Liian positiivinen. Tyhjännauraja.

positiivisuus

Ajattelinpa kehua nyt, kuinka ihana alkuviikko mulla on ollut.

Mies on poissa, joten olen täyttänyt omat ja lasten päivät kaikenmaailman kohtaamisilla. Eilen päivällä tapasin työmatkalla olleen kaverin Suomesta, sitten illalla järjestin kotiin niin sanotut apéro-leikkikekkerit (naapuruston äideille rosee-viiniä ja naksuja,  lapsille leikkejä ja pitsaa). Tänään, vapaan keskiviikkoiltapäivän kunniaksi kutsuimme ystävät Nizzasta kylpemään ja illalla odotamme toisia kavereita Suomesta yökylään.

Iiihanaaaa! Rakastan kesäaikaa Rivieralla, tuntuu nimittäin kuin olisi ikuisella lomalla, vaikka nyt päivät töitä tekisikin. Kodista on tullut avointen ovien huusholli, jossa viihdytään aina silloin tällöin vain pieni hetkinen. Ystävät ja kaverit ovat tervetulleita kaaoksen keskelle – ennen kuin kohta taas mennään rannalle.  Hyvä puoli on minusta sekin, ettei siivota kannata, koska hiekkaa kulkeutuu kohta sisään uudestaan.

minä rannalla

Olisihan tämän alkuviikon toki voinut viettää toisinkin. Kiukutella esimerkiksi siitä, että kouluruokala oli eilen pyytämättä ja yllätyksenä lakossa. Että kotona on liian kuuma. Että silitysrauta hajosi käsiin. Että kuulin mammoilta eilen vähän ikäviä juttuja esikoisen tulevasta ala-asteesta. Että Pariisissa tehtiin taas terrori-isku (joka onneksi ei aiheuttanut suurta vahinkoa). Että unohdin viedä energiajätteet kadunvarteen illalla, minkä seurauksena meidän roskis sitten pursuilee viikon verran. Se vasta kuulkaa onkin harvinaisen mukavaa tässä 35 asteen lämmössä.

Onhan niitä hetkiä toki minullakin, jolloin seinät kaatuvat päälle ja raivostuttaa ihan älyttömästi. Sen kuulevat kyllä naapuritkin. Mutta nyt piti oikein pinnistellen muistella, että mitä ne ärsyttävät, tällä viikolla tapahtuneet asiat oikein olivatkaan. Kaikki vastoinkäymiset olivat karanneet takaraivoon.

Pääasiassa nimittäin pyrin ajattelemaan asioita niiden valoisalta kannalta, sillä elämä on sillä tavalla paljon mukavampaa. Aika moni fiilisjuttu on lopulta itsestä kiinni.

suomi4

Vaikka olen minä kyllä senkin huomannut, että joitain kyynikkoja positiivisuus ärsyttää. Naiiviahan se on olla tuollainen. 

Kun kirjoituksissani kehun elämää Ranskassa, yksi jos toinenkin muistuttaa, että OIKEASTI kyllä Ranskassa on moni asia tosi huonosti. Lähiöissä ihmiset ei osata käyttäytyä. On aseita ja huumeongelmia. On islamismia. On nokkavia pariisilaisia. Ja vanhemmatkin kurittavat lapsiaan.

Auta armias, jos taas erehdyn kehumaan Suomea, yksi jos toinenkin muistuttaa, että toista se arki vaan KUULE on marraskuussa. Suomessa lapsetkaan eivät osaa käyttäytyä. Kaikki tuijottavat iPadejaan eikä vanhanajan ruoka-ajoista pidetä kiinni. Kuraa ja soraa on joka paikka täynnä. Jouluna on sama sää kuin juhannuksena.

Kuulostaako tutulta?

Yhden ihanan positiivisen ihmisen kanssa juttelimme muuten myös podcastimme tämänpäiväisessä jaksossa. Kanadasta nyt Suomeen muuttava Katja Presnal on muuttanut parinkymmenen vuoden aikana noin puolentoista vuoden välein, saanut kolme lasta ja kehittynyt nettikirpparimyyjästä konferenssipuhujaksi. Käypä kuuntelemassa.

Huippuvuosi takana ja edessä

theoule1

Olin eilen uudenvuoden juhlissa, joissa järjestettiin erilaisia, hauskoja leikkejä. Yhdessä niistä piti asettua eri kohtiin olohuonetta riippuen siitä, millainen vuosi oli takana. Toisessa päässä huonetta olivat he, joilla oli takana tosi huono vuosi ja toisessa päässä taas he, joilla oli ollut aivan huikea vuosi.

theoule-maisema

Löntystin  lauman mukana sen kummempia asiaa märehtimättä keskelle huonetta. Kaippa mulla oli ihan sellanen ok vuosi, ei huono eikä hyväkään.

– Hei, sunhan pitäis olla tuolla toisessa päässä, sultahan tuli kirjakin ulos, oma mies kuiskasi.

– Ai niin!

Silmät kirkkaana siirryin voittajakulmaan, jossa jo oli entuudestaan vastanainut, onnellinen pariskunta. Mieli kohosi korkealle kun kovalla äänellä kerroin, että takana oli huikea vuosi. Yksi isoista unelmistani toteutui: esikoisteokseni julkaistiin! Moni uusi tuttavuus kävi siitä jälkeenpäin onnittelemassa. Kyllä maar, hieno juttuhan tuo tosiaan.

theoule2

Kotiin tultuamme päätin raivata esiin kaikki vuoden aikana tapahtuneet iloiset asiat. Niitähän on triljoona! Ihana (ja ihan vähän raivostuttava) Sisilian matka, mielettömät iltahetket rannalla, kesäloma Suomessa, uudet työkuviot, kauniit maisemat ja tietty se onnellinen lapsiarki ja hyvä parisuhdekin. Huippuvuosi siis – ei tätä oikein huonoksi saisi vaikka kuinka vääntelisi.

Toki vuoteen mahtuu paljon järkyttäviä suruja ja pettymyksiäkin, kuten aluettamme kohdannut terrori-isku ja tietysti Syyrian tilanne.

theoule-kaivaa

Summa summarum: on tärkeää muistuttaa itseään hyvistä asioista joka päivä, muuten onnen hetket näemmä tuppaavat huonoina päivinä jäämään jalkoihin. Tämä olkoon vuoden 2017 lupaus: olla positiivinen ja kiitollinen.

theoule4

Teeman mukaisesti aloitimme tämän vuoden kipuamalla heti huipulle. Valloitimme lasten kanssa läheisen Theoule-sur-Merin kuvankauniin Pointe de l’Aiguillen korkeimman kohdan. Siellä söimme eväslounaan sinistä Välimerta ihaillessamme. Juuri nyt elämä ei voisi maistua paremmalta.

Kiitos myös teille rakkaat lukijat siitä, että olette elämässäni.

 

 

Hyvää Ranskan kansallispäivää!

lippu

Nonni, tänään opetetaan tytölle, että Suomen itsenäisyyspäivänä tuijotetaan yhdessä shaking hands programmia (kuten mies asian ilmaisee). Se on sitten Ranskan juhlapäivänä kun juodaan samppanjaa ilotulituksien loisteessa.

Facebook-statukseni itsenäisyyspäivänä 2011. Oli kylmä ja luminen joulukuun kuudes, istuin vauva sylissä töölöläiskolmion lattialla, tohkeissani kaksikulttuurisen pikkuihmisen laveasta maailmasta. Enpä silloin arvannut, että neljän ja puolen vuoden kuluttua juhlistaisin Ranskan kansallispäivää Ranskassa, joka olisi ollut asuinmaani jo kolme vuotta. Oma elämäkin on aika paljon laventunut sittemmin.

Shaking handsejä en ole enää nähnyt ikuisuuteen. Toisaalta en ilotulituksiakaan – tämä on nimittäin ensimmäinen heinäkuun neljästoista, jonka vietämme maassa sitten muuton.

vaatteet

Skumppakin on kateissa. Juhlatunnelman sijasta koti on kaaos. Pakkaan kasseihin suunnitelmallisesti vaatteita: yksi laukullinen Suomen kylmiä kesäiltoja varten, toinen Alsacen pätsikuumuuteen, missä vietämme ensi viikon alkupuoliskon. Ihanaa, mutta vaatii höselöltä perheenäidiltä joka kesä järkyttävän määrän järjestelmällisyyttä. Tarvitseeko pitkähihaista? Entä pipoa? Kurahousut? Biksut, shortsit, uimalasit?

Kotikin on saatava priimakuntoon. Airbnb-asukkaat muuttavat sisään lauantaina.

Ylihuomenna. Äkkiä, lapset nukkuu.

meidanperhe

Ihan hyvä niin – yritän nimittäin aktiivisesti olla ajattelematta kirjaani, joka on mennyt tällä viikolla painoon. Jännittää, hirvittää, toisaalta on iloinen ja tyhjä olo. Kaikki tuntuu tämän Meidän Perhe -lehden ihanan jutun jälkeen vieläkin todellisemmalta. Oletteko jo nähneet? Kerron siinä, miltä meidän perhe-elämä näyttää Ranskassa ja mitä Suomesta on ikävä. Voi olla, että moni on asioista toista mieltä.

Viime päivinä meillä on ollut vieraita Suomesta, mikä muuten auttaa näkemään kotikulmat taas uusin silmin. Miten kaunista täällä onkaan. Kuinka eksoottista on sekin, että pikkukujilla pelataan petankkia puupalikoilla, melkein kuin mölkkyä. Ihmiset sanovat bonjour ja aurinko värittää taivaan persikalla. Merivesi on kuin linnunmaitoa. Ja huh: Jay-Z ja Beyoncékin oli kuulemma nähty kotikulmilla (klik!). Ohhoh.

petankki

Siltä se Suomikin näyttänee taas lomalla ensi viikolla, niin kaunis ja vehreä. Niin se on aina, synnyinmaa saa kauempana kultareinukset. Vaikka nämä viimeaikaiset uutiset (klik) eivät monikulttuurista perhettä yhtään nauratakaan. Siis vaikka ne vitsejä kuulemma olivatkin. Vitsejä. Jotenkin ne muistutti viime kesästä. Eikö mikään ole muuttunut tästä (klik)?

Kiireellä vielä viimeinen pesukone käyntiin. Sitten lapset heräävät päiväuniltaan ja kaivan kaapista kylmälaukun, johon pakkaamme eväät rannalle. Niin on tehty monena tällä viikolla iltana, mutta tänään on hiekalla kestettävä pitempään. On kuitenkin Ranskan synttärit, lapset toitottavat, pakkohan sitä on juhlia. On, vaikkei sen kotoisampaa olisi kuin istua telkkarin edessä ja tuijottaa linnanjuhlia. Ilotulitukset vastarannalla alkavat sitä paitsi vasta ennen kello yhtätoista. Tänä iltana valvotaan, kerrankos sitä, vaikka väsyttää jo. Saisiko olla tylsä?

(No en ole. Lupaan iltakuvia Instaan.)

Hyvää Ranskan kansallispäivää! Kippis! Cin cin!