Isä poissa, koti kaaoksessa

kurpitsa-tanssit

Isistä on hirveän helppo heittää vitsiä, oletteko huomanneet. Tietynikäisten lasten äidit tykkäävät kertoa juttuja puolisoista, jotka laittoivat lapselle kumpparit kouluun vaikka aurinko paistoi. Mistä se mies ne liian pienet vaatteetkin onnistuikin kaivamaan? Hah heh hih. Se laittoi lokakuussa Pekalle hikikuumat lasketteluhanskat, ajattele! Sitten on niitä tarinoita, joissa lapset söivät pelkkiä lihapiirakoita ja mäkkiruokaa kun mamma oli viikonlopun poissa. Lasten rytmikin on ihan hukassa, mitä mä nyt teen!

Olen minäkin moiseen syyllistynyt, mutta lupaan nyt, että se on loppu. Ikinä en enää.

kurpitsaportaat

Meillä perheen isä, alias papa on nimittäin ollut pitkän viikonlopun poissa surffireissussa. Eilen illalla kun katselin lapsille valmistamaani gourmet-illallistani eli nakkimunakasta ja totesin että nokkelaa äijävitsiä voisi kyllä ihan hyvin heittää minun selviytymisestäni. Lauantaina aamiaiseksi lapset olivat syöneet omatoimisesti keksejä jotta sain nukkua. Lounasta nautittiin sushi-ravintolassa, välipalat tuttavan luona ja sitten se illallinen… oli ravitsevaa nakkimunakasta. Olin jäänyt tuttavan luona suustani kiinni ja ajanut harhaan, minkä seurauksena olimme kotona pitkälti iltaruoka-ajan jälkeen. Oli kiire saada kirkuviin suukkosiin ruokaa.

– ÄITIIII! Mulla on hirrrvee nälkä, oli kuopus huutanut moottoritiellä. Minulla kädet tärisivät ja kylmä hiki kohosi otsalle. Nyt on pakko löytää kotiin.

lapset-kurpitsa kurpitsamyyja%cc%88t

Talon hiljennyttyä, keittiötä siivotessani mietin, että olisinpa ottanut räikeistä onnistumisistani kuvia. Mutta toisaalta: eihän tällaisia mutsipisteitä pitäisi julkisesti jakaa. Kuka nyt myöntäisi pärjäävänsä äitinä kehnosti?

En siltikään jaksa uskoa, että olisin  ainoa nainen, joka kokisi toisen vanhemman poistumisen kuvioista ajavan muun perheen arkitoimet vapaaseen syöksyyn. Molempia tarvitaan jotta paketti pysyy kasassa, ja papa vaan on meistä huomattavasti järjestelmällisempi. Kahteen päivään en ole tytön tukkaakaan harjannut, koska en ole löytänyt harjaa.

On meillä kaikesta huolimatta ollut lasten kanssa himputin kivaa.

chateauneuf

kurpitsa

Koska en epäonnen hetkistä kuvia onnistunut nappaamaan, tarjoan tässä ohessa upean Chateuneuf-Grassen kurpitsajuhlien kuvia. Sinne sentään onnistuin jälkikasvuni sunnuntaiaamuna viemään ja kaikki meni suurin piirtein niin kuin pitikin. Hauskaakin oli! Lounaaksi tapahtumassa ostettiin kurpitsakeittoa ja ranskanperunoita. Arvatkaapa ihan huviksenne mitä lapset lopulta söivät?

Onneksi isä tulee illalla kotiin.

 

Läsnäolon tavoittelua saunatuvassa

saimaa2

Täällä Saimaan saunatuvassa on aikaa pohdiskella. Elämä on yhtäkkiä pelkkää linnunlaulua ja mindfullnessia. Tyhjiä hetkiä ei voi täyttää netin päättömällä selailulla tai tekemättömillä kotitöillä, koska ei vaan voi.

On piru vie taas totuteltava taas kuuntelemaan omia ajatuksia, odotella hämärässä rauhassa kuinka lasten tuhina kuljettaa uneen. Kaamea hälinä on poissa.

Luin lentomatkalla Englannin Marie Clairesta yrittäjä-äidistä, joka halusi olla lapsilleen enemmän läsnä, ja se kosketti. Nainen yritti meditoida iltaisin sen sijaan, että olisi kaatanut kurkkuunsa lasillisen rauhoittavaa punaviiniä. Yritti olla tekemättä töitä – esim. selata sähköposteja – silloin kun lapset olivat paikalla. Edetä paikasta toiseen lapsentahtisesti, mikä tarkoitti, että esimerkiksi koulumatkoihin meni tunti tavallista pitempään.

saimaa

Ranskassa, arjen kaaoksen keskellä mietin usein näitä kesäisiä hetkiä Saimaalla. Sitä täydellistä läsnäolon tunnetta mökkisaunassa, missä kaikki muu ympäröivä unohtuu. On vain kiukaan suhina, lämmössä rauhoittuvat hartiat, seinää pitkin valuva pihka. Arkimamman päässä surisevat triljoonat mukatärkeät pikkukärpäset ovat lentäneet pois. Ajatus sellaisesta tuntuu siinä työn, ruuanlaiton, lastenhaun ja facebookkaamisen keskellä tyystin saavuttamattomalta, viime aikojen tapahtumien valossa vielä entistäkin vaikeammalta.

Siltikin pitäisi…

Ymmärsin, mitä Marie Clairessa kirjoittanut Charlotte Philby tarkoitti sanoessaan, että oli palaa läsnäolon yliyrittämisestä loppuun. Ihan kuin perfetto-äitiydessä ei olisi tarpeeksi tekemistä muutenkin. Kaikkien pitäisi olla niin kiitollisia ja päivässä kiinni, mutta totta on sekin, että äärimmäisen läsnäolon yrittäminenkin voi viedä hermoromahduksen partaalle. Lopulta oman Philbyn äidin viisaat sanat palauttivat maan pinnalle: “I think the trick is the care less. Who wants to be perfect anyway?”

Hyvä muistaa, että keskinkertainen riittää tosi hyvin. Tämän paremmaksi en tule, (vaikka kuvassakin yritin).

saimaa3

Lasten iltatuhinaa kuunnellessani mietinkin, että ehkä se riittää kun pari viikkoa kesässä on Saimaalla tosi hetkessä kiinni,  täydellisen kiitollinen ohimenevistä minuuteista ja onnistuu vielä hätistämään surinakärpäsetkin tiehensä. Se tasoittaa härdellin valtaaman mamman suurin piirtein keskiverroksi.

Sillä niin ihanaa kuin tämä juuri nyt onkin, ikimaailmassa en haluisi tämän jatkuvan kokonaista vuotta. Kohta surinaa on taas ikävä.

* * *

Being mindfull is easy in Finland

Thank god for the holidays in Finland. Suddenly all the noise from the head is gone, no yoga nor meditation is needed. On the lake cottage the life is simple without trying. Sometimes I think about these moments while in France. Over there, in between work, cooking and taking kids to school all this seems impossible to reach, even on a morning yoga class.
I read an article by Charlotte Philby from Marie Claire where she wrote about trying to be more present, more of a mindful mother. A great piece I could completely relate to. Trying to be a more mindful mom can be exhausting and isn’t something I could do either all year around.
Luckily I have Finland.  Two weeks of complete mindfulness is enough for a mediocre mom.

 

Pikkulasten äidille työ käy harrastuksesta

13073065_10154676073478943_189485079_o

Kun siskoni lapset olivat pieniä hän sanoi minulle: ”Minä en tarvitse harrastuksia, koska minulla on tämä työ. Oikeastaan työ on harrastus.”

Lapsettomana se kuulosti ällistyttävältä. Kuinka työ voi olla harrastus? Hanki nyt hyvä ihminen joku oikea harrastus! Tai oikeammin: hanki elämä!

huivi

Sittenhän siinä lopulta kävi niin, että minä itse menin hankkimaan niitä lapsia. Siskolla on kyllä tätä nykyä lukuisia ihan oikeita harrastuksia. Minun lempiharrastukseni taas on, no, mikäpä muu kuin työ.

13072192_10154676073518943_1697400350_o

Kun lapset ovat 2- ja 4-vuotiaita, kaikki pelkästään omien ajatusten kanssa vietetty aika maistuu suklaamuffinssilta. Se on niin herkullista, että usein viivyttelen nukkumaanmenoakin vain siksi, että saan vastata hetken ihan itse kaukosäätimestä. Melkein samanlaista euforiaa tunnen omassa työssäkin, missä olen ihan omillani.

Olen aloittanut hommat vähän kerrallaan, rauhassa. Se on ollut luksusta kun lapset ovat vielä niin pieniä, koska haluan olla läsnä heidän arjessaan. Työskentelen freelancer-toimittajana – teen juttuja televisioon, radioon ja lehtiin. Välillä niitä on enemmän, välillä vähemmän.

13078152_10154676073983943_1874565181_o

Nämä tämän postauksen tuokiokuvat ovat viime viikon juttureissuilta, jotka tein valokuvaajaystäväni Minnan kanssa. Keräämästämme aineistosta kertyy muun muassa muutamia matkajuttuja. Oli joukossa toki myös yksi televisiojuttukin, jonka tosin kuvasin itse.

Tykkään työstäni valtavasti, se on antoisaa, vaikka rankkojakin hetkiä toki on. Pitää markkinoida osaamista ja myydä töitään. Tehdä hommia vaikka keskiyöllä jos on tarvis. Hankkia joku hoitamaan lapsia jos ei itse ehdi heitä noukkimaan.

13072021_10154676075323943_1988804781_o

Mutta miten ihanaa onkaan käydä uusissa paikoissa ja tavata mielenkiintoisia ihmisiä. Mikään ei ole niin hauskaa! Oikeasti! Ja vielä saan kirjoittaakin. Tähän ylenpalttisen positiiviseen fiilikseen vaikuttaa ihan satavarmasti se, että pääsee vihdoin tekemään jotain ihan itsekseen, ilman vyötärönkorkuisia apulaisia.

Tuntevatko muut mammat tai papat näin?

Kun sitten vastikään juttelimme omasta ajasta ja kullekin korvamerkityistä harrastuspäivistä miehen kanssa, tunsin huonoa omaatuntoa kun varasin maanantai-illat kuvanveistokurssia varten. Kun minullahan oli jo tämä harrastus. Vai oliko se sittenkään sitä?

Kuvat: Minna Kurjenluoma ja Helena Liikanen