Monenlaisia todellisuuksia

kukka

Ranskassapa elellään jännittäviä aikoja. Tai no, se kaikkein jännittävin hetki taisi olla sunnuntaina kello 19.58 kun odotettiin virallista vaaliennustetta. Ketkä pääsevät tokalle kierrokselle? Taistelevatko presidenttiydestä äärioikeistolainen ja äärivasemmistolainen? Onko Ranskalla edessä Frexit?

Niin kuin varmasti tiedätte, toiselle kierrokselle pääsivät oman En Marche -liikkeensä EU-myönteinen Emmanuel Macron ja äärioikeistolainen, EU-eroa kannattava Front Nationalin Marine Le Pen.

vaalicollage

Toimittajana näitä asioita katselee aina yhdeltä kannalta, yksityishenkilönä taas toiselta. Toimittajan lasien takaa pyrkii tarkastelemaan asiaa kuin asiaa objektiivisesti, eli tässä tapauksessa pohtimaan äänestäjien äänestyspäätösten perusteluja ja taustoja.

Yksityishenkilön kannalta taas tilanne on ihan toinen. Kaltaisenani mamu-mammana olisi maailman tärkeintä, etteivät kaksikulttuuriset lapseni tai heidän kaverinsa vaan ikinä joutuisi rasismin kohteeksi.

lapsi kujalla

Etelä-Ranskassa elämä näyttää varsin toisenlaiselta kuin pohjoisen Pariisissa. Äänestystuloksetkin kielivät ihmisten toisenlaisesta arjesta: meidän lasten koulullakin järjestetyllä äänestyspaikalla esimerkiksi republikaanien Fillon voitti rutkasti, hyvänä kakkosena oli äärioikeiston Marine le Pen ja pitkän matkan päässä kolmantena Macron.

Hassua olikin, että siinä missä Macron Pariisissa juhli ekan kierroksen voittoa, kuultiin täällä jo seuraavana päivänä ensimmäisiä Brexit-henkisiä kommentteja. Yhtä kaveria kehotettiin harkitsemaan kansalaisuuden hakemista. Toisen suomalaisen tuttavaperheen lapsen luokkakaveri taas oli tiedustellut, että missä tämä on syntynyt.

– Jos “se nainen” on pressa, niin sä joudut lähtemään, oli tämä sanonut pienelle toverilleen.

Kahden viikon päästä sitten nähdään, että kuinka tässä kävi.

Kiitos, että sain tämänkin nähdä

annecy3

Olemme Annecyssa! Tätä Sveitsin rajan kupeessa sijaitsevaa kaupunkia on kutsuttu myös Alppien Venetsiaksi. Sen vanhaa kaupunkia kehystävät kapeat kanaalit ja suloiset kujat. Mikä täydellisen kaunis ja ihmeellinen paikka.

Kaupungin historia on värikäs ja pitkä: Annecyssa asuttiin jo 3000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. 1200-luvulla siitä tuli Geneven kreivikunnan pääkaupunki, sitten se liitettiin Savoien kuningashuoneeseen. Ja kun 1860 Savoie liitettiin Ranskaan, Annecystä tuli alueen pääkaupunki.

annecy-ikkuna

Olemme matkalla Alsacesta takaisin kotiin Rivieralle. Sen sijaan, että olisimme ajaneet koko matkan yhdellä rykäisyllä niin kuin menomatkalla, päätimme tällä kertaa nautiskella näistä sadoista kilometreistä palasen kerrallaan. Matkantekohan on yksin tärkeimmistä osista reissua.

Helena Annecy

Täällä Geneven kupeessa jostain syystä pulpahti mieleen, kuinka vuosia sitten New Yorkin Broadwayn musikaalissa kyyneleet alkoivat valua tahtomatta. Ei niinkään, että olisin musikaalin tarinasta mitenkään erityisesti latautunut. Pikemminkin koin itseni hirvittävän onnekkaaksi ja kiitolliseksi siitä, että sain kokea niinkin upean elämyksen. Pääsin hämmästyttävään Broadwayn musikaaliin, jonka lahjakkaat muusikot onnistuivat liikuttamaan sitä kaikkein sisintä.

kahvila_annecy

Matkustaminen on  juuri noiden syvien ja liikuttavien tunteiden metsästämistä, eikö vain. Paitsi, että ihminen toivoo saavansa lomillaan levätä, sitä haluaa myös reissuillaan kokea ja oppia uutta, liikuttua erilaisesta kauneudesta, nauraa ihmeiden äärellä ja maistella hämmästyttäviä makuja. Annecyn uskomattoman upeilla kujilla koinkin taas sen ihanan Broadwayn onnentunteen. Ah – kuinka mieletöntä onkaan, että saan tämänkin elämässäni kokea!

Mikä reissu on liikuttanut sinua?

annecy

Mahtuvatko muistot matkalaukkuun?

maisema

Terveiset Alsacen maaseudulta, Sveitsin rajapinnasta, anopin kotoa. Täällä mikään ei normaalisti muutu miksikään, mutta nyt on toisin. Anopin on nimittäin aika luopua liian suureksi käyneestä talosta.

Tähän kotiin liittyy paljon muistoja, joissa minä en ole ollut osallisena. Tavaroita läpikäydessämme olenkin kuullut lukuisia tarinoita menneisyydestä. Kuinka tässä huoneessa asui isoisoäiti ja  kuinka nämä kuvat ovat peräisin Algerian sodasta, jossa isotädin mies oli mukana. Kuinka eräänä vuonna vesi nousi näin korkealle kellarissa ja kuinka tässä tuolissa isoisä tykkäsi aina istua.

valokuvat

Ja mikä virne nousi miehen kasvoille kun tämä löysi lasikuulakokoelmansa 35 vuoden takaa. Näistä lapset varmasti tykkäävät, viedään kotiin! Viedään vain.

Mutta kun diakuvalaatikoita löytyykin lukuisia ja mustavalkoisia valokuviakin triljoona, alkaa ahdistaa. On huonekaluja, jotka eivät mahdu uuteen kotiin. Ottaisitteko? Sitten on viinilaseja, jotka etsivät uutta astiakaappia. Apua. Kuinka paljon muistoja kunkin ihmisen tulee kantaa mukanaan? Joutaisiko tämä jo pois? Onkohan oikeasti järkevää ottaa lapsista joka viikko 500 kuvaa?

Meidän pikkuperheemme tavaramäärä on maailmalla pienentynyt vuosi vuodelta. Ensimmäisen suuren konmarituksemme suoritimme,  kun lähdimme vuodeksi Los Angelesiin opiskelemaan. Emme ottaneet mukaan kuin pari matkalaukullista vaatteita, muutaman lelun sekä joitain valokuvia. Vaikka asuimme riisutussa opiskelija-asunnossa, yllättäen vuoden aikana ei tullut ikävä yhtään design-lamppua saati retrotuolia.

kalkkuna

Tajusin, että ihminen pärjää aika vähällä. Muistot syntyvät elämästä, kuten tämänkin hassunkurisen kalkkunan tapaamisesta sukulaisten maatilalla. Eikö olekin komea!

Oli Los Angelesissa toki yksi asia, jota oikeasti kaipasin. Se oli joka-aamuinen kahvikuppini. Kuppi, joka sopii täydellisesti omaan kouraan ja joka elää kanssani arkisissa, yksinkertaisissa onnen hetkissä.