Pariisittaren ulkonäköpaineet

printemps

Ah, Pariisi. Viihdyn täällä joka kerta paremmin.

Tällä kertaa olen pääkaupungissa toisenlaisissa työn merkeissä kuin viimeksi, nimittäin tekemällä haastatteluja tulevaa kirjaani varten. Tämän viimeisen illan olen käyttänyt tuliaisten hankintaan. Ei ole kotiin palaamista ellei lapsille ole edes jotain pientä luvassa.

En todellakaan ole mikään shoppailija – mutta Pariisissa tämäkään ei ole hullumpaa. Tässä matkalla leluosastolta tavaratalon hisseillekin osuin vahingossa Le Printempsin hämmentävän hienoon kupoliravintolaan.  Ex-tempore- aperitiiville siis!

Helena et le printemps

Kauniista ympäristöstä inspiroituneena ryhdyin pohtimaan estetiikkaan liittyviä kysymyksiä. Ne ovat nimittäin nousseet viikonlopun aikana monissa haastattelukeskusteluissa esiin. Yllätys ei tietty ole kellekään, että ranskalaiset – ja erityisesti pariisilaiset – panostavat ulkonäköönsä huomattavan paljon arjessa. Paljon enemmän kuin monet muut.

Ihaillen olen tälläkin reissulla tuijotellut toinen toistaan tyylikkäämpiä vastaantulijoita ja bongaillut pukeutumisvinkkejä. Paitsi että muodista, kauneudenhoidosta ja estetiikasta selvästi nautitaan, on muistettava, että pariisilainen ympäristö asettaa toki myös tosi paljon ulkonäköpaineita.

– Hoikkuus on meille molemmille todella tärkeää. Vanheneminen on vaikeaa, sanoi yksikin haastateltavistani kun puhuimme parisuhteesta. Hän puhui itsestään ja aviopuolisostaan.

Kyllä – niin absurdilta kuin keskustelu voi suomalaisesta näkökulmasta tuntuakin, sitä se ei muodin keskuksessa ole. Ranskassa tavalliset naiset kuuluvat tutkitusti Euroopan laihimpiin ja paineet pysyä hoikkana ovat oikeasti kovat. Ylipaino voi tuottaa koviakin vaikeuksia työ- ja treffimarkkinoilla, mikä lienee myös syynä sille, että jopa kuusi kymmenestä ranskalaisesta naisesta kertoo haluavansa laihtua.

Vertailun vuoksi etsin käsiini tällaiset lukemat, jotka antavat ainakin osviittaa nykytilanteesta:

  • suomalaisen työikäisen naisen keskipainoindeksi oli vuonna 2015; 25,9 (THL)
  • ranskalaisen naisen keskipainoindeksi vuonna 2016: 23,2. (WHO)

printemps baari

Lihavuus, pyöreys, tukevuus – ne näyttävät monen ranskalaisen mielestä ihmisen omalta syyltä, kykenemättömyydeltä pitää itsestä huolta. Viime aikoina aihepiiristä on onneksi alettu puhua ääneen, kun ranskalainen Gabriel Deydier julkaisi kirjansa  siitä, miltä tässä yhteiskunnassa tuntuu olla ylipainoinen. En ole vielä itse sitä lukenut, mutta hänen kokemuksistaan voi lukea englanniksi esimerkiksi täällä. Ylipainon vuoksi oli haukuttu kotona ja nolattu työpaikalla, uimarannalla jopa pyydetty peittämään itsensä.

Järkyttävää. Millaisia ajatuksia tämä sinussa herättää?

Mutta! Ennen kuin putoamme liian syviin vesiin, palataan vielä nopsasti loppukevennyksenä näihin muihin, hieman mukavampiin esteettisiin kysymyksiin. Ajattelin jakaa kanssanne, että tässä, pariisittarien pukeutumista muutaman päivän tarkkailleena, hankintalistalle on hypännyt musta, lyhyt hame. Kera mustien sukkisten ja matalien nauhakenkien se näyttäisi olevan täällä todellinen jokanaisen luottoyhdistelmä. Moi aussi!

Vanha kansa tietää: samppanja parantaa flunssan

Nice-samppanja

Viikko kamalassa flunssassa alkoi tulla täyteen. Kun sunnuntai-iltana kömmin suihkusta alakertaan, oli mielessä kuuma hunajatee. Mutta mies olikin nostanut pöydälle vieraiden jäljiltä jääneen samppanjapullon pohjan.

– Nyt kokeillaan isäni kirjan reseptiä, hän sanoi.

Niin, olinhan minä toki edesmenneen appiukon lääkintäkirjasta kuullut tarinoita. Siinä kuulemma kerrottiin, kuinka viiniä voitiin hyödyntää vaivaan kuin vaivaan. Flunssaan sopiva lääke oli esimerkiksi kuumennettu samppanja.

Satunnaisen samppanjalasillisen terveysvaikutuksiin uskon toki minäkin.  Kuumennettu, sokerilla maustettu samppanja sen sijaan kuulosti vähintäänkin naurettavalta ja jos sallitte,  hienostelevalta. Mutta mikäpä siinä.

Uskottavuutta pönkittääkseen mies näytti vielä netistä löytämänsä, samaisen flunssalääkereseptin ranskalaiselta “seniori kunnossa“-sivustolta.  Tekstissä väitettiin, että kun samppanjan lämmittää ja siihen sekoittaa sokeria, vapautuu mineraaleja, jotka vähentävät tulehdusta. Mitään virallista lähdettä en väitteelle tosin löytänyt.

Okei, kokeillaan. Pannaan tämä mummo kuntoon.

champagne

Aivan aluksi lasillinen samppanjaa kaadettiin kattilaan, jossa siihen lisättiin kaksi palaa sokeria. Sitten sekoitusta lämmitettiin siihen saakka, kunnes sokerit olivat liuenneet (huom! älä kiehauta!), minkä jälkeen juoma kaadettiin kuppiin, jossa sen annettiin jäähtyä viileäksi. Ihmelääkehän nautitaan siis kylmänä, ei kuumana. Ei hullumpaa.

Ja miten kävi?

Luonnollisestikin illan tunnelma kohosi  rutkasti lääkejuoman myötä. Mutta mikä kummallisinta, seuraavana aamunakin olo oli kuin uudella ihmisellä, nenä ei ollut tukossa ja ajatukset kulkivat. Ehkäpä se siis todella toimi?

Tiedä sitten. Varmuuden vuoksi vaadin seuraavankin flunssan kitkemiseksi samaa, kuplivaa palvelua.

 

Mokomatkin hienostelijat

phoenix parc

Joskus sitä tuntee olonsa jotenkin ulkopuoliseksi. Vähän niin kuin tässä Ylen artikkelissa Alabaman Anna Räisäsen, tekisi minunkin aina välillä mieli sanoa, että “mokomatkin hienostelijat!”

Kuten nyt esimerkiksi tänään. Kahvithan siinä menivät väärään kurkkuun kun luin McDonaldsin tuovan Ranskan ravintoloihinsa haarukat ja veitset. Se on lehtitietojen mukaan eräänlainen kumarrus ranskalaiselle ruokakulttuurille. Pöytiintarjoiluhan ranskalaisissa mäkkäreissä aloitettiin jo viime vuonna.

Phoenix kilpikonnat

Mäkkäri-uutinen toi mieleen sen hetken, kun minut tuotiin ensimmäistä kertaa tutustumaan ranskalaiseen sukuuni. Kaikkein eniten äimistytti suloisten sukulaislasten käytös: muksut istuivat pitkät pätkät heille katetussa illallispöydässä ja söivät ruokaa (aina juuri sitä mitä annettiin) haarukalla ja veitsellä. Siis pienokaiset!

Sitten aamulla herättyään he kiersivät unisina suukottamassa jokaista poskelle. Päivisin heidät puettiin valkoisiin, silitettyihin T-paitoihin ja pikkuhamosiin, vaikka olisivat hiekkalaatikolle olleet menossa.

Se jos mikä lapsettoman aikuisen unelmaa se.  Ajatella, silläkin tavalla he tekevät, nuo ranskalaiset. Kyllä mekin sitten kun meille tulee jälkikasvua. Tuleehan meille pian juuri tuollaista jälkikasvua, tuleehan?

Jos olisi enemmän pokkaa, kertoisin tässäkin nyt hempeillen, kuinka omat lapsetkin syövät päivittäin kaikenmoisilla aterimilla ja maistavat kaikkea mukisematta. Ruokaa ei koskaan putoa paidalle eikä ravintolaa tarvitse valita sen mukaan, että osaavatko pienimmät käyttäytyä. Ikinä ei ole iPadia ruokapöydässä käytetty eikä käytetä.

Krokotiili Phoenix

Mutta juu… Ei se meidän elämä tuolta näytä. Jos vaikka ravintolassa osattaisiinkin käyttäytyä, sitten kotona voi kaikilta mennä hermot. Viimeistään silloin harmittaa kun äiti yrittää tarjoilla kikherneillä höystettyä kvinoaa. Tai iänikuista riisiä kun pitäisi saada pastaa ketsupilla. Sen sanon, että suklaamoussen kohdalla perhe-elämämme on aina nautinnollisen helppoa ja hymyilevää.

Ranskassa asuvana suomalaismammana kiittelen kyllä sitä, että vaikka itse unohtaisin käytöstavat, onneksi sentään ympäristö jeesaa. Jotenkin on kummallisella tavalla helpottavaa, että noita hyviä pöytätapoja voi vastaisuudessa opetella myös pikaruokaravintolassa.

Lapset – äiti on nyt vähän väsynyt. Mentäiskö vaikkapa purilaiselle?

Tämän postauksen kuvat ovat muuten Nizzan Parc Phoenexistä, upeasta ulkoilmapuistosta, jossa on eläimiä, kasveja, kiva leikkipuisto ja lapsille tosi maistuvaa pikaruokaa (muttei Mäkkäriä). Muita lapsiystävällisiä Nizza-vinkkejä löydät täältä.