Suomeen kevätjuhliin, koska Ranskassa ei sellaisia järjestetä

kevatjuhliin

Tässä sitä ollaan, kohta matkalla Helsinskiin (niin kuin nämä paikalliset tuppaavat sanomaan) kevätjuhliin. Ensimmäistä kertaa muuten lähdemme reissuun viisivuotiaan tyttären kanssa kahden! Jippii! Perheen miehet jäävät pitämään taloa pystyssä. Viikko on ollut himputin rankka, niin kuin jostain syystä aina ennen kuin mamman pitäisi matkustaa. Pikkuinen poikani on nimittäin sairastellut ja valvottanut yöt, ihan kuin tietäen, että äippä on kohta taas menossa. Käykö teillä koskaan näin?

karrynpyora

Nyt pyrin kuitenkin keskittämään kaiken energian seuraaviin päiviin. Olemme matkalla – kuten monet muutkin suomalaiset tältä seudulta – sukulaisten ylppäreihin ja valmistujaisjuhliin Suomeen. Ihanaa päästä uimarannalta hetkeksi räntäsateeseen laulamaan suvivirttä, sillä täällä meillähän Rivieralla julkisten koulujen kevätjuhlat on tänäkin vuonna peruttu terrori-iskujen pelossa. Se on mälsää.

Ylioppilasjuhlia ei sen sijaan ole peruttu, koska niitä ei ole koskaan järjestettykään. Hah. Tiesittekö, ettei Ranskassa ylioppilasjuhlia juhlita laisinkaan?

Suomalaisesta, juhlia rakastavasta ihmisestä se tuntuu harvinaisen raadolliselta erityisesti maassa, jossa lapsia arvioidaan jo 3-vuotiaasta alkaen koulutodistuksin. Yläasteikäisten sukulaislasten koulutodistuksista olen saanut nähdä, kuinka lapsi itse sijoittuu muihin luokkatovereihin nähden. Viidenneksi huonoin äidinkielessä, kolmanneksi paras liikunnassa. Itse olisin ollut matikassa varmaan ainakin toiseksi huonoin.

IMG_5435

Ei sinänsä – kyllähän nämä ranskalaiset juhlia osaavat. Olen esimerkiksi viettänyt lukuisia eri vaiheiden rippijuhlia katolisessa sukulaisperheessä. Häätkin voivat olla isoja ja pikkukaupungissamme tietty on koko ajan käynnissä jos jonkinmoista karnevaalia, festivaalia ja meluisaa markkinaa. Mutta ylioppilasjuhlat – niistä ei piitata. Ihan mälsää.

Olenkin saanut monelle selittää perinpohjaisesti, että miksi olemme matkalla Suomeen. Niin, Suomessa juhlitaan ylioppilasta vähän niin kuin Amerikassa, tiedättehän.  Ranskassa sen sijaan olen kuullut oppilaiden vain sotkevan luokkahuoneensa uurastuksen päätyttyä.

 


Mitä tehdä Rivieralla lasten kanssa? Osa 3: Antibes

Antibes

Viralliselta nimeltään kotikaupunkini on Antibes – Juan les Pins, mikä kertonee olennaisen. Kaupungilla on siis kaksi napaa: jumalaisen kaunis vanha Antibesin kaupunki ja ihana, kesäturistien rakastama rantakohde nimeltä Juan les Pins. Niiden välissä on vielä kaunis Cap d’Antibesin niemi, joka on tunnettu ennen kaikkea varakkaiden ihmisten huvila-alueena. Kulkeminen Antibesin ja Juan les Pinsin välillä on helppoa: se onnistuu joko kävellen, lähijunalla tai paikallisbussilla.

Tässä postauksessa kerron muutamia lempparijuttujamme lyhyesti. Ison osan vinkeistä, kuten suosikkiuimarantamme ja -ravintolamme säästän tietty sitten opaskierroksilleni täällä etelässä (lisätietoa niistä löydät Pamplemousse-matkatoimiston sivuilta täällä.)

rantaelämää4

1) Uimarannat

Antibesin puolen lapsiystävällisin uimaranta on nimeltään Plage de la Gravette. Se on sijainniltaan erinomainen – se on nimittäin aivan kauniin vanhan kaupungin kyljessä kiinni. La Gravette on muodoltaan suojaisa ja “kuppimainen”, eivätkä suuret aallot eivät sinne lyö. Helpostusta rantaelämään tuo perheelliselle myös se, että aivan kulman takaa löytyy kaikki tarpeelliset palvelut: ravintolat, jätskikiskat ja vessat. Jos taas näköalaa kaipaa, suosittelen Plage de la Salis -rannan puolta Cap d’Antibesin niemen juuressa. Sen syleilystä voi ihailla kaunista, Alppien kehystämää vanhaa kaupunkia.

Juan les Pinsin puolella uimarannat ovat suurelta osin yksityisiä, maksullisia rantoja, mutta kyllä julkisiakin löytyy joukosta. Jos kukkaro antaa myöten (n. 15 euroa) , kannattaa maksullisilla rannoilla viettää vaikkapa yksi aamupäivä. Mikä nimittäin sen mahtavampaa kuin loikoilla pehmeällä rantatuolilla ja siemailla tarjoilijan tuomaa drinkkiä lapsen leikkiessä rantavedessä. Erityisen ihanaa Juan les Pinsissä muuten on sen mielettömät auringonlaskut.

2) Antibesin vanha kaupunki

Antibesin vanhan kaupungin kujat tarjoavat koko perheelle paljon nähtävää ja koettavaa: söpöjä pikkukauppoja, jäätelöbaareja, kuppiloita, sokkeloisia kujia, karusellin, mielettömän Picasso-museon ja mitä vielä. Usein vanhassa kaupungissa soi myös live-musiikki tai on käynnissä jonkinmoinen festivaali. Pian koittaa esimerkiksi tämä meidän perheen suosikkijuhla, performanssitaiteen Deantibulations, joka tuo kaduille joukon mielettömiä sirkustaiteilijoita ja näyttelijöitä.

16 03 07 Panorama Antibes web 6

3) Antibesin satama

Antibesin satama on nähtävyys itsessään, onhan kyseessä Välimeren suurimpiin kuuluva huvijahtisatama. Erityisen kauniin satamasta tekee kuitenkin paitsi sitä reunustava vanha muuri, myös veneitä vartioiva, satoja vuosia vanha puolustuslinnake Le Fort Carré. Perheen pienimmille sataman jättiläismäisissä huvijahdeissakin riittää äimisteltävää. Antibes on kotisatama esimerkiksi venäläisomisteiselle, maailman suurimmalle jahdille nimeltään Dilbar, joka on yli 150 metriä pitkä.

littoral2

4) Ulkoilureitti

Cap d’Antibesin päätä kiertää äärimmäisen kaunis kävelyreitti, Sentier Littoral, josta olen täällä blogissa aikaisemmin puhunutkin. Reitti on sopiva lapsille noin viidesta ikävuodesta ylöspäin (ellei bébé kulje repussa). Reitistä lisätietoa löydät täältä .

IMG_0293

5) Leikkipuistot

Antibesissa on lukuisia leikkipuistoja, joista osa tosin on kunnoltaan vähän mitä sattuu. Meidän perheen suosikkipuistot sijaitseva rannoilla, missä vanhemmat voivat ihailla kauniita maisemia. Antibesin rantapuisto sijaitsee kaupungin keskustan Place de Gaulle -aukiolta vievän Albert 1er -bulevardin päässä. Toinen erittäin kiva puisto taas sijaitsee Juan les Pinsin La Pinède -rantapuistossa (jonka kupeesta näkymä yllä).  Sieltä löytyy leikkikentän lisäksi pikkujuna ja karuselli.

 

Ja tässä vielä linkit aikaisempiin toivepostauksiin:

Mitä tehdä Rivieralla lasten kanssa? Osa 1: Cannes

Mitä tehdä Rivieralla lasten kanssa? Osa 2: Nizza

 

 


Lapsuuden tunteet ja presidentit

maisema3

Mies yllätti pari viikkoa sitten keittiössä nyyhkyttelevän vaimonsa. Ei siinä sinänsä mitään uutta – olenhan savolais-karjalaiset juuret omaava herkkä hölösuu, jonka on vaikea pitää tunteita ominaan. Nämä ovat piirteitä, jotka muuten ovat täällä Välimerellä saaneet vain lisäpuhtia.

Mies on jo moiseen tottunut. Ei kannata huolestua, sillä Helenan hetkelliset maailmanloput kestävät yleensä kaksi minuuttia. Sen jälkeen palataan taas normaaliin.

– No mikä nyt on?

– No kun presidentti kuoli juuri Suomessa ja Ranskassakin saatiin uusi. Kauhean tunteikasta, selostin naama märkänä, mutta jo hymyillen.

Voitte vain kuvitella miehen ilmeen.

loma5

Mauno Koiviston merkitystä meidän lapsuudellemme oli vaikea muuttaa sanoiksi. Kyllähän ranskalaismies toki jälleen ymmärsi vaimoaan, tai ainakin kovasti yritti. Samanlaista, luotettavaa ja arvostettavaa päämiestä hän ei omasta lapsuudestaan kuitenkaan siinä hetkessä osannut nimetä.

Niin – itkeskelinköhän minäkään oikeasti Koiviston takia, tiedä sitten. Ennemminkin presidentin kuolema taisi nostaa pintaan niitä ulkosuomalaisille tuttuja ajatuksia, elämän menneitä hetkiä.

Kuten sen muistojen kauniin, lämpimien kesien Suomen, jolloin ajoin vielä apupyörillä kadun päästä päähän ja piipahdin välillä naapurissa maitokahvilla. Silloin käytiin myös äidin kanssa E-kaupassa ostamassa lihaa, joka jauhettiin edessämme jauhelihaksi ja saatiin lauantaisaunan päätteeksi puolikas pullo limsaa. Koivisto oli presidentti silloinkin kun isosisko ja serkku valvoivat koko yön katsoen Soulin olympiakisoja ja Tapio Korjus voitti kultaa.

kaksikielisyys

Tänään, Mauno Koiviston hautajaispäivänä katselinkin videonpätkiä netistä ja lueskelin kavereiden tuntemuksia. Ne olivat kovin tuttuja, oikeastaan ihan samanlaisia kuin omani. Sellaisiahan ne lapsuuden jutut ovat suomalaisten kesken, hyvin samankaltaisia, tiedättehän. Joku oli vienyt lapsensa katsomaan hautajaissaattuetta. Jos olisin ollut Suomessa, olisin minäkin varmasti tehnyt niin.

Sen sijaan, helatorstai-illan kunniaksi menimme käymään Välimeren rannalla. Auton ikkunasta tytär näki julisteen ja huusi: – Hei tuo on tuo Emmanuel! Mikä sen nimi oli… Macron! Emmanuel Macron! Presidentti!

Niinpä. Nyt rakennamme toisenlaista lapsuutta. Toivottavasti muistot ovat sitten aikanaan yhtä lämpimiä.