Tasa-arvoisesta elämästä Suomen rajojen ulkopuolella

IMG_7494v2

Taannoinen blogikirjoitukseni puolison roolista ulkomailla sai aikaan niin mielenkiintoisen keskustelun, että ajattelin paneutua aiheeseen vielä yhden postauksen verran. Blogissani kävi kommentoimassa reilut parikymmentä naista. Näkemykset puolison roolista vaihtelivat.

Ensinnäkin oli heitä, joille työn puuttuminen  ulkomailla tuntui merkitsevän paljon. (Nämä ovat otteita, kommentit kokonaisuudessaan voit käydä lukemassa postauksesta).

Paljon hyväähän ulkomailla asuessa on, mutta kylla se vaatii päätä olla kotiäitinä ulkomailla vailla turvaverkostoa.MinnaS

Menisin enemmän kuin mielelläni kunnon töihin, mutta ei se taida onnistua, kun toinen on tosi paljon työmatkoilla ja tekee pitkää päivää. Sitä paitsi palkat ovat täällä niin huonot, että eipä minulle paljon jäänyt käteen lasten extrahoitomaksujen, siivoojan ja muiden kulujen jälkeen.Ansku

Nuoret naiset miettikää todella mistä luovutte… rakkaus voi sokaista!Eija

Ranskassa oman paikan löytäminen on ulkomaalaiselle rankkaa, ja minulle työidentiteetti on niin tärkeä, että kärsin aika lailla siitä, että oma “ura” ei ole kehittynyt niin kuin se Suomessa olisi voinut kehittyä. Eeva

Toiset taas olivat lopulta löytäneet työpaikan ulkomailta ja olivat elämäntilanteeseen hyvinkin tyytyväisiä.

Olin tulla hulluksi ajatuksesta, että olen opiskellut 10 vuotta yliopistossa ja en ikinä pääsisi kunnolla työelämään kiinni. En todella suostunut luopumaan omista tavoitteistani ulkomaille asettumisesta huolimatta, en vaan pystynyt olemaan tyytyväinen. Saara

Mutta sitten oli paljon myös heitä, jotka olivat mukautuneet ulkosuomalaisen puolison rooliin ja vilpittömästi iloitsivat elämästään kotona. Osa oli omaksunut miehen kulttuurin näkemyksen perheenjäsenten rooleista ja koki sen jopa läheisemmäksi kuin suomalaisen.

Meillä ei kadulla kuljeta niin (mitä minun mielestä Suomessa näkee liikaa) että nainen porhaltaa topakkana metrin miestä edellä ja komentaa kuin kenraali konsanaan ja puhuttelee miestä kuin oikeasta jotain töppöstä.Titta

Yhteistä näille viimeksimainituille oli se, että suomalaisten naisten voimakas itsenäisyyden korostaminen tuntui kovin vieraalta.

Suomessa on ylitärkeää pyrkiä tilanteeseen, jossa puolisot ovat kaikin puolin tasa-arvoisia, tuovat saman määrän rahaa ja aikaa perheeseen, vaikkei se ole täysin mahdollista sielläkään, jos missään. Suomessa identiteettiäkin määrittää kovin vahvasti työpaikka.. Sanna

En ymmärrä miksi Suomessa mennään jo niin yli tossa niin kutsutussa tasavertaisuudessa.Yksis

Suomessa tuntuu monelle olevan tärkein tavoite matemaattinen tasa-arvo, missä kaikki on tarkalleen tasan. Se vaikuttaa omasta näkökulmastani hyvin oudolta ja hankalaltakin. Kata

Näitä kommentteja luettuani olen pohtinut omaa näkemystäni tasa-arvosta omassa elämässäni. Avioliitto ulkomaisen miehen kanssa on antanut sille väriä ja pakottanut kompromisseihin, samoin kuin kulloinenkin ympäröivä yhteiskunta. Näin on varmasti käynyt jokaisen ulkosuomalaisen kohdalla.

Omassa perheessäni mies avaa minulle oven ja kaataa viinit (hänen isänsä mukaan ei kuulu naisten hommiin). Hän kantaa raskaat kassit ja huolehtii, että talo pysyy kasassa. Hän on myös vastuussa elannosta, koska olen tällä hetkellä pääasiallinen kotiäiti ja pyöritän perhearkea. (Tosin kuten Saara, tulisin hulluksi jos tämä jatkuisi ikuisesti.)

Kodin ulkopuolella puolestani pyrin kunnioittamaan paikallisia tapoja. En lähde ulos rääsyissä. Enkä kiukustu vaikka minua tituleerattaisiin miehen sukunimellä.  Annan olla, jos joku vähän machoilee.

Toisaalta uskon, että perhe on yksikkönä vahvempi nyt kuin mitä se olisi Suomessa. Kun tukiverkkoja ei ole, on puhallettava yhteen hiileen. On tultava toimeen ja vietettävä paljon aikaa yhdessä. Se on rikkaus.

Myönnän, että minustakin on nykyään hassua kun Suomessa pitkään yhdessä ollut pariskunta jakaa yhä ravintolalaskunsa tasan. Tai jos nainen kieltäytyy miehen avaamasta ovesta saati kannetuista kasseista. Sitäkö se tasa-arvo on? 

Tuskin kai sentään. Näistä ulkosuomalaisten naisten kommenteista voisi päätellä, että oleellista heille on arvostus. Se, että osaa arvostaa muita ja itseään kulloisessakin muuttuvassa tilanteessa. Tärkeää on kokea olevansa tasa-arvoinen muihin ja mahdollisuuksiinsa nähden.

Kuinka te näette tasa-arvon omassa elämässänne?

Tyttöni, sinä olet vahva

IMG_2359

Tyttäreni kolautti jalkansa pihalla. Liioitteluun taipuvainen kolmevuotias heittäytyi maahan ja huusi.

–  Ai äiti, sattuu.

–  No, kulta, se oli pieni kolhu. Onneksi sinä olet vahva tyttö!

Mieheni kuuli keskustelun ja puuttui peliin.

–  Sinä taidat kasvattaa tytöstämme suomalaista vahvaa naista. Eikö hän ole vähän nuori tuohon?

Minua nauratti. On totta, että Ranskassa pientä tyttöä tuskin koskaan kehuttaisi vahvaksi. Täällä sukupuoliroolit ovat tiukassa.

IMG_2310

Asiasta jatkettiin naapurien lounaspöydässä. Kehuin taas kerran suomalaista tasa-arvoa ja naista ymmärtäviä työmarkkinoita. Ja sitä, kuinka äitini muisti aina sanoa, että minusta voi tulla mitä vain. Ihan niin kuin pojistakin.

Ranskalainen ystävättäreni nyökytteli kiinnostuneena ja kertoi kuinka hänen oma tyttärensä jakaa värikynät tyttöjen ja poikien väreihin. Pienokaisen opettaja oli kuulemma näin opettanut.

Ei Suomessa vaan semmoista. Eihän? Eihän?

IMG_2358

Näin ainakin luulin. Mutta voi kuinka masennuinkaan luettuani Sini Korpisen blogia koskien Koff-gatea (tässä Nyt-liitteen artikkeli aiheesta). Koff oli nimittäin julkaissut ennen illan jääkiekko-ottelua Facebook-sivuillaan kuvan, jossa Venäjän Malkinin päälle oli liimattu balettimekko. Kuvassa luki ”Tervetuloa tytöt, kohta nähdään!”

Korpinen huomautti asiasta Twitter-tilillään sanoen mm, ettei tyttö ole synonyymi heikolle. Koff pahoitteli  ja poisti mauttoman kuvan. Mutta ei siinä kaikki: Korpisen oma tili täyttyi huoritteluilla ja kehotuksilla palata hellan ääreen.

Voi voi mitä heikkoutta.

Suomalaisranskalainen tyttöni mun,

sinusta voi tulla ihan mitä vain.