Pinnallinenkin on okei

bonjour

Luitteko jo viimeisen Hesarin kolumnini ranskalaisten lasten käytöstavoista?

Siinä kerroin, kuinka Ranskassa perinteisiä käytöstapoja pidetään yhä arvossa. Paitsi, että lapsilta odotetaan tervehdyksiä, heitä myös huomioidaan arkisessa kanssakäymisessä. Se tuntuu pienten lasten äidistä hirmu kivalta, mutta on toki vaatinut itseltäkin opettelua. Muistinhan varmasti sanoa ystävän lapsellekin bonjour?

Tämänkertainen tekstini sai todella monet kommentoimaan (kiitos!) ja jättämään mielipiteensä asiasta. Moni oli kanssani samaa mieltä siitä, että tervehdykset ovat kiva ja tervetullut juttu. Mutta oli heitäkin, joista nämä ranskalaistyyppiset hyvän päivän huikkaukset tuntuivat pinnallisilta ja tökeröiltä. Tässä muutamia poimintoja kommenteista:

En kaipaa kulttuuria, jossa jokainen vastaantulija sanoo päivää kuin kone ilman mitään merkitystä.

 

Kun tuntematon ranskalainen huikkaa Bonjour, niin se on toki viehättävää, mutta ei häntä todennäköisesti kiinnosta pätkääkään mitä sinulle itse asiassa kuuluu. 

 

Näennäistä hyvätapaisuutta. Tervehditään ja pilataan sen jälkeen selän takana maine. Ei kiitos.

 

Olen muuten asiasta tyystin eri mieltä. 

Kun muutimme Ranskaan, en nimittäin tuntenut ketään. Sen sijaan rullasin raskausvatsani, rattaiden ja taaperon kanssa uutta asuinkaupunkiamme ristiin rastiin. Tutustuin Antibesin pikkukujiin, kävin leipomossa, matkustin bussilla ja kannoin pienokaistani paikalliseen mammakerhoon leikkimään.

En osannut paikallisia tapoja ja podin yksinäisyyttäkin, mutta arvatkaapa mitä: näkymättömäksi en tuntenut itseäni koskaan.

Lähileipomosta tuli nopeasti turvasatamani, koska sen myyjät olivat niin kovin ystävällisiä. He hymyilivät, vaihtoivat kanssani muutaman sanan ja antoivat tytölle pienen tuulihatun siksi aikaa, että sain juoda kahvini rauhassa. Se tuntui mukavalta.

Läheisen teekaupan myyjästäkin tuli uusissa, pienissä ympyröissäni tärkeä henkilö. Huikkasin hänelle hyvät huomenet aina matkalla leikkipuistoon, ehkä jonkun sanan säästäkin vaihdoin. Saattoi toki olla, että teetäkin tuli ensimmäisinä kuukausina ostettua yli omien tarpeitten.

Ruokakaupassa sain raskaana ollessa mennä aina jonon ohitse. Ostoksetkin pakattiin kaupassa valmiiksi ja tuotiin ilmaiseksi kotiin. Sekin oli pieni ohjelmanumero, kun lähetti kantoi kaupan kassit keittiöön.

Ja sitten oli se ihana naapurin rouva, jonka kanssa jutustelimme niitä näitä leikkipuistossa. Vaikkei meistä ystäviä tullut, tuntui kentän laidalla vietetty aika tosi mieluisalta.

Niitä varsinaisia ystäviä löysin vasta myöhemmin, mutta nuo  pienet huomionosoitukset tekivät alkuajoista huomattavasti kevyempiä. Koskaan en kuvitellut, että näitä hyvänpäiväntuttuja olisi elämäni kiinnostanut sen enempää. Pinnallisimmatkin huomionosoitukset tekivät olemisesta arvokkaampaa ja iloisempaa. Mitähän ne ensimmäiset kuukaudet olisivat mahtaneet olla ilman köykäisiä bonsuureja ja hempeitä poskisuukkoja?

Syvät ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, mutta kyllä se pieni pinnallisuuskin on kuulkaa arjessa enemmän kuin okei. Kukapa meistä ei kaipaisi vähän huomiota?

Nelikymppinen rimpula kuntokuurille

aamulenkki

Päätä särkee. Väsyttää. Rypyt syventyvät. Pullonkorkkiakaan en saa auki, koska käsivarret ovat spagettia.

Lähestyn neljääkymmentä ikävuotta uhkaavaa vauhtia ja nyt kun aikaa on pitkästä aikaa katsoa peiliin (lapset ovat kasvaneet), huomaan, etteivät vuodet ole vierineet jälkiä jättämättä. Apua, pysäyttäkää kellot!

Kuuluun siihen ihmisryhmään, jonka ei tarvitse kummemmin ponnistella pysyäkseen hoikkana. Runko on kapoinen ja iän myötä tuntuu, että viimeisetkin ylikilot ovat valahtaneet poskista maan uumeniin. Hoikkarakenteisuus on toki lahja, mutta myös pieni ilkimys: kun ylikilot eivät häiritse, tulee lenkkipolusta laistettua liian helposti. Kunto rapisee yllättävän nopeasti.

treenikollaasi

Yhtään ei auta sekään, että ympäröivä yhteiskunta ei ole Suomen tai Yhdysvaltain malliin kovinkaan urheilullista. Eteläranskalainen nainen näyttää harvoin urheilevan julkisesti. Toisaalta myös ranskalainen ihannevartalo on hyvin hoikka, eikä niinkään sporttinen. Katsotaan nyt esimerkiksi vaikkapa laulajatar Vanessa Paradis’ta.

Tässä itsepuolustukseksi mainittakoon, että kyllähän minä vähän liikun – joogaanhan kerran viikossa ja lätkyttelen tennistäkin. Mutta enpä paljoa muuta, enkä varsinkaan lihaksia kasvattavaa. Edes lasten koulu- tai työmatkoista ei ole liikunnaksi – me asumme koulua vastapäätä ja minulla on kotitoimisto.

Haluan pitkän elämän! Haluan parempia yöunia! Voimaa käsivarsiin ja vetreät niskat! Aivot, jotka toimivat vielä kolmenkymmenen vuoden päästä! 

Ehkä yksi kutsuisi tätä neljänkympin kriisiksi, toinen kuolemanpeloksi. Niinpä sovin yhteistyöstä suomalaisen valmentajan ja personal trainerin Aaro Helanderin kanssa, joka tekee myös urheiluvalmennuksia etänä vaikka ulkomaille (Hän on muuten myös ollut tekemässä Level App -nimistä kehonpainotreeni-mobiilisovellusta, käykääpä testaamassa.) Se, että ohjeet antaa suomalainen ja vielä ihan kotoisaksi suomeksi antaa ainakin minulle motivaatiota.

aarohelander

Tapasimme viime Suomen reissulla ja sovimme marssijärjestyksestä.

– Mihin sä luokittelisit mun lähtötason?

– No, sanotaan, että aika niin kuin nollasta lähdetään.

– Okei.

– Mutta voitais lähteä myös miinuksen puolelta jos olisit 50 kiloa painavampi. Eli siinä mielessä ihan hyvä lähtökohta.

– (Apua!)

Aaro Helander käy kanssani läpi seuraavia etappeja: ensin parannetaan jumahtaneen rintarangan, niskan ja lantion liikkuvuutta. Tehdään yksinkertaisia, mutta vaativia liikkeitä. Unohdetaan hankalat kuntosalilaitteet ja panostetaan kehonpainotreeniin. Ja syödään enemmän: vaikka kermavaahtoa suoraan purkista.

– Sun tyylisellä ihmisellä on vaarana se, että sä syöt liian vähän. Usein luontaisesti laihat intuitiivisesti yliarvioivat ruuan määrää.

Se, että vanheneminen pelottaa, on Aaron mielestä ihan hyvä syy aloittaa treenaaminen. Näillä eväillä elämän pitäisi ainakin jatkua pitempään. Koskaan ei sitä paitsi ole liian myöhäistä. Otamme tavoitteeksi leuanvedon, johon makaronihauksistani ei juuri nyt ole.

Helanderin ensimmäiset liikeohjeet tulevat sähköpostilla: ensiksi panostetaan lankkuihin, lapapumppaukseen sekä kaari- ja kuppiasentoihin. Näitä nyt kolmesti viikossa. Laiskottelemaan ei pääse: pian jutellaan skypen kautta, kuinka ensimmäiset treenit ovat menneet. Ylin kuva on lämmittelylenkiltä tältä aamulta.

– Keskivertoa suurempi määrä lihasmassaa on yksittäisenä tosi selkee indikaattori siihen, että tämä ihminen todennäköisesti elää pitkään, Aaro muistuttaa vielä.

Minä ainakin meinaan elää hitsin pitkään!

P.S. Kuntokuurin etenemistä seurataan blogissa muutaman kerran tulevien kuukausien aikana.

Yhteistyössä Chez Héléna ja Aaro Helander

Alaspäin katsova koira olohuoneessa

yoogaia1

Yhteistyössä Suomen Blogimedia ja Yoogaia.

Tapahtui tänä aamuna: heräsin kello kuusi Yoogaia-nettijoogasalin aamutunnille! Hiljaisessa talossa oli ihanaa herätellä hartioita, saada veri virtaamaan. Uusi elämä alkoi nyt.

Ensin siitä nimittäin huomautti  paikallinen joogaopettajani: – Teet kaiken hirveällä vauhdilla. Hengitätkin nopeasti. Yritä rauhoittua.

Sitten asiaan puuttui naapurini, naturopaatti, joka kehotti lataamaan puhelimeen sovelluksen (!)  joka opastaa hengittämään rauhallisemmin. – Se voisi tehdä sinulle hyvää.

Apua. 

Tiedän sen kyllä: olen elohiiri, ainakin tässä välimerellisessä mittapuussa. Teen useimmat asiat nopeasti (ja siinä samassa kolhin itseäni), ajattelen sataa asiaa kerrallaan, innostun herkästi ja hermostun jos asiat eivät etene niin kuin toivon.

Hengitä syvään. 

Kun  sitten blogin kautta tarjoutui mahdollisuus testata Yoogaiaa maksutta (katso ohjeet lopusta), innostuin tietty. Joogahan jos joku rauhoittaa. Sivusto oli sitä paitsi jo entuudestaan tuttu, olinhan kokeillut sitä jo kerran aikaisemmin (lue siitä täältä).

Nettijoogasalin paras puoli on, että ohjatuille tunneille voi osallistua omassa olohuoneessa, mikä sopii tähän elämäntilanteeseen. On sitten itsestä kiinni, haluaako opettajan näkevän oman suorituksen vai ei. Nauhoitettujakin tunteja on paljon, joukossa myös pilatesta ja syvävenyttelyä.

Pienten lasten vanhempia kehotan kuitenkin nauttimaan hetkistä yksin. Testasin nimittäin dynaamista hatha-joogaa pienokaisten kanssa ja tässä tulos:

yoogaia2

Oli älyttömän hauskaa, mutta mindfullnessit siitä kyllä oli kaukana.

yoogaia3

Haluatko sinäkin kokeilla? Yoogaia tarjoaa Chez Hélénan lukijoille nyt maaliskuussa kaksi viikkoa ilmaiseksi. Rekisteröidy täällä, syötä kampanjakoodiksi CHEZHELENA2015 ja pääset osallistumaan kaikille tunneille.