollut), joten kasvatusasioissa olimme kulkeneet pitkälti yhteneväisiä polkuja.

kahvilatapaaminen3

Äitiyshän ei ole maailmalla, kaukana turvaverkoista ja tutuista tavoista aina se helpoin juttu. Samasta aiheesta muuten puhutaan myös viikon podcastissamme, käykääpä kuuntelemassa. Noora kertoo vauvan saamisesta maailmalla,  yksinäisyydestä, arjesta ja myös niistä pettymyksistäkin hyvin avoimesti. Tämä kannattaa kuunnella, jos edessä on esimerkiksi pikkulapsiperheen muutto maailmalle.

Kevennykseksi on lopuksi sanottava kuitenkin, että emme me Pariisissa pelkästään lapsista puhuneet vaan myös toki ranskalaisista miehistä versus suomalaisista miehistä. Monikulttuurisissa parisuhteissahan on omat juttunsa, mistä olen toki aiemminkin täällä paasannut. Kotiin palasin kassi kirjoista tyhjänä ja mieli hölpötyksestä virkistyneenä. Kiitos!

P.S. Vinkkivinkkinen: Maman finlandaise on oiva joululahja, jonka sinäkin voit ostaa esimerkiksi klikkaamalla tuota oikealla puolella olevaa mainosbanneria.

 

Apéro-terkut etelästä

Monet nauravat kun kerron, että mottoni on “aina kannattaa avata suu”. Ymmärrän, että Suomessa se ei ehkä ihan joka käänteessä pidä paikkaansa. Alepan kanssalla ei välttämättä tarvitse avata suuta, ainakaan toiselle jonottajalle. Välimeren äärellä ihmiset ovat onneksi tottuneita hölönassuihin. Leipomon jonossa on suorastaan kummallista, jos ei suu aukea edes bonsuurin verran.apero

Perjantaina oli taas hyvä syy puhua ventovieraiden, ja vielä suomeksi. Järjestimme nimittäin suomalaisen yrittäjän, Riia Bernard-Paulinin kanssa apéro-tilaisuuden alueen suomalaisille (ja toki muillekin) asukkaille. Apéro tarkoittaa siis alkuillan drinkkiä + suupalaa, mikä on hirmu kiva ajankohta kutsua vieraita. Paikka oli paikallinen Nordic Temptationsin taidekahvila, josta täällä olen aiemmin puhunutkin.apero-tilaisuus2

Apéro-tilaisuudessa minä esittelin Antibesiin sijoittuvaa kirjaani Maman finlandaise ja tietysti myös uutta podcastia, johon toivomme  yhteydenottoja mahdollisimman monilta ulkosuomalaisilta.  Riia puolestaan kertoi suunnittelemiensa PERL B -laukkujen taustoista ja alkuperästä. Marseillessa asuvan Riian kauniisiin tuotteisiin voit tutustua hänen nettisivuillaan.

apero-tilaisuus3

Parasta tapahtumassa oli kuitenkin se, että niin moni, minulle ihan vieraskin oli päässyt paikalle. Oli avartavaa päästä jutustelemaan paikallisten suomalaisten kanssa, tavata uusia ihmisiä – todistettavasti moni uusi idea sai illan aikana alkunsa. Yksi on hyvä tuossa, toinen tässä. Mitä kivaa voisimme kehitellä yhdessä? Nytkin olemme yhden rouvan kanssa järjestämässä sienikurssia. Sienimetsää on ikävä, mutta kuka näitä ranskalaisia sieniä oikeasti tunnistaa?

apero-tilaisuus

Monelle ulkosuomalaiselle kotoutuminen uuteen maahan lähtee ensin alueen suomalaisten kautta. Monissa maissa Suomi-koulu on se paikka, jossa kohdataan. Toisessa käydään ehkä merimieskirkossa tai lähetystön tapahtumissa. Ehkä tämä meidän tilaisuutemme oli taas yksi paikka, jossa ihmiset saattoivat tämmöisessäkin mielessä tutustua toisiinsa. Vieraalle on helpompi puhua kun saa murusen ruokaa ja aiheen mistä aloittaa.

Mitäs tässä nyt sitten seuraavaksi järjestäisi?