Ranskalaiset, pessimistit

ranskalaiset

Luin Satu Rämön kolumnin islantilaisten itsekehusta ja innostuin pohtimaan asiaa omasta näkökulmasta. Rämön mukaan yltiöoptimistiset islantilaiset suitsuttavat itseään, maataan, vaatteitaan – mitä tahansa niin paljon, että hämäläistä ihan hämmentää.

Toisin on meillä Ranskassa, ainakin jos tutkimuksiin on uskominen. Global barometer of hope and happiness– onnellisuuslistalla Ranska keikkuu vuosi toisensa jälkeen häntäpäässä siinä Afganistanin ja Irakin kupeessa. Samalla listalla Suomi kamppailee joka vuosi kärkipaikoista ja Islantikin on kymmenen onnellisimman joukossa.

Business Insideristä taas saatiin vastikään lukea tutkimuksesta, jossa ranskalaiset kunnostautuivat kaikkein pessimistisinä. Älyttömät 90 prosenttia ranskalaisista uskoo, että heidän lapsensa joutuvat kohtaamaan elämässään enemmän vaikeuksia kuin he ovat kohdanneet.

Ja näitähän riittää. Jos googlettaa sanat France ja dépression tai pessimisme, löytyy hirvittävä kasa masentavaa luettavaa. Voi kamala, miten minä en ole huomannut mitään?

Ehkä syy on tässä kotipaikassa. Välimeren äärellä auringossa ei kukaan jaksa kiukutella ikuisesti. Toisaalta onnellisuustutkimuksethan perustuvat aina loppujen lopuksi ihmisten subjektiiviseen näkemykseen omasta hyvinvoinnista. Hyvin todennäköistä on, että ranskalainen kokee surut ja ilot ihan erilailla kuin esimerkiksi suomalainen. ranskalaiset2

No, minä joka tapauksessa viihdyn hyvin näiden suukottelevien pessimistien joukossa. Hölösuisena savolaisena tykkään, ettei jokaista sanaa tarvitse punnita. Täällä tunnen, että voin antaa palaa ja hörpöttää huoletta mitä sylki suuhun tuo. Lasten leikkipuistossa on aina tuttavia, jotka tuntuvat oikeasti haluavan kuulla uusimmat kuulumiset. Leipomossa rouva kysyy lasten vointia ja antaa ilmaiset pullat mukaan. Ihanat naapurit tarjosivat juuri aperitiivejä. Eivät nämä minun arkeni ihmiset nyt niin kamalan synkeiltä tunnu.

Tähän loppukevennykseksi sopii mielestäni video, johon törmäsin Le Figaro-lehden sivuilla. Siinä nuori mies filtteröi ja pullottaa Seine-joen vettä Pariisin turisteille. Katsokaa nyt mikä usko itseen ja tulevaisuuteen! Kyllä näitä täältä meiltäkin löytyy.