Nyt kun ongelmista puhutaan

antibes tori

Kesäajasta luopuminen on saanut Suomen eduskunnassa kannatusta. Kiinnostavaa.

Huomasin kyllä keväällä, kuinka kellon siirtely puhutti suomalaisessa sosiaalisessa mediassa. Venkslaaminen harmistutti monia kamalasti, mikä tuntui omasta näkökulmasta pikkuisen höpsöltä. Siirretäänhän Ranskassakin kelloja. Siirretäänhän sitä kelloa aina silloinkin kun matkataan lomalle Espanjaan. Ja saatetaanhan sitä muutenkin herätä viikonloppuna noin vain tuntia myöhempään tai aikaisempaan. Sitä paitsi – kännykkähän siirtää kellon automaattisesti. Mikä probleema tämä nyt oli?

Minä rakastan kesän valoisia iltoja. Ja kellojen siirtämisellä on itselleni symbolinenkin merkitys: ihminen ikään kuin tajuaa, että nyt ollaan kesässä, nyt taas talvessa. Ehkäpä sitten olen ajatuksineni yksin.

10.00

Paljon kesäaikaa isompana ongelmana pitäisin sen sijaan lasten loma-aikatauluja. Suomessa kesälomat alkavat liian aikaisin, meillä Ranskassa taas aivan liian myöhään. Siinä missä suomalaiset pikkukoululaiset pitelevät kesäkuun sadetta ja paahtuvat luokissaan elokuussa, on meidän lapsosilla nyt heinäkuisissa koululuokissa läkähdyttävän raskasta. Kun ulkona on 35 astetta eikä luokkahuoneissa laisinkaan ilmastointia, voitte kuvitella pienokaisen tilan kello 16. Viime päivinä olenkin järjestänyt työni niin, että olen voinut noukkia kuopuksen kotiin päiväunille.

Eivätkö kaikki eurooppalaiset koululaiset voisi päästä juhannuksena lomalle ja aloittaa vastaavasti elokuun lopussa? Tehtäisiinkö kansalaisaloite myös siitä?

19.00

Ja jos vielä saisin valita, niin jonkinmoista standardisointia vaatisin kyllä myös kellonaikoihin noin niin kuin yleisesti. Opettelemme nimittäin nyt tyttäreni kanssa kellotaulua. Uudet tiedonmuruset aiheuttavat hämmennystä paitsi pienessä, myös perheessä huonompaa suomea puhuvassa aikuisessa. Kuinka hemmetissä ihmisen pitäisi muistaa, että sept heures et demie on puoli kahdeksan eikä puoli seitsemän? Häh?

Onneksi on kolkkia, joissa vaikeneminen ei ole kultaa

Vaikemeninenko

Luin Hesarista, kuinka sveitsiläinen Das Magazin -lehti on omistanut kokonaisen numeronsa suomalaiselle vaikenemiselle. Sveitsissä suomalainen tuppisuisuus nähdään positiivisena asiana, suoranaisena matkailuvalttina. Sveitsiläiselle Suomi on ilmeisesti kuin mystinen, maankokoinen hiljaisuuden retriitti.

Miehenikin kertoo usein ihmeellistä tarinaa siitä, kuinka aikoinaan Suomeen puhelimitse tehdyssä työhaastattelussa tuli pitkä, ahdistavan hiljainen hetki.

– Minä luulin, että no niin, pieleen meni. Mutta eipä sittenkaan, minäpä sainkin sen paikan! Suomessa hiljaisuus on hyvä asia.

Täällä maailmalla kun pyörii ulkosuomalaisten kanssa, vaikeneminen tulee usein puheeksi. Yllättävän monikin tuttavani on sanonut viihtyvänsä ulkomailla paremmin, koska maailmalla on lupa puhua ventovieraillekin. Ei tarvitse vaieta itseään kuoliaaksi ja hölösuisuuskin on sallittua. Suomessa kun tuntui, että aina oli joku asettamassa tulppaa suulle.

kivipatsas

Sillä niinhän se on, että kaltaisestani puheliaasta ihmisestä väkinäinen vaikeneminen tuntuu raskaalta, vaikealta,  ja ennen kaikkea oman, eloisan persoonan piilottamiselta. Tietäisivätpä kaikki, mikä vapaudentunne se onkaan, kun kahvilassa voi pussata puolituttua poskelle ja toisen jonottajan kanssa jutustella vaikka nyt eilisestä leivästä, jos ei muuta keksi. Voi olla juuri se, mikä on.

Sveitsiläislehdessä kerrotaan vaikenemisen johtuvan suomalaisten epäluuloisuudesta, mikä minusta kuulostaa mielenkiintoiselta. Tässä suora lainaus HS:n jutusta:

Enon mukaan pitkään sotia vältelleet maat, kuten Ruotsi ja Sveitsi, eivät voi ymmärtää epävarmuutta, jonka uhatuksi tuleminen aiheuttaa. Suomalaiset ovat yhä epäluuloisia. Siksi he eivät puhu kaikille. Omille kyllä jutellaan.

Liekö sitten suomalaisuuden syytä vai muuta, mutta kuten sveitsiläiset, rakastan minäkin tietysti kauniita, maagisen hiljaisia hetkiä saunanlauteilla tai metsäkävelyllä. Siinä ollaan toiselle täydellisesti läsnä, mutta ihan hiljaa. Sen sijaan en yhtään rakasta arjessa vaikenemista, hiljaisia hetkiä kaupan kassajonossa, varpaisiin toljottamista ruuhkabussissa saati tukahduttavaa puhumattomuutta kahvipöydässä.

Yksi suomalainen työkaverini sanoi aikoinaan äitinsä opettaneen hänelle, ettei ihmisen sovi olla häiriöksi.  Sillä tämä taisi tarkoittaa, ettei ylenpalttinen hölöttäminen ole ihmislapselle soveliasta. Minua ei onneksi näin kasvatettu, vaikka ehkä joskus olisi ollut vähän syytäkin.

Siksipä sanon sen nyt teille tässä suoraan: jos joskus tavataan, meikäläisen kohdalla sopii kyllä ihan avoimesti olla vähän häiriöksikin.

Kylpyhuonekin kuin kylmäkaappi – lattialämmitykseen tottunut kärsii etelässä

talvi rivieralla

Mikrossa lämmitetty kaurapussi tai kuumavesipullo. Flanellipyjama. Villasukat.

Meikäläisen iltapuhteet ovat talvisella Rivieralla jotain ihan muuta kuin aikoinaan Suomessa. Yöllä on kylmä, mutta kyllä kunnolla pakattuna nukkuu ihan erinomaisesti. Vähitellen minäkin, keskuslämmityksen kasvatti, olen oppinut elämään vanhassa kivitalossa, jossa on kesällä viileää ja talvella hirveän viileää.

yövarusteet2

Innostuin kirjoittamaan aiheesta luettuani aivan mainion Mari Mannisen kolumnin Hesarista tänä aamuna (klik!). Suomalaisten – kuten myös allekirjoittaneen – kylmäkestävyys kun on täysi myytti.

Erityisesti alkuaikoina otti päähän kun aamusella lattia tuntui jalkapohjissa järisyttävän kylmältä (mitä purinkin perheen iloksi järjestämällä “Suomessa on tämäkin asia paremmin”-kiukkutempauksia). Harmitti myös kovasti, että vessassa oli ikkunaan kiinnitetyn tuuletusaukon takia ulkohuussimainen tunnelma (joten panin miehen teippaamaan sen kiinni). Ärsytti myös vietävästi, että aamiaiselle oli puettava villapaita ja toiset villasukat. (Antakaa mulle se helkutin SAUNA!)

talvi rivieralla 2

Mutta kumma kyllä, kaikkeen tottuu – ainakin melkein. Nyt tuntuu suoranaiselta tuhlaukselta ajatella, että talon jokaista huonetta pitäisi lämmittää ympäri vuorokauden. Ei, patterit pannaan päälle vain siellä, missä ollaan, sillä uskokaa tai älkää, myös kylmä sisätila on pukeutumiskysymys. On ihan normaalia kulkea neljä kuukautta kaulaliina tiukasti kaulassa.

Mistä tuli mieleeni, että mies muuten kantoi vastikään kylppäriin värkin, jollaisesta en ollut koskaan kuullutkaan. Se on autonlämmittimeen verrattava kuumailmapuhallin, joka lämmittää kylmäkaappia muistuttavan  aamukylppärin kuumaksi parissa minuutissa. Olen aivan myyty ja kun oikein ottaa pattiin, istun härpäkkeen edessä perheeltä salaa somettamassa.

talvi rivieralla 3

Sen sijaan Suomessa talvisin huomaan nykyään hikoilevani vimmatusti. Olen tottunut, että villapaidan alla on ainakin yksi pitkähihainen aluspaita. Ei niitä tosin karaistuneet paikalliset tunnu täälläkään harrastavan, sillä siihen malliin olen minäkin saanut toimia virallisena talviasiantuntijana.

– Sinä kun olet sieltä pohjoisesta niin kerrotko, miten tällaisella ilmalla pitäisi oikeasti pukeutua?

Mielelläni luennoinkin kerrospukeutumisesta ja pohjoismaisista, tuulen- ja vedenpitävistä materiaaleista. Vaikka ihan kuin he oikeasti siitä vähät välittäisivät. Kaverikin kertoi tosissaan keksineensä ratkaisun perheen liukkaisiin kiviportaisiin: lapsia vaaditaan olemaan kotona paljain jaloin. Kukaan ei ole sen koommin liukastunut.

– Eikö ne ole tosi kylmät? Onko teillä koko ajan nuha?

– Äh, kaikkeen tottuu.