Nelikymppinen rimpula kuntokuurille

aamulenkki

Päätä särkee. Väsyttää. Rypyt syventyvät. Pullonkorkkiakaan en saa auki, koska käsivarret ovat spagettia.

Lähestyn neljääkymmentä ikävuotta uhkaavaa vauhtia ja nyt kun aikaa on pitkästä aikaa katsoa peiliin (lapset ovat kasvaneet), huomaan, etteivät vuodet ole vierineet jälkiä jättämättä. Apua, pysäyttäkää kellot!

Kuuluun siihen ihmisryhmään, jonka ei tarvitse kummemmin ponnistella pysyäkseen hoikkana. Runko on kapoinen ja iän myötä tuntuu, että viimeisetkin ylikilot ovat valahtaneet poskista maan uumeniin. Hoikkarakenteisuus on toki lahja, mutta myös pieni ilkimys: kun ylikilot eivät häiritse, tulee lenkkipolusta laistettua liian helposti. Kunto rapisee yllättävän nopeasti.

treenikollaasi

Yhtään ei auta sekään, että ympäröivä yhteiskunta ei ole Suomen tai Yhdysvaltain malliin kovinkaan urheilullista. Eteläranskalainen nainen näyttää harvoin urheilevan julkisesti. Toisaalta myös ranskalainen ihannevartalo on hyvin hoikka, eikä niinkään sporttinen. Katsotaan nyt esimerkiksi vaikkapa laulajatar Vanessa Paradis’ta.

Tässä itsepuolustukseksi mainittakoon, että kyllähän minä vähän liikun – joogaanhan kerran viikossa ja lätkyttelen tennistäkin. Mutta enpä paljoa muuta, enkä varsinkaan lihaksia kasvattavaa. Edes lasten koulu- tai työmatkoista ei ole liikunnaksi – me asumme koulua vastapäätä ja minulla on kotitoimisto.

Haluan pitkän elämän! Haluan parempia yöunia! Voimaa käsivarsiin ja vetreät niskat! Aivot, jotka toimivat vielä kolmenkymmenen vuoden päästä! 

Ehkä yksi kutsuisi tätä neljänkympin kriisiksi, toinen kuolemanpeloksi. Niinpä sovin yhteistyöstä suomalaisen valmentajan ja personal trainerin Aaro Helanderin kanssa, joka tekee myös urheiluvalmennuksia etänä vaikka ulkomaille (Hän on muuten myös ollut tekemässä Level App -nimistä kehonpainotreeni-mobiilisovellusta, käykääpä testaamassa.) Se, että ohjeet antaa suomalainen ja vielä ihan kotoisaksi suomeksi antaa ainakin minulle motivaatiota.

aarohelander

Tapasimme viime Suomen reissulla ja sovimme marssijärjestyksestä.

– Mihin sä luokittelisit mun lähtötason?

– No, sanotaan, että aika niin kuin nollasta lähdetään.

– Okei.

– Mutta voitais lähteä myös miinuksen puolelta jos olisit 50 kiloa painavampi. Eli siinä mielessä ihan hyvä lähtökohta.

– (Apua!)

Aaro Helander käy kanssani läpi seuraavia etappeja: ensin parannetaan jumahtaneen rintarangan, niskan ja lantion liikkuvuutta. Tehdään yksinkertaisia, mutta vaativia liikkeitä. Unohdetaan hankalat kuntosalilaitteet ja panostetaan kehonpainotreeniin. Ja syödään enemmän: vaikka kermavaahtoa suoraan purkista.

– Sun tyylisellä ihmisellä on vaarana se, että sä syöt liian vähän. Usein luontaisesti laihat intuitiivisesti yliarvioivat ruuan määrää.

Se, että vanheneminen pelottaa, on Aaron mielestä ihan hyvä syy aloittaa treenaaminen. Näillä eväillä elämän pitäisi ainakin jatkua pitempään. Koskaan ei sitä paitsi ole liian myöhäistä. Otamme tavoitteeksi leuanvedon, johon makaronihauksistani ei juuri nyt ole.

Helanderin ensimmäiset liikeohjeet tulevat sähköpostilla: ensiksi panostetaan lankkuihin, lapapumppaukseen sekä kaari- ja kuppiasentoihin. Näitä nyt kolmesti viikossa. Laiskottelemaan ei pääse: pian jutellaan skypen kautta, kuinka ensimmäiset treenit ovat menneet. Ylin kuva on lämmittelylenkiltä tältä aamulta.

– Keskivertoa suurempi määrä lihasmassaa on yksittäisenä tosi selkee indikaattori siihen, että tämä ihminen todennäköisesti elää pitkään, Aaro muistuttaa vielä.

Minä ainakin meinaan elää hitsin pitkään!

P.S. Kuntokuurin etenemistä seurataan blogissa muutaman kerran tulevien kuukausien aikana.

Yhteistyössä Chez Héléna ja Aaro Helander

Alaspäin katsova koira olohuoneessa

yoogaia1

Yhteistyössä Suomen Blogimedia ja Yoogaia.

Tapahtui tänä aamuna: heräsin kello kuusi Yoogaia-nettijoogasalin aamutunnille! Hiljaisessa talossa oli ihanaa herätellä hartioita, saada veri virtaamaan. Uusi elämä alkoi nyt.

Ensin siitä nimittäin huomautti  paikallinen joogaopettajani: – Teet kaiken hirveällä vauhdilla. Hengitätkin nopeasti. Yritä rauhoittua.

Sitten asiaan puuttui naapurini, naturopaatti, joka kehotti lataamaan puhelimeen sovelluksen (!)  joka opastaa hengittämään rauhallisemmin. – Se voisi tehdä sinulle hyvää.

Apua. 

Tiedän sen kyllä: olen elohiiri, ainakin tässä välimerellisessä mittapuussa. Teen useimmat asiat nopeasti (ja siinä samassa kolhin itseäni), ajattelen sataa asiaa kerrallaan, innostun herkästi ja hermostun jos asiat eivät etene niin kuin toivon.

Hengitä syvään. 

Kun  sitten blogin kautta tarjoutui mahdollisuus testata Yoogaiaa maksutta (katso ohjeet lopusta), innostuin tietty. Joogahan jos joku rauhoittaa. Sivusto oli sitä paitsi jo entuudestaan tuttu, olinhan kokeillut sitä jo kerran aikaisemmin (lue siitä täältä).

Nettijoogasalin paras puoli on, että ohjatuille tunneille voi osallistua omassa olohuoneessa, mikä sopii tähän elämäntilanteeseen. On sitten itsestä kiinni, haluaako opettajan näkevän oman suorituksen vai ei. Nauhoitettujakin tunteja on paljon, joukossa myös pilatesta ja syvävenyttelyä.

Pienten lasten vanhempia kehotan kuitenkin nauttimaan hetkistä yksin. Testasin nimittäin dynaamista hatha-joogaa pienokaisten kanssa ja tässä tulos:

yoogaia2

Oli älyttömän hauskaa, mutta mindfullnessit siitä kyllä oli kaukana.

yoogaia3

Haluatko sinäkin kokeilla? Yoogaia tarjoaa Chez Hélénan lukijoille nyt maaliskuussa kaksi viikkoa ilmaiseksi. Rekisteröidy täällä, syötä kampanjakoodiksi CHEZHELENA2015 ja pääset osallistumaan kaikille tunneille. 

Kassillinen lääkkeitä lapsen flunssaan

Kaikkihan siitä varoitti, että kun lapsi menee kouluun, alkaa koko perhe sairastaa. Meillä kierre alkoi sateiden myötä marraskuun alussa. Ensin tyttö yskii ja niiskuttaa, sitten poika alkaa köhiä ja lopuksi minä.

Kun sitten lauantaina kuulin sanat: ”Äiti, mulla sattuu korvaan”, lähdettiin lääkäriin. Viikon päästä pitäisi nimittäin lentää Suomeen.

Lääkäri tutki ja tutki. Tyttären korvat olivat kunnossa, mutta pikkuveljellä oli orastava korvatulehdus. Muuten molemmilla  oli kyse vain yskästä ja nuhasta – jostain kiertävästä viruksesta.

Mutta kun Ranskassa ollaan, määrätään lääkkeitä. Ja vielä vähän lisää lääkkeitä. Et voilà: tässä lääkärin määräämät tropit 1- ja 3-vuotiaille pienokaisille (huom. kaksi pulloa jätettiin hakematta):

lääkkeet

On nenäsuihketta, yskänlääkettä, kurkkulääkettä ja suppoja. Kaikkea usean päivän ajan, monta kertaa päivässä.

Välillä minusta tuntuu, että ollakseen ”hyvä ja arvostettu”, täytyy lääkärin Ranskassa määrätä rutkasti lääkkeitä – paikallinen Kela kun korvaa kuitenkin suurimman osan. Muistan kuinka oma mieskin ihmetteli aikoinaan Suomessa sitä, ettei työpaikkalääkäri määrännyt hänelle yhtään reseptilääkettä kurkkukipuun.

Vaikeinta on tietää,  kuinka äitinä pitäisi toimia. Pienemmän yskä jatkuu kamalana. Tuntuu hullulta antaa lapselle ylettömiä määriä lääkkeitä, mutta toisaalta tekisi mieli luottaa lääkäriin. Vai pitäisikö sittenkin viedä lapsi hengitysteitä avaavaan fysioterapiaan, kuten täällä päin maailmaa on tapana tehdä? Miksi näissä tilanteissa tulee aina ikävä suomalaista neuvolaa?

Illalla päätimme miehen kanssa kuitenkin ostaa taas reilusti mustikoita ja mustaviinimarjamehua. Ehkä hunajaakin.

P.S. Olethan jo osallistunut lukijatutkimukseen ja arvontaan?  Olisin hyvin kiitollinen, jos sinulla liikenisi moiseen muutama minuutti, enempää ei tarvita.