Ranskalainen päiväkoti kasvattaa

tarha

Ranskalainen päiväkoti, jardin d’enfants. Minulla on sinua jo ikävä.

Viimeinen kuukausi on käynnissä, tuossa ihanassa vanhan kaupungin kapealla kujalla sijaitsevassa tarhassa. Ensi syksynä kuopuskin siirtyy koulunpenkille, école maternelleen, kolmevuotiaana alkavaan esikouluun.

Aluksi pelkäsin, että kuinka kullannupulle käy päiväkodissa. Ryhmässä kaksikymmentä lasta ja kolmesta neljään ohjaajaa. Monet opettajista vaihtuivat vuoden aikana, eikä hiekkalaatikkoakaan saati liukumäkeä ollut takapihalla. Kaikki tuntui suomalaisen päiväkodin käyneestä vieraalta ja hämmentävältä.

Sen sijaan asvalttipihalla kyllä oli potkukelkkoja, potkuautoja ja mopoja jokaiselle. Oli kolmen ruokalajin lounas joka päivä ja iltapäiväpalaksi sokerikeksejä kera jogurtin. Oli joka-aamuisia tehtävärupeumia: tarroja, maalausta, muovailuvahaa, kakkuakin tehtiin. Yhtenä päivänä kävivät jopa teatterissa. Ulos ei menty koskaan jos satoi, sen sijaan katsottiin yläkerrassa telkkaria tai rakennettiin legolinnoja.

tarha2

Oli kammottava määrä portaita ja mielestäni ihan liian paljon tutteja isojenkin lasten suussa. Toisaalta lapsetkin sanoivat bonjour ja s’il vous plaît ja merci.

– Koulu kasvattaa! sanoi yksi kahden villin poikalapsen äiti 80-luvun lapsuudessani. Sille naurettiin, enkä ikinä  olisi uskonut, että ajaudun siihen itsekin. Niin paljon päiväkotiin tanssahteleva poikani on siellä vuoden aikana kasvanut.

– Oletteko huomanneet, että lapsenne ei tarvitse vaippaa, sanoi tarhatäti eilen minulle, kotona pottakammoisen pojan äidille. Olin pillahtaa onnesta itkuun: koulunalkuun mennessä kun kunkin lapsen on Ranskassa oltava vaipaton.

– Lapsenne syö valtavan hyvin kaikkea, tänäänkin kolme lautasellista. Tiesittekö, että hän rakastaa couscousia? sanoi toinen tarhatäti minulle, kotona ruokaan kovin epäluuloisesti suhtautuvan äidille. Pyyhin silmiäni jälleen, hän ei siis ehkä kuolekaan nälkään.

Mamman kunnollisuuspisteet ovat maanraossa, mutta siitä viis. Missä olisimmekaan ilman tätä ranskalaista päiväkotia?

 

Sandaalikelit ovat saapuneet (eikä välitunnilla enää tartte katsoa telkkua)

rantakelit

Olemme palanneet lomalta! Aion antaa Sisilia-vinkkini vielä blogissakin, mutta ennen sitä pikkuinen paluu arkeen -päivitys. Maanantaina nimittäin taas koulu alkaa ja lomallamme kävi ilmi, että sadepäivinä lapseni katsovat koulussa televisiota. Tarkemmin sanottuna amerikkalaisia Disney-elokuvia.

– Jos sataa, katsomme välitunnilla telkkaria.

– Katsotte telkkaria? Ette esimerkiksi leiki sisällä tai piirrä?

– Ei. Katsotaan Frozenia tai sitten jotain muuta.

Frozenia. Kaippa koulupäivän voi niinkin viettää. Toki on kyse vasta nelivuotiaasta, mutta omissa ajatuksissani koulupäivän voisi toki viettää muutenkin. Kuten nyt vaikka hauskoissa sisäleikeissä, niin kuin Suomessa superpakkaspäivinä tehtiin.

Me olemme kotona vähän yrittäneet pitää telkkarinkatselun joissakin rajoissa, mutta näemmä se on sadekausina ollut ihan turhaa. Niin kuin suolankin välttäminen: joka toinen päivä tyttö kertoo syöneensä koulussa frittejä (ranskiksia). Tuon jälkimmäisen uskon (tai toivon) kuitenkin olevan toiveajattelua, koska luen ruokalistat paikallislehdestä. Frittejä ei oikeasti ole tarjolla joka päivä. Eihän?

Telkkarinkatseluun sen sijaan on helppo uskoa. Olenhan minä noukkinut pienimmäisen päiväkodista muutamina sadepäivinä ja löytänyt hänet Elsan äärestä yläkerrasta.

– Poikanne jaksoi katsoa koko elokuvan! tädit kehuivat myöhemmin.

Hmm. Ehkä tästäkin siis voi olla ylpeä.

Toisaalta, muistanhan minä telkun omastakin lapsuudesta. Ala-asteella, iloisella 80-luvulla, koko koulu kärrättiin television ääreen katsomaan hiihtokisoja ja Marja-Liisaa, muistatteko? Brysselin brittikoulussa taas saimme aina lomien lähestyessä katsoa Mr. Beaniä kyllästymiseen saakka.

Mutta eipähän tarvitse tätäkään asiaa nyt puoleen vuoteen pähkätä. Kevät ja sandaalikelit ovat nimittäin saapuneet, mikä tarkoittaa, että todellisia sadepäiviä nähdään todennäköisesti vasta ensi syksynä.

Mistä tunnistaa suomalaisen lapsen ulkomailla? (Jos vaaleaa tukkaa ei lasketa)

omapiha5

Leikkipuistoomme on ilmestynyt lapsi, jota olen olen tarkkaillut nyt viikkoja, vähän salakuunnellutkinkin. Mutta vanhemmat tuppaavat puhumaan niin hiljaa, etten kuule mitä he sanovat. Tai sitten kun kuulisin, omat lapset huutavat korvaan.

Epäilen, että pienokainen on suomalainen. Ai mistäkö? No siitä, että veijarilla on paitsi vaalea tukka ja haalea iho, myös kirkkaankeltainen jokasään takki, kevyt trikoopipo ja joustavat printtihousut, joiden arvioisin olevan jotakin skandikallista suomiluomupuuvillaa.

Siinä missä ranskalainen mamma panostaa lapsen pitsikauluksiseen villakangastakkiin ja suloisiin sukkahousuihin kera ballerinojen, juoksee suomalaislapsi hemmetisti maksavissa jokasäänvermeissä, jotka väritykseltään pistävät täällä silmään. Meidän oma poikakin erottuu joukosta (kuva), kiitos ihanan isoäidin, joka vaatettaa häntä pohjoisen varusteilla. Tytär sen sijaan suhtautuu pullukoihin unisex-varusteisiin nihkeämmin.

ulkoilu

– Äiti minusta nämä on rumat, hän sanoi Suomen lomalla kun pakotin mekkoneidille toppikset jalkaan.

Kesällä suomalaislapsi taas erottuu etelän rannalla siitä, että hänellä on kokovartalo-UV-puku, korvat peittävä hattu, isot aurinkolasit ja valkoista maalia naamassa, jota myös rasvaksi kutsutaan. Muut etelän kasvatit juoksevat pikkubikineissä.

derna10

Project Maman hersyvä postaus lapsen vaatettamisesta pohjoisessa naurattikin hirveästi. Suomessa pikkuisille tarvitaan tosiaan kesäpipo (muuten täydellinen talvipipo Välimeren äärellä). Niin tosiaan marraskuussa kaikki suomalaislapset möyrivät mudassa, minkä vuoksi lapsilla pitää olla kokovartalokuravermeet.

Muistan suhteemme alkuvaiheessa, kuinka mieheni nauroi kun minun piti ostaa itselleni uusi kesätakki. Mikä edes on kesätakki?

Tässäpä siis vastaiskuni: näin meillä lapset puetaan Etelä-Ranskassa. Selkeästi halvempaa ja helpompaa kuin Suomessa.

Tammi-maaliskuu

Hrrrr. Aamulla  on hervottoman kylmä, ainakin sisällä. Pedistä ei halua nousta kukaan, vessassakäynti on kidutusta, lattianrajassa varpaat jäätyy. Lapsille on aamiaisen ajaksi vedettävä pyjaman päälle villatakki ja jalkoihin tossut.

Sitten ne päivävaatteet. Huomioitava on, että koska sekä sisällä että ulkona on viileää ja kosteaa, tarvitaan lapsille aluspaita ja villatakki.

tropez8

Muuten on helppoa. Sillä satoi tai paistoi, selvitään ulkona aina kevyttoppiksella ja tarvittaessa suomalaisella kesäpipolla. Lapsille jalkoihin tennarit tai nahkakengät. Päiväkodissa ja koulussa kumpparit on kiellettyjä, koska kenkiä pidetään kuitenkin koko päivä jalassa. Ulkohousuja ei tarvitse koskaan: ulkona ei olla jos sataa (ja sitä paitsi ulkohousuthan ovat ranskalaisesta rumat). Mutaakaan ei täällä ole (koirankakkaa toki sitäkin enempi), koska uimarantaa lukuunottamatta koko kaupunki on pinnoitettu asfaltilla.

vence5

Tuleekohan lapsista jotenkin kehnompia, jos he eivät möyri mudassa? 

Tässä vaiheessa vuotta minuun yleensä iskee hervoton ikävä lumille. Tänä keväänä teimmekin päiväretken lähivuorille: taas muistin, miksi pikkulasten kanssa on aika hirmu mukavaa elää näillä leveysasteilla. Kuinka nämä toppapallerot käytetään vessassa?

valberg4

Huhti-toukokuu

Eteläranskalainen välikausi luokitellaan perinteisesti hankalaksi. Käytännössä se on yhtä kuin Suomen kesä: aamulla tarvitsee pitkähihaisen, mutta päivällä selviää hyvin jo T-paidalla.

ranta2.jpg

Kauden small talk kuulostaa tältä.

– Bonjour.

– Bonjour.

– Eihän tässä tiedä miten pitäisi pukeutua.

– Ei niin! 

Huippu-uutinen on, että sisällä talossa on jo lämmin eikä aamiaisella tarvitse pukeutua turkkiin. Vessassakin voi käydä jäätymättä. Itse asiassa voi siirtyä saman tien syömään aamiaisen ulos.

pokka3

Kesä-syyskuu

Nyt on kuuma, sisällä ja ulkona. Yöllä on hiki, aamulla on hiki, päivällä on hiki, illalla on hiki. IHANAA! Vaatelista on lyhyt: Shortsit, sandaalit, hihaton paita, hattu. Vaaleat (ja vaaleasilmäiset, les yeux clairs, kuten ranskalaiset sanovat) pikkuiset puetaan kesällä hattuun, vaikka paikalliset lapsoset kulkevat paljain pain. Ohjeet pitää terottaa opettajille päähän.

Tärkein ulkoiluvaruste on vesipullo.

theoule3

Syys-lokakuu

Palaamme taas siihen välikauden naurettavaan small talk-aikaan eli Suomen kesään.  Aamulla saattaa tarvita jopa toppaliiviä,  mutta keskipäivällä selviää T-paidalla. Uudet tennarit on hankittava, koska edelliset ovat kulahtaneet kelvottoman pieniksi.

paiva13

Marras-joulukuu

Sataa, paistaa, sataa, paistaa ja on kostean viileä. Lasten aluspaidat, kevyttoppikset, villakangastakit ja kesäpipot kaivetaan kaapista, vaikka välillä selviäisi paljon vähemmällä. Lapsia tulee myös vastaan karvahatuissa, koska auringosta huolimatta kalenteri näyttää talvea.