Hassunkurinen perhe Cinque Terressä

cinque6

Olemme palanneet Italiasta. Kuka tahansa Instagram-tiliäni seuraava tietää, että takana on hieno reissu. Upea kerrassaan. Unelmien täyttymys oikeastaan.

cinque

Cinque Terre – viisi maata – oli kaikkea, mistä olin haaveillut. Se oli elävä kiiltokuva. Meluava taidemaalaus.

Ligurian rannikolla sijaitseva viiden kylän värikäs rypäs on Unescon maailmanperintökohde. Toinen toistaan kauniimmat kylät sijaitsevat vuorenrinteillä, jonne kulkua ei ollut aikoinaan kuin meriteitse. Nyt kyliä yhdistää tunnelmallinen junareitti.

cinque7

Kun tajusin, että meiltä Etelä-Ranskasta on Cinque Terreen vain reilun kolmen tunnin ajomatka, varasin reissun. Olin niin innoissani, että unohdin ajatella millaista kulkeminen näin kumpuilevassa kohteessa saattaisi olla kahden pienokaisen kanssa. Vastaus: aika vaikeaa.

cinque10

Moni olisi ehkä ottanut pienempää lasta varten kantorinkan. Meidän kohdalla se ei tullut kysymykseenkään, koska mies kärsii selkäkivuista.

Sen sijaan matkaa portaissa ja ylämäissä tehtiin eteläranskalaiseen tyyliin sateenvarjorattaan avulla, ja tietty nahkatakissa. Nauratti. Oikeat hölmöläiset liikenteessä. Tämä ei siis todellakaan kelpaa minkään asiantuntevan matkabloggaajan antamaksi ohjenuoraksi.

cinque2

Lääh puuh. Hiki virtasi kun lämpöasteet nousivatkin paljon odotettua korkeammaksi. Onneksi jokaisessa kadunkulmassa myydään gelatoa, eli jäätelöä. Silläkin pärjää yllättävän pitkälle, ainakin lasten kanssa.

cinque4

Lounaaseenkin panostimme. Mitä herkkuja söimmekään Manarolassa! Lapsille oli muistettu värityskirjat, mikä rauhoitti ruokahetken järisyttävissä maisemissa…

cinque8

Jos jotain hyvää tamineissa, niin ainakin erotuimme saksalaispainotteisista mukavissa terveyssandaaleissa ja hengittävissä verryttelyshorteissa kulkevista turistimassoista. Tyyli ennen kaikkea, eiks vaan, Italiassa kun ollaan. Näin ovat kaverit opettaneet.

cinque3

Ihastuttavien kylien välit matkasimme siis vuorotellen junilla ja laivalla – ja kyllä lapsetkin tuntuivat ihan oikeasti tykkäävän. Tällä porukalla mahdutimme repertuaariin huikeat kolme kylää ja olo oli illalla kuin voittajalla (puolikuolleella sellaisella). Varpaatkin saatiin veteen vielä ennen auringonlaskua.

Tästä minireissusta riittää hurjasti kerrottavaa. Seuraavassa postauksessa ihanasta majapaikastamme, joka oli sentään valittu lapsia ajatellen.

Lounas Italiassa? Sì, grazie!

sanremo

Päätimme lauantaiaamuna ex tempore lähteä käymään rajan toisella puolella. Italiaanhan ei meiltä aja kuin noin kolme varttia.

Päämääräksi otettiin rajaseudulla sijaitseva San Remo. Kumpikaan meistä ei aamuhötäkässä ollut ehtinyt tutustua kaupunkiin paremmin, mutta hei – onhan näitä yllärimatkoja nyt tehty ennenkin.

Pääsi unohtumaan, että kyydissä oli yksi yksivuotias ja yksi kolmevuotias. Matkalla jouduimme ruuhkaan, sitten aikaa kului parkkipaikkaa etsiessä ja loppujen lopuksi takapenkkiläisillä oli niin nälkä, että syömään mentiin vain jonnekin, mikä täytti ravintolan tunnusmerkit. Kuulostaako yhtään tutulta?

Pettymys. Väsymys. Känkkäränkkä. Parempaa italialaista loihdin itse omassa keittiössä. No, ainakin lapset saivat pastaa.

Onneksi kävely kaupungilla pelasti kärvähtäneen tunnelman. Paitsi, että kaupungin arkkitehtuuri oli silmiinpistävää, huomasimme, että rajan toisella puolella myös pyykkejä tunnutaan kuivattelevan paljon useammin ulkona kuin meillä Antibesissa.

Kovassa tuulessa tanssivat paidat, lakanat ja housut saivat muuten suloisen hiljaisen San Remon näyttämään hassunkuriselta, ilmeilevältä ja pilviin pyristelevältä kaupungilta. Tässä makupaloja.

ikkuna ikkuna2 ikkuna3 ikkuna4 ikkuna5 ikkuna6

ikkuna7