Millaista on hiljaisesti hyväksytty arkipäivän rasismi?

arkipaivan rasismi

” Tytön koulukaverin äiti (aasialaistaustainen) oli käynyt  katsomassa pikkukaupunkimme katolista koulua valitessaan leikkikoulua pojalleen. Koulun rehtori oli sanonut koulunsa parhaita puolia olevan sen, ettei siinä koulussa ole ulkomaalaisia! Ja kyseessä on siis 2,5-vuotiaana aloitettava maternelle-luokka. Arkipäivän rasismia Belgiassa.”

Luin Belgiassa asuvan kanssasisareni kokemuksesta eräästä Facebookin ryhmästä ja pyysin häneltä lupaa käyttää sitä blogissani. Hänen asiansa nimittäin kosketti kovasti: tällaiseen “hiljaisesti hyväksyttyyn”, jopa tavaksi tulleeseen arjen rasismiin olen valitettavasti törmännyt nykyisessä kotimaassani Ranskassa myös itse.

Erityisen raivostuttavaa on se, kun aikuiset puhuvat pienten lasten osaamisesta ja olemisesta heidän syntyperänsä perusteella. Kuten silloin, kun tuttavani oli puhunut lasteni koulusta kaverinsa kanssa. Hän itse oli valinnut jälkikasvulleen yksityiskoulun.

–  Tiedätkö, tämä kaupungilla työskentelevä ihminen kertoi minulle, ettei se ole hyvä koulu, koska siellä on niin paljon… no tiedäthän.

tulppaani

Niitä. Tiesin tietysti, että tässä keskustelussa niillä tarkoitettiin pohjoisafrikkalaistaustaisia lapsia, tavallisia, pieniä, Ranskassa syntyneitä ja ranskaa puhuvia ihmisiä. Joku saattaa kutsua heitä myös maahanmuuttajiksi, vaikka perhe olisi ollut maassa jo sukupolvia.

Minua, vaaleaa pohjoismaalaista, ei maahanmuuttajaksi ole sen sijaan kutsuttu koskaan, vaikka sellainen olen. Syrjintääkään en ole kokenut henkilökohtaisesti, ehkä siksi, että pärstä on kuin äärioikeistolaisen Front Nationalin vaalimainoksesta. C’est pas pareil.

Kun aikoinaan valitsimme asuinaluettamme kotikaupungissa, oli pohdittava toki myös lasten koulua. Moni kunnianhimoinen vanhempi saattaa Ranskassa hakea lapselle paikkaa arvostetussa kielikoulussa, toinen taas suosia katolista yksityiskoulua.

Me halusimme lapsemme kuitenkin tavalliseen, hyvään esikouluun. Tavoitteena oli löytää mahdollisimman heterogeeninen oppilaitos, sellainen, joka olisi jonkinlainen yhteiskunnan peili: kaikenlaisia lapsia kaikenlaisista perheistä, eikä yksikään ryhmä yliedustettuna.

Yhdyn erään ranskalaistuttavani sanoihin: matematiikkaa ja englantia voimme opettaa kotonakin, mutta ympäröivästä yhteiskunnasta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä lapsi oppii koulussa. (Vaikka välillä ranskalainen koulujärjestelmä ottaakin vanhempana pirusti päähän). Todellinen Ranska vaan sattuu olemaan hirmu värikäs ja monisyinen: siksi on hyvä oppia tulemaan kaikkien kanssa toimeen.

unikot

Varmasti taustalla vaikutti myös se, että olimme molemmat käyneet ihan tavallisen julkisen ala-asteen: minä Mikkelissä, mies Alsacessa. Molempien kokemukset olivat hyviä ja näin jälkikäteen katsottuna myös tärkeitä –  näinhän minä myös teinivuosieni aikana Belgiassa millaista varakkaan yksityiskoulun ympäröivästä yhteiskunnasta erillinen elämä voi olla. Ulkomailla oleminen oli aivan mieletöntä, mutta ihan oman henkisen kasvun kannalta sanoisin, että onneksi olivat myös ne toisenlaisen teinitodellisuuden kokemukset Itä-Suomesta.

Omien lasten koulutaival on vasta ihan alussa ja maailmanmenosta voisi nopsasti päätellä,  että näitä asioita tulee vuosien varrella, mahdollisten muuttojenkin yhteydessä vielä pyöriteltyä monta kertaa. Olisin kuitenkin halukas kuulemaan, että millaisia kokemuksia teillä on koulumaailmasta. Oletteko kohdanneet hiljaista rasismia vanhempien tai lasten keskuudessa?

Siitepölyallergiat seuraavat uuteen kotimaahan

allergia

Puuh. Väsyttää julmetusti. Silmät valuvat. Nenä valuu koko ajan. Kurkkua kutittaa. Ensimmäistä kertaa kärsin Ranskassa järkyttävästä siitepölyallergiasta. Eilen täällä puhalsivat hirmuiset tuulet, jotka ilmeisesti panivat pölyt liikkeelle ja saivat näin monet pärskimään.

On tullut mieleen elämä Suomessa, missä kevät meni useimmiten sisätiloissa. Kun muut siirtyivät talvisaappaista pikkukenkiin, minä viritin ikkunoihin siitepölysuojia. Pyörällä en kuvitellutkaan lähteväni liikkeelle saati nyt kavereiden kanssa ulos pelaamaan. Lapsuuden luokkakuvissa olin aina silmät turvoksissa, koska ne otettiin pahimpaan lepän kukinta-aikaan.

Mikä ihana onni onkaan ollut nauttia keväästä täysin siemauksin. Ei ole tarvinnut siitepölyistä välittää Ranskassa, eihän täällä ole yhtään leppää saati koivua! Mahtavaa! Tarpeeksi hyvä syy pysyä ulkomailla!

Kunnes paikallinen allergialääkäri sitten varoitti:

– Allergisoitumiseen menee noin kolme vuotta. Saattaa olla, että tulet pian allergiseksi myös paikallisille kasveille.

Yhyy!

Pettymysten pettymys. Niin on tainnut käydä. Olen ilmeisesti nyt, kolme vuotta täällä oltuamme, herkistynyt paikallisille puille ja kukille. Meidän suunnallamme allergisoivia kasveja ovat esimerkiksi oliivipuut, piharatamo, tammi, kastanja ja sypressi. Nyt pitäisi sitten selvittää, että mikä se kurkussa kutittaa. Lisää Ranskan allergisoivista kasveista löydät täältä.

Olen lähdössä Suomeen viikonlopuksi. Luonnollisesti toivon, että tämä tarkoittaisi, etten enää olisi allerginen niille pohjoisen puille.

 

Tappavan romanttiset ikkunaluukut – video

ikkuna

Luin tänään karmivasta tapauksesta. Iäkäs ranskalaisnainen oli kuollut pannessaan kiinni ikkunaluukkuja. Kova tuulenpuuska oli rämäyttänyt raskaan ikkunaluukun naisen päähän niin kovasti, että tämän kallo oli mennyt halki. Ambulanssi tilattiin paikalle, mutta mitään ei ollut tehtävissä.

Järkyttävää, hirveää, muttei suoraan sanottuna minusta kovinkaan yllättävää. Niin ihanan romanttisia ja kauniita kuin ranskalaiset ikkunaluukut ovatkin, olen tässä vuosia niiden kanssa värkkäiltyäni huomannut, että ne ovat myös äärimmäisen raivostuttavia ja välillä jopa pelottavia. Vaikka mies tuntemuksilleni nauraakin.

Kuten ehkä muistatte, minulta on tulossa elokuussa ulos kirja (jee!!). Tuon tulevan teokseni kunniaksi ja jännitystä ylläpitääkseni aloitan nyt blogissa viikottaisen, kliseemäisesti nimetyn videopostaus-sarjan, jossa käsittelen ranskalaisen arkielämän kommervenkkejä pilke silmäkulmassa. Tässä ensimmäisessä osassa paneudutaan tietysti elämään esteetikkojen maassa, jossa ikkunaluukkujen kanssa puljaaminen kuuluu jokailtaisiin rituaaleihin.