Terveiset maasta, jossa ylioppilasta ei juhlita

ranta3

Olen kyynelsilmin ihaillut suloisten suomalaisylioppilaitten kuvia, jotka ovat täyttäneet somekanavani viikonloppuna. Onko tuokin pikkuvesseli jo ylioppilas? Kuinka ihana kakku! Kuvissa herkistyn ennen kaikkea vanhempien tunteikkaan hymyn edessä: katsokaa nyt meidän Mikkoa, jossain välissä siitä tuli ihan oikea aikuinen! Miten se onkin noin fiksu?’

ranta4

Meillä ei tänä vuonna ollut välittömässä lähipiirissä uusia suomalaisia ylioppilaita, joten loikoilimme valkolakkien ja hymypatsaiden kunniaksi tyynesti uimarannalla. Kuten ehkä uutisista olette saaneet kuulla, Ranskassa kesän tuloa on odotettu. Meillä ei ole järkkytulvia niin kuin Pariisissa, mutta viileää on, tosi viileää. Rantapäiviä ei ole ollut juuri nimeksikään, vaikka ollaan jo kesäkuussa.

ranta1

Siinä hiekat varpaissa mietiskelin ylioppilasjuhlia, sitä fiilistä joka siinä vaiheessa elämää meistä kullakin on.  Se mielettömän ihana vapaus, kaikki ovet auki ihmeelliseen tulevaisuuteen. Ylppäri-iltana mikään ei paina, ei sitten mikään (paitsi ehkä ajatus seuraavasta aamusta) – juhla on oikea portti aikuiselämään.

Kuten tiedätte, omat lapseni ovat ranskalaisessa koulussa. Terrori-iskujen takia kevätjuhlat on meillä peruttu, mikä on hirmu tylsää, mutta minkäs sille voi. Mutta todelliseksi yllätyksekseni sain jokunen vuosi sitten kuulla, ettei Ranskassa ylioppilaita juhlita laisinkaan. Erityisen raadolliselta se tuntuu koulujärjestelmässä, jossa lapsia arvioidaan jo 3-vuotiaasta alkaen koulutodistuksin. Yläasteikäisten sukulaislasten koulutodistuksista olen voinut nähdä, kuinka lapsi itse sijoittuu muihin luokkatovereihin nähden. Kolmenkymmenen oppilaan luokassa matematiikassa olet 20. Apua.

ranta2

Eikö jossain vaiheessa olisi syytä taputtaa olkapäälle ja sanoa: hyvin olet pärjännyt! Syödäänpä kakkua!

(Lukiossa eli lycée Ranskassa oppilaat valitsevat kolmesta linjasta, jotka ovat 1) kirjallisuus 2) yhteiskunta ja talous 3) sekä tiede. Valinta vaikuttaa jo tulevaan: bac sciencea, eli tiedelinjaa pidetään arvostetuimpana, joten sille suuntaavat lahjakkaimmat. Ammattikoulua Ranskassa vastaa lycée professionel.)

ranta5

Ranskalaiset ovat yleisesti ottaen juhlakansaa. Rippijuhlia pidetään katolisessa perheessä monessa eri vaiheessa. Häät ovat isot, karnevaaleja on vähän väliä. Mutta ylioppilasjuhlat – niistä ei piitata. En tiedä syytä tälle, mutta itse olen järkeillyt sen päässäni seuraavasti: siinä missä Suomessa ylioppilasjuhlat ovat myös eräänlainen aikuistumisen juhla, on 18-vuotias ranskalainen vielä lapsi. Täällähän lapset asuvat kotona usein vielä lähempänä 25 ikävuotta. Ehkä se sitten on niin, että aikuistumista ehtii juhlia vasta kun varsinaiset opinnot on suoritettu.

Minä kyllä lupaan, että omille lapsille – jos he lukioon menevät – järjestetään juhlat joka tapauksessa. Ja lyyran hankin.

Viinijuhla salaseurassa

safranier2

Milloin voi ryhtyä kutsumaan itseään oikeaksi paikalliseksi? Ehkei koskaan, ainakaan tämmöisessa eteläranskalaisessa pikkukaupungissa.

Meillä Antibesissa on kaupunginosa nimeltä Safranier, tai oikeastaan pitäisi sanoa Safranierin ”commune libre” eli vapaa kunta *. Safranier on ehdottomasti vanhan kaupungin kaunein osa: suloisia hyvin hoidettuja kujia, upeita näkymiä ja uskomattomia kukka-asetelmia. Suosittelen tutustumaan.

safranier8

Safranierin keskusaukiolla on paitsi tunnettu ravintola, siellä myös järjestetään juhlia. Yksi tällainen tärkeä juhla on viininkorjuujuhla, joka järjestetään joka vuosi. Miksi näin – sitä en tiedä. Kivikujilla kun ei todellakaan kasva viininrypäleitä. Näidenkin vitsailtiin tulleen Uudesta Seelannista.

safranier5

Olin kuullut tuosta juhlasta toki aikaisemminkin. Paikallislehden kuvat näyttivät aina hauskoilta. Mutta milloin se järjestetään? Se oli mennyt minulta aina ohi.

Onneksi kotikadumme asukas oli tänä vuonna liimannut juhlasta kertovan julisteen porttiinsa. Lauantaina kello 18, sinne siis. Naapurimmekin (syntyperäinen antibesilainen) suositteli, se on kuulemma hieno paikallisten juhla. Saimme heidän perheensä seuraksemme.

safranier4

Ja hauskaa meillä toki olikin, mielenkiintoista nyt vähintään. Kuuntelimme kuinka Antibesin pormestari hassutteli Safranierin pormestarin kanssa ja väänsi puristinta. Lapsetkin (tuo vaaleampi on meidän, tummenpi naapurin) saivat nähdä, kuinka viininrypäleet muuttuvat mehuksi.

safranier3

Äiti, setä sanoi, että sinne meni etanakin. Ethän vain juo sitä, ethän.

Maistoinpa silti, salaa. Makeaa viininrypälemehuahan se.

safranier7

Iloitsevan paikallisväen keskellä olo oli kuitenkin kuin turistilla. Toisaalta oli mukava katsella juhlintaa ulkopuolelta, toisaalta tuntui haikealta. Sillä tätähän se on, maahanmuuttajan elämä: oikeaksi paikalliseksi et pääse koskaan.

* Ranskassa commune libre tarkoittaa, että alueella on oma yhdistys, joka järjestää erityisiä juhlia ja pitää huolta naapuruussuhteistaan. Safranierilla on myös oma ”pormestari”. Myös esimerkiksi Pariisin Montmartre on commune libre.

* * *

 / Grape harvest in Antibes

During the weekend we took part in a grape harvest of Safranier, a well-known neighbourhood in Antibes. Why they organice this here, I have no idea. There certainly isn’t any wine growing in Safranier.
The yearly party is very local, and even though it was very enjoyable, it left me feeling a bit like an outsider, a tourist. I wonder when an expat can start calling herself a local? Never?

 

Italialainen vintage-yllätys / An Italian vintage surprise

ladolcevita9

Ystäväni olivat olleet salamyhkäisiä koko viikon. Sain puhelimeni kilahti lukuisia viestejä, joissa varmistettiin tuloni. Tulethan varmasti? Pääsethän?

Kieltäytyä ei voinut, vaikka sunnuntaina sohva houkutteli aika paljon enemmän kuin ripsari. Lauantaina oli kuitenkin vietetty miehen synttärikekkereitä, jotka olivat venyneet aamutunneille.

Mutta menin kuin meninkin. Ja mikä ihana uudenlainen ilta se olikaan!

ladolcevita

Antibesin vanhan kaupungin keskustan kattohuoneistossa soi musiikki. Pöytään oli oli katettu herkullinen italialainen alkupala kuohuviineineen, tomaatteineen ja juustoineen. Eikä siinä vielä kaikki: herkkujen lisäksi luvassa oli silmäniloa vintage-muotinäytöksen muodossa. Ensin meille kaikille meille jaettiin näytösohjelma hintoineen…. ja sitten se alkoi.

dolcevita2

Malli pyörähteli ilta-auringon lämmittämällä terassilla toinen toistaan suloisemmissa asuissa ja me huokailimme ihastuksesta. Olo oli kuin filmitähdellä. Onko joku todella nähnyt näin paljon vaivaa meidän eteen?

ladolcevita7

Lämmin ilta päättyi niin kuin pitikin – eli vaatekauppoihin. Hyvällä ystävälläni Lauralla (kuvassa yllä) todella on silmää – minkä takia pyysinkin häntä vastaisuudessa toimimaan minun personal shopperina. Heh.

ladoncevita5

Illan valikoimista löysin kaksi hametta, joista tuo yläpuolella oleva ylläni tässä alla. Hieno, eikö? Enkä tietenkään malttanut olla kokeilematta lavaa itsekin.

ladolcevita3

Kotiinpalatessani pohdin illan kulkua. Miksi aina kutsua ystäviä vain syömään tai grillaamaan, kun järjestää voisi jotain näinkin jännittävää ja virkistävää. Sitä paitsi tämä on täydellinen tapa tavata uusia ihmisiä.

Laura, Maddalena ja Debora lupasivat, ettei nämä La Dolce Vita-illat jää tähän. Lähtisitkö ensi kerran mukaan?

ladoncevita4

* * *

My friends had been secretive during the whole week.
– Please save your Sunday night, they told me.
– Why?
– It is a surprise.
Luckily I did, even though I felt more tired than ever. On Saturday we had celebrated my husband’s birthday, which had left me feeling exhausted.
But all that was forgotten when I entered the penthouse apartment in the old town of Antibes. There was a group of wonderful ladies already waiting, music playing and a perfect Italian apero served with a glass of cool prosecco.
And that wasn’t all. There was also a special program for the evening: a vintage fashion show, designed by our dear Italian friend Laura. Perfetto.
As zipped the wine and watched the model walking graciously in the evening sun, I felt so lucky and special. It was heart warming that somebody had actually gone through so much trouble to organice us such a perfect night. Why hadn’t I thought of anything like this before?
Not to mention that I walked out out the show with two beautiful (and very reasonably priced) vintage skirts. I mean – who could ask for more?
Luckily the organicers, Laura, Maddalena and Debora promised that La Dolce Vita –events will continue. Next time – would you like to come along?