Ehdoton koko perheen matkakohde Provencessa

Chateau la coste

Mummi ja täti olivat toissa viikonloppuna kylässä, joten me karkasimme miekkosen kanssa viikonloppureissulle Aix-en-Provenceen.

Etelä-Ranskan Aix-en-Provence on yksi lempparikaupungeistani, ja sijaitsee noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Antibesista. Sen juuret ovat syvällä maan uumenissa: roomalaiset nimittäin perustivat kaupungin kuumien lähteiden äärelle jo ennen ajanlaskumme alkua. Kaupunki on täynnä kauniita, viilentäviä suihkulähteitä.

Tällä kertaa keskityn postauksessani kuitenkin Aixin sijasta läheiseen, kulttuurilla täytettyyn viinitilaan, jossa suosittelen vierailemaan.  Henkeäsalpaavan kaunis Château La Coste (klik!) on unohtumaton kokemus, joka täyttää ihmisen kaikki aistit. Ensi kerran mennään lasten kanssa! He tykkäisivät varmasti.

chateau la coste - kuvaa

Vanha Château la Costen viinitila koki muodonmuutoksen irlantilaisen liikemiehen, Patrick McKillenin ostettua sen vuonna 2004. Mies muutti tilan paitsi luomuviinitilaksi, myös käsittämättömäksi modernin taiteen ja arkkitehtuurin keskukseksi. Nykyään viinitilalla on taidemuseon lisäksi veistoksia pullollaan oleva, parituntinen kävelykierros, joka osoittautui aivan upeaksi. Miten ihmeellisen upeita taidekokemuksia keskellä paratiisimaista maisemaa, ja vahingossa tuli myös reippaasti ulkoiltua.

Chateau la coste - tom shannon

Meidän suosikkejamme olivat mm. Frank O. Gehryn musiikkipaviljonki ja Tom Shannonin levitoiva, ufomainen veistos, joka pyöritti lähimaisemaa silmissä. Kävelykierroksen lisäksi tutustuimme museon mielettömiin Ai Weiwein teoksiin, joita jokunen aika sitten nähtiin myös Suomessa. Mikä kokemus!

chateau la coste - ai weiwei

Taiteen lisäksi Château la Costella voi maistella viinejä, sekä lounastaa kauniissa, provencelaisessa ravintolassa. Voin suosittellla leikkelelautasta ja mozzarella-parsasalaattia – me olimme taivaissa.

Osoite: Château la Coste, 2750 Route De La Cride, 13610 Le Puy-Sainte-Réparade.

Työtila, josta haaveilen

ANTICAFE_5789

Minulla on työhuone kotona. Ihana, valoisa huone ja oma, massiivinen työpöytä. Kaikki on hirveän hyvin, mutta yksi puuttuu, nimittäin työkaveri.

Olen pitkään haaveillut yhteisestä työtilasta, jossa voisi silloin tällöin töitten ohessa tavata muita ihmisiä ja tuulettua. Sellaisen, täydellisen paikan löysin viimein viikonloppuna Aix-en-Provencesta, yhdestä lempparikaupungeistani Etelä-Ranskassa.

anticafe2

Aixiin on nimittäin vastikään avattu Anti-Café, kahvila, jossa maksat kahvin sijasta ajasta, jonka vietät paikassa. Viiden euron tuntihintaan kuuluu kahvin, teen, virvokkeiden ja naposteltavan lisäksi ilmainen wlan ja hirmu siisti työtila (mitä oma työhuoneeni harvoin on). Koko päivän kahvilassa saa olla 24 eurolla, joskin opiskelijat ja työttömät saavat hinnoista alennusta. Anti-cafésta voi myös vuokrata paikan myös koko kuukaudeksi.

anticafe3

Parasta on se, että kahvilan yläkertaan on rajattu alue, jossa pitää antaa muille työrauha. Ranskalaisissa kahviloissa nimittäin vallitsee useimmiten aikamoinen puheensorina. Vierailupäivänä hiljaisessa kulmassa istui kolme tyylikästä pukumiestä – ehkä valmistautumassa johonkin tärkeään tapaamiseen.

Sitten alakerrassa oli tietty erikseen sohvia, joissa voi pelata vaikkapa lautapelejä. Niitäkin kuppilassa on kasa lainattavissa.

anticafe1

Niin, olenhan minä toki yrittänyt tavallisissa kahviloissa kirjoittaa, jos sitä kysytte. Mutta jossain vaiheessa alkaa aina nolottaa. Pitäisikö ostaa uusi kahvi? Kuinka kauan saan istua täällä yhden teekupin hinnalla? Pitääkö taas keksiä jotain ostettavaa?

Anti-cafét ovat saaneet alkunsa Moskovasta. Nyt tällaisia työskentelykuppiloita löytyy ympäri maailman: Moskovasta, Pariisista, Lontoosta ja Roomasta. Ja viimein siis myös Etelä-Ranskasta, joskin puolentoista tunnin ajomatkan päässä kotoa. Ei kukaan haluaisi perustaa vastaavaa Antibesiin?

Ylin kuva: Minna Kurjenluoma