Paluu oikeille juurille

biot1

Aamulla lihakaupassa kuopukseni osoitti tiskiä ja täräytti ilmoille lempisanansa:

– KALA!

– Kulta, tuo ei ole kalaa vaan lihaa, selitin suomeksi.

Lihakauppias kiinnostui jutustelustamme. Käänsin keskustelumme ranskaksi, minkä jälkeen myös hän alkoi tapailla suomalaisia sanoja kiinnostuneena. Oli nimittäin vastikään nähnyt Suomen luontoa ja maalämpöä koskevan televisio-ohjelman.

biot2

Siinä jutustellessamme kerroin, että vien lapset tänäkin kesänä useammaksi viikoksi Saimaalle saareen. Siellä he saavat käydä isoisän kanssa kalassa ja nostaa mummin kanssa maasta perunoita.

– Välillä tuntuu, että täällä monilta on suhde luontoon kateissa, totesin.

Lihakauppias oli samaa mieltä.

biot3

Viimeksi viikonloppuna perkasin uunista tullutta kalaa ranskalaiselle sukulaiselleni. Hän ei halunnut kokonaista kalaa lautaselleen, vaan sievästi palastellut osat. Kokonaisen eläimen näkeminen kun sai hänet kuulemma voimaan pahoin.

En väitä, että moinen olisi Ranskassa mitenkään tavanomaista – syödäänhän täällä syödään etanoita ja sammakoitakin. Mutta kylläpä silti olisi harmi, jos puoliksi suomalaiset lapseni olisivat isoina samanlaisia hienohelmoja (huomaa tyttären vaatevalinta metsäretkelle).

biot4

Kauppalehdestä luin artikkelin, jossa Piilaakson vaikuttaja kehottaa suomalaisia palaamaan juurilleen. ”Viihdyn Suomessa, koska olette paljon lähempänä luontoa. Amerikkalaiset etsivät aina itseään”, Catherine Fake sanoo haastattelussa.

Vuodet ulkosuomalaisena ovat nostaneet pintaan saman ajatuksen. Sillä sitä minä täällä eniten Suomesta kaipaankin, että voisi kokea olevansa yhtä luonnon kanssa.

biot5

Pienen sellaisen ohikiitävän hetkisen koin taannoin pittoreskin Biotin kylän kulmalta lähtevällä metsäpolulla, jolla saimme käyskennellä ihan itsekseen. Siltä reissulta nämä kuvatkin. Niin kaunista ja tunnelmallista, muttei siltikään sama juttu kuin suomalainen metsä. (Suokaa anteeksi nostalgiahuumani.)

Vielä reilu viikko, sitten täältä tullaan rämeikkö!