Hyvä syy asua Etelä-Ranskassa

dolceacqua6

Yksi parhaista puolista Etelä-Ranskassa on se, että Italia on niinkin lähellä. Heh. Se tuntuu minusta edelleenkin kummalliselta. Kun pikkutyttönä matkustimme äidin kanssa Mikkelistä Riminille, se matka tuntui melkein pitkältä kuin kouluvuosi. Nyt me käymme ulkomailla lounaalla. Ajatella.

docheacqua4

Viime viikonloppuna päätimme sitten hurauttaa ystäviemme suosittelemaan kylään visiitille. Kylä nimeltä Dolceacqua sijaitsee aivan rajan kupeessa, suuren Ventimiglian kaupungin pohjoispuolella. Meiltä Antibesista automatkaan piti varata oli noin tunti ja vartti. Nizzasta aikaa matkaan kuluu siis vielä vähemmän.

dolceacqua1

Pikkuruisessa Dolceacquassa asuu noin 2000 ihmistä. Kylä on tunnettu  linnastaan, jonka uskotaan olevan peräisin 1000-luvulta. Mäen rinteestä kohoavaa hämmästyttävää linnaa vierustaa vanha, muurilla ympäröity kylä, jonka kujat ovat  maagisia kaltevine seinineen ja mukulakivineen. Ne kuiskailevat historian menneitä tarinoita ohikulkijoille ja tarjoavat lapsille mielettömiä (liiankin hyviä) piilopaikkoja.

dolceacqua2

Itse linna on vuosisatojen tiimellyksessä raunioitunut jouduttuaan useiden hyökkäyksien ja suuren maanjäristyksen kohteeksi. Suosittelen silti vierailemaan: ylhäältä mäeltä on nimittäin henkeäsalpaavan upeat näkymät kauas merelle saakka. Linnassa on myös hyvin asiantunteva opas, joka kertoo kohteesta ainakin italiaksi ja ranskaksi. Lapsetkin tykkäsivät valtavasti.

dolceacqua5

Dolceacquan läpi virtaa joki, jonka kovaääninen kuohunta antaa vierailulle persoonallisen äänimaisemansa. Vanhasta keskustasta uudelle puolelle joen ylittää komea kaarisilta, Ponte Vecchio, joka on innoittanut ranskalaisiakin taidemaalareita, kuten kuulua Claude Monet’a.

dolceacqua3

Talvisaikaan monet vanhan keskustan lounaspaikoista näyttivät olevan kiinni. Sen sijaan löysimme lukuisia ihania kuppiloita uudelta puolelta. Itse voin suositella kauniisti sistustettua Ristorante Casa e Bottegaa lämpimästi. Me söimme jänistä, pastaa ja raviolia – lautaset tyhjäksi.

dolceacqua8

www.dolceacqua.it