Riittääkö aurinko tekemään onnelliseksi?

ikava

Koti-ikävä.

Se on kummallinen juttu, tuo koti-ikävä. Tulee aina yhtä yllättäen. Korjaan – ei tietenkään edes pitäisi puhua enää koti-ikävästä vaan Suomi-ikävästä. Tai onkohan se oikeastaan enää ihan sitäkään.

Minulle Suomi-ikävä tarkoittaa maan sijasta kaipuuta yksittäisiin, menneisiin hetkiin. Se on tarvetta päästä muutaman tärkeän ihmisen luokse. Että saisi hetken hengittää samaa ilmaa ystävän kanssa, joka ymmärtää puolesta sanasta.

Ikävänpuuskia iskee nykyään enää harvoin. Ehkä niitä tuntemuksia työntää ajattelematta sivuunkin, pois arjen keskeltä, sillä elämähän on tässä ja nyt. Mutta sitten kun se ikävä  pääsee irti, on se kuin kylmä, sisuskaluja kouriva aalto, joka nostaa kyyneleet silmiin ja huutaa ÄKKIÄ POIS täältä!

Niin. Useinhan kaipuu äityy valloilleen juuri silloin kun joku tavallinen arkiasia on mennyt pieleen. Kun ei vaan jaksaisi kaikkea tätä täällä vaan haluaisi mieluummin juuri sitä kaikkea siellä.

Yksi kotikatumme perhe, tyttäreni luokkatoveri, muuttaa pian takaisin Pariisiin. Pienen tytön äiti on puhunut haaveistaan palata kotikonnuilleen jo pitkään. Täällä kaukana hän on kaivannut suurkaupungin vilinää, äänekästä elämää, ihmisiä ja sitä oikeaa tekemistä. “Aurinko on toki ihana, mutta ei se riitä tekemään onnelliseksi”, hän sanoi minulle. Niin kai sitten.

ilta-aurinko juan les pins

On nimittäin monia hetkiä, jolloin aurinko riittää tekemään minut hyvinkin onnelliseksi. Niin kuin eilen, pahimman ikävänpuuskan viimein laannuttua joogassa. Kokoonnuimme ryhmän kera kauniiseen auringonlaskuun syömään kesäpiknikkiä pienelle, Juan les Pinsin Plage des Ondesille. Silloin mielessä kävi, että kyllä täälläkin on ihan hyvä.

Liikuntaa, josta minäkin tykkään

jooga3

Jotkut juoksevat pitkin rantaviivaa hurmoksessa. Minä harvemmin.

Sen sijaan rakastan joogaa. Kaikenlaisesta voimistelustakin tykkään. Erityisesti kun semmoista voi harrastaa ulkona, kauniissa ympäristössä.

strider

Kun asuimme Kaliforniassa, osallistuin joka viikko hullunkuriseen äitijumppaan nimeltä Stroller Striders (kuvat yllä ja alla). Siinä mammat puuskuttivat ja koikkelehtivat Tyynenmeren äärellä, rattaita työntäen. Vatsalihasjumpan kohdalla ohjaajat puhalsivat kärryissä nököttäville vauvoille saippuakuplia ja lauloivat ihania jenkkirallatuksia.

strider2

Siinä Santa Monican ruohikolla maatessasi (valitettavasti kuvia vain älyttömistä alliharjoitteista) muistan katselleeni korkeuksissa huojuvia palmuja. Elämä tuntui ihmeelliseltä. Tässä minä nyt arkea elän näitten palmujen varjossa ja tunnen kuinka kostea ruohikko kutittelee niskaa. Olin läsnä hetkessä.

Mitään niin tyylitöntä (mutta hauskaa) hikiurheilua en kuitenkaan voisi kuvitellakaan näkeväni nykyisessä ranskalaisessa ympäristössämme.

jooga2

Sen sijaan osallistuin lauantaiaamuna viileän suloiseen hatha-joogaan Antibesin sataman kupeessa. Meri kimmelsi ja Alpit vilkuttelivat edustalla. Hengittelin kosteata tuulta, annoin hiusten pyöriä otsalla. Ja olo oli taas ihmeellinen.

Että tämmöiseenkin on pieni ihminen päässyt osalliseksi.

jooga

***

Some people like to run by the sea – I prefer doing other sports on the beach. In California I took part in a fun mom and baby -group called Stroller Striders, which took place by the Pacific Ocean. In France I do yoga by the beautiful Mediterranean sea.

Äiti, miksi pitää mennä kouluun?

leija1

Kotona on puhuttu viime päivinä aika paljon aiheesta ”miksi kouluun pitää mennä”. Tämä on luonnollinen jatke juuri päättyneelle kahden viikon “hiihtolomalle”, jonka aikana otettiin nämä meidän rantakuvatkin.

Lue lopusta kuinka autat tyttöjä joogaamalla #Yoogaia

Ranskassa on kumma tapa panna lapset noin seitsemän viikon välein kahdeksi viikoksi lepäämään. Seuraava kahden viikon loma, eli pääsiäisloma alkaa huhtikuun lopussa. En tajua miten kaksi täyspäiväisessä työssä käyvää vanhempaa voivat järjestää tämän. Meilläkin on tiukkaa. 

Ne vähän liian tiuhaan toistuvat, loman jälkeisen viikon aamupalahetket onkin sitten aina semmoista mieltä virkistävää hampaidenkiristystä, jonka aikana äiti lahjoo ja rukoilee.

Tai puhuu tytöistä, jotka eivät pääse kouluun.

leija2

Yhtenä iltana tytär nimittäin otti puheeksi kummityttömme Zimbabwessa.  Hän makusteli afrikkalaista nimeä suussaan.

–  Me maksamme hänen koulunkäyntinsä, kerroin.

–  Eikö sillä ole rahaa käydä koulua?

–  Ei.

–  Mutta minulla on rahaa käydä koulua!

Niinpä rakkaani. Eli kengät jalkaan, hopi hopi.

 

Euroja tyttöjen koulutielle

Sinäkin voit osallistua tyttöjen koulutukseen – joogaamalla! Nettijoogasali Yoogaia nimittäin lahjoittaa jokaisesta uudesta kirjautujasta EURON Planille heikoimmilla olevien tyttöjen koulunkäyntiin.

Chez Hélénan lukijana saat KAKSI ilmaista liikuntaviikkoa Yoogaia-salilla. Rekisteröidy täällä, syötä kampanjakoodiksi CHEZHELENA2015 ja pääset osallistumaan kaikille tunneille. Rekisteröityminen ei sido mihinkään.

Omista nettijoogakokemuksistani voit lukea täältä.

 Yhteistyössä Suomen Blogimedia ja Yoogaia